Peruskoulu Suomessa

Kansakoulu levisi Suomeen 1860-luvulta alkaen, mutta se oli vapaaehtoinen. Oppivelvollisuus syntyi vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka sääti kaikille kansalaisille pakolliseksi kuusivuotisen kansakoulun, joka aloitettiin seitsenvuotiaana. Tosin oppikouluun pyrittiin yleensä jo 4. tai 5. luokalta. Kansakoulun jatkoksi kehittyi 1940-luvulla kaksi vapaaehtoista jatkoluokkaa sisältänyt kansalaiskoulu, joka valmisti oppilasta ammattikouluun. Valtiolliset ja yksityiset oppikoulut huolehtivat korkeammasta yleissivistävästä opetuksesta, mutta näiden kehittäminen muodostui 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan aiheuttaman katkoksen vuoksi luonteeltaan satunnaiseksi. 1950-luvulle tultaessa Suomen koulujärjestelmä olikin selvästi vanhanaikaisempi kuin Länsi-Euroopassa. Yksi ongelma rinnakkaiskoulujärjestelmässä oli sen vahvistama yhteiskunnallinen epätasa-arvo. Työläisen tai maanviljelijän lapsen oli hankalaa päästä maksulliseen oppikouluun. Kaikki halukkaat eivät päässeet oppikouluun senkään takia, että niitä oli vähän. Tätä puutetta korjaamaan syntyi aktiivisten vanhempien aloitteesta 1950-luvulla kymmeniä yksityisiä oppikouluja.^lähde?

Kouluhallituksen pitkäaikainen pääjohtaja Oskari Mantere hahmotteli 1930-luvulla kaikille lapsille yhteistä kuusivuotista peruskoulua. Idealla on kuitenkin monta rinnakkaista esittäjää ja samoin koulumuodolle esitettyjä nimiä: pohjakoulu, yhtenäiskoulu ja peruskoulu.^[5]

1950-luvun lopulla alkoi komiteatyö, joka tuotti lopputuloksenaan lainsäädännön yhtenäiskouluajatukseen perustuvaan peruskoulujärjestelmään siirtymisestä. 1960-luvun alkupuolella eduskunnalta tuli aloite yhtenäiskoulun perustamiselle. Yhtenäiskoulun oli tarkoitus vastata kansakoulua paremmin yhteiskunnan tarpeisiin ja sen avulla haluttiin kohottaa kansalaisten yleissivistyksen tasoa. Vuonna 1964 yhtenäiskoulua nimitettiin ensimmäisen kerran peruskouluksi^selvennä ja sen perustamista varten muodostettiin peruskoulukomitea.^[6] Keskeisimpänä mallina uudistuksessa oli Ruotsi, mutta vaikutteita otettiin eri puolilta Eurooppaa. Komiteatyön tärkeimmät vaiheet olivat:

• Reino Oittisen kouluohjelmakomitea ehdotti vuonna 1958 yhtenäiskoulua, jonka 3-vuotinen yläaste olisi linjajakoinen.
• Myöhempi Oittisen johtama peruskoulukomitea keskittyi uuden järjestelmän talous- ja hallintokysymyksiin.
• L. Arvi P. Poijärven johtama koulunuudistustoimikunta sai 1964 tehtäväkseen täsmentää uuden koulun opetussuunnitelman. Se ehdotti samaa opetusta kaikille oppilaille myös yläasteella, paitsi vieraan kielen ja matematiikan osalta, joissa olisi erilaajuiset oppikurssit eri tasoisille oppilaille.^[5]

Eduskunta äänesti peruskoulun puitelain sisällöstä 21. toukokuuta 1968. Pykälät hyväksyttiin selvällä enemmistöllä, esimerkiksi kielipykälä äänin 137–24.^[7][8] Koulu-uudistusta vastustivat lähinnä oppikouluväki ja vanhoillinen oikeisto, jotka rinnastivat sosiaalireformistiset hankkeet yhteiskuntajärjestyksen kaatamiseen.^[9] Uudistuksen takana taas olivat kansakouluväki sekä poliittinen vasemmisto sosiaalisen ja poliittinen keskusta alueellisen tasa-arvon nimissä.^[10]

Peruskoulua koskien on 1960-luvun loppupuolelta lähtien käynnistynyt neljä uudistuksellista suuntausta suunnilleen samanaikaisesti. Näitä suuntauksia ovat seuraavat ja ne on selvennetty alhaalla:^lähde?

• Oppilaan yksilöllistyminen
• Opettajuuden tieteenalaistuminen
• Opetussuunnitelman tavoiterationalisoituminen
• Koulun dekontekstualisoituminen

Oppilaan yksilöllistyminen nousi ensimmäisen kerran esille peruskoulun opetussuunnitelmissa yksilön hyvän noustessa yhteisön hyvän edelle. Uusien opetussuunnitelmien myötä myös opettajien ammatti muuttui ryhmäkeskeisestä yksilökeskeiseksi. Tämä vaikutti ammatti-identiteettien selkiytymiseen, sillä yksilöllistymisen myötä opettajan rooli koulun uudistajana siirtyi virkamiehille ja tutkijoille. Opettajankoulutuksen tieteenalaistumisella tarkoitetaan muutoksia ammatillisissa tietojärjestelmissä. Vuodesta 1967 lähtien kasvatustieteet nousivat opettajien tietoperustan pohjaksi. 1990-luvulta lähtien taas opettajankoulutuksien päärooliin nousivat didaktiikka ja filosofia. Didaktiikka ja filosofia hallitsevat asiantuntijapuheita edelleen.^lähde?

