Hannes Ryömä

Hannes Ryömä
Hannes Ryömä 1920-luvun alussa.
Suomen valtiovarainministeri
Tannerin hallitus 13.12.1926–17.12.1927
Edeltäjä	Kyösti Järvinen
Seuraaja	Juho Niukkanen
Suomen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Cajanderin III hallitus 12.3.1937–2.9.1938
Edeltäjä	Jalo Lahdensuo
Seuraaja	Väinö Salovaara
Kansanedustaja
1.4.1919–22.5.1939
Ryhmä/puolue	SDP
Vaalipiiri	Hämeen pohjoinen 1919–1924 Uusimaa 1924–1927, 1930–1939 Turun pohjoinen 1927–1930
Henkilötiedot
Syntynyt	24. huhtikuuta 1878 Karkku
Kuollut	22. toukokuuta 1939 (61 vuotta) Helsinki
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

August Johannes (Aukusti Hannes) Ryömä (24. huhtikuuta 1878 Karkku – 22. toukokuuta 1939 Helsinki) oli suomalainen lääkäri ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1919–1939 sekä ministerinä 1926–1927 ja 1937–1938. Vuosina 1927–1939 Ryömä toimi myös Lääkintöhallituksen pääjohtajana.^[1][2]

Ryömä oli sotienvälisen ajan merkittävimpiä suomalaisia sosiaalidemokraatteja. Hänet tunnettiin maltillisena poliitikkona, joka edusti tannerilaista SDP:n oikeistosiipeä ja vastusti äärivasemmiston sekä kommunistien pyrkimyksiä.^[3][4] Ryömä lähti mukaan sosialidemokraattiseen liikkeeseen jo opiskeluaikoinaan, mutta ryhtyi aktiivipoliitikoksi vasta kun SDP:n toimintaa käynnistettiin uudelleen sisällissodan jälkeen 1918. Lääkintöhallituksen pääjohtajana toimiessaan hänellä oli merkittävä vaikutus Suomen terveydenhuoltoon erityisesti sairaalatoiminnan kehittäjänä ja uudistajana. Ryömää on kutsuttu jopa ”Suomen terveydenhuollon pääarkkitehdiksi”.^[5]

Hannes Ryömän poika oli kansanedustaja Mauri Ryömä, joka isästään poiketen oli radikaali äärivasemmistolainen.^[3]

Hannes Ryömän vanhemmat olivat maanviljelijä Antti Sakarias Ryömä ja Hanna Matilda Ollila. Karkun Rikaisten kylässä maanviljelijän perheeseen syntynyt Ryömä kävi kansakoulua kotipitäjässään, kunnes hänet 1891 lähetettiin oppikouluun Hämeenlinnaan. Ryömä kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan klassillisesta lyseosta 1899, jonka jälkeen hän opiskeli lääketiedettä Helsingin yliopistossa.^{[5] [2]}

Opiskelijapolitiikassa Ryömä oli aluksi mukana suomettarelaisten riveissä. Keväällä 1905 hänet valittiin ylioppilaskunnan hallitukseen Suomalaisen Nuijan edustajana. Seuraavana syksynä Ryömä jätti suomalaisen puolueen ja lähti mukaan sosialidemokraattien toimintaan. Hän lukeutui niin sanottuihin marraskuun sosialisteihin, jotka liittyivät puolueeseen suurlakon vaikutuksesta. Lakon aikana Ryömä oli muiden ylioppilaiden tavoin toimistotehtävissä työväestön miehittämällä poliisilaitoksella, ja oli sen päätyttyä käynnistämässä Ylioppilaiden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen julkista toimintaa. Lakon jälkeen Satakuntalaisen Osakunnan kokouksessa pitämässään puheessa Ryömä ennusti, ettei kielipuolueita enää tarvita, vaan tulevaisuudessa Suomen politiikassa vaikuttavat ainoastaan porvarit ja sosiaalidemokraatit. Hella Wuolijoen mukaan Ryömä sai sosialististen ylioppilaiden ohella vaikutteita ajatteluunsa myös kotimaakunnassaan Satakunnassa vaikuttaneelta Eetu Salinilta.^[5]

