Marnen taistelu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Marnejoen taistelu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marnen taistelu
Osa länsirintamaa ensimmäisessä maailmansodassa
Marnen taistelun kartta
Marnen taistelun kartta
Päivämäärä:

5.–12. syyskuuta 1914

Paikka:

Marne-joki lähellä Pariisia

Lopputulos:

Ympärysvaltojen strategisesti merkittävä voitto

Osapuolet

 Ranska
 Yhdistynyt kuningaskunta

 Saksan keisarikunta

Komentajat

Ranska Joseph Joffre
Yhdistynyt kuningaskunta John French

Helmuth von Moltke
Alexander von Kluck
Karl von Bülow

Vahvuudet

1 082 000[1]

900 000[2]

Tappiot

263 000 (joista 81 700 kuoli)

250 000 haavoittunutta tai kaatunutta (joista 83 000 kuoli[3])

Ensimmäisen maailmansodan länsirintama
Saksan hyökkäys 1914 (Liege - 1. Marne) - Ympärysvaltojen vastahyökkäys (1. Aisne) - Kilpajuoksu Atlantille (Picardy - Artois - Flander - 1. Arras - La Bassée - 1. Ypres) - Asemasota (2. Ypres - 1. Champagne - Somme - Verdun - 2. Arras - 3. Ypres) - Nivelle (2. Aisne) - Kaiserschlacht (Michael - Georgette - Blücher-Yorck) - Satapäiväinen offensiivi (Amiens - 3. Arras - Meuse-Argonne)

Ensimmäinen Marnen taistelu käytiin ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa 5.–12. syyskuuta 1914 Marnejoella Ranskassa. ”Marnen ihmeeksi” kutsutussa taistelussa ympärysvaltojen ranskalaiset ja brittiläisen siirtoarmeijan joukot pysäyttivät Pariisia kohti edenneet kenraalieversti Moltken johtamat Saksan keisarillisen armeijan joukot.

Taistelun aikana ranskalaiset joukot pystyivät syyskuun 5–10. päivien aikana vastustamaan Ranskaan edenneitä saksalaisia joukkoja, jotka ajoivat edellään kohti etelää paenneita Ranskan ja Englannin joukkoja. Saksalla oli kuitenkin liian vähän joukkoja hyökkäykseen. Kun Saksan 1. armeija pyrki varmistamaan saksalaisten sivustan ja kääntyi Pariisin lähelle koottua puolustusta vastaan, saksalaisten 1. ja 2. armeijoiden väliin syntyi aukko.

6.–7. syyskuuta Ranskan 5. armeija ja Englannin siirtoarmeija hyökkäsivät syntyneeseen heikkoon kohtaan ja voittivat aluetta suojanneen ratsuväen. Taistelujen tasapaino kääntyi hieman edullisemmaksi ympärysvalloille ja kahden Saksan armeijan välinen aukko suureni. Saksan 1. armeija oli silti edelleen voitolla taistelussa. Saksan armeijan viestintä ei kuitenkaan toiminut ajantasaisesti, ja lähetti Hentsch päätteli virheellisesti armeijansa olevan tappiolla. Saksan keisarillisen armeijan yleisesikuntapäällikkö Moltke hermostui ja määräsi joukkonsa vetäytymään, ja Schlieffenin suunnitelma epäonnistui.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa hyökkäsi elokuussa 1914 Belgian läpi Ranskaan pyrkimyksenään kukistaa Ranska kuten vuonna 1871. Hyökkäyksen pohjana oli Moltken muunnelma Schlieffenin suunnitelmasta. Ranskalaiset, belgialaiset ja avuksi tullut brittien siirtoarmeija joutuivat elokuussa ja syyskuun alussa peräytymään Saksan armeijan joukkojen edessä. Ranska epäonnistui omassa hyökkäyksessään Elsass-Lothringenissa. Epäonnistuminen tuhosi ranskalaisten joukkoja, mutta myös vapautti selvinneitä Ranskan armeijan joukko-osastoja taistelemaan saksalaisia vastaan.[4]

