M1 Carbine
M1 carbine | |
---|---|
Tyyppi | kaasumäntätoiminen itselataava karbiini |
Valmistaja | Winchester, General Motors, IBM, Rock-Ola |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Valmistusvuodet | 1941 - 1945 |
Tekniset tiedot | |
Kaliiperi(t) | .30 Carbine (7,62 x 33 mm) |
Aseen pituus | 904 mm |
Piipun pituus | 458 mm |
Paino (tyhjänä) | 2,36 kg (tyhjänä) |
Lipas | tankolipas |
Kapasiteetti | 15 tai 30 patruunaa |
Ammuksen lähtönopeus | 600 m/s |
Tehokas kantama | 175 - 275 m |
M1 Carbine, (United States Carbine, Caliber .30, M1) on yhdysvaltalainen .30 Carbine (7,62 x 33 mm) –kaliiperinen, kaasumäntätoiminen itselataava karbiini. Winchester Repeating Arms Companyn[1] suunnittelema ase oli alkujaan käytössä toisessa maailmansodassa ja myöhemmin muun muassa Korean sodassa.
M1-sarjan kiväärit korvattiin M16-rynnäkkökiväärillä 1960-luvulla.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itselataavan M1 Garand -kiväärin palvelukseenoton myötä 1930-luvun loppupuoliskolla Yhdysvaltain asevoimat tunnisti tarpeen kehittää kevyempi palvelusase tukijoukoille, joiden pääasiallisessa tehtävässä iso ja painava kivääri oli liian kömpelö, ja pistooli puolestaan epäkäytännöllinen. Saksalaisten kehittämä salamasotataktiikka myös korosti näiden joukkojen (kuten kuljettajat, huoltomiehet, viestijoukot, kranaatinheitinyksiköt, tykistö) riskiä joutua suoraan kosketukseen vihollisen jalkaväen kanssa. Armeijan intendentuuriosasto U.S. Army Ordnance määritteli 1938 aseen suurimmaksi sallituksi painoksi viisi paunaa (noin 2,5 kg), teholliseksi kantamaksi 300 jaardia (noin 270 metriä), ja tulivoiman ja tarkkuuden tuli olla selkeästi parempia kuin palveluksessa olleella Thompson-konepistoolilla. Jalkaväen päällikkö vahvisti vaatimukset 1940, ja seuraavana vuonna järjestettiin tarjouskilpailu. Samassa yhteydessä esiteltiin myös patruuna, jota uuden aseen tuli käyttää, .30 Carbine.
Winchester ei alun perin osallistunut kilpailuun, vaan kehitti uutta täystehoista kivääriä. Tilanne kuitenkin muuttui pääsuunnittelija Jonathan Browningin (kuuluisan asesuunnittelija John Browningin veli) kuoltua toukokuussa 1939. Winchester palkkasi David Marshall "Carbine" Williamsin, joka oli 1920-luvulla vankilatuomionsa aikana suunnitellut vartijoiden luvalla lyhytiskuista kaasumäntää käyttäviä karbiineja. Williamsin työnä oli saattaa loppuun useita Browningilta kesken jääneitä töitä, kuten uusi itselataava kivääri. USA:n merijalkaväki testasikin kivääriä, joka havaittiin epäluotettavaksi ja lähetettiin Williamsille paranneltavaksi. Hän muokkasikin aseesta kokonaan uudenlaisen version, muuttaen mm. Browningin keikkalukon Garand-tyyppiseksi pyörähtäväksi lukoksi ja muutti aseen käyttämään itse suunnittelemaansa kaasumäntämekanismia. Tämä versio aseesta keveni 9,5 paunasta 7,5 paunaan (3.4 kg).
Intendentuuriosastoa pyydettiin tutustumaan aseeseen, joka kiinnostuikin mallista. Aseen painoa haluttiin vähentää edelleen, ja muuttaa sen tyyppi karbiinikivääriksi. Prototyyppi haluttiin niin pian kuin mahdollista, ja Winchester tuottikin sen 13 päivässä. Armeija testasi sitä menestyksellä elokuussa 1941, ja syyskuussa paranneltu versio päihitti muut ehdokkaat tarjouskilpailussa. Ase valittiin, ja hyväksyttiin palveluskalustoksi lokakuun 22. päivänä 1941.
Palveluksessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset M1-karbiinit saapuivat rintamalle vuoden 1942 puolivälissä. Asetta jaettiin johtajille, ammusmiehille, laskuvarjojoukoille ja muille etulinjan joukoille. Sotilaat arvostivat aseen keveyttä ja pientä kokoa, mutta kevyen patruunan pysäytysvoimaa kritisoitiin. Se ei kyennyt lävistämään puita ja muita vihollisen käyttämiä suojia, kuten M1 Garandin .30-06, mutta oli silti .45 ACP:tä läpäisykykyisempi, ja sotilaat kykenivät kantamaan mukanaan suurempaa tuliannosta kuin Garandin kanssa. Tuohon aikaan suurehko 15 patruunan tankolipas oli myös pidetty, ja sen vaihtaminen sujui nopeasti. Burmassa palvellut everstiluutnantti John George raportoi .30 Carbine- patruunan kykenevän läpäisemään japanilaisen teräskypärän ja tulemaan toiselta puoleta ulos[2]. Laskuvarjojoukoille kehitettiin oma, taittoperäinen malli M1A1, jonka ansiosta laskuvarjosotilailla oli käyttövalmis ja pistoolia merkittävästi käyttökelpoisempi ase käyttövalmiina välittömästi laskeuduttuaan mukana pudotettavien asesäiliöiden sijaan.
Ase jatkoi palvelustaan menestyksellä myös Korean sodassa, missä käyttöön tulivat sarjatulimahdollisuudella varustettu M2 Carbine ja infrapunatähtäimellä varustettu M3. Myös suurempi 30 patruunan lipas otettiin käyttöön. M16-rynnäkkökivääri korvasi M1 Carbinen 1960-luvulla. Viimeiset aseet korvattiin 1973.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.americanrifleman.org/Webcontent/pdf/2009-6/2009629105559-r804_f_rockola.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ George, John, Shots Fired In Anger NRA Press (1981), p. 450