J. K. Lehtinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
J. K. Lehtinen
J. K. Lehtinen vuonna 1933.
J. K. Lehtinen vuonna 1933.
Kansanedustaja
4.4.1917–31.10.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt22. lokakuuta 1883
Eräjärvi
Kuollut15. marraskuuta 1937 (54 vuotta)
Leningrad
Ammatti toimittaja

Juho (Jussi) Kustaa Lehtinen (22. lokakuuta 1883 Eräjärvi – 15. marraskuuta 1937 Leningrad) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuonna 1917.[1] Hän vaikutti jo ensimmäisen sortokauden aikana työläisaktivistien liikkeessä ja työskenteli myöhemmin pitkään Työmies-lehden toimittajana. Sisällisodan jälkeen Lehtinen pakeni Neuvosto-Venäjälle, jossa hänestä tuli yksi SKP:n johtohahmoista. Lehtonen teloitettiin Stalinin vainojen aikana.

J. K. Lehtinen tunnettiin myös lempinimellä ”Jeesus Kristus Lehtinen”.[2] Hänen puolisonsa oli kansanedustaja Sandra Lehtinen ja heidän tyttärensä muun muassa Kominternin palveluksessa ja Terijoen hallituksen ministerinä toiminut Inkeri Lehtinen.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräjärven Järvenpään Tuomaalan torpassa syntyneen J. K. Lehtisen vanhemmat olivat työmies Kustaa Adolf Lehtinen (1854-1918) ja Kuhmalahden Vedentaustan Puntarista kotoisin ollut Kustaava Siurola (1864-1932).[3] Kansakoulun käytyään hän työskenteli Tampereen pellavatehtaalla sekä valimoissa Tampereella ja Tukholmassa.[1] Vuonna 1903 Lehtinen liittyi Tampereen työväenyhdistykseen ja sosialidemokraattiseen puolueeseen.[4]

Sortovuosien aikana Lehtinen oli mukana työläisaktivistien toiminnassa. Lehtinen aloitti kutsuntalakkojen parissa ja liittyi keväällä 1904 Matti Turkian Tampereelle perustamaan työläisaktivistien iskuryhmään, johon hänen ohellaan kuuluivat muun muassa Alma Jokinen, Yrjö Mäkelin, Emil Saarinen ja Väinö Vankkoja.[5][6][7] Kesällä 1905 Lehtinen oli aselastia kuljettaneen John Graftonin apualuksen miehistössä.[8] Syksyllä hän organisoi suurlakkoa Tampereella ja valmisteli joulukuussa kaupungissa pidettyä bolshevikkien salaista puoluekonferenssia yhdessä Timo Korpimaan, Yrjö Mäkelinin ja Väinö Vankkojan kanssa.[4][9] Elokuussa 1906 Lehtinen seurasi Viaporin kapinan tapahtumia osallistuessaan Helsingissä pidettyyn puoluehallinnon kokoukseen tamperelaisten edustajana tulevan puolisonsa Sandra Reinholdssonin ja Matti Vuolukan kanssa.[10] Samana syksynä hänet palkattiin sosialidemokraattien piiriagitaattoriksi Jyväskylään.[1] Kevään 1907 eduskuntavaalien jälkeen Lehtinen muutti kansanedustajaksi valitun puolisonsa perässä Helsinkiin, jossa hän ryhtyi Työmiehen toimittajaksi.[2] Vuodesta 1915 lähtien Lehtinen työskenteli lehden vastaavana toimittajana.[1]

Sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtinen valittiin kansanedustajaksi vuonna 1916, mutta hän ei onnistunut uusimaan paikkaansa syksyn 1917 vaaleissa.[1] Sisällissodan käynnistyttyä Lehtinen jatkoi Työmiehen vastaavana toimittajana. Hänet nimitettiin myös SDP:n uuden puoluetoimikunnan sekä Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan jäseneksi.[4][11] Sodan loppuvaiheessa Lehtinen siirtyi kansanvaltuuskunnan mukana Viipuriin. Valkoisten hyökätessä hän pakeni Pietariin, jonne Sandra Lehtinen seurasi miestään lasten kanssa.[12] Matti Turkian mukaan Lehtisellä oli mukanaan puoluetoimikunnalta saadut 50 000 markkaa, jotka oli tarkoitus viedä Neuvosto-Venäjälle turvaan.[13]

Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1918 Lehtiset osallistuivat SKP:n perustavaan kokoukseen Moskovassa.[14] J. K. Lehtinen valittiin puolueen keskuskomiteaan ja hän liittyi myös NKP:n jäseneksi.[4] Syksyllä heidät lähetettiin punapakolaisia varten perustetulle Buin leirille, jollaa Sandra Lehtinen toimi lastenkodin johtajana.[15] Perhe palasi Pietariin marraskuussa 1919, jonka jälkeen Lehtinen työskenteli SKP:n keskuskomitean agitaatiovastaavana. Syyskuussa 1920 hän haavoittui kahdeksan kuolonuhria vaatineessa Kuusisen klubin ammuskelussa.[14] Syksyllä 1921 Lehtinen toimi luennoitsijana Lempaalassa järjestetyillä SKP:n kursseilla, joihin osallistui rajan yli saapuneita suomalaisiakommunisteja.[16] Hieman myöhemmin Lehtinen johti parin vuoden ajan SKP:n maanalaista puoluetyötä Suomessa. Neuvostoliittoon palattuaan hän oli Kominternin palveluksessa Moskovassa. Vuodesta 1932 lähtien Lehtinen toimi Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston suomalaisen osaston opettajana ja johtajana Leningradissa.[1] Hän työskenteli myös Vapaus-lehden toimittajana.[17] Lehtisen kirjoituksia oli jo 1920-luvun alussa julkaistu Sosialistisessa Aikakauslehdessä.[18]

Vuonna 1935 Neuvosto-Karjalassa käynnistyi suomalaista nationalismia vastaan suunnattu kampanja, joka levisi pian Leningradiin. LVKYO:n johtajana toiminut Lehtinen taipui lopulta arvostelemaan nationalismia, mutta erehtyi jo hylätyn leninistisen opin mukaisesti vastustamaan myös Josef Stalinin edustamaa suurvenäläistä kansallisbolshevismia.[19] Syksyllä 1936 LVKYO:n suomalainen osasto suljettiin ja Lehtinen erotettiin myös SKP:n julkaiseman Kommunistin päätoimittajan pallilta.[20] Elokuussa 1937 hän joutui NKVD:n pidättämäksi. Lehtisen väitettiin muun muassa esittäneen Kommunistissa nationalistista ihailua SKP:n johtoon kuuluneille Edvard Gyllingille ja Kustaa Roviolle vielä heidän syrjäyttämisensä jälkeen.[21] Marraskuussa Lehtinen sai kuolemantuomion ja hänet ammuttiin Leningradissa.[17] Samassa yhteydessä SKP:n johtohenkilöistä teloitettiin myös Kalle Lepola, Antti Pylsy ja Tyyne Tokoi.[21]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. K. Lehtisen puoliso oli kansanedustaja Sandra Lehtinen. Kesällä 1906 kihlautunut pariskunta solmi avioliiton toukokuussa 1907 pidettyjen eduskuntavaalien jälkeen. J. K. Lehtisen kieltäydyttyä kirkollisesta vihkimisestä heille myönnettiin tuolloin harvinainen siviiliavioliitto naimakaaren esiaviollista seksiä koskevan pykälän perusteella. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta; Inkeri (1908-1997) ja Pentti (1918-1919). Keskellä sisällissotaa syntynyt Pentti kuoli heinäkuussa 1919 punatautiin Buin leirillä. Lehtiset erosivat 1921, jolloin Sandra ja Inkeri palasivat pariksi vuodeksi Suomeen. Inkeri Lehtinen työskenteli myöhemmin muun muassa Kominternin palveluksessa Moskovassa. Hänestä tuli myös yksi SKP:n pitkäaikaisista johtohahmoista sekä Terijoen hallituksen ministeri. Isänsä kuoleman jälkeen Inkeri Lehtinen sanoutui irti hänen tekemisistään ja yhtyi esitettyihin syytteisiin. Taustalla oli todennäköisesti halu pelastaa itsensä ja perheenjäsenensä.[2][14][22]