Ylipäällikkö Moltke uskoi 25. elokuuta Ranskan armeijan olevan lyöty ja brittien siirtoarmeijan pienen koon aiheuttaman vaaran mitättömäksi.[4] Moltke uskalsi heikentää armeijaansa, ja Saksan armeijasta siirrettiin kesken hyökkäyksen joukkoja Belgiaan purkamaan piirityksiä ja pitämään rintamaa. Osa joukoista siirrettiin itärintamalle. Siirto 6. ja 7. armeijasta tapahtui vääriin tietoihin perustuen 5. syyskuuta, juuri ennen ratkaisutaistelua.[5] Saksalaisten voima heikentyi ehkä ratkaisevasti varsinkin hyökkäyksen oikealla siivellä.[6][7][8] Saksalaisten edetessä heidän armeijansa kului.[8] Kun saksalaiset etenivät, heidän huoltonsa emämaasta käsin vaikeutui ja tuli yhä alttiimmaksi sabotaasille.[9] Vetäytyvä vihollinen oli tuhonnut rautateitä ja siltoja, mikä huononsi huomattavasti saksalaisten huoltoa.[10] Heikentyneellä oikealla siivellä ei ollut reservejä.[10][11] Mutta taistelu kulutti ja väsytti varsinkin puolustajien joukkoja.

Pariisin ja Verdunin lähellä saksalaisilla oli 40 jalkaväen divisioonaa ja 7 ratsuväen divisioonaa. Ympärysvalloilla oli ylivoima, 60 jalkaväkidivisioonaa ja 10 ratsuväkidivisioonaa[12].

Marnen taistelussa käytettiin sodassa ensi kertaa radiota viestivälineenä, ja ilmatiedustelua.

Saksan armeija kiertää Pariisin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joffre aikoi 25. elokuuta pysäyttää saksalaiset Saint Quentinin lähellä, mutta Ranskan armeija hävisi taistelun. Saksan joukkojen aikomus oli 27. elokuuta hyökätä Pariisiin niin että 1. armeijan oli määrä edetä Pariisin länsipuolelle ja 1. armeijan Pariisiin[10][13]. 30. elokuuta ylijohto määräsi 1. armeijan etenemään Pariisin pohjoispuolelle[10] niin että saksalaisten rintama alkoi kiertyä itään päin.

Ranskan kenraali Lanzeracin johtama 5. armeija hyökkäsi Guisen taistelussa Saksan 1. armeijan kimppuun. Lisäksi Ranskan 5. armeija pysäytti Saksan 2. armeijan etenemisen. Niinpä saksan 2. armeija pyysi 1. armeijalta apua. Tämä oli ensimmäinen vakava takaisku muunnellun Schlieffenin suunnitelman mukaan toimiville saksalaisille[14].

Saksan joukkojen ”höyryjyrä” ajoi Pariisia lähestyessään siellä asuvat pakokauhun valtaan. Ranskan hallitus pakeni 1. syyskuuta 1914 Bordeaux'iin. 2. syyskuuta Saksan armeijan ajateltiin olevan Pariisissa kolmen päivän päästä[15]. Saksan pommikoneet ja zeppeliinit pommittivat jo Pariisia[16]. Pariisiin pudotetut lentolehtiset pitivät Ranskan antautumista ainoana vaihtoehtona.

Saksalaisten joukkojen kerrotaan nähneen kiikareillaan Eiffelin tornin, ja heidän tykkiensä jyly kuului Pariisiin.

5. syyskuuta Saksa aikoi hyökätä Epinal-Toulin linnoitusketjua vastaan, ja 1. ja 2. armeijan oli määrä varmistaa sivusta Pariisia vastaan pysähtymällä Marnelle[17]. Näin Saksan armeija jätti Pariisin oikealle[17] ja päätti siirtää 1. armeijan takaisin Marnen pohjoisrannalle. Saksan länttä kohti suuntautunut nopea eteneminen kääntyi 3. syyskuuta koukkaukseksi kohti etelää.