Opetussuunnitelman tavoiterationalisoitumisella tarkoitetaan tavoitejärjestelmien muuttumista opetussuunnitelmien perustaksi. Peruskoulua edeltävissä opetussuunnitelmissa tavoitteet olivat koulutyölle suuntaa antavia arvopäämääriä. Peruskoulun opetussuunnitelmissa taas tavoitteet kohdistuivat oppimiseen ja ne olivat aikaisempaa täsmällisempiä. Koulun dekontekstualisoitumisella tarkoitetaan koulukontekstin katoamista asiantuntijakeskusteluista. 1970-luvulta lähtien koulu muuttui puheessa abstrakteiksi visioiksi, toiveiksi ja utopioiksi. Koulu-sana alkoi vähitellen korvautua oppimisen käsitteellä. Tämä näkyi muun muassa opetussuunnitelmissa siten, ettei oppivelvollisilta enää vaadittu konkreettisesti koulun käyntiä.^[11]

 

Peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin koko maassa pohjoisesta alkaen asteittain vuodesta 1972 alkaen.

• 1972: Alatornio, Askainen, Dragsfjärd, Enontekiö, Hankasalmi, Haukipudas, Inari, Jämsä, Kaarina, Karunki, Kemi, Kemijärven maalaiskunta, Kemijärvi, Kemin maalaiskunta, Kemiö, Kittilä, Kolari, Kuivaniemi, Kuru, Kuusamo, Köyliö, Leivonmäki, Lemu, Lieto, Masku, Multia, Muonio, Nousiainen, Pelkosenniemi, Pello, Pirkkala, Posio, Pudasjärvi, Raisio, Rantsila, Ranua, Rovaniemen maalaiskunta, Rovaniemi, Ruokolahti, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Taivalkoski, Tarvasjoki,, Temmes, Tervola, Toivakka, Tornio, Töysä, Utsjoki, Vahto, Varkaus, Varpaisjärvi, Velkua, Västanfjärd, Ylitornio
• 1973: Alahärmä, Alavus, Houtskari, Huittinen, Iniö, Juuka, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta, Kaavi, Kajaani, Kajaanin maalaiskunta, Kangasala, Kannonkoski, Karijoki, Keikyä, Kestilä, Kesälahti, Kiikka, Kinnula, Kitee, Kivijärvi, Konginkangas, Konnevesi, Korppoo, Kristiinankaupunki, Kuhmalahti, Kuhmo, Kuortane, Kyyjärvi, Kärsämäki, Lemi, Lestijärvi, Lieksa, Luopioinen, Luoto, Muurame, Nauvo, Nilsiä, Nurmes, Oravainen, Paltamo, Parainen, Pietarsaaren maalaiskunta, Pietarsaari, Pihtipudas, Piippola, Pornainen, Pulkkila, Puolanka, Puumala, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Pälkäne Rautavaara, Ristijärvi,, Rääkkylä, Saarijärvi, Sahalahti, Savitaipale, Sipoo, Soini, Sotkamo, Sumiainen, Suolahti, Suomenniemi, Suomussalmi, Säynätsalo, Tohmajärvi, Tuusniemi, Uukuniemi, Uurainen, Uusikaarlepyy, Vaala, Valtimo, Vammala, Vampula, Vehmersalmi, Viitasaari, Vuolijoki, Vähäkyrö, Värtsilä, Vöyri, Ylihärmä, Ylikiiminki, Äänekoski
• 1974: Alajärvi, Alavieska, Anttola, Asikkala, Eno, Evijärvi, Haapajärvi, Halsua, Hauho, Haukivuori, Hausjärvi, Himanka, Hirvensalmi, Honkajoki, Hämeenkyrö, Ii, Iisalmi, Ikaalinen, Ilomantsi, Joensuu, Joutsa^[12], Juva, Jäppilä, Kalajoki, Kangasniemi, Kankaanpää, Kannus, Karhula, Kauhava, Kaustinen, Keitele, Kempele, Keuruu, Kihniö, Kiihtelysvaara, Kiikoinen, Kiiminki, Kiuruvesi, Kokkola, Kontiolahti, Korpilahti, Kortesjärvi, Kotka, Kustavi, Kymi, Kälviä, Lapinlahti, Maksamaa, Lappajärvi, Lappeenranta, Lapua, Laukaa, Lavia, Lehtimäki, Lieto, Liminka, Liperi, Lohtaja, Luhanka, Merijärvi, Mikkeli, Mikkelin maalaiskunta, Mouhijärvi, Muhos, Mustasaari, Mäntyharju, Nivala, Oulainen, Oulu, Oulunsalo, Outokumpu, Parkano, Pattijoki, Perho, Pertunmaa, Petäjävesi, Pieksämäen maalaiskunta, Pieksämäki, Pielavesi, Polvijärvi, Pori, Pyhtää, Pyhäjoki, Pyhäselkä, Pylkönmäki, Raahe, Reisjärvi, Ristiina, Ruukki, Sievi, Sonkajärvi, Suodenniemi, Teuva, Toholampi, Tuupovaara, Ullava, Utajärvi, Valkeala, Valtimo, Vehkalahti, Vehmaa, Veteli, Vieremä Vihanti, Viljakkala, Vimpeli, Virtasalmi, Yli-Ii, Ylikiiminki, Ylistaro, Ylivieska, Ähtäri