J. K. Lehtisen veli oli toimittaja Toivo A. Lehtinen.[23]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen kapitalismin talouspulasta. Leningrad: Kirja, 1931.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f J. K. Lehtinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.12.2007.
  2. ↑ a b c Katainen, Elina; Oittinen, Riitta: ”Naulaniskuja porvarin ruumiskirstuun: Mimmi Kanervo ja Sandra Lehtinen”, Yksi kamari – kaksi sukupuolta : Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset, s. 74–75. (Eduskunnan kirjaston tutkimuksia ja selvityksiä 4) Helsinki: Eduskunnan kirjasto, 1997. ISBN 951-69240-2-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. ↑ Juho Kustaa Lehtinen 8.6.2024. Geni. Viitattu 1.8.2024.
  4. ↑ a b c d Toveri Jussi Lehtinen 50-vuotias. Neuvostonainen, 1933, nro 15, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  5. ↑ ”Työläisaktivisti”: Työväestö routavuosien toiminnassa. Kansan Lehti, 24.10.1931, nro 246, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  6. ↑ Nykänen, Jalmari: Poimintoja työläisaktivistien historiaan. Kansallinen Työmies, 1938, nro 8, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  7. ↑ Saarinen, Emil: Muistelmia aikakaudesta jolloin valkoinen ja punainen Suomi taistelivat rinnatusten. Suomen Vapaussota, 15.4.1936, nro 4, s. 108–109. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  8. ↑ Parmanen, Eino I.: ”John Grafton” aikoi Suomenlahdelle, mutta joutui pakosta Pohjanlahdelle. Aamulehti, 1.8.1934, nro 203, s. 6–7. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  9. ↑ ”A. E. S.”: Milloin Stalin oli Tampereella ja mitä hän puuhasi täällä Suomessa?. Hakkapeliitta, 2.3.1937, nro 9, s. 268–269. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  10. ↑ Vuolukka, Matti: Muistelmia Viaporin kapinan ajoilta. Kansan Lehti, 8.8.1931, nro 180, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  11. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1
  12. ↑ Kiiskinen, Aura: Vuosikymmenien takaa : muistelmia, s. 195. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
  13. ↑ Turkia, Matti: Kommunismi turmelee rehellisyyden ja hävittää moraalin. Suomen Sosialidemokraatti, 6.10.1925, nro 230, s. 6–7. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  14. ↑ a b c Katainen, Elina: Lehtinen, Inkeri (1908–1997) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 1.8.2024.
  15. ↑ Katainen & Oittinen 1997, s. 76.
  16. ↑ Suomen kommunistipuolueen toimintaa päivänvalossa. Uusi Suomi, 9.4.1922, nro 83, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
  17. ↑ a b Lahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan : venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 289. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2001. ISBN 951-92667-2-0 Teoksen verkkoversio (PDF).
  18. ↑ Ruusunen, Aimo: Todeksi uskottua : kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964–1973, s. 57. (Väitöskirja) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2008. ISBN 978-951-39328-5-5
  19. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 31–33. (Väitöskirja) Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-01920-1-5
  20. ↑ Rentola 1994, s. 38–39.
  21. ↑ a b Rentola 1994, s. 50–51.
  22. ↑ Valta, Reijo: Sandra Lehtisen avioliitto Pois työpöydältä. 1.10.2012. Blogspot. Viitattu 17.7.2016.
  23. ↑ Kuollut. Suomen Sosialidemokraatti, 6.7.1932, nro 181, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 1.8.2024.
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=J._K._Lehtinen&oldid=22547862”