Saint Lucia

Saint Lucia
lippu vaakuna
Valtiomuoto	parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Kuningas Kenraalikuvernööri Pääministeri	Charles III Cyril Errol Charles Philip J. Pierre
Pääkaupunki	Castries
Pinta-ala
– yhteensä	616 km² [1] (sijalla 193)
– josta sisävesiä	1,6 %
Väkiluku (2018)	178 696 [2] (sijalla 177)
– väestötiheys	290,1 as. / km²
– väestönkasvu	0,5 % [3] (2015)
Viralliset kielet	englannin kieli
Valuutta	Itä-Karibian dollari (XCD)
BKT (2018)
– yhteensä	1,774 mrd. USD [4]  (sijalla 188)
– per asukas	10 042 USD [4]
HDI (2019)	0,759[5] (sijalla 86)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	4,5 % [1]
– teollisuus	23,1 % [1]
– palvelut	72,4 % [1]
Aikavyöhyke	UTC−4
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys – Britanniasta	22. helmikuuta 1979
Lyhenne	LC
Kansainvälinen suuntanumero	+1-758
Tunnuslause	The Land, The People, The Light (Maa, Kansa, Valo)
Kansallislaulu	”Sons and Daughters of St. Lucia”
Infobox OKNimi-testi OK

Saint Lucia on saarivaltio Karibianmerellä. Se sijaitsee Pienillä Antilleilla, Saint Vincent ja Grenadiinien pohjoispuolella ja Martiniquen eteläpuolella. Asukkaita on noin 178 700. Sokerinviljelyn lakkauttamisen ja banaanikaupan kutistumisen jälkeen turismi on saaren tärkein elinkeino. Matkailukohteina on hiekkarantoja, vuoria ja eksoottisia kasveja sekä Qualiboun tulivuori rikinhajuisine kuumine lähteineen. Saint Lucia kuuluu Kansainyhteisöön, mutta ranskalaiset ovat jättäneet jälkiään paikannimistöön, ja varsinkin maaseudulla puhutaan englannin lisäksi myös ranskan kreolimurretta.

Saint Lucian saari sijaitsee Karibianmerellä, ja se on toiseksi suurin Pienten Antillien Windwardsaarista. Martinique on noin 39 kilometriä Saint Luciasta pohjoiseen ja Saint Vincent 34 kilometriä lounaaseen. Saint Lucian pinta-ala on 616 neliökilometriä, ja sen pituus on 43 kilometriä ja maksimileveys 23 kilometriä.^[6]

Saint Lucia on vulkaaninen saari, ja sen jakaa pohjoisesta etelään kulkeva keskusvuoristo. Sen korkein kohta Mount Gimie kohoaa 959 metriin. Vuorilta virtaa monia jokia, jotka halkovat hedelmällisiä laaksoja. Saaren lounaisosassa on kaksi jyrkästi merestä nousevaa teräväkärkistä vuorta, Pitonit (Gros Piton, 798 metriä ja Petit Piton, 750 metriä). Petit Pitonin lähellä on muinaisen tulivuoren kraatteri, jonka kuumista rikkilähteistä myös läheinen Soufrièren kaupunki on saanut nimensä.^[6]

Saint Lucian saari on vuoristoisempi kuin useimmat muut Karibian saaret, ja niinpä siellä sataa enemmän kuin esimerkiksi Barbadoksella. Sadetta saadaan ympäri vuoden, mutta eniten heinäkuusta marraskuuhun, mikä on hurrikaanien esiintymisaikaa. Hurrikaaneja ei osu saarelle joka vuosi, mutta heikoimmat trooppiset myrskyt levittävät sateita laajemmalle alueelle.^[7] Hurrikaani Dean aiheutti tuhoja vuonna 2007: se surmasi ainakin yhden ihmisen, tuhosi rakennuksia ja koko banaanisadon.^[8] Vuonna 2010 hurrikaani Vincent aiheutti saarella tuhoja.^[9] Lämpötila, kosteus ja auringonpaiste ovat Saint Lucialla samanlaisia kuin muuallakin Karibialla.^[7] Pääkaupunki Castriesissa päivän keskimääräinen ylin lämpötila on 28–31 ja yön alin 21–23 astetta.^[10]

