Kolmas ristiretki Suomeen

Kolmas ristiretki Suomeen on Eerikinkronikassa kuvattu uplantilaisten sotaretki karjalaisia vastaan. Sotaretki tehtiin Karjalaan vuonna 1293.

Sotaretkestä kertovan Eerikinkronikan mukaan uplantilaiset valtasivat retken alussa karjalaisten neljätoista kihlakuntaa^[1] ja valloittivat Käkisalmen pakanoilta, sekä perustivat Viipurin linnan tuhotun karjalaisten linnoituksen paikalle.^[2] Heidän myös kerrottiin vapauttaneen monia vankeja. Kronikan kuvauksen mukaan uplantilaiset kuitenkin menettivät Käkisalmen saman retken aikana heti novgorodilaisille.^[1]

Eerikinkronikka kertoo sotaretken syyksi pakanoiden tunkeutumisen kristittyjen alueelle. Birger Maununpojan 4. maaliskuuta 1295 antama lupakirje Lyypekille ja muille Itämeren kauppaa käyville kaupungeille mainitsee puolestaan karjalaisten käännyttämisen motiiviksi heidän kauan harjoittamansa rosvouksen ja ryöstelyn, sekä ruotsalaisten ja muiden itämeren kävijöiden vangiksi ottamisen ja kiduttamisen.^[3] Historiallisissa lähteissä mainitaan karjalaisten tehneen sotaretken Ruotsiin vuonna 1257.^[4] Lisäksi karjalaiset ja hämäläiset olivat hyökkäilleet jatkuvasti toistensa alueille. Hämäläisiä oli käännytetty kristinuskoon väkivaltaisesti toisen ristiretken aikana karjalaisten säilyttäessä yhä suomalaisen muinaisuskon. Karjalan kautta kulki tärkeä hansakauppiaiden kauppaväylä Novgorodin ja lännen välillä. Saksalaiset hansakauppiaat halusivat turvatakuut idän kauppareitille, sillä Karjalassa oli turvatonta, mutta kumpikaan hallitsija ei taannut turvallista kulkua.

Perinteisen Eerikinkronikkaan ja Novgorodin kronikkaan perustuvan näkemyksen mukaan vuonna 1293 kuninkaan sotavoimien komentaja, marski Torkkeli Knuutinpoika, varusti suuren laivaston ja sotajoukon, joka purjehti Karjalaan asti. Birger Maununpoika mainitsee sotaretkelle osallistuneen sotajoukon olleen suuri ja retken kallis.^[3]

Kysymys retken johtajasta on nykyään yleisimmän näkemyksen mukaan avoin. Torkkeli Knuutinpoika todistettavasti oleskeli touko- ja heinäkuussa 1293 Ruotsissa, eikä hän saattanut oleskella ainakaan pitkään Karjalassa.^[5]

Uplantilaiset perustivat Viipurin linnan tuhotun karjalaisten linnoitetun varasto- ja kauppapaikan tilalle.^[2]

Karjalan ristiretken jälkeen kahakat Ruotsin, suomalaisten ja Novgorodin välillä jatkuivat. Novgorod hyökkäsi Hämeeseen vuonna 1311 polttaen Vanain kaupungin ja vuonna 1318 Turkuun polttaen sen maan tasalle. Jatkuvat hävitysretket ja toisistaan irralliset kahakat alkoivat kuitenkin käydä molempien voimille, ja vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaressa rauha. Pähkinäsaaren rauhaan päättyi Suomen ristiretkiaika.

• Mauno Jokipii, Karjalan ristiretki ja taistelu Nevan reitistä. Snellman-instituutti 2003, Kuopio.
• Jukka Korpela, Viipurin linnaläänin synty. Karjalan kirjapaino OY, Lappeenranta 2004.

n k m Katolinen kirkko Ruotsissa Tukholman roomalaiskatolinen hiippakunta Kirkot Tukholman katolinen tuomiokirkko Pyhän Eugenian katolinen kirkko Jönköpingin katolinen kirkko Halmstadin katolinen kirkko Pyhimykset Sigfrid Eerik Helena Ingrid Birgitta Katariina Elisabeth Eugenia Piispat Johannes Erik Müller (1953–1957) Knut Ansgar Nelson (1957–1962) John E. Taylor (1962–1976) Hubert Brandenburg (1977–1998) Anders Arborelius (1998–) Historia Historia Ristiretket Ensimmäinen ristiretki Toinen ristiretki Kolmas ristiretki Dacken sota Uppsalan kokous Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu Tukholman roomalaiskatolinen hiippakunta Entiset hiippakunnat Skaran hiippakunta (1014–1529) Uppsalan hiippakunta (1164–1557) Sigtunan hiippakunta (1100–1164) Eskilstunan hiippakunta (1100–1170) Linköpingin hiippakunta (1129–1527) Strängnäsin hiippakunta (1129–1536) Växjön hiippakunta (1163–1530) Västeråsin hiippakunta (1164–1534) Turun hiippakunta (1249–1554) Entiset luostarit Alvastran luostari Askebyn luostari Bäckaskogin linna Dragsmarkin luostari Nydalan luostari Risebergan luostari Roman luostari Varnhemin luostari Vretan luostari Ystadin luostari Övedsklosterin linna