Suoritettuaan kandidaattitutkintonsa 1904 ja lisensiaattitutkintonsa vuonna 1909, Ryömä toimi yksityislääkärinä Tampereella vuoteen 1911, jonka jälkeen hän jatkoi praktiikkaansa Helsingissä. Ryömä oli myös Tilkan lepokodin ylilääkäri 1911–1913, Helsingin yliopiston hygieenisen laitoksen vt. assistentti 1912 ja Heinolan kylpylän ylilääkäri 1914–1917.^{[3] [2]}

Sisällissodan alla Ryömä ei kannattanut aseellista kapinaa, vaan totesi vielä 23. tammikuuta 1918 Porissa ilmestyneessä Sosialidemokraatissa julkaistussa kirjoituksessaan, että työväestön sotilaallisten järjestöjen syntymistä olisi pitänyt välttää kaikin tavoin. Lisäksi hän uskonut työväen voittavan aseellista yhteenottoa, koska porvaristolla oli takanaan enemmän rahaa ja ulkomaisia suhteita.^[6] Sodan sytyttyä Ryömä ei osallistunut punaisten toimintaan, mutta auttoi haavoittuneita yksityislääkärinä. Maaliskuussa Ryömä julkaisi kirjan Vallankumousvuoden tapahtumista 1918. Sen alkuosa sisälsi Sosialidemokraatissa aikaisemmin ilmestyneitä kirjoituksia vuoden 1917 tapahtumista ja loppuosa sotakuukausina tehtyjä muistiinpanoja. Kirjassa Ryömä arvosteli jyrkästi SDP:n harjoittamaa politiikkaa tuomiten aseellisen vallankumouksen, sekä syytti porvaristoa ja maanviljelijöitä kapinaan osaltaan johtaneesta elintarvikepulasta. Lisäksi hän esitteli ohjelman, joka sodan päätyttyä tulisi toteuttaa yhteiskuntarauhan takaamiseksi.^[5]

Ennen Helsingin valtausta sosialidemokraatit Väinö Tanner, Wäinö Wuolijoki, Väinö Hakkila ja Lauri af Heurlin sekä nuorsuomalaiset Heikki Ritavuori ja Wilhelm Lavonius kokoontuivat Ryömän luona miettiäkseen keinoja, joilla punakaarti saataisiin antautumaan ja luopumaan kaupungin toivottomasta puolustamisesta.^[7] 10. huhtikuuta laaditun vetoomuksen allekirjoitti myös 16 muuta kapinasta sivussa pysynyttä sosialidemokraattia, mutta rauhanvälityspyrkimykset eivät tuottaneet tulosta.^[5][8]

Sodan päätyttyä Ryömä oli jo toukokuussa perustamassa Suomen Sosialidemokraattia. Lehden alettua ilmestymään säännöllisesti seuraavana syksynä hän ryhtyi sen päätoimittajaksi jatkaen tehtävässä vuoteen 1922 saakka. Ryömän aikana lehden linjaa syytettiin oikeistolaiseksi. Se arvosteli jyrkästi suomalaisia kommunisteja ja Neuvosto-Venäjää sekä kannatti yhteistyötä Maalaisliiton kanssa.^[5] Ryömä osallistui myös syksyn 1918 puoluekokouksiin, joissa SDP:n toiminta käynnistettiin uudelleen. SDP:n puoluetoimikuntaan hän kuului 1918–1919.^[3]

Ryömä valittiin kansanedustajaksi vuonna 1919 Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä.^[1] Vuotta myöhemmin Ryömä valittiin myös Helsingin kaupunginvaltuustoon, jossa hän jatkoi vuoteen 1927.^[9] Ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan Ryömä oli ratkaisevasti vaikuttamassa Satakuntalaisen Osakunnan ajaman keuhkotautiparantolahankkeen toteutumiseen. Hänen ansioanaan pidetään, että vuonna 1922 eduskunta myönsi määrärahan Satalinnan sairaalan rakentamiseksi.^[5] Ryömä vaikutti aktiivisesti myös edistysmielisessä osuustoimintaliikkeessä. Hän oli Elannon hallintoneuvoston puheenjohtaja, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsen, sekä toimi Kansa-yhtymän ylilääkärinä vuodesta 1923 lähtien.^[9]