Moltke huomasi, että englantilaiset ja ranskalaiset joukot vetäytyivät niin nopeasti, että näille ei ollut sotasaaliiksi saadusta kalustusta ja vangeista päätellen tuotettu ratkaisevaa tappiota[18].

Käännös johtui siitä, että Saksan 1. armeija ajoi takaa vetäytyviä Ranskan 5. ja 6. armeijaa. Näin saksalaisen 1. armeijan komentajan von Kluckin joukot eivät edenneet suoraan Pariisia kohti[19]. Kluckin päätös kiertää Pariisi itäpuolitse pani tämän armeijan alttiiksi Pariisin suunnasta tulevalle sivustahyökkäykselle.

Ympärysvaltojen joukot vetäytyivät Marne-joelle.

Ranskalaisten puolustussuunnitelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalaisten eteneminen ennen Marnen taistelua. Huomaa miten I armeija kaartoi Pariisista sivuun, aikomuksena auttaa etelässä olevien ranskalaisten joukkojen saartamisessa.
Joukko-osastojen ryhmitys Marnen taistelun alussa.

Elokuun lopussa ranskalainen kenraali Joffre aikoi sijoittaa puolustuksen Marne- tai Seine-joelle[20].

Ranskalaisten kenraali Joseph Joffre aikoi lyödä etenevät saksalaiset suorassa rintamataistelussa. Pariisin sotilaskuvernööri Joseph Simon Gallieni taas aikoi antaa saksalaisten edetä pitkälle etelään ja motittaa sitten saksalaiset. Näin nämä puolustussuunnitelmat olivat ristiriitaisia, ja kumpikaan niistä ei toteutunut[21].

Joukkojen keskitys Pariisin lähellä yllätti saksalaiset. Saksalaisen kenraali Alexander von Kluckin päätös ajaa takaa etelää, Marnea kohti vetäytyvää Ranskan 6. armeijaa oli huono päätös, Se asetti armeijan oikean sivustan alttiiksi Pariisin suunnasta tulevalle hyökkäykselle. Niinpä Kluck käänsi armeijansa jälleen länteen päin. Mutta tämä avasi levenevän aukon saksalaisten 1. ja 2. armeijan väliin.

Kluckin ja Bülowin armeijoiden välissä oli valtava aukko[22]. Liittoutuneiden ilmatiedustelu näki ”armeijattoman alueen”. Brittijoukot ryntäsivät tähän aukkoon ja etenivät vastarintaa kohtaamatta, mutta itse valiten hitaasti., Pariisin koillispuolella. Saksalaiset eivät tienneet, että Ranskan 6. armeijan oikean siiven takana oli 25 km:n aukko, mistä olisi päässyt etenemään pidemmälle.

Ourcqin taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallieni painosti Joffrea antamaan hyökkäyskäskyn Marnejoella pohjoiseen pysäyttääkseen etenevät saksalaiset, Joffre toteutti hyökkäyskäskyn 4. syyskuuta 1914.[23]

Joffre hyökkäsi Marnejoella pohjoiseen 6. päivän aamulla.[24][25]

5. päivänä Saksan 1. armeijan oikealla sivustalla etenevä IV AK:n komentaja Hans von Gronau sai vihiä että Ranska keskitti joukkojaan myös Pariisin seuduille[26], jolloin Ranskan 6. armeija paljastui vuorokautta ennen hyökkäystään.

Ranskalainen Michel-Joseph Maunouryn 6. armeija hyökkäsi 5. syyskuuta yllättäen Kluckin oikeaan sivustaan. Kluck käänsi joukkonsa vastahyökkäykseen.

Alkoi Ourcqin taistelu 5.–9. syyskuuta. Mutta saksalaiset taistelivat raivokkaasti ja onnistuivat estämään täpärästi saarrostuksen[27]. 1. armeija komentaja Kluck lähetti Gronaulle vain hieman apujoukkoja, koska piti hyökkäystä vain harhautuksena. Vasta 7. syyskuuta Kluck käsitti, että ranskalaisten hyökkäys oli vakava uhka.

