Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Puolan offensiivia | |||||||||
 Neuvostojoukkojen voitonparaati Lvivissä vuonna 1939
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
466 516–800 000 sotilasta |
20 000 Korpus Ochrony Pograniczan miestä | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
1 475–3 000 kaatunutta tai kadonnutta |
3 000–7 000 kaatunutta tai kadonnutta | ||||||||
Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan tapahtui toisessa maailmansodassa Puolan offensiivin aikana 17. syyskuuta 1939 ilman sodanjulistusta 16 päivää Saksan hyökkäyksen jälkeen, Neuvostoliiton Japania vastaan käymän rajasodan päätyttyä edellisenä päivänä. Virallisesti Neuvostoliitto ilmoitti valtauksen olevan toimi alueella asuvien valkovenäläisten ja ukrainalaisten suojelemiseksi. Hyökkäys päättyi 1. lokakuuta Neuvostoliiton saatua miehitettyä sille Molotov–Ribbentrop-sopimuksen lisäsopimuksessa sovitut alueet. Britannia ja Ranska, jotka Puolan ”takaajina” olivat julistaneet sodan Saksalle, eivät julistaneet sitä kuitenkaan Neuvostoliitolle.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksa ja Neuvostoliitto olivat 23. elokuuta 1939 solmineet Moskovassa maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Sopimusteksti noudatti miltei täsmällisesti sitä kaavaa, jota oli käytetty Neuvostoliiton muissa samanatapaisissa sopimuksissa, mutta siihen oli jätetty eräs tärkeä aukko: siinä ei ollut tavanmukaista mainintaa sopimuksen raukeamisesta siinä tapauksessa, että jompikumpi sopimusosapuoli aloittaisi itse sodan kolmatta valtiota vastaan.[1]
Hyökkäämättömyyssopimukseen liittyi salainen lisäpöytäkirja, jossa sovittiin maiden keskinäisestä etupiirijaosta. Jaon mukaan Puolan länsiosat kuuluivat Saksan ja itäosat Neuvostoliiton etupiiriin siten, että niiden rajana olivat Narew-, Veiksel- ja San-joet. Salaisen lisäpöytäkirjan toimeenpano alkoi 1. syyskuuta 1939, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan.[2]
Hyökkäys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan salamasotataktiikan menestys Puolassa ja Puolan nopea kukistuminen yllättivät niin Hitlerin, Stalinin kuin koko muunkin maailman. Saksalaiset etenivät Varsovan liepeille 8. syyskuuta, ja kaksi viikkoa myöhemmin Puolan puolustusvoimat oli lyöty niin täydellisesti, että enää vain puhdistusoperaatioita oli jäljellä. Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop varoitti 5. syyskuuta neuvostoliittolaista virkaveljeään Vjatšeslav Molotovia, että elleivät venäläiset pian ottaisi haltuunsa vaikutuspiirijaossa saamaansa osaa Puolasta, saksalaiset joukot joutuisivat vihollista takaa ajaessaan ehkä ylittämään vaikutuspiirirajan. Tähän Molotov vastasi vain, ettei hän katsonut toiminnan hetken vielä koittaneen. Neuvostojohtajat halusivat välttää kiusallisen tilanteen, jossa Neuvostoliitto esiintyisi hyökkääjänä.[3]
Keskustellessaan Saksan Moskovan-suurlähettilään Friedrich von der Schulenburgin kanssa 10. syyskuuta Molotov myönsi saksalaisten nopean etenemisen Puolassa tulleen neuvostojohtajille yllätyksenä. Hän sanoi neuvostohallituksen aikovan selittää, että Neuvostoliiton täytyi puuttua Puolan tapahtumiin suojellakseen Puolan ukrainalaisia ja valkovenäläisiä vähemmistöjä, jolloin operaatio saisi Neuvostoliiton kansalaisille hyväksyttävän muodon. Ensin olisi Molotovin mukaan kuitenkin odotettava Varsovan kukistumista, jolloin voitaisiin todeta Puolan valtion menettäneen toimintakykynsä.[3]
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda syytti 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtavia piirejä” vähemmistökansallisuuksien sortamisesta ja muistutti lukijoitaan siitä, että Puolan alueella asui kahdeksan miljoonaa ukrainalaista ja kolme miljoonaa valkovenäläistä. Kun puna-armeija oli 17. syyskuuta valmis miehittämään Neuvostoliitolle varatun osan Puolasta, ulkoministeri Molotov julisti neuvostohallituksen pyhänä velvollisuutena olevan kiirehtiä suojelemaan venäläisten heimoveljiä, jotka olivat Puolan valtion hajottua jääneet alttiiksi ”kaikenlaisille vaaroille”.[3][4]
Stalin ja Hitler sinetöivät Puolan jaon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lopullisesti Puolan kohtalosta sovittiin Saksan ja Neuvostoliiton ulkoministerien Joachim von Ribbentropin ja Vjatšeslav Molotovin Moskovassa 27.–29. syyskuuta 1939 käymissä neuvotteluissa. Aluksi von Ribbentrop kutsui Molotovin tässä tarkoituksessa Berliiniin, mutta kun Molotov ei katsonut voivansa poistua Moskovasta, hän puolestaan kutsui von Ribbentropin Moskovan Kremliin.[5]