Vuosina 1926–1927 Ryömä oli Tannerin hallituksen valtiovarainministeri.^[10] Tammikuussa 1928 hän aloitti kansanedustajantoimensa ohella Lääkintöhallituksen pääjohtajana. J. E. Sunilan johtaman hallituksen esityksestä tehtyä nimitystä syytettiin poliittiseksi virkanimitykseksi, kun Duodecim-seura oli halunnut virkaan puheenjohtajansa Eino Suolahden, jota lääkärikunta piti sopivimpana. Nimityksen vahvistanut presidentti L. K. Relander sen sijaan piti Ryömää ansioituneempana.^[5] Äärioikeistolaisen Suolahden sivuuttamisen on katsottu merkinneen terveyshallinnon irtautumista valkoisen Suomen ideologiasta.^[11] Virassaan hän kehitti erityisesti sairaalatoimintaa ja terveydenhoitoa sekä käynnisti kansanterveystyötä.^[5] Ryömä kannatti eugeniikkaa. Vuonna 1935 Ryömä tuki eduskunnan hyväksymää uutta sterilisointilakia, joka sisälsi myös pakkosterilisoinnin. Hänen mukaansa yhteiskunta tulee sitä huonommaksi, mitä enemmän ”vajaakykyiset” saavat lisääntyä.^[12] Ryömän mielestä vajaamieliset olivat ”hyvin sikiäviä ja kaikkien vieteltävissä olevia”, ja piti heidän jälkeläisiään ”järjestään huonon laatuisina”.^[13]

Ryömö oli presidentin valitsijamiehenä 1925, 1931 ja 1937.^[1] Vuosina 1937–1938 hän oli toistamiseen ministerin tehtävissä Cajanderin hallituksen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä.^[10] Syyskuussa 1938 Ryömä erosi terveydellisistä syistä ministerin virastaan, mutta jatkoi edelleen kansanedustajana. Hän kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen toukokuussa 1939.^[9] Ryömä on haudattu perhehautaan Hietaniemen hautausmaalle. Hänen hautapatsaansa paljastettiin toukokuussa 1941.^[14] Ryömän syntymäkodin seinässä on hänen syntymänsä 100-vuotispäivänä 1978 kiinnitetty muistolaatta.^[5]

Ryömän vanhemmat olivat Suur-Pirkkalan Vastamäessä syntynyt maanviljelijä Antti Sakarias Ryömä (ent. Hossa, Nappari ja Ollila, 1834–1915) ja Tyrväällä syntynyt Hanna Matilda Ollila (1839–1913). Hänellä oli kahdeksan sisarusta, joista kaksi oli kuollut jo ennen Hannes Ryömän syntymää.^[15]

Ryömän ensimmäinen puoliso oli Lapin kirkkoherran tytär Eine Magda Sofia Sundwall (1886–1928), jonka kanssa hän avioitui 1908. Heidän poikansa oli kansanedustaja Mauri Ryömä. Leskeksi jäätyään Ryömä avioitui 1930 Kouvolasta kotoisin olleen sairaanhoitaja Kirsti Kaarina Metsäpellon kanssa.^{[16] [2]}

Kansanedustaja Erkki Ryömä oli Hannes Ryömän veljenpoika.^[17]

• Bebel, August: Pois seisova sotaväki, sijaan kansanpuolustus!. Suomentanut Hannes Ryömä. Tampere: M. V. Vuolukka, 1906.
• Forel, August: Sukupuolikysymys : luonnontieteellinen, sielutieteellinen, terveysopillinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkielma. Suomentanut Hannes Ryömä. Helsinki: Työväen sanomalehti, 1911.
• Vallankumousvuoden tapahtumista 1918. (2. painos. Alea-kirja, Helsinki 1980. ISBN 951-92726-0-7) Helsinki: tekijä, 1918. Teoksen verkkoversio (PDF).
• Ryömä, Hannes (toim.): Työväen tietokirja : työläisille välttämättömiä tietoja valtiollisista ja yhteiskunnallisista asioista. Helsinki: Työväen sanomalehti, 1922.