Kluckin tekemä siirto avasi 1. ja 2. rintamien väliin 50 km:n levyisen aukon. Saksalaiset sijoittivat tähän aukkoon ohuesti ratsuväkeä[28]. Ranskan 6. armeijan hyökkäys pani saksalaisen IV Res Ak:n peräytymään[24]. Pian saksalainen II armeija saapui auttamaan IV Res. AK:ta. Brittien ja ranskalaisten hyökkäys kohdistui nyt kahden armeijan väliseen aukkoon.

Idässä Verdunin lähellä Saksan armeija eteni, kunnes lännen taistelut pakottivat saksalaiset siirtämään joukkoja sinne.

Pariisista koilliseen ja itään käytiin kolmen päivän ajan taistelua, jossa ranskalaiset hyökkäsivät von Kluckin armeijan kimppuun, ja Kluck vastasi rajuilla vastahyökkäyksillä. Niinpä rintamalinja aaltoili[29]. Maunouryn 6. armeija oli luhistumaisillaan. Pariisin taksit kuljettivat uusia sotilaita rintamalle. Näiden merkitystä on suuresti liioiteltu, ne kuljettivat rintamalle vain pari rykmenttiä[21]. Enemmät joukot ja kalusto kuljetettiin muun muassa kuorma-autoilla ja junilla.

Ranskan armeijan hyökkäys 6. syyskuuta 1914 Pariisin ja Verdunin välissä[28] pysäytti Saksan 4. ja 5. armeijat Verdunin länsipuolella[30]. 7. syyskuuta Saksan 1. armeijan ja Ranskan joukkojen välillä oli tasapaino, mutta ranskalaisten asema oli 8. syyskuuta vaikeutumassa linjalla Crepy-en-Valois-Meux[31].

Ranskan 5. armeija ja brittien siirtoarmeija hyökkäävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Saksan armeija vetäytyi, samalla 9. armeijan komentaja Foch hyökkäsi, vaikka hänen alaisten joukkojen oikea ja vasen sivusta olivat vetäytymässä[32].

Joffre suostutteli melko vastahakoisen Englannin siirtoarmeijan komentajan Frenchin hyökkäämään sanoen, että ”Englannin kunnia on kysmyksessä”[33]. Englannin armeija viivytteli hyökkäystään vielä 6. päivänä ja hyökkäsi Saksan 1. ja 2. armeijoiden väliseen aukkoon, ja löi ratsuväen Petit Morinissa 7. syyskuuta[17]. Niinpä ratsuväkisuoja rintaman aukossa repeytyi kahtia[28]. Englantilaiset etenivät Cuulommiersin tasalle[34] ja näin 1. ja 2. armeijoiden välissä oli jälleen aukko. Von Bülow joutui vetämään armeijansa oikeaa sivustaa 9 km taaksepäin, kun Ranskan 5. armeija hyökkäsi[27].

Epäluottamus ja pelko epäonnistumista kalvoivat Moltken ja Bülowin mieltä. Saksan joukkojen johto säikähti muuttunutta tilannetta ja pelkäsi pitkälle edenneiden, jakautuneiden joukkojensa joutuvan saarroksiin. Saksalaiset eivät pitäneet pientä brittiarmeijaa vielä isona uhkana.

Se siirsi suuren osan 1. armeijan joukkoja varmistaakseen sivustansa[35]. Ranskalaiset pitivät puoliaan[36] Nanteulissa ja aikoivat hyökätä.

Ranskan armeija tappiolla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan keisari Vilhelm vaati 7. päivänä armeijansa hyökkäämään niin kauan kuin se voi[37]. Von Kluck jatkoi joukkojensa siirtoa Marnen pohjoispuolelle, sivustan paljastuminen pani Bülowinkin siirtämään oikeaa sivustaansa taaksepäin. mutta vasen siipi hyökkäsi yhä.[37]

7.–8. päivän tienoilla lienevät saksalaisten ja ranskalaisten voimat olleen tasan ja kummankin olisi tullut mahdollisuus voittaa taistelu.

