Mihail Speranski
Mihail Mihailovitš Speranski (ven. Михаи́л Миха́йлович Спера́нский; 12. tammikuuta (J: 1. tammikuuta) 1772 Tšerkutino, Vladimirin kuvernementti – 23. helmikuuta (J: 11. helmikuuta) 1839 Pietari[1]) oli venäläinen kreivi ja valtiosihteeri, joka toimi keisari Aleksanteri I:n uudistusmielisenä neuvonantajana. Hän oli myös muotoilemassa Suomen autonomiaa ja toimi vuosina 1809–1811 Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisenä valtiosihteerinä, mikä tarkoitti, että hän esitteli keisarille kaikki Suomea koskevat asiat.
Uran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Speranski oli lähtöisin vaatimattomista oloista. Hänen vanhempansa olivat kyläpappi Mihail Vasiljevitš ja Praskovja Feodorovna Speranski. Muista keisarin neuvonantajista poiketen Speranskilla ei ollut sotilastaustaa, vaan oli itse luonut uransa. Hän oli valistushenkinen teoreetikko ja laajojen suunnitelmien tekijä. Hän pyrki eroon hallinnon mielivallasta kohti preussilaista hallintokoneistoa.[2]. Hän opiskeli Aleksanteri Nevskin seminaarissa ja toimi sen opettajana sekä sen jälkeen ruhtinas Aleksandr Kurakinin yksityissihteerinä. Pian Aleksanteri I:n noustua valtaistuimelle Speranskista tuli hänen tärkeä neuvonantajansa varsinkin hallinnollisissa kysymyksissä.[1]
Venäjän hallinnon modernisointihanke
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Speranski nimitettiin vuonna 1801 valtiosihteeriksi ja hän sai vuonna 1809 todellisen valtioneuvoksen arvonimen.[3] Speranski uskoi valistuneeseen itsevaltiuteen, mutta katsoi, että tehokkaan hallinnon oli perustuttava lakeihin ja säädöksiin. Hänen mielestään virkanimityksissä pätevyyden piti olla tärkein kriteeri syntyperän tai suositusten sijasta.[1] Tässä tehtävässä hän järjesti uudelleen ja samalla modernisoi maan sisäministeriön ja laati vuonna 1809 esityksen koko valtakunnan hallinnon uudistamisesta. Sen mukaan hallinnossa olisi neljä tasoa: 1) volostit, 2) piirit, 3) provinssit ja 4) koko maa. Kullakin tasolla olisi lainsäädäntöelimensä (duuma), 2) oikeusistuimet ja 3) toimeenpanoelimet (ylimpänä ministeriöt). Keisari kuitenkin epäili, että uudistus vähentäisi itsevaltiaan hallitsijan valtaa. Suunnitelmasta toteutettiin vain ylin osa, toimeenpaneva Venäjän valtakunnanneuvosto (1810).[2]
Suomen asioiden järjestäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Venäjä oli valloittanut Suomen, antoi Aleksanteri I 1. joulukuuta (19. marraskuuta) 1808 määräyksen, että kaikki Suomea koskevat asiat olisi esiteltävä suoraan hänelle ohi Venäjän ministerien. Tätä on kutsuttu Suomen autonomian syntyhetkeksi.[1] Aluksi Suomen asioiden esittely kuului Suomen kenraalikuvernöörille, mutta tehtävä siirrettiin pian Speranskille, jolle jo entuudestaan kuului muidenkin valtakunnan länsiosaan liitettyjen alueiden kuten Valakian ja Moldovan asioiden esittely. Kyseessä oli ilmeisesti keisarin suullinen määräys, ja se mainitaan ensi kerran eräässä 9. tammikuuta 1809 (28. joulukuuta 1808) päivätyssä kirjeessä. Speranski oli tuolloin Venäjän apulaisoikeusministeri, joten Suomen asioiden hoitaminen Pietarissa keskittyi aluksi hänen alaisuuteensa oikeusministeriössä. Speranskin kansliaan palkattiin hänen avukseen Robert Henrik Rehbinder ja muita suomalaisia. Lisäksi asioita valmistelemaan perustettiin syksyllä 1809 Suomen asiain komissio, jonka työhön Speranski ei kuitenkaan ollut tyytyväinen.[4]
Speranski osallistui keskeisesti Suomen johtavan hallintoelimen eli keisarillisen hallituskonseljin (myöhempi Suomen senaatti) ohjesäännön laadintaan, mikä myös viitoitti maan autonomian muotoutumista. Hän viimeisteli esityksen lopulliseen muotoonsa. Lisäksi Speranski toimi kesästä 1809 alkaen Turun akatemian kanslerina, mutta ei muiden virkojensa vuoksi juuri ehtinyt paneutumaan tähän tehtävään.[1]