Adolf Hitler halusi alun perin liittää Puolasta Saksaan vain ne osat, jotka olivat kuuluneet Saksalle vuoteen 1914 saakka, ja muodostaa varsinaisista puolalaisalueista näennäisesti itsenäisen tynkä-Puolan. Tällaista järjestelyä Stalin vastusti kuitenkin jyrkästi. Hän halusi liittää Puolasta Neuvostoliittoon vain ukrainalaisten ja valkovenäläisten asuttamat alueet, kun taas loput hän oli valmis luovuttamaan Saksalle. Korvaukseksi siitä, että tällainen järjestely merkitsi Saksan ja Neuvostoliiton etupiirirajan siirtymistä idemmäksi, Stalin vaati hyökkäämättömyyssopimuksen salaista lisäpöytäkirjaa muutettavaksi siten, että alun perin Saksan etupiiriin luettu Liettua siirrettäisiin Neuvostoliiton etupiiriin. Tähän Hitler suostui. Itsenäinen Puola oli siten Stalinin ja Hitlerin tekemän sopimuksen nojalla lakannut olemasta.[3] Lokakuun loppuun 1939 mennessä Neuvostoliiton miehittämät Puolan itäosat, joiden pinta-ala oli runsaat 200 000 neliökilometriä ja joissa asui noin 13 miljoonaa ihmistä, liitettiin Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistisiin neuvostotasavaltoihin.[6]
Max Jakobson on luonnehtinut Saksan ja Neuvostoliiton suorittamaa Puolan jakoa Stalinin kannalta loistavaksi. Neuvostoliitto saavutti Puolassa Venäjän valtakunnan historialliset rajat, kun taas Hitlerin Saksalle jäi päävastuu Puolan kansan orjuuttamisesta. Stalin lupasi kuitenkin asettaa Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin käyttöön Neuvostoliiton puolelle jääneitä metsästysmaita, mihin von Ribbentrop oli henkilökohtaisesti hyvin tyytyväinen. Puolan jako merkitsi tärkeää muutosta Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton suhteissa: se syvensi hyökkäämättömyyssopimuksen liittosopimukseksi, joka oli sinetöity puolalaisella verellä. Samalla oli kuitenkin syntynyt Hitlerin ja Stalinin valtakuntien välille yhteinen raja, ja puskurivyöhyke oli hävinnyt.[7]
Lännessä Puolan jako synnytti laajaa suuttumusta, jonka kärki kohdistui etupäässä Neuvostoliittoon. Eräs brittiläinen lehti sanoi Neuvostoliiton käyneen käsiksi Saksan runtelemaan Puolaan ”kuin hyeena leijonan jättämään raatoon”, ja toinen leimasi Neuvostoliiton hyökkäyksen petturimaiseksi tikariniskuksi Puolan selkään. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus odotti kuitenkin eturistiriitojen ennemmin tai myöhemmin puhkeavan uusien liittolaisten välillä ja halusi siksi välttää katkaisemasta diplomaattisuhteitaan Moskovaan.[8]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puolan ja Neuvostoliiton väliset sotatoimet jäivät verrattain pienimuotoisiksi, sillä Neuvostoliitto antoi Saksan murtaa puolalaisten vastarinnan ja vetäytyä sitten sovitulle rajalle, eivätkä toisaalta puolalaisetkaan voineet enää siirtää jo Saksaa vastaan taistelevia joukkoja itään vastustamaan Neuvostoliiton maahantunkeutumista. Yli 230 000 puolalaissotilasta joutui kuitenkin Neuvostoliiton sotavankeuteen, ja monet upseereista teloitettiin Katynin joukkomurhassa. Myös puolalaiseen siviiliväestöön kohdistui vastaavia laajamittaisia sortotoimia. Sotavankeja vapautettiin vuonna 1941 Neuvostoliiton ja Puolan pakolaishallituksen sopiman Sikorski–Maiski-sopimuksen jälkeen taistelemaan liittoutuneiden joukoissa. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen rajalinja jäi pääpiirteissään Puolan ja Neuvostoliiton rajaksi myös sodan jälkeen, joskin Neuvostoliitto palautti Puolalle Białystokin alueen jokseenkin Curzonin linjan mukaisesti.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Max Jakobson: Diplomaattien talvisota, s. 194. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955.
- ↑ Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 523–524. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
- ↑ a b c d Jakobson 1955, s. 211–214.
- ↑ Todellisuudessa Puolassa asui vuonna 1939 yhteensä vain noin 5,7 miljoonaa ukrainalaista ja valkovenäläistä eli huomattavasti Pravdan ilmoittamia lukuja vähemmän. Jukka L. Mäkelä: Salaista palapeliä, s. 119. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1964.
- ↑ Jakobson 1955, s. 212.
- ↑ Vuosisatamme Kronikka, s. 527.
- ↑ Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 278. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.
- ↑ Jakobson 1955, s. 214.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan Wikimedia Commonsissa