Maunouryn 6. armeija oli 8. päivänä jo tappiolla, kun saksalaiset siirsivät joukkojaan sitä vastaan Marnen eteläpuolelta. mutta Maunouryn armeija piti puoliaan.[38]. Englantilaiset eivät olleet Marnella 8. päivänäkään.[38] Idempänä saksalaisten 2. armeijan vasen siipi ja 3. armeija etenivät voitokkaasti[38], ja vielä idempänä Ranskan 4. armeija ja Saksan 4. armeija taistelivat keskenään paikallaan. Saksan 5. armeija eteni[38], muttei pystynyt murtautumaan linnakeketjun vahvistamasta jokilinjasta läpi. Ranskalaiset valmistautuivat etelässä jo 8. päivänä vetäytymään, mutta Baijerin kruununprinssi Rupprecht keskeytti hyökkäyksensä, koska voimat olivat armeijalta vähissä[38]. Ranskalaisten 6. ja 9. armeijaa uhkasi tappio. Vain Ranskan 5. armeija ja englantilaiset etenivät[39]. Mutta myös saksalaisten 6. armeijan hyökkäys oli pielessä ja rintama rikki 1. ja 2. armeijoiden välissä.

Saksan armeija vetäytyy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britit etenivät Marnelle lähelle saksalaisen 1. armeijan selustaa 9. syyskuuta[40].

Tässä vaiheessa päämaja lähetti everstiluutnantti Hentchin toistamiseen rintamalle[41]. Hentchillä oli lupa antaa hätätilassa perääntymiskäsky[41]. Ylipäällikkö Moltke uskoi armeijansa olevan häviöllä ja tuhon uhkaavan oikeata siipeään 8. syyskuuta[41].

Saksan päämajan lähetti everstiluutnantti Hentsch ja Bülow sopivat, että saksalaisten armeija saisi vetäytyä, jos englantilaiset hyökkäisivät. Hentsch saapui Kluckin luo ja väärin kertoi Kluckille Bülowin jo vetäytyvän, vaikka tätä 2. armeijaa vastaan ei oltu hyökätty ollenkaan. Kluckin komentopaikassa vallinnut voittomieliala hävisi, ja Kluck uskoi Hentschin puheet. Niinpä Saksan armeijat vetäytyivät.

9. päivän iltana Saksan 1. ja 2. armeijan tilanne näytti melko hyvältä. Ranskan 6. armeijaa uhkasi tuho, koska Saksan 1. armeija taisteli täydellä voimalla[42] ja ranskalaiset olivat aivan näännyksissä. Englantilaiset ylittivät Marnen vasta 9. päivän iltana, koska saksalainen ratsuväki viivytti heitä yhä[41]. Ranskan 9. armeijan johtaja päätti yhä hyökätä, mutta hänen joukkonsa vetäytyivät taaksepäin[43].

Mutta ylipäällikkö Moltke, jolla oli huono käsitys rintaman oloista, suhtautui varauksellisesti. Moltken lähetti Hentch ja Bülow päättivät 2. armeijan vetäytymisestä armeijoiden välissä olevan aukon takia ja kysymättä Kluckilta mitään[44] 8. päivän iltana[38] ja tietämättä että 2. armeija oli voitolla[45]. Englantilaisten lentäjien hyökkäykset kylvivät pakokauhua Saksan armeijaan 9. päivän aamuna[45]. Mutta Kluckin päämajassa oli voitokas tunnelma[46], kun 1. armeijan oikea siipi oli aikeissa hyökätä 6. armeijan selustaan[47]. Hentschin antaman selostuksen mukaan Saksan 5. ja 6. armeijat eivät edenneet ja 2. armeija oli lopussa, joten 1. armeijan oli vetäydyttävä. 9. päivänä Kluckin luo saapunut Hentcsh painosti väittelyn jälkeen myös 1. armeijan peräytymään[44][48]. Näin vaikka Pariisin Eiffel-torni oli näkyvissä ja ranskalaiset pakenivat[49], kun heidän armeija oli luhistumassa[8]. Tämä johtui siitä, että Ranskan armeijan vasen siipi oli etenemässä, niin kuin englantilaisetkin. Kun Bülow sai ilmoituksen Saksan 1. armeijan vasemman siiven tilapäisestä vetäytymisestä, hän luuli tilapäisen vetäytymisen olevan osa laajempaa perääntymistä. Niinpä 2. armeija vetäytyi[50]. Peräytymisen oli määrä olla tilapäinen. Ranskan armeija oli luhistumaisillaan.

