Orjuus

Orja tulee arjalaisten kielten miestä, ihmistä tai meikäläistä tarkoittavasta sanasta arya (arja).^[9] Mahdollisesti joillakin suomalais-ugrilaisilla ryhmillä on ollut arjalaiskielisiä sotavankeja, orjia tai palvelijoita, joita on kutsuttu näiden omalla nimellä. Alkuperäinen latinankielinen orja-sana, servus, alkoi varhaiskeskiajalla tarkoittaa maaorjuutta ja germaanisten ja romaanisten kielten orjaa tarkoittavat sanat (engl. slave, ruots. slav, saks. Sklave, ransk. esclave) johdettiin slaaveista, jotka muodostivat keskiajan Euroopan orjien suurimman etnisen ryhmän.^[10] Sama koski arabiaa, jossa eurooppalaisista orjista käytettiin nimeä saqaliba (sanasta slaavi).^[11]

Ihmisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden viemiseen ei useinkaan käytetä kahleita, vaan pelottelu, eristäminen, kiristäminen, riippuvuus, pakottaminen ja valheelliset lupaukset paremmasta elämästä riittävät.^[12]

Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti-Slavery International -järjestön^[13] mukaan nykyajan orjuutta ovat:

• Velkaorjuus: ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi. Velkaorjuus koskee miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi Intiassa arvioitiin vuonna 1996 olleen 15 miljoonaa lasta tässä asemassa, vaikka maan lainsäädäntö kieltää velkaorjuuden.^[14]
• Pakkoavioliitot: pakkoavioliitoissa pääasiassa naiset ja tytöt pakotetaan naimisiin.
• Pakkotyö: vähintään 12,3 miljoonaa ihmistä pakotetaan väkivallalla, muulla rangaistuksella tai näiden uhalla työhön.
• Syntyperään liittyvä orjuus: ihmiset joko syntyvät orjaluokkaan tai kuuluvat ryhmään, jota pidetään orjatyöhön soveltuvana. Nigerissä vähintään 43 000 ihmistä on orjina syntyperänsä takia.
• Lapsityön pahimmat muodot: arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista.
• Lapsisotilaat: arviolta 300 000 lasta on väkivallalla orjuutettu sotatoimiin eri puolilla maailmaa.
• Ihmiskauppa: YK:n mukaan ihmiskauppa on toisen ihmisen hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa värväystä, kuljettamista, kätkemistä tai vastaanottamista, johon liittyy uhkaamista, pakottamista, orjuuttamista tai harhaanjohtamista. Ihmiskauppa on järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja ase- ja huumekaupan jälkeen. Se on myös räikeimpiä ihmisoikeusrikkomuksia. Ihmiskauppa koskee vähintään 2,4 miljoonaa ihmistä. Ihmiskauppa on myös talousrikos ja ihmisoikeusrikos.^[15]

Sen sijaan se ei pidä esimerkiksi lapsiavioliittoja automaattisesti orjuutena etenkään jos puolisot ovat lähes 18-vuotiaita. Järjestö kuitenkin katsoo, että orjuus sekä sen kaltainen toiminta voidaan naamioida lapsiavioliitoiksi, koska lapsiavioliitot ovat laajasti hyväksyttyjä monessa kulttuurissa. Lapsiavioliitto voi myös täyttää orjuuden tai orjuuden kaltaisen toiminnan määritelmän, jos siihen liittyy pakottamista, kärsimystä tai vallankäyttöä.^[16]

Suomalainen kehitysjärjestö Kepa mainitsee esimerkkeinä orjuudesta myös elinkaupan ja seksityön.^[17] Jotkin poliittiset aatteet, erityisesti libertarismi, tulkitsevat orjuudeksi myös asevelvollisuuden.^[18]

