Kansan Arkisto

Osa artikkelisarjaa:
Työväenkulttuuri Suomessa
Historia Forssan ohjelma Vuoden 1905 suurlakko Punakaarti
Yhteiskunta Järjestöt SDP SKP SKDL SAK Työväenliike Naisasialiike Raittiusliike Työväen urheiluliike Ruotsalainen työväenliitto Ammattiyhdistysliike Torppariliike Osuustoimintaliike Puhujat Eetu Salin Arkistot Kansan Arkisto
Viestintä Äänenkannattajat Työmies (1895–1918) Kansan Lehti (1898–1991) Turun Päivälehti (1898–2001) Arbetaren (1900–1907) Työmiehen Illanvietto (1902–2006) Saimaan Sanomat (1904–1985) Kurikka (1904–1954) Sosialidemokraatti (1906–1918) Kansan Tahto (1906–) Arbetet (1908–1918) Demokraatti (1918–) Kommunisti (1944–1990) Vapaa Sana (1944–1956) Työkansan Sanomat (1945–1956) Kansan Uutiset (1957–) Aikakauslehdet Sosialistinen Aikakauslehti (1905–1991) Tilanne (1961–1966) Ajankohta (1967) Kulttuurilehdet Aikamerkki (1928–1991) Tulenkantajat (1932–1939) Kirjallisuuslehti (1932–1938) Kulttuurivihkot (1973–) Työväen Näyttämötaide Työn Sävel Työväen Musiikkilehti Toimittajat Yrjö Mäkelin Yrjö Sirola Helmer Adler Jarno Pennanen Pentti Holappa
Kirjallisuus Tietokirjat Työväen Kalenteri (1893) Vuosisadan Kynnyksellä (1898) Uuden Ajan Kynnyksellä (1899) Työväen Joulualbumi (1916) Työväen tietokirja Kiilan albumi Kaunokirjallisuus Alhaisolaulut Äiti ja poika Torpeedo Min dikt Hårda sånger Taggiga lågor Stenkol Kenttä ja kasarmi Tehtaan varjossa Isänmaan ranta Isännät ja isäntien varjot Kustantajat Vihtori Kosonen Matti Vuolukka Alex Halonen Kössi Kaatra Juho Kujala Kansankulttuuri Kirjailijat Axel Niklas Herlin Heikki Välisalmi Jussi Lonkainen Pekka Häkli Eetu Kivelä Elmer Diktonius Toivo Pekkanen Aku Rautala Ahti H. Einola Aleksanteri Ahola-Valo Hella Wuolijoki Elvi Sinervo Pentti Haanpää Iris Uurto Katri Vala Olavi Siippainen Raoul Palmgren Lauri Viita Väinö Linna Hannu Salama Christer Kihlman Alpo Ruuth Samuli Paronen Runous O. V. Kuusinen T. S. Vehkakorpi Emil Lindahl Väinö Hupli Veikko Rajakoski Martta Salmela-Järvinen Viljo Kajava Arvo Turtiainen Kalevi Rahikainen Pentti Saarikoski Arvo Salo Matti Rossi
Taide Taiteilijaryhmät Nuoren Voiman Liitto Tulenkantajat Kiila Teatteri Suomen Työväen Näyttämö Suomen Työväen Teatteri Porin Työväen Teatteri Viipurin Työväen Teatteri Työväen Näyttämöiden Liitto KOM-teatteri Näytelmät Karu kamarani Tienhaarassa Ministeri ja kommunisti Laki ja järjestys Niskavuoren naiset Juurakon Hulda Justiina Lapualaisooppera Näyttelijät ja ohjaajat Työläiskynäilijäin Liitto Verneri Jokiruoho Kaarlo Valli Otto Oinonen Elli Tompuri Juhani Tervapää Urpo Lauri Marja Rankkala Tarmo Manni Ritva Arvelo Musiikki Punakaartin marssi Työväen marssi Kisällilaulu Taistojen tiellä Rajamäen Pojat Suomen Työväen Musiikkiliitto Säveltäjät Armas Maasalo Armas Järnefelt Väinö Pesola Väinö Haapalainen Emil Kauppi Eino Linnala Otto Kotilainen Einar Englund Matti Rautio Erkki Aaltonen Kuvataiteilijat Onni Muusari Ola Fogelberg Lars Vickberg Y. Forsén Henry Ericsson Tapio Tapiovaara Sven Grönvall Mauri Favén Ahti Lavonen Mauri Heinonen Aimo Kanerva
Koulutus Järjestöt Proletaarikirjailijain liitto Kulttuurityöntekijäin Liitto Tiedepoliittinen yhdistys Tutkijaliitto Kansan Sivistystyön Liitto Työväen Sivistysliitto Opistot Sosialidemokraattinen puolueopisto Sirola-opisto Työväen Akatemia
Tapahtumat Vappu Tampereen musiikkijuhlat
n k m

