Joshua Reynolds

Reynoldsin isä oli pappismies ja kyläkoulun opettaja. Hän oli perheen seitsemäs lapsi. Tuleva taiteilija sai alkuopetuksensa isältään. Nuorta Reynoldsia kiinnosti kirjallisuus ja erityisesti antiikin kirjallisuudesta hän oli kiinnostunut läpi elämänsä. Ollessaan uransa huipulla hänen ystäviinsä kuului 1700-luvun johtavia englantilaisia kirjailijoita. Hän halusi jo nuorena tulla kuvataiteilijaksi ja saapui Lontooseen vuonna 1740 muotokuvamaalari Thomas Hudsonin oppipojaksi. ^{[3] [4]}

Kolmen vuoden opiskelun jälkeen Reynolds palasi kotiseudulleen Devoniin. Hän maalasi muotokuvia laivastoupseereista ja hän suhtautui maalauksiinsa kriittisesti: ne paljastivat sekä kokemattomuuden että huonon pohjakoulutuksen. Isänsä suhteilla hän tutustui kommodori Augustus Keppeliin, joka oli aloittamassa Välimerelle suuntaunutta pitkää purjehdusta. Reynolds pääsi mukaan ja saapui Roomaan vuonna 1750, missä vietti kaksi seuraavaa vuotta. Roomassa Reynolds kärsi kylmästä ja hänen kuulonsa vaurioitui loppuelämäksi. Hän käytti tämän jälkeen kuulotorvea.^{[5] [3] [6]}

Kotimatkalle Reynolds lähti vuonna 1752 ja kulki Firenzen, Venetsian ja Ranskassa Lyonin ja Pariisin kautta. Hän ei hankkinut muodollista koulutusta, mutta säilyneet muistivihot todistavat hänen piirtäneen ahkerasti ja tutkineen renessanssitaidetta, kuten Michelangeloa ja Rafaelia. Venetsialainen tyyli käyttää valoa ja varjoa teki pysyvän vaikutuksen hänen taiteeseensa. Italiasta häntä seurasi kotiin Giuseppe Marchi, joka työskenteli loppuikänsä Reynoldsin assistenttina. ^{[3] [5]}

Palattuaan Lontooseen Reynolds perusti oman ateljeen sai nopeasti mainetta hyvänä muotokuvamaalarina. Hän avasi ateljeensa vuonna 1753 ja jo vuonna 1755 hän oli palkannut itselleen avustajia. Hän ohitti jo suosiossa entisen oppimestarinsa Thomas Hudsonin. Vuonna 1759 Reynoldsilla oli 150 tilausta ja hänestä tuli varakas mies. Vuonna 1760 hän osti suuren talon Leicsester Fieldsistä, hän omisti hevosia ja vaunut. Hän pysyi loppuelämänsä poikamiehenä ja hänen sisarensa Frances hoiti aluksi hänen talouttaan. Myöhemmin sen hoitajaksi tuli sisarentytär Mary Palmer.^{[6] [5]}

Reynoldsilla epäillään olleen suhteita Lontoon huippukurtisaaneihin kuten Kitty Fisheriin. Hänen sanottiin olleen vain alansa parhaiden kanssa seurustelleelle taiteilijalle olleen ainoa riittävän tasokas ystävätär. Reynolds maalasi hänestä useita muotokuvia ja eräässä niistä Fisher pitää kädessään Reynoldsilta saamaansa kirjettä, joka alkaa My dearest Kit ^{[7] [8]}

Ennen vuotta 1760 Lontoossa ei ollut elävien taiteilijoiden maalausten näyttelyä. Reynolds oli mukana perustamassa The Society of Artistsia, joka otti tehtäväkseen järjestää taidenäyttelyn. Kaikkiaan mukana oli 34 taiteilijaa ja arkkitehtia. Tämän jälkeen pidettiin näyttely joka vuosi.^{[3] [6]}

Taiteen hyväksi tehty työ tuotti tuloksia. Kuninkaallinen taideakatemia perustettiin vuonna 1768 ja kuningas Yrjö III ryhtyi sen suojelijaksi. Vaikka Reynoldsin maalaukset eivät olleet hovissa mitenkään kovin suosittuja, hänet nimitettiin akatemian ensimmäiseksi johtajaksi. Samalla kuningas myönsi hänelle aatelisarvon. Reynoldsia kehuttiin taivaksi johtajaksi eikä akatemian toimintatapoja ole hänen jälkeensä juurikaan muutettu.^[6]

Vuodesta 1769 alkaen Reynoldsilla oli aina töitä näyttelyssä. Hän teki myös historiamaalauksia, kuten vuonna 1773, mutta niitä ei pidetä hänen onnistuneimpina töinään. Vuonna 1777 valmistui hänen kunnianhimoisin muotokuvansa joka esitti Marlboroughin herttuan perhettä. Hän ryhtyi maalaamaan muotokuvia myös rikkaiden ihmisten lapsista ja niissä on havaittavissa hellyyttä ja lämpöä. ^[3]

Vuosien 1769- 1790 välillä Reynolds luennoi taideakatemiassa. Luennot julkaistiin nimellä Discourses on Art. Niissä hän kertoi näkemyksensä, että taiteilijan tulee pitää esikuvanaan renessanssia ja esittää kohteensa idealisoituna eikä suoraan kopioituna. Historiamaalauksia hän piti taiteen korkeimpana muotona. Tuohon aikaan Reynoldsilta ilmestyi niin paljon muotokuvia, että ei ole mitenkään mahdollista, että hän olisi maalannut niitä kaikkia itse. ^[6]