Maailmassa on yhä kymmeniä miljoonia orjia. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n arvio on 40,3 miljoonaa (2016)^[19]. SumAll-järjestön arvio 27 miljoonaa^[12] ja Walk Free -säätiön vuoden 2013 arvio on 30 miljoonaa^[12]. Walk Free sisällyttää laskuihinsa myös lapsisotilaat, ihmiskaupan ja -salakuljetuksen myötä orjuutta vastaavaan asemaan joutuneet ja lapsityöläiset.^[12] Suurin osa orjista on pienillä perheviljelmillä tai kaivoksilla, rakennustyömailla tai hikipajoissa.^[2] Keskimääräinen orjuus kestää noin kuusi vuotta. Sen jälkeen orjuuteen joutuneet joko pakenevat, saavat maksettua velkansa kiskurikorkoineen tai kuolevat.^[12]

Nykyisin orjuuden taloudellinen merkitys on maailmanlaajuisesti marginaalinen. Hullin yliopiston professori Kevin Bales on väittänyt, että orjuus voidaan haluttaessa poistaa, ja se maksaisi 10−20 miljardia dollaria.^[2]

Orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, viimeisenä sen kielsi Mauritania vuonna 1981. Orjuus on ollut rikos kaikissa maailman maissa vuodesta 2007, jolloin Mauritania lisäsi orjuuden rikoslainsäädäntöönsä.^[7] Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa lainsäädäntö vaatii suuryrityksiä raportoimaan kerran vuodessa, mitä ne ovat tehneet estääkseen orjatyövoiman käytön yrityksessään.^[20] Orjuuden vastaisia järjestöjä ovat esimerkiksi Anti-Slavery International sekä maailman orjuustilanteesta valtioittain raportoiva Walk Free -järjestö.^[2]

Eniten orjia on nykyisin Aasiassa, Länsi-Afrikassa ja Itä-Euroopassa.^[12]

Määrällisesti eniten orjia maailmassa on Intiassa, arviolta 14 miljoonaa orjaa.^[12]

Nepalin Kamalari-järjestelmässä köyhissä oloissa maanomistajille velkaa jääneet perheet maksavat velkaansa antamalla tyttärensä jo alle 10-vuotiaana orjaksi rikkaisiin perheisiin tekemään koti- ja peltotöitä. Kamalari-orjien määrä on vähentynyt huomattavasti 2000-luvulla, ja vuonna 2014 heitä on enää noin 500.^[12]

Lähi-idässä esiintyy muun muassa Kafala-siirtolaisjärjestelmä, jossa siirtotyöläisnaiset muuttavat lähimaihin kotiapulaisiksi mutta joutuvatkin orjuutta vastaaviin oloihin.^[12]

YK:n mukaan yksistään sotilasjärjestö Isisillä oli vuoden 2016 tammikuussa Irakissa 3 500 orjaa, jotka ovat lähinnä lapsia ja naisia. Suurin osa heistä on jesidejä. Orjista 800−900 lasta on kaapattu lapsisotilaiksi tai uskonnollisesti koulutettaviksi.^[21] Isisin hallussa olevassa Mosulissa käydään avointa orjakauppaa, jossa orjien hinnat ovat julkisesti esillä. Nuorille miehille luvataan järjestöön liittymistä vastaan tyttöjä ja naisia. Irakilaiset kansalaisjärjestöt ovat kyenneet auttamaan joitakin tyttöjä pakenemaan.^[22]

Pohjois-Korean väestöstä arviolta 10 prosenttia eli orjuuden kaltaisissa oloissa vuonna 2018.^[23]

Afrikassa orjuuden kaltaiset elinolot olivat vuonna 2018 yleisiä etenkin Eritreassa, Burundissa ja Keski-Afrikan tasavallassa.^[23]

Suhteellisesti eniten orjuutta esiintyy Mauritaniassa, jossa esiintyy periytyvää haratini-orjuutta.^[12] Haratinit ovat Mauritanian enemmistökansa. Suurin osa haratineista syntyy arabialaisten maurien omistamiksi orjiksi, joita käsitellään kuin esineitä osto-, myynti- ja vaihtokaupassa. Orjia annetaan Mauritaniassa myös lahjaksi. Myös lapsiavioliitot ovat maassa yleisiä. Hallitus kieltää orjuuden olemassaolon.^[7]