• 1975: Anjalankoski, Artjärvi, Asikkala, Askola, Elimäki, Enonkoski,Hamina, Hartola, Heinola, Heinävesi, Hollola, Ii, Iitti, Ilmajoki, Imatra, Isojoki, Isokyrö, Jaala, Jalasjärvi, Joroinen, Joutseno, Jurva, Juupajoki, Kangaslampi, Karttula, Kaskinen, Kauhajoki, Kemi, Kerimäki, Korsnäs, Koski Hl, Kouvola, Kuhmoinen, Kuopio, Kuorevesi, Kurikka, Kuusankoski, Kärkölä, Lahti, Laihia, Lapinjärvi, Lappeenranta, Leppävirta, Liljendal, Loviisa, Längelmäki, Maalahti, Maaninka, Miehikkälä, Mustasaari, Myrskylä, Mänttä, Nastola, Nuijamaa, Närpiö, Orimattila, Orivesi, Padasjoki, Parikkala, Pernaja, Peräseinäjoki, Porvoo, Porvoon maalaiskunta, Pukkila, Punkaharju, Rantasalmi, Rautalampi, Rautjärvi, Ruovesi, Ruotsinpyhtää, Ruovesi, Saari, Savonlinna, Savonranta Seinäjoki, Sulkava, Sysmä, Taipalsaari, Tervo, Teuva, Tyrnävä, Uusikaupunki, Vaasa, Varkaus, Vehkalahti, Vesanto, Vieremä, Vilppula, Virolahti, Virrat, Vähäkyrö, Ylistaro, Ylämaa
• 1976: Alastaro, Aura, Eura, Eurajoki, Forssa, Halikko, Hanko, Harjavalta, Hattula, Humppila, Hyvinkää, Hämeenlinna, Inkoo, Janakkala, Jokioinen, Järvenpää, Kalanti, Kalvola, Karinainen, Karjaa, Karjalohja, Karkkila, Kerava, Kiikala, Kirkkonummi, Kisko, Kiukainen, Kodisjoki, Kokemäki, Koski TL, Kullaa, Kuusjoki, Kylmäkoski, Laitila, Lammi, Lappi TL, Lempäälä, Lohja, Lohjan maalaiskunta, Loimaa, Loimaan maalaiskunta, Lokalahti, Loppi, Marttila, Mellilä, Merikarvia, Merimasku, Mietoinen, Muurla, Mynämäki, Mäntsälä, Naantali, Nakkila, Nokia, Noormarkku, Nummi, Nurmijärvi, Oripää, Paimio, Perniö, Pertteli, Pomarkku, Punkalaidun, Puolanka, Pusula, Valkeakoski, Piikkiö, Pohja, Pomarkku, Punkalaidun, Pöytyä, Rauma, Rauman maalaiskunta, Renko, Riihimäki, Rusko, Rymättylä, Salo, Sauvo, Siikainen, Siikajoki, Siuntio, Snappertuna, Somero, Suomusjärvi, Säkylä, Särkisalo, Taivassalo, Tammela, Tammisaaren maalaiskunta, Tammisaari, Tampere, Tenhola, Toijala, Turku, Tuulos, Tuusula, Ulvila, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Vihti, Viiala, Yläne, Ylöjärvi, Ypäjä^[13]
• 1977: Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa

^{[14] [15]}

Pääartikkeli: Opetuksen järjestäjä

Valtioneuvosto antaa luvan opetuksen järjestäjälle eli koulun ylläpitäjälle. Suomessa kaikki kunnat ovat opetuksen järjestäjiä. Ne voivat toteuttaa perusopetuksen joko itse, yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai luvan saaneen opetuksen järjestäjän kautta. Valtioneuvosto voi myöntää erityisluvan rekisteröidylle yhdistykselle tai säätiölle.^[16] Opetuksen järjestäjällä on oikeus päättää opetussuunnitelmasta ja monista opetuksen järjestämiseen kuuluvista asioista. Tämä antaa liikkumatilaa erityiseen pedagogiseen järjestelmään tai maailmankatsomukseen perustuville kouluille. Peruskoulujärjestelmän alkuvaiheessa opetussuunnitelmasta määrättiin erittäin tarkasti ja keskitetysti, mutta 1980-luvun lopulta alkaen päätösvaltaa on siirtynyt opetuksen järjestäjille.^lähde?