Ylijohto hämmästyi, kun sai tietää 2. armeijan peräytymisestä[44]. Ranskan armeija eteni vasta 10. päivän illalla[44]. 11. päivänä Moltke sai huomata saksalaisten 4. ja 5. armeijoiden olevan hyvässä iskussa, mutta 3. armeijan asema oli epävarmempi. Sekin sanoi pitävänsä asemansa. Moltke aikoi määrätä 3., 4. ja 5. armeijansa hyökkäämään. Mutta von Bülowin mukaan vihollinen uhkasi murtautua läpi 3. armeijan oikealla sivustalla. Niinpä Moltke määräsi 3., 4. ja 5. armeijansa peräytymään[51]. Von Bülow vetäytyi 12. päivästä alkaen Reimsin suuntaan. Mutta Kluck ei vastoin käskyjä vetäytynyt, ja 1. ja 2. armeijan aukko jäi yhä auki. Englantilaiset ja ranskalaiset iskivät uudestaan kiilan saksalaisten armeijoiden väliin. 13. päivän iltana 3-5 armeijat saivat käskyn irrottaa yhden armeijakunnan länteen 1. ja 2. armeijoiden avuksi. Ranskalaiset hyökkäsivät saksalaisia 1. ja 2. armeijaa vastaan, mutta nämä kestivät ja 15. syyskuuta armeijoiden välinen aukko oli suljettu[51]. Saksalaiset koettivat hyökätä 16. syyskuuta jälkeen taas etelään 1., 2. ja 7. armeijansa voimin, muttei tämä onnistunut, kun ranskalaiset taistelivat kovasti vastaan[52].

Lopputulos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sielullisesti sairaalloinen Moltke erotettiin yleisesikunnan päällikön virasta, ja tilalle nimitettiin aiempi sotaministeri Falkenhayn. Pariisi, ehkä koko Ranska pelastui saksalaismiehitykseltä. Ranskan ja brittien armeijat työnsivät saksalaistet taaksepäin. Mutte ranskalaisten etenemine ei ollut kyllin nopeaa, että he olisivat kyenneet estämään saksalaisia asettumasta vetäydyttyään juoksuhautoihin. Sotahistorioitsijat yleensä pitävät tätä voittona. Mutta koska ranskalaiset eivät kyenneet saarrostuksella tai muulla tavoin lyömään saksalaisia, historioitsijat kiistelevät voiton suuruudesta. Saksalaiset jäivät yhä osaan Ranskasta ja Belgiaan.

Saksan armeija vetäytyi lopulta lähes kiinteisiin asemiin. Molemmat osapuolet yrittivät monta kertaa pohjoisessa saarrostavaa hyökkäystä. Vihollinen vastasi aina omilla hyökkäyksillään. Tämä oli ”kilpajuoksu merelle”, ja länsirintama syntyi.

Galleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marnen taistelun kehitys

  • 5. syyskuuta
    5. syyskuuta
  • 6. syyskuuta
    6. syyskuuta
  • 7. syyskuuta
    7. syyskuuta
  • 8. syyskuuta
    8. syyskuuta
  • 9. syyskuuta
    9. syyskuuta
  • 10. syyskuuta
    10. syyskuuta