Beninin vidomegon-perinteen mukaan jopa vasta 7-vuotiaat tytöt lähetetään maaseudulta kaupunkeihin kotiapulaisiksi. Beniniläisiä lapsia salakuljetetaan myös muihin maihin, muun muassa Länsi-Afrikkaan maatiloille cashew- ja puuvillapelloille orjatyöhön. Osa vidomegon-orjista pakotetaan seksityöntekijöiksi.^[12]

Myös Haitissa orjuutta esiintyy suhteellisen paljon. Haitissa orjuus on syvälle juurtuneena yhteiskunnassa aina kolonialismin ajoista lähtien. Maaseudun köyhät antavat pois tyttölapsensa paremman tulevaisuuden toivossa, mutta lähes aina he päätyvät tekemään pitkiä päiviä kovissa oloissa isäntiensä armoilla. Restavek-lapsiorjat toimivat keskiluokkaisten kaupunkilaisperheiden kotiorjina. On huomattu, että 14-vuotiaat restavek-orjat ovat samanikäisiä haitilaislapsia keskimäärin huomattavasti pienikokoisempia, mikä myös kielii kovasta kohtelusta. Vuoden 2000 maanjäristyksen jälkeen restavekien määrä on vain lisääntynyt, kun valtio on jakautunut yhä selvemmin rikkaisiin ja köyhiin.^[12]

Venäjällä oli Global Slavery Indexin mukaan lähes 800 000 orjaa vuonna 2018. Orjatyötä teetettiin Venäjällä esimerkiksi rakennustyömailla.^[23]

Ison-Britannian hallituksen arvion mukaan maassa on 13 000 orjaa. Heidän yleisimmät lähtömaansa olivat Albania, Nigeria ja Vietnam. Myös Britannian kansalaisten osuus ilmoitetuista orjuuden uhreista on kasvussa.^[24]

Suomessa arvioidaan olleen vuoden 2010 tienoilla noin 650−735 orjaa. Luku perustuu ilmi tulleisiin tapauksiin vuosina 2009 ja 2010. Suomessa oli 79 viranomaisten tietoon tullutta orjuustapausta vuonna 2010. Vuonna 2009 tapauksia tuli ilmi 64. Länsi-Euroopassa on arvioitu, että viranomaisten tunnistamien orjuustapausten osuus kaikesta orjuudesta on noin 10 %.^[2] Suomessa olevat orjat joutuvat työskentelemään muun muassa seksiorjina tai orjina kotitalous- ja maataloustöissä. Myös etnisissä ravintoloissa on havaittu orjuustapauksia. Ilmi tulleisiin tapauksiin liittyy tyypillisesti järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta ja ihmiskauppaa.^[2]

Pääartikkeli: Orjuuden historia

Historiallisesti orjuuden on arveltu syntyneen, kun maanviljelyksen myötä tuli kannattavammaksi pakottaa sotavangit työhön kuin tappaa heidät. Mahdollisesti tämä tapahtui Mesopotamiassa noin 3000 eaa., missä sumerilaiset tarvitsivat orjia kastelujärjestelmien rakentamiseen.^[10]

Antropologien mukaan orjuus on ollut harvinaisempaa metsästäjä-keräilijä -kulttuureissa kuin maanviljelys- tai paimentolaiskulttuureissa. Murdochin maailmanotannan perusteella orjuutta esiintyi 3 %:ssa metsästäjä-keräilijäkulttuureista, 43 %:ssa maanviljelyskulttuureista ja 73 %:ssa paimentolaiskulttuureista. Kuitenkin varsinaiset ”orjayhteiskunnat”, joissa talous perustui laajamittaiseen orjien käyttöön, ovat olleet harvinaisia. Tämänkaltaisia yhteiskuntamalleja kehittyi antiikin Kreikassa ja Roomassa sekä myöhemmin uudella ajalla Länsi-Intian saaristossa, Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa (myöhemmin Yhdysvaltain etelävaltioissa) sekä Brasiliassa.^[10]

