Eduskuntavaalit 1945

Eduskuntavaalit 1945

1939 ← 17.–18. maaliskuuta 1945 → 1948

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan 101 paikkaa tarvitaan enemmistöön Äänestysprosentti 74,9 % 8,3 %-yks.   Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue   Johtaja Onni Hiltunen Cay Sundström Viljami Kalliokoski Puolue Sosiaalidemokraatit SKDL Maalaisliitto Saadut paikat 50 49 49 Paikkojen muutos 35 49 7 Äänet 425 948 398 618 362 662 Kannatus 25,08 % 23,47 % 21,35 % Muutos  14,7 %-yks. Uusi puolue  1,5 %-yks.   Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue   Johtaja Edwin Linkomies Ernst von Born Tyko Tarponen Puolue Kokoomuspuolue Ruotsalainen kansanpuolue Edistyspuolue Saadut paikat 28 14 9 Paikkojen muutos 3 4 3 Äänet 255 394 134 106 87 868 Kannatus 15,04 % 7,90 % 5,17 % Muutos  1,5 %-yks.  1,7 %-yks.  0,4 %-yks.   Seitsemäs puolue Kahdeksas puolue   Puolue PMP Ruotsalainen vasemmisto Saadut paikat 0 1 Paikkojen muutos 2 1 Äänet 27 783 8 192 Kannatus 1,18 % 0,48 % Muutos  1,0 %-yks.  0 %-yks.

Pääministeri ennen vaaleja Juho Kusti Paasikivi Kokoomuspuolue Uusi pääministeri Juho Kusti Paasikivi Kokoomuspuolue

Suomen 18. eduskuntavaalit järjestettiin 17.–18. maaliskuuta 1945. Suomessakin edellisen, vuoden 1939 vaaleissa valitun eduskunnan toimikautta oli kaksi kertaa jouduttu sodan vuoksi pidentämään poikkeuslailla. Kun vaalit lopulta pidettiin, sota ei ollut vielä päättynyt Suomenkaan osalta, sillä Lapin sota oli silloin vielä käynnissä ja vuonna 1939 julistettu sotatila voimassa.

Vaalit olivat ensimmäiset Suomen itsenäisyyden aikana pidetyt, joissa kommunistit saivat esiintyä vapaasti. Ennen vaaleja pääministeri J. K. Paasikivi piti radiopuheen, jossa hän pyysi kansaa valitsemaan eduskuntaan "uusia kasvoja". Tämä varmistettiin myös sillä, että lakkautetun Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajat eivät saaneet asettua ehdokkaiksi vaaleihin. Lisäksi yhdentoista nimeltä mainitun, Maalaisliittoon, Kokoomukseen ja SDP:hen kuuluneen liian saksalaismieliseksi tai sotapolitiikan kannattajaksi katsotun kansanedustajan asettuminen ehdolle kiellettiin.

Vasemmistokirjailija Matti Kurjensaari luonnehti 1945 eduskuntavaaleja myöhemmin "ensimmäisen" ja "toisen tasavallan" väliseksi taitekohdaksi. "Ensimmäistä tasavaltaa" oli luonnehtinut 1920- ja 1930-luvuilla vallinnut "porvarillinen hegemonia", joka oli perustunut hänen mukaansa enemmänkin kansalaissodan jälkeiseen ja lapualaisvuosien aikaiseen "yleiseen", valkoiseen mielipiteeseen ja oikeiston vahvoihin tukipylväisiin suojeluskuntiin, Lotta Svärd -järjestöön, Isänmaalliseen kansanliikkeeseen ja Akateemiseen Karjala-Seuraan kuin kansan "todelliseen kannatukseen" vaaleissa. "Toiseen tasavaltaan" siirryttäessä oikeisto menetti painostusryhmänsä ja suuressa määrin "yleisen mielipiteen" tuen samalla kun vasemmisto organisoi suoran toiminnan muotoja, joista näkyvimpiä olivat lukuisat joukkokokoukset.^[1]

SDP kärsi merkittävän tappion menettäessään asemiaan SKDL:lle, joka nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Hyvin monet SKDL:n listoilta valitut olivat olleet sotien aikana, jotkut jo niitä ennenkin, poliittisista syistä turvasäilössä ja heidät oli välirauhansopimuksen nojalla vapautettu heti jatkosodan päätyttyä ja heidän vaalikelpoisuuttaan rajoittaneet, 1930-luvulla annetut määräykset oli kumottu. Syksyllä 1946 SKDL sai loikkausten (Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Atos Wirtanen) ansiosta suurimman puolueen aseman. Kokoomus ja edistyspuolue voittivat muutaman paikan, mutta oikeisto kokonaisuudessaan hävisi edellisvaaleihin verrattuna. Vaalitulos oli olennaisesti konservatiivinen, sillä 75 % kansasta äänesti vanhoja sota-aikana vallassa olleita puolueita.

