Uumajansaamelaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uumajansaamelaiset
Väkiluku noin 1000 (1995)
Asuinalueet  Ruotsi 1000 (1995)[1]
Kielet Uumajansaame, ruotsi[1]
Uskonnot Luterilaisuus
Uumajansaamelaisten asuinalue oranssilla, eteläsaamelaisten keltaisella.

Uumajansaamelaiset ovat saamelaisten etninen ryhmä, joka elää Keski-Ruotsissa Uumajanjoen alueella piitimensaamelaisten ja eteläsaamelaisten välissä. Vuonna 1995 uumajansaamelaisia oli noin 1000 henkeä Lyckselessä, Malåssa, Tärnassa ja Sorselessa.

Aikaisemmin uumajansaamelaisia asui myös Norjassa, mutta siellä he ovat jo sulautuneet muuhun väestöön.

Uumajansaamen kieltä puhuu nykyisin vain muutama henkilö, joista useimmat ovat vanhuksia.

Uumajan Lapin/Lyckselen Lapin lapinkylät vuonna 1670. Lapinkylät ja niiden rajat merkitty punaisella, nykyiset kunnanrajat mustalla. Ranin ja Vapstenin asukkaat olivat tunturisaamelaisia, jotka asuivat myös Norjan puolella rajaa. Gran ja Umbyn olivat pääasiassa metsäsaamelaisten asuttamia.

Uumajansaamen perinteinen puhuma-alue ja samalla uumajansaamelaisten asuinalue on ollut Rana, Hemnes ja Korgen Norjan puolella sekä Ruotsin puolella alue Uumajanjoelta Maskaureen, Ståkkeen, Västra Kikkejaureen ja Östra Kikkejaureen Arjeplogissa ja Arvidsjaurissa sekä Malå, Gran sekä Umbyn Tärnassa.[2]

Ensimmäiset saameksi painetut kirjat oli kirjoitettu uumajansaameksi. ABC-Book på Lappesko Tungomål, joka sisälsi myös katekismuksen, ilmestyi vuonna 1619. Lyckselessä toimi lappalaiskoulu saamelaisille pojille vuosina 1632–1865. Koulumestari Per Fjellström, joka itse oli kotoisin piitimensaamen puhuma-alueelta oli kiinnostunut uumajansaamesta ja kirjoitti vuonna 1738 ensimmäisen kieliopin (Grammatica Lapponica) sekä ensimmäisen nimenomaisesti uumajansaamea koskevan sanakirjan (Sueco-Lapponicum). Fjellströmistä tuli myöhemmin kirkkoherra ja rovasti Lyckseleen.[3] Uusi testamentti ilmestyi uumajansaameksi vuonna 1755 ja vuonna 1811 julkaistiin kielellä ensi kertaa koko Raamattu nimellä Tat Ajles Tjalog (Pyhät Kirjoitukset).[2]

1700-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ei Västerbottenin alueella ollut paljonkaan uudisasutusta. Se vähä mitä oli koostui alueelle muuttaneista suomalaisista ja ruotsalaisista ja jopa enimmältä osin saamelaisista. Uumajansaame oli alueen enemmistön äidinkieli. 1800-luvulla muuttoliike alueelle kasvoi uudisasutuksen vauhdittuessa ja monet metsäsaamelaiset sulautuivat ruotsinkieliseen väestöön. Kun "lappalaiset" mainitaan Lyckselen käräjäoikeuden asiakirjoissa ovat kyseessä olleet yleensä tunturisaamelaiset, jotka ovat tulleet talvella metsäalueille poroineen.[3]

Ruotsissa harjoitettu kieli- ja sulauttamispolitiikka, joka vaikutti 1800-luvulla ja ison osan 1900-lukua, iski uumajansaamelaisiin raskaasti. Kielen äidinkielisten puhujien määrä romahti Ruotsissa, samalla kun kielen käyttö Norjan puolella kokonaan lakkasi.[3] Vuonna 1995 arvioitiin uumajansaamelaisiin etnisenä ryhmänä kuuluvan noin 1000 henkeä.[1] Vuonna 2000 kielentutkija Tapani Salminen arvioi uumajansaamen puhujia olevan enää noin 20. Nämä asuivat Ruotsin Arjeplogissa ja Arvidsjaurissa. Vuonna 2007 kielentutkija Trond Trosterud arvioi puhujia olevan enää noin 10, jotka kaikki olivat yli 65-vuotiaita.[2] Kuitenkin myös nuorempia puhujia kielellä on, sillä Barrukin perheessä kieli on siirtynyt myös nuoremmalle polvelle. Perheen isä Henrik Barruk oppi kielen äidiltään ja on kielikonsulttina pyrkinyt kehittämään ja elvyttämään kieltä. Perheen tytär Katarina Barruk on julkaissut musiikkia uumajansaamen kielellä ja tekee esiintymällä kieltä tunnetuksi.[4] Álgguogåhtie-yhdistys on järjestänyt kymmenen vuoden ajan uumajansaamen kielikylpyjä.[5] 6. huhtikuuta 2016 julkaistiin virallinen uumajansaamen ortografia. Vuonna 2019 julkaistiin Henrik Barrukin laatima uumajansaame-ruotsi–ruotsi–uumajansaame -sanakirja Báhkuogirjjie.[2]

  1. a b c Saami, Ume Ethnologue - Languages of the World. Viitattu 21.10.2019. (englanniksi)
  2. a b c d Svenn-Egil Knutsen Duolljá: umesamisk 25.9.2019. Store Norske Leksikon. Viitattu 21.10.2019. (norjaksi)
  3. a b c Umesamiska Sametinget. Viitattu 21.10.2019. (ruotsiksi)
  4. Camilla Andersson: På flytande umesamiska Samer.se. Viitattu 21.10.2019. (ruotsiksi)
  5. KATARINA HÄLLGREN: Att bada i språk ger resultat 19.8.2019. Samer.se. Arkistoitu 12.8.2020. Viitattu 21.10.2019. (ruotsiksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hajdú, Péter (toim.): Suomalais-ugrilaiset. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1975. ISBN 951-717-068-8
  • Hakamies, Pekka: Ison karhun jälkeläiset. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 697) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-717-989-8
  • Laakso, Johanna (toim.): Uralilaiset kansat: Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2
  • Krauss, M. E. 1997. The indigenous languages of the North: A report on their present state. In H. Shoji and J. Janhunen (eds.), Northern minority languages: Problems of survival, pp. 1–34. Osaka and Fairbanks: National Museum of Ethnology and Alaska Native Language Center, University of Alaska Fairbanks.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]