Orjia ja orjakauppiaita oli kaikkialla Euroopassa vielä 900-luvulla, ja orjia vietiin myös Euroopasta muualle, esimerkiksi islamilaiseen maailmaan, josta saatiin tilalle kultaa, hopeaa ja ylellisyystuotteita. Koska esimerkiksi laajaa kaivosorjien ryhmää ei tarvittu, sodassa voitetut miehet usein teloitettiin. Sodan hävinneeltä osapuolelta tapettiin usein myös muut työhön kelpaamattomat, kuten sylilapset ja vanhukset. Naiset sopivat sen sijaan esimerkiksi kotiorjiksi ja samoin isommat lapset yleensä otettiin orjiksi. Sydänkeskiajalla tällaista alettiin kuitenkin pitää barbaarisena tapana. Kristilliset ajattelijat olivat paheksuneet orjuutta ja orjakauppaa jo vuosisatoja, ja tämä saattoi vaikuttaa asiaan. Lisäksi syynä muutokseen voi olla talouden muutos – Euroopan sydän- ja myöhäiskeskiaikaiset työmarkkinat toimivat hyvin myös ilman orjatyötä.^[25]

Orjuus päättyi läntisessä Euroopassa pääosin keskiajan aikana. Sen päättymisen syitä on tutkittu vain vähän. Jaakko Tahkokallion mukaan tämä saattaa johtua vanhasta stereotypiasta, jonka mukaan keskiaika on ollut "pimeää". Tähän kuvaan on ollut vaikea yhdistää niinkin suurta edistysaskelta ihmisten vapauden ja yksilön oikeuksien historiassa kuin orjuuden päättymistä. Vielä renessanssiajalla 1300–1500 pidettiin Välimeren piirissä joitakin ei-kristittyjä orjia, mutta muutos antiikkiin ja varhaiskeskiaikaan nähden on suuri.^[25]

Uudella ajalla laajamittaisin ja vaikutuksiltaan merkittävin orjuuden muoto oli eräille Amerikan alueille pakolla kuljetettujen afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä orjuus 1500-luvulta 1900-luvulle. Tämä transatlanttinen orjuus muokkasi Afrikkaa, Amerikkaa ja Eurooppaa ja synnytti merkittävän osan myöhemmän teollisuuskapitalismin tarvitsemista pääomista. Orjakauppa vaikutti kielteisesti Afrikan poliittiseen, taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen ja muokkasi eurooppalaisia asenteita muita kohtaan. Orjuutta onkin pidetty antisemitismin ohella toisena länsimaisen rasismin alkulähteistä.^[10]

Transatlanttista orjakauppaa laajempi ilmiö oli islamilaisen maailman orjakauppa. Orjuus oli osa islaminuskoa ja sitä harjoitettiin muslimimaissa 1900-luvulle asti. Islamilaiseen maailmaan kuljetettiin orjiksi pelkästään afrikkalaisia yhtä paljon kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli eli arviolta 14–18 miljoonaa. ^[26][27] Näiden lisäksi tulivat muun muassa Euroopasta hankitut orjat. Islamilainen orjakauppa ei johtanut mustan väestön syntymiseen kohdemaissaan osittain sen takia, että miespuoliset orjat oli tapana kastroida.^[28] 1800-luvulla ensin Britannia ja myöhemmin muutkin länsimaat painostivat muslimimaita lopettamaan orjakaupan ja orjuuden. Myös turkkilaiset osmanihallitsijat pyrkivät tämän jälkeen lakkauttamaan orjuuden valtakunnassaan. Lakkauttamista vastustivat uskonoppineet, mikä hidasti sen katoamista.^[29]

Arabian niemimaan maista orjuus kiellettiin Qatarissa 1952, Jemenin arabitasavallassa 1962, Saudi-Arabiassa 1962, Arabiemiirikunnissa 1963, Etelä-Jemenissä 1967 ja Omanissa 1970.^[30] Viimeisenä sen kielsi Mauritania 1981.^[31]

Transatlanttinen orjuus oli vain yksi ilmiö orjuuden historiassa eikä edes laajin. Islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin yhtä suuri määrä tai enemmän afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 14–18 miljoonaa.^[32][26]

