Roscellinus

Roscellinus (myös Roscellinus Compiègnelainen, lat. Roscellinus Compendiensis) (n. 1050–1122) oli ranskalainen skolastinen filosofi ja teologi, jota pidetään usein nominalismin perustajana. Hänen maineensa perustuu kuitenkin ennen kaikkea hänen kolminaisuusoppia koskeviin näkemyksiinsä, joiden ansiosta hän joutui syytetyksi harhaoppisuudesta.

Roscellinus syntyi Compiègnessä, Ranskassa. Hänen elämästään tiedetään vain vähän. Roscellinus opiskeli Soissonsissa ja Reimsissä, toimi myöhemmin Chartresin katedraalissa ja hänestä tuli Compiègnen kaniikki. Munkkina hän opetti viimeistään vuodesta 1087 lähtien. Hänellä oli yhteyksiä Lanfranciin, Ivo Chartreslaiseen ja Anselm Canterburylaiseen.

Vaikuttaa siltä, ettei Roscellinus ollut tiukasti ottaen ensimmäinen, joka kannatti nominalistisia oppeja, mutta hänen esittäminään oppi sai muotoilunsa, ja kun sitä sovellettiin kolminaisuusoppia koskeviin dogmeihin, se sai laajaa huomiota. Roscellinus katsoi, että ainoastaan kielenkäytön yleiset tavat estävät meitä puhumasta kolminaisuuden kolmesta persoonasta kolmena substanssina tai kolmena jumalana. Jos olisi toisin, ja kolminaisuuden kolme persoonaa olisivat tosiasiassa yksi substanssi tai asia (una res), meidän olisi pakko myöntää, että Isä ja Pyhä Henki tulivat lihaksi Pojan mukana. Roscellinus vaikuttaa esittäneen tämän ajatuksen hyvässä uskossa, ja esitti aluksi sen olevan Lanfrancin ja Anselmin auktoriteetin tukema.

Vuonna 1092/93 Soissonsiin Reimsin arkkipiispan kutsusta kokoontunut neuvosto tuomitsi Roscellinuksen tulkinnan. Roscellinus, jota syytettiin kolmijumalaisuudesta eli triteismistä, perui opit joista häntä syytettiin, mutta ainoastaan kirkonkirouksen ja jopa kuoliaaksi kivityksen pelossa. Myöhemmin hän palasi aiempiin opetuksiinsa. Hän pakeni Englantiin, mutta jouduttuaan vihan kohteeksi arvosteltuaan Anselmin opetuksia hän jätti maan ja muutti Roomaan, jossa hän sai hyvän vastaanoton ja aikaan sovun katolisen kirkon kanssa. Tämän jälkeen hän palasi Ranskaan, opetti Toursissa ja Lochesissa. Viimeksi mainitussa Pierre Abélard oli hänen oppilaanaan. Lopulta Roscellinuksesta tuli Besançonin kaniikki. Roscellinuksesta on tietoja vielä vuodelta 1121, jolloin hänen tiedetään vastustaneen Abélardin kolminaisuutta koskevia näkemyksiä.

Roscellinuksen kirjoituksista on säilynyt vain Abélardille osoitettu kirje. Hauréau on tuonut hänen nimensä esille teoksen Sententia de universalibus secundum magistrum R. ("Notices et extr. de quelques manuscr. lat.", V, Paris, 1892, 224) yhteydessä, mutta tämä on lähinnä arvailua. Tieto hänen opeistaan on pääosin peräisin Anselm Canterburylaiselta, Pierre Abélardilta ja Johannes Salisburylaiselta.

Otto Freisingläisen mukaan Roscellinus oli nominalismin ("sententia vocum") ensimmäinen perustaja ("primus nostris temporibus sententiam vocum instituit").^[1] Historia Francian^[2] kirjoittaja mainitsee ennen häntä "magister Johanneksen", jota ei ole kyetty identifioimaan. Roscellinuksen "sententia vocum" on esitetty muun muassa tutkielmassa De generibus et speciebus, jonka Victor Cousin oletti virheellisesti olevan Abélardin kirjoittama.^[3]

"Sententia vocum" oli yksi varhaiskeskiajalla hyväksytty anti-realistinen ratkaisu universaalien ongelmaan. Seuraten Porfyrioksen ratkaisuvaihtoehtoa, ensimmäiset keskiaikaiset filosofit katsoivat sukujen ja lajien (substanssi, korporaalisuus, sielullisuus, humaanisuus) olevan joko kappaleita tai vailla olemassaoloa. He sovelsivat tähän Boethiuksen terminologiaa, johtaen kaiken olevan joko "asioita" (re) tai "sanoja" (voce).^[3]

Nominalisteille universaalit olivat sanoja, mikä tarkoittaa, että (1) universaalit eivät ole "asioita", eli vain yksilöoliot ovat olemassa; nominalismi oli oleellisesti anti-realistista. (2) universaalit ovat vain sanoja, "flatus vocis", esimerkiksi sana "homo" ('ihminen'), jaettuna tavuihin, konsonantteihin ja vokaaleihin. Universaalit redusoidaan äänteiksi, "flatus vocis". Roscellinuksen universaali on sama mitä nykyisin kutsutaan nimellä universale in voce (universaali sanassa), vastakohtanaan universale in re (universaali yksilöoliossa) ja "universale in intellectu" (universaali intellektissä).^[3]

Tämä Roscellinuksen teoria ei kuitenkaan ole missään yhteydessä suvun ja lajin abstraktien käsitteiden kanssa. Hän ei käsitellyt tätä asiaa lainkaan. On varmaa, ettei hän kieltänyt näiden käsitteiden olemassaoloa tai mahdollisuutta, joten hän ei ollut nominalisti samassa mielessä miten nominalismi ymmärretään nykyisin. Tämän vuoksi jotkut kutsuvat sitä pseudo-nominalismiksi. Roscellinuksen ratkaisu voidaankin nähdä maltillisen realismin yhtenä kehitysvaiheena.^[3]

Anselmin mukaan Roscellinus katsoi myös, ettei väreillä ole itsenäistä olemassaoloa kappaleista joissa ne ovat, eikä sielun viisaus ole sen sielun ulkopuolella jossa viisaus on.^[4] Hän kielsi kokonaisuudelta sen osien todellisen olemassaolon. Vain sanoilla on osia.^[3]

Roscellinus katsoi Pyhän Kolminaisuuden kolmen persoonan olevan kolme itsenäistä olentoa, kuten kolme enkeliä; jos kielen käyttö sallisi, hän lisäsi, voitaisiin todella sanoa, että on kolme jumalaa. Muuten, jos persoonat olisivat yksi olento, Isä Jumala ja Pyhä Henki Jumala olisivat pakosta tulleet lihaksi Poika Jumalan mukana. Pysyäkseen kirkon opeissa näennäisesti hän lisäsi, että näillä kolmella persoonalla oli yksi tahto ja voima.^[3]

Tämä Anselmin ja Abélardin mielestä tunnusmerkillinen triteismi on suoraa tulosta Roscellinuksen käsiterealismin vastaisista anti-realistisista, nominalistisista näkemyksistä. Anti-realismin mukaan jokainen substanssi muodostaa yksilön. Tämän vuoksi substansseja tulee olla yhtä monta kuin yksilöitä, ja päinvastoin — tässä tapauksessa kumpiakin on oltava kolme.^[3]

• Roscellinus (Catholic Encyclopedia) (englanniksi)

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Roscellinus