Saint Lucian sisäosia peittää rehevä sademetsä, jossa kasvaa jättiläissaniaisia ja muita kotoperäisiä puita, bromelioita, orkideoita ja sieniä. Metsässä elää myös värikkäitä ja harvinaisia lintuja, kuten saintlucianamatsoni, saintlucianturpiaali, valkorintamatkija ja antillienpiivi.^[11]

Ennen eurooppalaisten tuloa saarella asui arawakeja ja karibeita. Arawakit asuttivat saaren ensimmäisinä noin vuosina 200–400, mutta he väistyivät karibien tieltä noin vuosina 800–1000.^[12]

Saint Lucian ensimmäistä kohtaamista eurooppalaisten kanssa ei tunneta varmasti, mutta saari tunnettiin noin vuonna 1500. Englantilaiset yrittivät asuttaa saarta vuosina 1605 ja 1638, mutta sairaudet ja karibien vihamielisyys estivät aikeet. Martiniquen ranskalaiset perustivat vuonna 1660 Saint Luciaan asutuksen tehtyään sopimuksen karibien kanssa. Saari siirtyi tämän jälkeen Ranskalta Englannille ja takaisin. Bredan rauhassa 1667 Saint Lucia palautettiin Ranskalle, ja vuonna 1674 se asetettiin Martiniquen alaisuuteen. Englantilaiset ja ranskalaiset kiistelivät uudestaan saarten hallinnasta 1700-luvulla. Saari määriteltiin muutamia kertoja myös puolueettomaksi.^[6] Saari vaihtoi 1700-luvulla omistajaa 14 kertaa.^[13]

Britannia sai Saint Lucian Pariisin rauhassa 1814, ja siitä tehtiin sen jälkeen kruununsiirtomaa. Saarta hallinnoitiin vuosina 1838–1885 Barbadokselta. Orjat vapautettiin vuonna 1834, jolloin saarella oli yli 13 000 orjaa, 2 600 vapaata mustaihoista ja 2 300 valkoihoista. Orjuuden lakkauttaminen iski sokeriruokoteollisuuteen, mutta talous elpyi banaanin ja kaakaon viljelyn myötä.^[6]

Saint Lucia sai ensimmäisen itsehallinnollisen edustuslaitoksen 1924. Vähitellen autonomia laajeni ja yleinen äänioikeus tuli voimaan 1951. Saint Lucia oli osa Länsi-Intian federaatiota vuosina 1958–1962.^[14] Vuodesta 1960 saarella oli toimeenpaneva neuvosto, johon kuului pääministeri ja neljä muuta ministeriä. Lainsäädäntöneuvostoon valittiin kymmenen jäsentä vaaleilla, kaksi nimitettiin, ja lisäksi siihen kuului territorion asiamies ja puheenjohtaja. Vuodesta 1967 alkaen Saint Lucia oli itsehallintoalue, jolla oli päätäntävalta sisäisiin asioihin, kun taas Britannia vastasi sen ulkopolitiikasta ja puolustuksesta neuvotellen saaren paikallishallinnon kanssa. Tässä vaiheessa emämaan edustajan nimikkeeksi tuli taas kuvernööri, mutta ensimmäistä kertaa kuvernöörin valinnasta alettiin neuvotella asukkaiden äänestämän neuvoston puheenjohtajan kanssa.^[15] Saari itsenäistyi vuonna 1979, ja ensimmäiseksi pääministeriksi valittiin John Compton.^[14]

Saint Lucian ensimmäinen hallinto oli vasemmistolainen, ja se solmi diplomaattiset suhteet muun muassa Kuubaan ja liittyi sitoutumattomien maiden liikkeeseen. Saint Lucian työväenpuolue yritti luoda maahan sekataloutta, mutta vuoden 1980 hurrikaani Allen tuhosi banaanisadon. Lisäksi työväenpuolueen ja United Workers Partyn (UWP) välinen kilpa aiheutti poliittista epäjärjestystä, mistä puolestaan kärsi matkailuala. UWP:n kaudella maanviljelyalaa alettiin jälleen kehittää, ja Yhdysvaltojen nousukausi toi lisää matkailijoita.^[6]

Vuonna 1993 banaanin maailmanmarkkinahintojen lasku johti levottomuuksiin. Vuonna 2002 trooppinen myrsky Lil tuhosi puolet banaanisadosta. Vuonna 2004 Piton-vuoret julistettiin Unescon maailmanperintökohteiksi.^[14].