Kaikkia Reynols ei miellyttänyt. Taiteilija Nathanial Hone piti häntä liian riippuvaisena vanhoista mestareista ja toinen akateemikko Thomas Gainsborough ajautui hänen kanssaan riitoihin. Hän tosin lähetti kuolinvuoteeltaan kirjeen, missä totesi olleensa aina Reynoldsin vilpitön ihailija. ^[6]

Vuonna 1781 Reynolds matkusti Alankomaihin ja tutki erityisesti Rubensin töitä. Rubensin vaikutus hänen loppukautensa töihin on selvä, niiden tekstuuri on monipuolisempi kuin aikaisempien. Tämä näkyy erityisesti Devonshiren herttuattaren muotokuvassa vuodelta 1786. Vuonna 1782 tapahtunut halvaantuminen ei merkinnyt uran loppua. Hän otti vastaan vuonna 1785 tilauksen Venäjän tsaaritar Katariina Suurelta, hän saisi maalata historiamaalauksen itse valitsemastaan aiheesta. Akatemiassa tuolloin tapahtuneet kiistelyt masensivat häntä. ^{[9] [10]}

Viimeisinä vuosinaan Reynolds joutui kärsimään myös huonosta näöstä. Vasemmasta silmästä lähti näkö kokonaan. Vuonna 1792 hän kuoli kotonaan ja hänet haudattiin St Paulin katedraaliin. Hautajaisissa oli läsnä paljon merkkihenkilöitä ja Reynoldsin kerrottiin olleen "ensimmäisen englantilaisen joka elegantisti taiteellaan antoi kunniaa kotimaalleen". ^{[9] [10]}

•  
  Kommodori August Keppelin muotokuva, vuodelta 1749.
•  
  Edward Cornwallisin muotokuva vuodelta 1756.
•  
  Kitty Fisher ja papukaija maalattu vuosina 1763–64.
•  
  Elizabeth Kerrin muotokuva maalattu ehkä vuonna 1769.
•  
  Samuel, maalattu vuonna 1776.
•  
  Harringtonin kreivitär Jane, maalattu vuonna 1778.
•  
  Marlboroughin herrtuan perhe, maalattu vuonna 1778.
•  
  Amiraali Hoodin muotokuva maalattu vuonna 1783.

Kun Reynolds kuoli, hänen työnsä olivat erittäin arvostettuja ja häntä pidettiin suurena taiteilijana. Poliitikko Edmund Burke kirjoitti, että ainoastaa filosofi voi saada aikaan niin hienoja maalauksia. Reynolds oli aikansa muotitaiteilija ja vain harvat varakkaat ja kuuluisat eivät poseeranneet hänelle.Hänen omana aikanaan hänen kiivain vastustajansa oli William Blake joka piti Reynoldsia väärentäjänä. Nykyään hänen työnsä ovat jääneet Gainsboroughin varjoon. ^{[7] [3] [11]}

Kaikki Reynoldsin maalaukset eivät ole kestäneet aikaa. Italian matkansa jälkeen hän yritti käyttää läpinäkyvää lasitusta alusmaalauksensa päällä, mutta väri, jolla hän yritti tehdä ihonväriä ei ollut pysyvää, joten maalaukset alkoivat muuttua väriltään jo hänen elinaikanaan. Nykyään monien hänen töidensä musta väri murenee, punainen on vaaleampaa kuin pitäisi, samoin ihon väri. ^{[3] [12]}

Reynoldsista on sanottu, että hän osasi maalata paremmin miesten kuin naisten muotokuvia ja paremmin kelvottomien kuin kunniallisten ihmisten kuvia. Kunniattomista ihmisistä hänen sanottiin löytäneen heidän ideaalinsa. On kiinnitettävä huomiota hänen muotokuvaansa Kitty Fisheristä, joka herätti varmasti huomiota aikalaisissa. Kitty Fisher oli tunnettu kurtisaani ja Reynoldsilla uskotaan olleen hänen kanssaan rakkaussuhde. Niissä hän esittää Fisherin ylpeänä naisena joka ei häpeä elämäntapaansa. Lisäksi Reynolds maalasi hienoja maalauksia lapsista ja eläimistä, mutta nykyään hänen töitään moititaan tunnekylmyydestä ja jäykkyydestä. ^{[7] [13] [7]}

Viktoriaanisen kriitikon John Ruskinin mukaan Reynolds oli muotokuvamaalareiden ruhtinas. Jos Tizianin maalaukset olivat jaloja ja van Dyckin mallit aatelisia, niinkumpikaan heistä ei tavoittanut yhtä hyvin ihmismielen vaihtelua ja eri tyyppejä kuin Reynolds, jatkoi Ruskin. Nykyäänkin hänen joitakin töitään pidetään parhaina muotokuvina mitä Britanniassa on koskaan maalattu. Hänen historiamaalauksiaan pidetään yleisesti epäonnistuneina. ^[14]

• Otavan Iso Fokus, Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, Osa 6, s. 3498, Otava 1974 ISBN 951-1-01236-3

• http://www.tate.org.uk/art/artists/sir-joshua-reynolds-444
• http://artuk.org/discover/artists/reynolds-joshua-17231792
• http://josephsmithfoundation.org/wiki/joshua-reynolds/