Peruskoulujärjestelmään siirryttäessä kunnallistettiin valtiolliset oppikoulut (normaalikouluja lukuun ottamatta) ja suurin osa yksityisistä oppikouluista. Muutamat yksittäiset oppikoulut (kuusi Helsingissä, kaksi muualla maassa) saivat luvan toimia peruskoulua korvaavina kouluina. Tästä termistä on nykyisin luovuttu, koska opetuksen järjestäjä -käsite sisältää myös korvaavat koulut.

Suomalaisen peruskoulujärjestelmän tarkoituksena on taata kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat opintielle. Tätä tasa-arvoa ei toteuteta pelkästään järjestelmän muodollisella tasa-arvoisuudella, vaan lainsäätäjä on pyrkinyt estämään eliittikoulujen muodostumisen järjestelmän sisälle^lähde?.

Perusopetus on oppilaille maksutonta. Tämä tarkoittaa, että oppilaalta ei saa periä mitään kuluja tai maksuja opetukseen tai koulun järjestämiin tapahtumiin osallistumisesta, oppikirjoista tai opetusmateriaalista ja -välineistä. Lisäksi jokaisella oppilaalla on oikeus saada joka päivä maksuton, täysipainoinen ateria. Oppilaalla on myös oikeus ilmaiseen kouluterveydenhuoltoon, muuhun oppilashuoltoon ja pitkämatkaisten maksuttomiin koulumatkoihin. Mikäli oppilaan päivittäinen koulumatka lähikouluunsa käy liian pitkäksi, hänellä on oikeus täysihoitoon koulun oppilasasuntolassa. Näiden opintososiaalisten etujen järjestäminen on opetuksen järjestäjän vastuulla, mikä asettaa yksityiskouluille raskaan taloudellisen taakan. Yksityinenkään peruskoulu ei saa periä lukukausimaksuja. Sen on päinvastoin otettava oppilaaksi omalta oppilasalueeltaan kaikki lapset.^lähde?

Perusopetuksen rahoituksesta vastaavat valtiovarainministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Valtiovarainministeriön perusopetuksen rahoitusosuus on yhdistetty kuntien muiden peruspalveluiden rahoitukseen. Peruspalveluiden rahoitus lasketaan kunnan asukkaiden mukaan ikäluokkakohtaisesti. Lisäksi rahoitukseen vaikuttavat olosuhteisiin (kuten työttömyyteen ja sairastuvuuteen) perustuvat lisäosat. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa sitä perusopetuksen toiminnan osuutta, jota valtion rahoitus ei kata. Tällaista toimintaa ovat muun muassa lisäopetus, maahanmuuttajien valmistava opetus ja yksityisen opetustoiminnan aloituksen rahoitus.^[16]

Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin oppilas täyttää seitsemän vuotta.^[17] Ennen oppivelvollisuutta jokaisella lapsella on velvollisuus osallistua vuoden mittaiseen esiopetukseen^[17], ja lisäksi moni on osallistunut muuhun varhaiskasvatukseen. Oppilaalla on lisäksi oikeus aloittaa koulu kuusivuotiaana, jos hänen katsotaan kykenevän siihen. Tarvittaessa opetus voidaan aloittaa myös vasta kahdeksanvuotiaana. Mikäli oppilas ei vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti pysty saavuttamaan perusopetuksen tavoitteita yhdeksässä vuodessa, hänen oppivelvollisuutensa alkaa jo kuusivuotiaana ja kestää yksitoista vuotta.^[17] Oppilas, joka ei ole oppilaana perusopetuksessa, osoittaa kunnan määräämällä tavalla suorittavansa perusopetuksen oppimäärän. Oppivelvollisuus päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta.^[17] 1.8.2021 alkaen oppivelvollisuus päättyy sinä vuonna, jona oppilas täyttää 18 vuotta.^[18][19] Peruskoulun jälkeen on suoritettavissa myös vapaaehtoinen ”kymmenes luokka”, joka on tarkoitettu niille oppilaille, jotka haluavat parantaa peruskoulun päättötodistuksen arvosanojaan. Kaikki kunnat eivät taloudellisista syistä toteuta tätä mahdollisuutta.^lähde?

Katso myös: Kouluvalinta

Peruskoululaisen koulu on pääsääntöisesti lähikoulu, jonka kunta osoittaa lapsen asuinalueen perusteella. Jos oppilas on erityisluokalla (esimerkiksi musiikkiluokka) tai lukee harvinaista kieltä, tämä voi määrätä lähikoulun. Oppilaalla on aina oikeus päästä lähikouluunsa. Hänellä on oikeus hakea haluamaansa muuhun kouluun, jonne hän voi päästä, jos opetuksen järjestäjällä on osoittaa hänelle tilaa. Tämä on mahdollistunut 1990-luvun lopulta kouluvalintapolitiikan myötä^[20]. Mikäli halukkaita on enemmän kuin paikkoja, oppilaat on valittava käytännössä arvalla, jos kyseessä ei ole taiteellista lahjakkuutta vaativa erityislinja. Oppilasta ei saa osoittaa ilman huoltajan suostumusta kouluun, joka noudattaa erityistä kasvatusopillista tai maailmankatsomuksellista järjestelmää.^lähde?