Kansan Arkisto on Helsingin Sörnäisissä sijaitseva valtakunnallinen kansalaisjärjestöjen ja vasemmistolaisen työväenliikkeen keskusarkisto. Se perustettiin tammikuussa 1957, kun Suomen Kommunistisen Puolueen arkisto (1945–1956) ja Poliittinen lehtileikearkisto yhdistyivät. Arkistoa ylläpitää marraskuussa 1956 perustettu Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö.^[1][2]

Kansan Arkisto toimii Kansallisarkiston valvonnassa sekä yhteistyössä muiden yksityisten keskusarkistojen ja työväenperinnettä tallentavien laitosten kanssa. Vuodesta 1975 se on kuulunut lakisääteisen valtionavun saajiin.

Jokaisessa muussa Pohjoismaassa toimii yksi työväenarkisto eikä Suomen kaltaista eriytymistä ole tapahtunut.

Suomen vasemmistolaisen työväenliikkeen arkistotoimintaa alettiin järjestää toisen maailmansodan jälkeen, kun äärivasemmisto sai takaisin julkiset toimintaoikeutensa. SKP:n valistusjaosto alkoi suunnitella asiaa joulukuussa 1944. Helmikuussa 1945 aloitettiin hanke maanalaisen kauden aineiston keräämiseksi. Kokoelmat alkoivat projektin myötä karttua ja SKP:n arkisto perustettiin toukokuussa 1945. Se sai tilat puoluetoimistosta Kaisaniemenkadulta. Ensimmäisenä arkistonhoitajana toimi Työväen Arkistossa pitkään työskennellyt Anna Wiik, joka aloitti vuoden 1946 alussa. Wiik loi arkistolle itsenäisen profiilin ja linjan. Hänet valittiin myös arkistotoimikunnan puheenjohtajaksi. SKP:n arkisto avattiin yleisölle 1. lokakuuta 1946. Wiikin jälkeen arkistonhoitajaksi nousi Anni Ikonen vuonna 1948.^[3]

1950-luvun alussa SKP tiukensi otettaan arkistosta. Vuonna 1952 arkistotoimikunta lakkautettiin ja laitos siirtyi puolueen valistusjaoston alaisuuteen. Arkisto pyrittiin sitomaan puolueen tarpeisiin. Maaliskuussa 1952 SKP:n arkisto muutti Lehdistötaloon Kotkankadulle ja lokakuussa 1956 Kulttuuritaloon. Kulttuuritalolla arkisto alkoi tehdä läheistä yhteistyötä, sinne myös siirtyneen, Poliittisen lehtileikearkiston kanssa. Tämä johti pian arkistojen yhdistymiseen.^[4]