Teemu Keskisarjan mukaan suuren Pohjan sodan aikana Suomesta vietiin orjia Venäjälle suhteessa väkilukuun enemmän kuin monista Afrikan alueista Amerikkoihin.^[33] Isonvihan (1713-1721) aikana venäläiset veivät suomalaisia Venäjälle muun muassa maaorjiksi, seksiorjiksi ja rakennustöihin. Osalta oli ensin omaiset tapettu tai kidutettu heidän nähtensä.^[34] Pietarin rakennustöihin vietiin jopa yli 20 000 henkeä.^[35][36] Orjatyöhön viedyistä palasi noin 2 000 henkeä, useimmat joidenkin vuosien, jotkut vasta vuosikymmenten kuluttua.^[37]

Monissa Afrikan maissa orjia oli puolet tai kolmannes väestöstä.^[38] Vielä 1930-luvulla Etiopiassa oli arviolta 2 miljoonaa orjaa.^[39]

 

Pääartikkeli: Abolitionismi, Aikajana orjuuden lakkauttamisesta

 

Maaorjien piti viljellä maapalstaa ja maksaa veroa, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. Kuninkaiden vallan kasvu johti siihen, että kuninkaat vapauttivat orjat maaorjiksi saadakseen verotuloja. Näin he olivat lakien eivätkä linnanherran oikkujen alaisina. Heidän piti pysyä maapalstallaan, viljellä sitä ja maksaa veroja, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. 1300-luvun mustan surman aiheuttama työvoimapula vapautti Länsi-Euroopan talonpoikia maaorjuudestakin. Idässä vahvaa kuninkuutta ei ollut ja orjuus jatkui pidempään.

5 000 vuotta jatkunut orjuus saavutti huippunsa teollisen vallankumouksen alkuvaiheessa, kun maataloustuotteiden kysyntä kasvoi. Orjia oli silloin ennen kaikkea Euroopan valtioiden siirtomaissa, varsinkin Amerikan mantereella ja Karibianmeren saarilla. Orjuuden huippuaikoina 1700-luvun lopulla sen vastainen siveellinen liike alkoi Britanniasta. Orjuuden vastaisen liikkeen taustalla olivat aluksi kveekarit, jotka päätyivät pitämään orjuutta epäkristillisenä, ja valistusaatteiden vaikuttamat maalliset ajattelijat. Orjuuden vastainen liike laajeni ja levisi Ranskaan ja muualle. Britannian taloudellinen vaikutusvalta yhdessä maiden omien orjuudenvastaisten liikkeiden kanssa sai Alankomaat, Tanskan, Ranskan ja useimmat Yhdysvaltain pohjoiset osavaltiot kieltämään orjuuden vuosina 1808–1830.^[40]

Yhdysvalloissa eräät orjuutta vastustaneet järjestöt vaativat myös, että vapautettaville orjille oli suotava mahdollisuus palata Afrikkaan, josta he tai heidän esivanhempansa oli aikoinaan pakolla tuotukin. Vain pieni osa orjista palasi Afrikkaan, mutta he yhdessä mainittujen järjestöjen kanssa onnistuivat perustamaan Afrikan länsirannikolle Liberian valtion. Sen vaakunassa onkin tunnuslause ”The love of liberty brought us here” (suom. Vapaudenrakkaus toi meidät tänne).

Orjuuden vastustus keskittyi kuitenkin teollistuneisiin alueisiin, jotka hyötyivät orjuudesta vain välillisesti. Plantaasitaloudesta riippuvaisilla alueilla, kuten Yhdysvaltain eteläosissa, orjuuden kieltämistä ei hyväksytty yhtä helposti. Orjuuskysymys aiheuttikin osaltaan Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) pohjois- ja etelävaltioiden välille. Sisällis­sodan jälkeen säädettiin Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäys, joka kielsi orjuuden Yhdys­valtojen alueella. Toisaalta orjaväestön kasvu oli tehnyt orjuudesta taloudellisesti tarpeetonta, sillä halpaa palkkatyövoimaa oli tarjolla. Sen vuoksi osa plantaasinomistajista myöntyi vapaaehtoisesti orjuuden lakkauttamiseen.^[40]