Perusopetuksen "oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti." (Perusopetuslaki 35 §) Mikäli tämä ei toteudu, opettaja voi ojentaa oppilasta erilaisilla kurinpidollisilla ojennuksilla: nuhteilla, luokasta tai muusta opetustilanteesta poistamisella (oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi) tai jälki-istunnolla (enintään kaksi tuntia). Erityistapauksissa opetuksen järjestäjä (yleensä kunnan sivistyslautakunta) voi erottaa oppilaan 1–3 kuukaudeksi. Lisäksi oppilas, joka on vaaraksi itselleen tai muille, voidaan rehtorin päätöksellä poistaa koulun alueelta lopuksi päivää. Luokasta tai koulusta poistettua oppilasta ei saa jättää ilman aikuisen valvontaa eikä erotettua oppilasta vaille opetusta.^lähde?

 

 

 

Perusopetusta antavilla opettajilla on pääsääntöisesti ylempi korkeakoulututkinto, mikä on kansainvälisesti poikkeavaa. (Myös aiempien säännösten mukaisen koulutuksen suorittaneet ovat päteviä.) Koulutuksen taso on seurausta 1970-luvun alkupuolelta lähteneestä koulutuspoliittisesta keskustelusta. 1970-luvun alussa luokanopettajankoulutus siirrettiin yliopistoihin, mistä seurasi väittely koulutuksen laajuudesta. Vähitellen tutkinnon laajuutta kasvatettiin, kunnes vuonna 1979 ylempi korkeakoulututkinto sisällytettiin pakolliseksi osaksi luokanopettajien tutkintoa.^[21]

Kaikki opettajat ovat suorittaneet opettajan pedagogiset opinnot, joiden laajuus on 60 opintopistettä. Luokanopettajilla on lisäksi opetettavien aineiden monialaiset opinnot, 60 opintopistettä, ja aineenopettajilla opettamiensa aineiden opintoja 60 opintopisteen verran yliopiston vaatimusten mukaan.^lähde?

Peruskoulu jakautui vuoden 1998 loppuun asti kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen, ja jako on nykyisinkin esimerkiksi opettajien virkojen osalta voimassa koululainsäädännössä: Luokilla 1–6 opetusta antavat pääasiassa luokanopettajat (ala-aste) ja luokilla 7–9 aineenopettajat (yläaste), joskin opettajat voivat pätevyydestään riippuen opettaa kummassakin koulumuodossa. Nykyisin monissa kunnissa peruskoulujen nimissä on ainoastaan sana "koulu". Koska yläkoulu–alakoulu-jakoa ei enää säädöksissä ole, opetuksen järjestäjät voivat muodostaa eri luokka-asteiden kouluja, esimerkiksi 5.–9. luokkien tai 1.–2. luokkien kouluja^[1]. (Joidenkin koulujen nimissä on sana "yhtenäiskoulu", esimerkiksi Yhtenäiskoulu Helsingin Käpylässä, joissa se siis tarkoittaa "peruskoulu".) Toisaalta on edelleen olemassa pieniä alakouluja, joissa opettajat opettavat yhdysluokkia. Tällaisilla luokilla on useamman kuin yhden luokka-asteen oppilaita.^lähde?

Koulutilat vaihtelevat opetuksen järjestäjän, koulun koon ja luokka-asteen mukaan. Yleensä koulussa on kuitenkin vähintään tavanomaiset luokat, liikuntasali, ruokailutila, liikuntaan soveltuva piha-alue ja erikoisluokkia sellaisten oppiaineiden opettamiseen, jotka vaativat erikoisjärjestelyjä (kuten kuvataide, käsityö, luonnontieteet, musiikki).^lähde?

Perusopetuksen tuntijaon perusteista säädetään perusopetuslaissa ja -asetuksessa, mutta varsinaisen opetussuunnitelman perusteet määrää Opetushallitus. Opetuksenjärjestäjillä, yleisimmin kunnilla, on velvollisuus laatia paikallinen opetussuunnitelma opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Kunnalliset ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat sovittavat perusteissa säädetyn sisällön paikallisiin olosuhteisiin ja opetustapaan. Oppilaiden huoltajilla on oikeus osallistua opetussuunnitelmatyöhön. Oppilaita ei saa peruskoulussa jakaa pysyviin tasoryhmiin, vaan opetuksen eriyttäminen on toteutettava yksittäisen ryhmän sisällä tai vaihtelevin joustavin ryhmittelyin.^lähde?

Kunnilla on joitakin vapauksia muun muassa painotetun opetuksen järjestämisessä. Painotetussa opetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa, mutta sen lisäksi tarjotaan lisäopetusta jossakin oppiaineessa, kuten kuvataiteessa tai liikunnassa. Oppilaat valitaan painotettuun opetukseen heidän kykyjensä ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Kaikki kaupungit eivät kuitenkaan tarjoa laajaa valikoimaa painotettua opetusta, minkä vuoksi vanhemmat ovat saattaneet valita toisen kaupungin koulun paikallisen koulun sijasta. Painotetut luokat ovatkin luoneet aivan uuden kilpailukentän peruskoulujärjestelmään.^[20]

Alla on lueteltu perusopetuksen oppiaineet, niistä yleisimmin käytettävät lyhenteet, sekä vuosiluokat, jolloin ainetta opetetaan pakollisena opetuksena (suluissa). Vuosiluokilla 8 ja 9 on lisäksi valinnaisaineita, joiden tarjonta vaihtelee kunnittain ja kouluittain.^lähde?