28. marraskuuta 1956 perustettiin Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö. Säätiön kokouksessa 15. tammikuuta 1957 päätettiin muodostaa uusi keskusarkisto, jolle annettiin nimeksi Kansan Arkisto. Uusi laitos sai haltuunsa lakkautettujen SKP:n arkiston ja Poliittisen lehtileikearkiston kokoelmat. Arkistonhoitajaksi nimettiin Anni Ikonen, jota seurasi tammikuussa 1958 Onni Ulaska. Ulaskan kuoltua vuonna 1962 tuli tehtävään Kauko Heikkilä.^[5]

1960-luvulla Kansan Arkiston toiminta uudistui vähitellen. Vuodesta 1966 arkistohoitajana toimi Anna-Liisa Lehtoranta, jonka ohjauksessa hyväksyttiin muun muassa uusi ohjesääntö, jossa painottuivat järjestöaineiston keruu sekä asema keskusarkistona. Lehtileikearkiston toimintaa supistettiin ja kirjastoluonteisen toiminnan keskeinen rooli alkoi väistyä.^[6]

1970-luvulla Kansan Arkiston toiminnassa tapahtui monia muutoksia. Keväällä 1973 Suomen Kansan Demokraattinen Liitto asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää arkistotyön tilaa sekä antaa ohjeita arkistoinnista kansandemokraattisille keskus- ja piirijärjestöille. Vuonna 1975 Kansan Arkiston ohjesääntöön kirjattiin uusi toimintalinja, joka asetti keskusarkistotehtävät ensisijaisiksi. Leikearkiston kartuttaminen päätettiin lopettaa. Arkiston kokoelmat laajenivat, kun sille alkoivat luovuttaa aineistoa esimerkiksi ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt. Vuodesta 1975 alkaen arkiston kokoelmia alettiin organisoida uudelleen siten, että aineisto järjestettiin kaikilta osin provenienssiperiaatteen mukaisesti. Myös valokuva-arkisto järjestettiin uudelleen. Kansan Arkiston omat näyttelyt aloitettiin vuonna 1976.^[7]

Toiminnan laajentuminen oli 1970-luvulla mahdollista lisääntyneen valtionavun ansiosta. Kansan Arkisto sai valtiolta harkinnanvaraista tukea vuodesta 1971 alkaen, mutta toiminnan kannalta keskeisin tapaus oli loppuvuodesta 1974 säädetty laki yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta. Lain mukaan tuki kattoi nyt 80 prosenttia arkiston niistä menoista, jotka opetusministeriö hyväksyi.^[8] Vuonna 1982 arkisto sai uudet laajemmat ja ajanmukaiset tilat Lehdistötalolta.^[9]

1980-luvulla Kansan Arkisto alkoi toimia aiempaa tiiviimmin yhteistyössä tutkijoiden ja muiden työväenperinteestä kiinnostuneiden tahojen kanssa. Se oli aktiivisesti mukana Työväenperinne-yhdistyksen sekä Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran perustamisissa sekä toiminnassa. Aineistojen keruussa paikallishistoria sai aiempaa suuremman roolin.^[10]

1980-luvun lopussa Kansan Arkiston toiminta vaikeutui, kun sitä ylläpitäneet järjestöt (SKP & SKDL) kokivat takaiskuja ja lopulta lakkautettiin. Vuonna 1989 arkisto irtisanottiin tiloistaan Lehdistötalolta ja se siirtyi Vetehisenkujalle Näkinpuiston alueelle Hämeentien varteen. Samanaikaisesti aineistot ja tutkijakäynnit jatkoivat kasvuaan. Kokoelmia kartuttivat mm. järjestöjen, lehtien, yhtiöiden sekä työväentalojen lakkauttamiset ja konkurssit.^[11]

Vuosina 1982–1994 Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö ylläpiti Työväenaatteen museota, jonka haltuun siirtyivät perustettaessa Kansan Arkiston esinekokoelmat. Lakkauttamisen yhteydessä museon kokoelmat siirrettiin (1993 aloittaneen) Työväenmuseo Werstaan haltuun. Työväenaatteen museo oli ollut aktiivisesti mukana keskusmuseohankkeessa 1980-luvulta lähtien.^[12]