Vaalit olivat merkittävät myös vaaliteknisesti, sillä niissä käytettiin ensimmäisen kerran ennakkoäänestystä ulkomailla, kun Ruotsiin kokonaisuudessaan evakuoitu Lapin väestö äänesti väliaikaisilla sijoituspaikkakunnillaan. Nyt saivat ensimmäistä kertaa äänestää myös 21-vuotiaat, kun aiempi äänioikeusikäraja oli ollut 24 vuotta.

Eduskuntavaalien tulos osoitti länsimaille, että Suomi oli erilainen kuin Neuvostoliiton valtapiiriin joutuneet Itä-Euroopan maat. Kommunistijohtoisten kansandemokraattien menestys puolestaan vakuutti Neuvostoliiton siitä, että Suomen poliittinen suunnanmuutos oli todella tapahtunut. Useimmille suomalaisille vaalitulos oli helpotus sikäli, että eduskunnan enemmistö säilyi vanhojen peruspuolueiden käsissä.^[2]

Koska edellisistä vaaleista oli kulunut jo poikkeuksellisen pitkä aika, kansanedustajien vaihtuvuus oli todella suuri: ns. pitkän parlamentin jäseniä oli vain puolet valituista ja uusina valittiin mm. SDP:n Yrjö Kallinen, Yrjö Kilpeläinen, Valto Käkelä, Väinö Leskinen, Uuno Takki ja Penna Tervo, Maalaisliiton Kusti Eskola, Antti Koukkari, Martti Miettunen, Kustaa Tiitu, Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen, Kokoomuksen Päiviö Hetemäki, Niilo Honkala, Jussi Lappi-Seppälä, Arvo Salminen ja Johannes Wirtanen, SKDL:n Aimo Aaltonen, Toivo Kujala, Hertta Kuusinen, Yrjö Leino, Ville Pessi ja Eino Tainio, RKP:n Nils Meinander, sekä Edistyspuolueen Rolf B. Berner, Lassi Hiekkala ja Yrjö Suontausta. Näistä viimeinen eduskuntatyössä mukana ollut oli Johannes Virolainen, joka jätti eduskunnan vuoden 1991 vaaleissa.

Puolueen tultua lakkautetuksi IKL:n eduskuntaryhmään kuuluneet eivät voineet asettua ehdolle. Lisäksi ehdokkuudesta kieltäytyivät sotavuosien toimintansa ja Paasikiven toiveiden perusteella SDP:n Aleksi Aaltonen, Väinö Hakkila, Väinö Salovaara ja Väinö Tanner, Maalaisliiton Viljami Kalliokoski, Antti Kukkonen, Tyko Reinikka ja Mikko Tarkkanen, sekä Kokoomuksen Toivo Horelli, Oskari Lehtonen ja Edwin Linkomies. Eduskunnan jättivät myös Maalaisliiton Antti Junes, Kalle Lohi ja Tilda Löthman-Koponen, Kokoomuksen Antti Hackzell ja Kaapro Moilanen, SDP:n Heikki Kääriäinen ja Oskari Reinikainen, sekä 44 valtiopäivät istunut RKP:n Ernst Estlander. Valitsematta jäivät SDP:n Mikko Erich, Armas Paasonen ja Matti Turkia, SKDL:n Mikko Ampuja, Maalaisliiton Heikki Niskanen, Kokoomuksen Jaakko Ikola ja Pekka Pennanen, joka istui 42 valtiopäivät, sekä RKP:n Henrik Kullberg.

Eduskuntaan palasivat mm. SKDL:n Johan Helo ja Mauri Ryömä. Eduskunnan ikäpuhemies tuli edelleen olemaan SDP:n kansanedustaja, 78-vuotias Miina Sillanpää. Viimeisinä näissä vaaleissa valituista "uusista kasvoista" olivat elossa Kusti Eskola, ja Olga Terho viimeisimpänä kuolleena, molemmat kuolivat vuonna 2003.