• Biologia BG, BI (5.–9., ala-asteella maantiedon kanssa)
• Elämänkatsomustieto ET (1.–9., vaihtoeht. uskonnolle)
• Fysiikka FY, FK (5.–9., ala-asteella kemian kanssa)
• Historia HI, HY (4.–8.)
• Yhteiskuntaoppi YO, YH (9.)
• Kemia KE (5.–9., ala-asteella fysiikan kanssa)
• Kotitalous KO (7., valinnainen 8. ja 9.)
• Kuvataide KU (1.–7., valinnainen 8. ja 9.)
• Käsityö TN, KS, TS (1.–7., valinnainen 8. ja 9.)
• Liikunta LI, LP, LT (1.–9.)
• Maantieto GE, MT (5.–9., ala-asteella biologian kanssa)
• Matematiikka MA (1.–9.)
• Musiikki MU (1.–7., valinnainen 8. ja 9.)
• Oppilaanohjaus OP, OPO (7.–9.)
• Terveystieto TE, TT (7.–9.)
• Toinen kotimainen kieli, ruotsin/suomen kieli RU, RUB (6.–9.)
• Uskonto UE, UO, UI tai muu rekisteröity uskontokunta (1.–9., vaihtoeht. elämänkatsomustieto)
• Vieraat kielet
  • A1-kieli (3.–9.)
  • A2-kieli vapaaeht. (5.–9.)
  • B1-kieli (6.–9.) (katso "Toinen kotimainen kieli")
  • B2-kieli vapaaeht. (8.–9.)
• Äidinkieli ja kirjallisuus AI (1.–9.)
  • saman oppiaineen oppimääränä Suomi toisena kielenä S2 (1.–9.) (mikäli oppilaan äidinkieli eri kuin suomen kieli)

Lisäksi valinnaisina aineina voidaan lukea myös muita aineita. Uskontoa opetetaan kaikille niille, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan. Uskontokunnan uskonnonopetusta haluavia jäseniä on oltava opetuksen järjestäjän (yleensä kunnan) kouluissa vähintään kolme oppilasta. Jos tällainen opetusryhmä perustetaan, ovat kaikki kyseisen uskontokunnan jäsenet velvollisia osallistumaan opetukseen. Ne, jotka eivät kuulu uskontokuntaan, seuraavat elämänkatsomustiedon opetusta tai, huoltajan niin pyytäessä, enemmistön uskonnonopetusta. Lisäksi uskontokuntaan kuulumattomat vanhemmat voivat pyytää, että heidän lapsensa osallistuu kulttuuritaustansa mukaiseen uskonnonopetukseen, jos tällaista opetusta annetaan opetuksenjärjestäjän kouluissa.^lähde?

Kaikki perusopetuksen hyväksytysti suorittaneet nuoret saavat kelpoisuuden jatkaa toisen asteen koulutuksessa eli lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa.^lähde?

Kunta voi tarjota oppilaille kymppiluokkaa eli perusopetuksen lisäopetusta, joka on tarkoitettu niille peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa tai jotka tarvitsevat lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun. Kymppiluokalla voi korottaa peruskoulutodistuksen arvosanoja, tutustua työelämään ja eri koulutusvaihtoehtoihin sekä parantaa mahdollisuuksia päästä opiskelemaan.^[22] Kymppiluokan suorittamiseen tarvitaan 1 100 oppitunnin suorittamista.^lähde?

Myös maahanmuuttajille järjestetään perusopetuksen lisäopetusta. He voivat koulutuksen aikana tutustua suomen koulutukseen ja työelämään.^lähde?

Joustava perusopetus tarjoaa yksilöllistä opetusta ja työssäoppimista niille oppilaille, jotka ovat vaarassa jäädä pois jatkokoulutuksesta.^lähde?

Peruskoulun päättäneistä lukiokoulutuksessa jatkoi heti peruskoulun jälkeen 53 prosenttia ja ammatillisessa koulutuksessa 41 prosenttia. Peruskoulun 9. luokan päättäneitä oli vuonna 2017 noin 57 800. Lähes kaikki peruskoulun 9. luokan päättäneet hakivat välittömästi jatko-opintoihin, hakematta jätti 0,4 prosenttia. Vuonna 2016 tutkintoon johtavan koulutuksen ulkopuolelle jäi peruskoulun päättäneistä 4,8 prosenttia ja vuonna 2017 heistä jäi vielä 3,8 prosenttia. Vaikka 10-luokka ja valmistavat ja valmentavat koulutukset ovat osalle väyliä jatko-opintoihin, on osa toisen asteen koulutuksen peruskoulun päätösvuonna aloittaneista seuraavana vuonna jo keskeyttänyt aloittamansa koulutuksen.^[23]