Kansan Arkistoon on talletettu noin 7 000 työväen- ja kansalaisjärjestön arkistoaineistoa sekä satoja henkilöarkistoja, muistitietoa, äänitteitä, valokuvia, julisteita ja merkkejä. Puolueista arkistossa sijaitsevat vanhan SKP:n, SKDL:n, Suomen (Sosialistisen) Työväenpuolueen ja Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen arkistot sekä aineistoa muista vasemmistopuolueista. Sosiaalidemokraateista vasemmalla olevien/olleiden poliittisten järjestöjen lisäksi Kansan Arkistossa on ammatillisten järjestöjen, nais-, nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen, asukas-, kulttuuri-, sivistys-, eläkeläis-, raittius- ja ympäristöjärjestöjen, ystävyysseurojen, työväenteattereiden sekä työväentalojen arkistoja. Kokoelmissa on paikallisten yhdistysten arkistoja eri puolilta Suomea. Arkistossa on myös ns. yhdenasianliikkeiden aineistoja.

Kansan Arkiston kokoelmissa on yli 1,1 miljoonaa valokuvaa. Kokoelmat koostuvat vasemmistolaisen työväenliikkeen, kansalaisjärjestöjen ja työväestön sosiaali-ja kulttuurihistoriaan liittyvästä aineistosta, mutta mukana on myös kuvia arjesta. Monien vasemmistolaisten lehtien kuva-arkistot on tallennettu Kansan Arkistoon. Vuodesta 1999 alkaen kuvia on koordinoinut erillinen kuva-arkistoyksikkö. Suurin yksittäinen kuvakokoelma on valokuvaaja Yrjö Lintusen aineisto, jota esitellään arkiston kotisivuilla olevassa verkkonäyttelyssä Vasen silmä. Valokuvia on digitoitu yli 30 000. Osa digitoiduista kuvista on kahden arkiston ja seitsemän museon yhteisessä portaalissa www.arjenhistoria.fi^[13], josta kuvia voi hakea katseltaviksi ja niistä voi myös tilata kopioita.

Arkisto on järjestänyt lukuisia muistitiedon keruuprojekteja vuodesta 1958 alkaen. Ensimmäiset suuremmat hankkeet koskivat Suomen sisällissotaa (1958) ja SKP:n maanalaisen kauden historiaa (1966). Muistojen keräämisessä Kansan Arkisto on 1960-luvulta alkaen tehnyt yhteistyötä Työväen Arkiston kanssa.^[14]

Kansan Arkistossa on sattumanvaraisesti lahjoitusten yhteydessä syntynyt taidekokoelma, johon kuuluu noin 500 teosta. Kokoelman suurin yhtenäinen kokonaisuus muodostuu Tapio Tapiovaaran teoksista, joita on arkiston hallussa yli sata.^[15]

Kansan Arkisto palvelee järjestöjä vastaanottamalla ja tallentamalla niiden arkistoja sekä tarjoamalla aineistoja tutkijoiden käyttöön. Arkistojen luovuttajat voivat asettaa käytölle ehtoja. Myös puoluepoliittisesti sitoutumattomat ruohonjuuritason kansalaisjärjestöt voivat tarjota arkistojaan tallennettaviksi.

Arkistoon otetaan vastaan yksityisten kansalaisten ja perheiden arkistoja – varsinkin, jos niillä on jokin kytkentä Kansan Arkiston muuhun aineistoon. Arkistot järjestetään ja luetteloidaan. Arkiston kotisivuilla on tietokanta, josta voi tehdä hakuja järjestön nimen, paikkakunnan ja toimialan mukaan.

• Marita Jalkanen (toim.): Elämää arkistossa. Kansan Arkisto 60 vuotta. Helsinki: Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö, 2005.

• Kansan Arkisto
• Haku arkistotietokannasta