Parlamenttivaaleissa kesäkuussa 2016 konservatiivinen oppositiopuolue UWP voitti vallassa olleen työväenpuolueen SLP:n . UWP:n Allen Chastanet nousi Saint Lucian pääministeriksi SLP:n Kenny Anthonyn tilalle.^[16]

Saint Lucia on Kansainyhteisöön kuuluva perustuslaillinen monarkia, jonka valtionpäämies on Britannian monarkki, jota edustaa saarella kenraalikuvernööri. Toimeenpanovalta on pääministerin ja hallituksen käsissä. Pääministeri on yleensä parlamenttivaalit voittaneen puolueen puheenjohtaja.^[6] Parlamentti on kaksikamarinen. Alahuoneeseen valitaan suorilla vaaleilla 17 jäsentä. Ylähuoneessa eli senaatissa on 11 nimitettyä edustajaa. Pääministeri valitsee kuusi senaattoria, opposition johtaja kolme ja kenraalikuvernööri kaksi.^[17]

Parlamenttivaalit järjestetään vähintään viiden vuoden välein ja molemmat valtapuolueet UWP ja SLP ovat olleet vuoroillaan vallassa. 2000-luvulla vaalit ovat olleet vuosina 2001, 2006, 2011 ja 2016.^[18]

Saint Lucian suuret puolueet ovat United Workers Party (UWP) ja Saint Lucian työväenpuolue (SLP). UWP on ollut valtapuolue useammin, ja sen pitkäaikainen johtaja John Compton oli moneen otteeseen maansa pääministerinä.^[12] Parlamenttivaalit pidetään viiden vuoden välein.^[17] Vuoden 2016 vaaleissa UWP sai 11 paikkaa ja SLP 6 paikkaa. UWP:n Allen Chastanet aloitti Saint Lucian pääministerinä 7. kesäkuuta.^[19]

Saint Lucian saari on jaettu kymmeneen kuntaan, ja niitä hallinnoi 15 piirivaltuustoa. Kunnallisvaaleja ei järjestetä, vaan paikallishallinnosta vastaava ministeri nimittää kaikki valtuutetut.^[20] Kunnat ovat:^[1]

1. Anse-la-Raye
2. Canaries
3. Castries
4. Choiseul
5. Dennery
6. Gros-Islet
7. Laborie
8. Micoud
9. Soufiere
10. Vieux-Fort.

Matkailu on Saint Lucian merkittävin talouden haara. Se vastaa noin 65 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja se on tärkein ulkomaisen valuutan lähde. Valtion talous on kuitenkin varsin riippuvainen ulkoisista tekijöistä: matkailun mielenkiinnosta, luonnonkatastrofien vaikutuksesta ja tuontiöljyn saatavuudesta. Saint Lucian talous on kasvanut hitaasti maailmanlaajuisen taantuman jälkeen. Monet lentoyhtiöt vähensivät vuonna 2012 lentojaan Saint Luciaan, ja samana vuonna valtion otti viimeisenä Karibian maana käyttöön arvonlisäveron.^[1] Vuonna 2018 Saint Lucian talouskasvu oli 0,6 prosenttia. Edellisenä vuonna se oli peräti 3,7 prosenttia, mutta monien julkisten rakennushankkeiden viivästyminen hidasti kehitystä.^[21]