Speranski tuki vuonna 1811 Gustaf Mauritz Armfeltin ehdotusta perustaa Pietariin Suomen asiain komission tilalle vaikutusvaltaisempi ja kokonaan suomalaisista koostuva valmisteluelin, Suomen asiain komitea. Speranski viimeisteli komitean ohjesäännön Armfeltin luonnoksen pohjalta. Samalla Suomen asioiden esittely siirtyi pois Speranskilta, kun Suomen asiain komitean yhteyteen perustettiin erityinen Suomen valtiosihteerin virka, johon nimitettiin Rehbinder. Speranski lienee tukenut komitean perustamista voidakseen keventää omaa työtaakkaansa hankkiutumalla eroon Suomen asioiden hoitamisesta. Hän tuki samaan aikaan Armfeltia myös toisessa tärkeässä hankkeessa, niin sanotun Vanhan Suomen yhdistämisessä Suomen suuriruhtinaskuntaan.[4]
Epäsuosio ja suosion palaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Speranski kuului Venäjän johdossa ranskalaismieliseen ryhmään ja vastustajiensa toiminnan seurauksena hän joutui vuonna 1812 Aleksanteri I:n epäsuosioon. Hänet erotettiin maaliskuussa 1812 viroistaan, vangittiin ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi Permin kaupunkiin Siperiaan. Sen jälkeen hän sai oleskella omalla maatilallaan, kunnes hänet vuonna 1818 nimitettiin Penzan kuvernööriksi ja 1820 Siperian kenraalikuvernööriksi. Speranski uudisti myös Siperian hallintoa ja sai pian luvan palata Pietariin. Nikolai I:n aikana hänelle annettiin jälleen merkittäviä tehtäviä ja hänet nimitettiin keisarin kansliaan perustetun uuden kodifikaatio-osaston johtajaksi. Sen tarkoituksena oli koota yhteen kaikki keisarikunnan lait ja samalla yhtenäistää sekä tehostaa hallintoa. Speranskille myönnettiin kreivin arvo vuonna 1838, vuotta ennen hänen kuolemaansa.[1]
Lakien kodifikaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Speranski teki vuodesta 1833 Nikolai I:n kanslian II osastossa lakikodifikaatiota. Tarkoituksena oli koota voimassa olevat lakimääräykset ja yhtenäistää niitä. Ensin syntyi kronologinen kokoelma laeista ja ukaaseista vuosilta 1649–1833. Tätä nimitettiin taannehtivasti julkaistuksi asetuskokoelmaksi. Voimassa oleva oikeus julkaistiin omana kokoelmanaan. Näin pyrittiin pois mielivallasta, vaikka Venäjä olikin yksinvaltaisesti johdettu valtio.[2]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Speranski oli vuodesta 1798 naimisissa Elisabeth Stephenin kanssa ja heillä oli yksi tytär.[1]
Kadunnimi Helsingissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Speranskin mukaan nimettiin vuonna 1906 katu Helsingin Eirassa Speranskintieksi. Nimi poistettiin käytöstä useiden muiden venäläisten nimien tavoin vuonna 1928, mutta palautettiin 1998 nimeksi eräälle läheiselle kadunpätkälle, joka erotettiin Hernesaarenkadusta.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Kristiina Kalleinen: Speranski, Mihail (1772–1839) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 2.10.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c Heikki Kirkinen (päätoim.): Mihail Speranski ja toinen reformikausi. Venäjän ja Neuvostoliiton historia, s. 209–210, 216–217. Otava, 1986. ISBN 951-1-08450-X
- ↑ Nordisk familjebok, s. 664-666. (2. painos, osa 26) Määritä julkaisija! (ruotsiksi)
- ↑ a b Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 86–89, 121–123, 126, 132–133. WSOY, Helsinki 2004.
- ↑ Antti Manninen: Kenen kadulla asut?, s. 244–245. Helsingin Sanomat, Helsinki 2009.
| ||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||