Luku- ja laskutaidon minimitason alitti 5–6 prosenttia 2000-luvun alussa ja 12–13 prosenttia vuonna 2012. Etenkin itä- ja pohjoissuomalaisten poikien luku- ja laskutaito on romahtanut. Neljännes heistä alitti minimitason. Heillä on siis vaikeuksia ymmärtää uutisia ja käyttöohjeita. Professori Jouni Välijärven mukaan he eivät näe koulutuksen ja työllistymisen yhteyttä. Tytöt ovat motivoituneempia ja tähtäävät useammin pois kotiseudultaan opiskelemaan. Pojat jäävät kotiseudulleen, vaikkeivät saisi työtä eivätkä opiskelupaikkaa. Välijärven mielestä koulun pitäisi paremmin motivoida nuoria opiskelemaan ja kilpailemaan ajasta älylaitteiden kanssa. Ehkä pitäisi myös siirtyä vuosiluokattomaan peruskouluun, jossa hitaammat voisivat olla kymmenen vuotta leimaantumatta kymppiluokkalaisiksi.^[24]

Nopean talouskasvun aikana 2000-2006 nuorten usko tulevaisuuteensa oli vahvempi ja silloin Pisa-tulokset olivat korkeampia.^[25]

Kaikki oppilaat kärsivät siitä, että kun eritystä tukea vaativat lapset ja vaikeasti vammaiset on tuotu normaaliluokkiin ("inkluusio"), heille ei tarjota tarpeeksi tukea.^[24]

Perheiden sosiaaliset erot eivät selitä suomalaisten nuorten PISA-koemenestyksen eroja merkittävästi mutta motivaation ja asenteiden erot selittävät. Tytöillä on enemmän uskoa tulevaisuuteen ja siten motivaatiota opiskella. Pojille kaukana kotiseudun ulkopuolella oleva työelämä tuntuu kovin vieraalta.^[26]

2010-luvulla Suomi on pudonnut ja Viro on noussut Suomen ohi kaikessa paitsi lukutaidossa. Tutkija Arto Ahosen mukaan Viro on paremmin säilyttänyt lasten innon koulunkäyntiin. Siellä koulu nähdään keinona menestykseen, sosiaaliseen nousuun, Suomessa ei enää. Virossa koulukulttuuri on vanhanaikaista ja opettajalla on auktoriteetti. Opetusmetodit ovat kuitenkin nykyaikaisia ja usein digitaalisia.^[27] Viron koulu on myös täynnä oppiainekilpailuja ja valtakunnallisia tasokokeita. Vuoden 2015 Pisa-kokeissa Viro oli jo Euroopan ykkösmaa, vaikka opettajien palkat ovat Suomessa yli kolminkertaisia. Maahanmuuttajien määrän kasvukaan ei kokonaan selitä Suomen ja Ruotsin taantumista Viroon nähden.^[28]

Vuoden 2018 syksyllä tehdyssä 7 770 ekaluokkalaisen arvioinnissa ensimmäistä luokkaa käyvien osaamiserot todettiin suuriksi, lähinnä poikien ja vieraskielisten keskinäiset erot. Tytöt olivat yleensä lähellä keskitasoa. Keskimäärin tytöt osasivat hieman paremmin äidinkieltä ja kirjallisuutta, pojat matematiikkaa, mutta molemmissa huiput ja huonoimmat olivat yleensä poikia, matematiikassa kaikki huippuosaajat olivat poikia. Sellaisten lasten osaaminen, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi tai ruotsi, oli keskimäärin paljon heikompaa kuin muiden, vaikkakin heidän osaamistasojensa hajonta oli suurta.^[29]

Nykyisellä vuosituhannella peruskoulutuksen arviointi on saanut uudenlaista painoarvoa Suomen politiikassa^[30]. Arviointia pyritään toteuttamaan muun muassa erilaisten indikaattorien, vertailujen ja lakiin painettujen tavoitteiden avulla. Esimerkiksi valtioneuvoston asetus koulutuksen arvioinnista (1061/2019) määrittää koulutuksen arvioinnin tavoitteiksi tiedon hankkimisen ja analysoimisen niin kansainvälistä kuin kansallistakin päätöksentekoa ja koulutuksen kehittämistä varten. Lisäksi tavoitteisiin kuuluu opiskelijoiden oppimisen, opetustoimen työn ja oppilaitosten kehittämisen tukeminen. ^[31] Arvioinneilla tähdätään muun muassa oppimisen ja osaamisen kehittämiseen, koulujärjestelmien kehittämiseen ja koulutuksen järjestäjien tukemiseen laadunhallinnassa. ^[32]

Suomalaisen arviointimallin rakentumiseen ovat vaikuttaneet:^lähde?