Banaani on maatalouden tärkein tuote. Sokeriruoko oli pitkään maatalouden keskeisin tuote, mutta sen viljely loppui vuonna 1964. Yhdysvaltain tuoella Saint Lucialla on kehitetty valmisteteollisuutta, ja Vieux Fortin lähellä on teollisuuden vapaakauppavyöhyke. Siellä valmistetaan vientiin elektroniikkaa ja leluja. Saarella valmistetaan myös pahvia, vaatteita, rommia, tupakkaa, kookostuotteita, betoniharkkoja ja kaljaa.^[6]

Saint Lucian tärkeimmät kauppakumppanit ovat Yhdysvallat, Britannia, Trinidad ja Tobago, Dominica ja Barbados.^[6] Saint Lucian rahayksikkö on Itä-Karibian dollari (EC$), jota käytetään Itä-Karibian rahaliiton jäsenmaissa.^[12]

Saaren päälentoasema on Hewanorran kansainvälinen lentoasema Vieux-Fortissa saaren eteläkärjessä. Maan sisäisiä ja alueellisia lentoja varten on myös pienempi George F. L. Charlesin lentoasema Castriessa. Castriesistä ja Vieux-Fortista operoivat myös kansainväliset risteilyalukset.^[6][22]

Saint Lucian tilastokeskuksen mukaan valtiossa oli vuoden 2018 puolivälissä arviolta 178 696 asukasta.^[2] Vuotuinen väestönkasvu saarella on alle prosentin luokkaa. Saaren väestö on 1900-luvun lopun jälkeen ikääntynyt. Sekä hedelmällisyysluku että kuolleisuus ovat laskeneet. Vielä vuonna 1990 väestöpyramidin pohja oli selvästi leveä, ja suurin osa väestöstä oli alle 30-vuotiaita. Alle 25-vuotiaiden osuus oli vuoden 2015 väestöpyramidissä selvästi pienempi.^[23]

Suurin osa Saint Lucian väestöstä on afrikkalaisperäisiä.^[23] Englanti on virallinen kieli, mutta saarella puhutaan myös paljolti ranskaan pohjautuvaa kreolikieltä patois’ta.^[6] Sitä puhutaan erityisesti maaseudulla.^[24] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asukkaista 62 prosenttia oli katolisia, 10 prosenttia adventisteja, 9 prosenttia helluntailaisia, 2 prosenttia rastafareja ja 2 prosenttia anglikaaneja.^[25]

Saint Lucialla on kymmenen vuotta kestävä kouluvelvollisuus, joka alkaa viiden vuoden iässä. Vuonna 2010 noin 92 prosenttia oppilaista suoritti peruskoulun.^[25] Korkeakoulutusta tarjoaa Castriesissa oleva Länsi-Intian yliopiston avoin kampus. Lisäksi saarella on muun muassa teknillinen college ja opettajankoulutuslaitos.^[6]

Tunnetuin Saint Lucialla syntynyt ja kasvanut kirjailija on 1992 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Derek Walcott.^[14] Saaren toinen nobelisti on taloustieteilijä Arthur Lewis.^[26]

Perinteinen Saint Lucian ruoka sisältää paljon hiilihydraatteja, joita saadaan jamssista, taarosta ja sen sukulaisesta eddoesta, banaaneista ja leipäpuun hedelmistä. Sen kanssa syödään liha- tai kalakastiketta. Itse ruoka ei ole kovin mausteista, mutta sen kanssa tarjotaan aina chilikastiketta.^[27]

Valtio pitää yllä yleisradioverkkoa. Sanomalehdet ovat yksityisiä ja ilmestyvät yhdestä kolmeen kertaan viikossa. Kolme televisiokanavaa ovat myös yksityisiä, yksi niistä on katolinen kanava.^[28]

Saint Lucia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1996 lähtien 2–6 urheilijan joukkueella.^[29] Kriketti ja purjehdus ovat suosittuja urheilulajeja.^[30] Pariisin olympialaisissa 2024 Julien Alfred voitti naisten sadan metrin juoksussa Saint Lucian ensimmäisen olympiakullan ja samalla maan ensimmäisen olympiamitalin.^[31]

• Saint Lucian lippu
• Saint Lucian vaakuna
• Saint Lucia olympialaisissa

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saint Lucia.

• Saint Lucian hallitus (englanniksi)