Nothing Special   »   [go: up one dir, main page]

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemasarjan mukit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemasarjan mukit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Puutarhakurssin sekoittama

Olin eilen Marttojen järjestämällä puutarhakurssilla ja nyt ei tahdo housuissa pysyä. Aiheina oli vieraslajit, kaupunkiviljely ja satoisa palsta. Ilta menikin sitten kahvitellessa uudesta marttamukista (Taas yksi lisää kokoelmaani.) ja kauniita puutarhakuvia selaillessa.


Taimitarhallani näyttää nyt tältä:


Viime viikonlopulla laitoin kesäkurpitsat ja taimet ovat jo noin isoja. Taisin laittaa innostuksissani liian aikaisin. Taimet ovat tosi väkevän näköisiä muihin taimiin verrattuna. Tuntuu ihan siltä, että ne valtaavat ensi viikon aikana koko keittiön...

Basilikatkin ovat vielä voimissaan. Taimia on yhteensä kaksi ikkunalaudallista. Hyvä, että on runsaasti. Todennäköisesti ehdin tappamaan niistä suurimman osan. Taimet kyllä näyttävät paljon suuremmilta kuin todellisuudessa ovat.

Toivottavasti aurinko paistaa syksyyn asti yhtä ihanasti kuin tänään!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Arabiat teemoittain

Nyt oli aika siirtää talvi/jouluaiheiset mukit ylähyllylle ja kaivaa sieltä kesämukit esille. Mukivaihdosta tehdessäni huomasin, että talvi/joulumukit ovat paljon kauniimpia kuin kesämukeiksi nimeämäni.


Olen keräillyt näitä jo aika pitkään. Muumimukeja olen tietoisesti välttänyt, koska ovat niin suosittuja keräilykohteita. Nyt syksyllä tuli ensi kertaa sellainen olo, ettei enää näitä. Ihastuin nimittäin Rörnstrandin mukeihin, joista kuvat alempana. Sitten sain joululahjaksi raikkaan lumiukkomukin ja nyt Helsingistä ostin Kotikaupunki-mukeista itselleni puiston. Jatkan siis keräilyä. Haluan kyllä silti jatkossa täydentää Rörnstrandin kokoelmaanikin.