Muita Marnen taustelun karttoja

  • Ourcqin taistelu.
    Ourcqin taistelu.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Taylor, A. J. P.: Ensimmäinen maailmansota. ((The first world war, 1963.) Suomentanut ja lisäyksillä täydentänyt Tapio Hiisivaara) Porvoo Helsinki: WSOY, 1971.
  • Hannula J. O.: Maailmansodan historia I, Helsinki: Otava 1938.
  • Maailmansota 1914-1918, Erich Otto Volkmann, WSOY 1932.
  • Westwell, Ian: Ensimmäinen maailmansota. (Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä) Suomentanut Ahola, Veikko; Ahola, Matti; Kuhlman, Irmeli; Luotio, Jorma. Painettu Thaimaassa 2004: Gummerus Kustannus OY, 2004, alun perin 2000. ISBN 951-20-6624-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Maailmansodan historia I 1938, s. 136.
  2. ↑ Maailmansodan historia I 1938, s. 135–136.
  3. ↑ Tardi-Verney 1999, Kirottu sota, ISBN 978-951-887-495-2, Tietolaatikko s. 99
  4. ↑ a b Hannula 1938, s. 110.
  5. ↑ Hannula 1938, s. 129.
  6. ↑ Taylor s. 33, 35.
  7. ↑ Volkmann 1932, s. 28.
  8. ↑ a b c Hannula, s. 148.
  9. ↑ Vern Cleary: The Battle of the Marne: The German Offensive is Stopped webs.bcp.org. Arkistoitu 5.10.2016. Viitattu 22.9.2016.
  10. ↑ a b c d Volkmann 1932, s. 29.
  11. ↑ Hannula 1938, s. 137.
  12. ↑ Hannula 1938, s. 149.
  13. ↑ Hannula 1938, s. 115.
  14. ↑ Alexander & Malcolm Swanston: Historian suurimmat ilmataistelut - ilmasodankäynti kautta aikojen, s. 21. Minerva, 2010. ISBN 978-952-492-385-9
  15. ↑ The First Battle of the Marne
  16. ↑ HS 100 vuotta sitten: Saksan joukot eivät päässeet Pariisiin hs.fi. Viitattu 21.9.2016.
  17. ↑ a b c Volkmann 1932, s. 30.
  18. ↑ Taylor s. 31.
  19. ↑ Taylor s. 28.
  20. ↑ Volkmann 1932, s. 31.
  21. ↑ a b Taylor s. 29.
  22. ↑ Taylor s. 30.
  23. ↑ Maailmansodan historia I 1938: 130–131. (Lähteen mukaan hyökkäyskäskyn ajankohdan päätti Joffre, joten kunnia voitosta kuuluu hänelle, vaikka toisen suuntaisiakin mielipiteitä on.)
  24. ↑ a b Hannula 1938, s. 135.
  25. ↑ Taylor s. 34.
  26. ↑ Hannula 1938, s. 134.
  27. ↑ a b Westwell 2004, s. 29.
  28. ↑ a b c Volkmann 1932, s. 35.
  29. ↑ Battle of the Marne begins
  30. ↑ Volkmann 1932, s. 34.
  31. ↑ Volkmann 1932, s. 34, 35.
  32. ↑ Taylor s. 35, 36.
  33. ↑ Hannula s. 133.
  34. ↑ Hannula s. 139.
  35. ↑ Taylor s. 31, 32.
  36. ↑ Taylor s. 33.
  37. ↑ a b Hannula s. 138.
  38. ↑ a b c d e f Hannula s. 140.
  39. ↑ Hannula s. 141.
  40. ↑ Westwell 2004, s. 30
  41. ↑ a b c d Hannula s. 142.
  42. ↑ Hannula s. 142, 144.
  43. ↑ Hannula s. 143.
  44. ↑ a b c d Volkmann 1932, s. 37.
  45. ↑ a b Hannula s. 144.
  46. ↑ Hannula s. 145.
  47. ↑ Hannula s. 144, 145.
  48. ↑ Hannula s. 145, 146.
  49. ↑ Hannula s. 146.
  50. ↑ Hannula s. 147.
  51. ↑ a b Volkmann 1932, s. 38.
  52. ↑ Volkmann 1932, s. 39.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marnen_taistelu&oldid=22795423”