1. Pyrkimys keskitetyn byrokratian purkamiseen
2. Usko yksilöllisyyden ja kilpailun voimaan
3. Luottamus kunnalliseen asiantuntemukseen
4. Laman aiheuttama tilaus vanhasta sääntelykulttuurista irrottautumiselle
5. Luottamus koulujen ja opettajien toiminnan laatuun

Monissa maissa laadunarvioinnilla tähdätään kontrolloimiseen, ja suomalainen luottamukseen perustuva arviointimalli on poikkeuksellinen. Suomalaisen arviointimallin erityislaatuisuutta kuvastaa myös se, ettei koulukohtaisia arviointituloksia vieläkään julkaista suurelle yleisölle, vaikka se sallittiin jo vuonna 2007.^[30]

Indikaattoreita on hyödynnetty koulutuksen laadunarvioinnissa kahtena ajanjaksona; ensimmäisen kerran indikaattorit otettiin mukaan koulutussuunnitteluun 1970-luvun alussa ja toisen kerran 1980-luvun lopussa. Ensimmäisessä indikaattorien nousussa pyrittiin antamaan vastauksia koulutuksen relevanssiin, eli koulutuksen kykyyn vastata siihen kohdistettuihin tarpeisiin. Indikaattorien tuottaman tiedon hyödyntämisestä vastasivat tuolloin hallinto ja tutkimuslaitokset. 1970-luvun indikaattorit hiipuivat lopulta ilman mitään konkreettisia saavutuksia. Indikaattorien toiseen aaltoon vaikutti vahvasti uusi julkisjohtaminen. Tämä näkyi muun muassa vuoden 1994 arvioinnin rakennemallin ulottuvuuksissa, joita olivat tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus.^[33]

Vuonna 2003 muodostettiin koulutuksen arviointineuvosto selkiyttämään koulutuksen arviointia. Arviointineuvoston alkuperäiset suunnitelmat jäivät kuitenkin toteuttamatta vaatimattomien resurssien vuoksi. Vuonna 2014 muodostettua Kansallista koulutuksen arviointikeskusta voidaan pitää uutena yrityksenä vuoden 2003 epäonnistuneelle arviointineuvostolle.^[30] Se on toteuttanut arviointisuunnitelman vuosille 2016-2019.^lähde?

Arviointisuunnitelman esityksestä ja sen muutoksista vastaa valtioneuvoston nimittämä arviointineuvosto. Neljäksi vuodeksi kerrallaan laadittu arviointisuunnitelma hyväksytetään Opetus- ja kulttuuriministeriöllä ja lisäksi arviointisuunnitelman toteutusvaiheessa arviointineuvosto kuulee useita sidosryhmiä. Arviointitoiminnassa on mukana koulutuksen osalta myös yliopistot ja aluehallintovirastot sekä tutkimuksen osalta Suomen Akatemia. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen rahoituksesta vastaa pääsääntöisesti valtio. ^[32]

Erilaiset ylikansalliset koulutuksen arviointi- ja laadunvarmistusmallit asettavat kansallisille koulutusjärjestelmille yhteneviä tavoitteita. Universaaleista tavoitteista huolimatta kaikki valtiot vastaavat tavoitteiden asettamiin haasteisiin eri tavalla ja siten myös muutostahdit ovat erilaisia. OECD:n ja Euroopan unionin kaltaiset suuret kansainväliset toimijat ovat aiheuttaneet paineita myös suomalaiselle perusopetuksen arviointijärjestelmälle. Tästä voidaan nostaa esimerkiksi Pisa-tulosten taantumisen aiheuttamat muutospaineet vuodesta 2012 lähtien.^[30] Myös Kansallinen koulutuksen arviointikeskus tekee yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa. Näistä merkittävimpiä ovat juuri OECD ja EU. Yhteistyöllä mahdollistetaan suomalaisen arviointitoiminnan näkyvyys ja vaikutusmahdollisuudet eurooppalaiseen arviointitoimintaan.^[32]

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on päättänyt tulevaisuuden arviointihankkeissaan tarkastella:^lähde?

• Oppimistuloksia
• Esiopetuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelman toimeenpanoa
• Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen oppilasarviointeja
• Opintopolun sujuvuutta koulutuksen siirtymävaiheissa
• Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanoa
• Työrauhaa sekä oppimisympäristöjen turvallisuutta
• Valtiontalouden säästöjen vaikutuksia sivistyksellisiin oikeuksiin
• Maahanmuuttajien integroitumista koulutusjärjestelmään
• Opettajankoulutuksen ja täydennyskoulutuksen kykyä vastata muutokseen
• Perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestäjien itsearviointi- ja laadunhallintakäytänteitä^[32]

Suurin osa tulevaisuuden arviointihankkeista koskettaa peruskoulun lisäksi myös muita koulutusasteita.

• Luettelo Suomen peruskouluista

• Hoikkala, Tommi & Paju, Petri: Apina pulpetissa: Ysiluokan yhteisöllisyys. Helsinki: Nuorisotutkimusseura: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-304-7
• Varjo, Janne ym.: Arvioida ja hallita. Perään katsomisesta informaatio-ohjaukseen suomalaisessa koulupolitiikassa. Turku: FERA, 2016. ISBN 978-952-5401-72-1 irjallisuuden Seura |Isbn= 978-952-222-177-3}}

• Perusopetuslaki. Finlex
• Perusopetusasetus. Finlex
• Opetushallitus
• Kouluportaali
• Opetusministeriö
• Peruskoulu oli koulukokeilujen temmellyskenttä – ruotsista tuli pakollinen oppiaine, myös marxilaista opetusta testattiin Yle.fi
• Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset Tilastokeskus
• Eduskunta tekee päätöksen peruskoulusta -tietopaketti: Aloitteet eduskuntakäsittelyn käynnistäjinä 1962–1963