Eurooppalaiset painostivat Osmanien valtakuntaa, joka kielsi orjakaupan Afrikasta vuonna 1857 lukuun ottamatta Arabian niemimaan länsirannikkoa, jossa sen merkitys oli suuri. Saudi-Arabiassa orjuus jatkui vuoteen 1962. Venäjällä maaorjat vapautettiin 1861 järjestelmän menetettyä muun muassa valistusaatteiden leviämisen kautta lähes kaiken moraalisen kannatuksensa 1800-luvun aikana. Toisaalta väestönkasvu oli tehnyt maaorjuudesta tarpeetonta, ja maan teollistumista ja armeijan kehittämistä se jopa haittasi. Vapautetuksi tuli 50 miljoonaa henkeä, enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä.^[40]

Kaakkois-Aasiassa orjuus lakkautettiin vuosina 1868–1926. Alueen itsenäisetkin valtiot, kuten Thaimaa, joutuivat eurooppalaisten painostuksesta luopumaan orjuudesta. Afrikassa ulospäin suuntautuvan orjakaupan kieltäminen johti paikallisen orjuuden kasvuun: orjien hinta putosi merentakaisen kysynnän lakattua, mikä teki orjuudesta taloudellisesti kannattavampaa. Siirtomaavallat, lähinnä Britannia ja Ranska, saivat orjakaupan lakkautettua, mutta alkaessaan 1800-luvun lopulla heikentyä ne eivät enää halunneet kamppailla itse orjuutta vastaan, koska tarvitsivat orjia käyttävien paikallisten hallitsijoiden liittolaisuutta. Orjakapinat kuitenkin johtivat laajamittaisen orjuuden spontaaniin romuttumiseen Afrikassa, ja 1900-luvulta siirtomaavallat vetivät tukensa orjuutta tukevilta hallitsijoilta ja kielsivät orjuuden. Orjuus jatkui siirtomaissa pienimuotoisena kieltämisen jälkeenkin, ja itsenäinen Mauritania kielsi orjuuden vasta vuonna 1980.^[40] Afrikassa on yhä 9 miljoonaa orjaa (2018).^[41]

Jo vuonna 1890 Brysselissä pidettiin kansainvälinen kongressi, jossa laaditun asiakirjan asiakirjan laatijat ilmoittivat vakavasti aikovansa saada orjakaupan Afrikassa loppumaan.^[42] Vuonna 1926 Kansainliitto sai aikaan orjuutta koskevan kansainvälisen yleis­sopimuksen, jonka tarkoituksena oli täydellisesti lopettaa orjuus kaikissa muodoissaan samoin kuin kaikki maitse tai meritse tapahtuva orjakauppa.^[42]

YK:n vuonna 1948 laatiman Ihmis­oikeuksien yleis­maailmallisen julistuksen 4. artiklassa tuomitaan orjuus ja orja­kauppa kaikissa muodoissaan ja sanotaan, että ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna.^[43] Sen kanssa yhtä­pitävästi orjuus ja orja­kauppa kiellettiin myöhemmin myös Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleis­sopimuksessa.^[44]

Euroopassa orjuus ja orjuuden kaltainen pakkotyö on kielletty myös muun muassa Euroopan ihmis­oikeus­sopimuksessa.^[45]

• Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Klein, Martin A.: Historical Dictionary of Slavery and Abolition. Rowman & Littlefield Publishers, 2014. ISBN 978-0-8108-7528-9 Google Books.
• Korpela, Jukka: Idän orjakauppa keskiajalla. Ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-590-0
• Lewis, Bernard: Race and Slavery in the Middle East. Oxford University Press, 1990. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio.

• Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko: Orjuuden arvet. Helsinki: Into, 2024. ISBN 978-952-393-407-8
• Nazer, Mende & Lewis, Damien: Orja: Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen. ((Slave: The true story of girl’s lost childhood and her fight for survival, 2004.) Suomentanut Jaana Iso-Markku) Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-19850-5
• Kananoja, Kalle: Kahlitut, orjuuden historia Amerikan mantereella. Gaudeamus, 2021. ISBN 978-952-345-105-6

 

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Orjuus.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta orjuus.

• Inka Kovanen: Orjuus on miljoonien kohtalo. Helsingin Sanomat 21.5.2005.
• Lapsiorjuutta arabimaassa 2000-luvulla (Arkistoitu – Internet Archive). Peruskoulun elämänkatsomustieto 3.