Brian Auger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Brian Auger (edessä) Trinity-yhtyeineen vuonna 1970.

Brian Auger (s. 18. heinäkuuta 1939 Bihar, Intia) on brittiläinen jazzpianistina aloittanut Hammond-urkuri, joka tunnetaan muun muassa yhteistyöstään Eric Burdonin ja Julie Driscollin (myöh. Julie Tippetts) kanssa sekä yhtyeistään Trinity ja Oblivion Express.[1] Häntä pidetään yhtenä 1980-luvulla syntyneen acid jazz -musiikkityylin esikuvista[2].

Brian Auger varttui Lontoossa, soitti pianoa lapsesta asti ja innostui jazzista Yhdysvaltojen armeijan radioasemaa kuunnellessaan. Vuonna 1962 hän perusti nimeään kantavan jazztrion basisti Rick Lairdin ja rumpali Phil Knorran kanssa. Vuonna 1964 hän voitti Melody Maker -lehden lukijaäänestyksen uusien tulokkaiden ja jazzpianistien sarjassa. Samana vuonna hän kuitenkin vaihtoi tyyliään rhythm and bluesin suuntaan ja laajensi yhtyettään kitaristi John McLaughlinilla ja saksofonisti Glen Hughesilla. Yhtyeen nimeksi tuli Brian Auger Trinity. Kokoonpano hajosi pian, ja uudessa Steampacketiksi nimetyssä löyhässä kokoonpanossa Auger soitti pianon sijasta Hammond-urkuja. Muita jäseniä olivat kitaristi Vic Briggs, basisti Rick Brown ja rumpali Mickey Waller, ja laulusolisteina toimivat Long John Baldry, Rod Stewart ja Julie Driscoll. Steampacket esiintyi ja työskenteli äänitysstudiossa vuoden verran ilman julkaistuja levytyksiä (albumi julkaistiin vasta 1990), minkä jälkeen Baldry ja Stewart lähtivät yhtyeestä. Augerin seuraavassa kokoonpanossa nimeltä Julie Driscoll, Brian Auger and the Trinity bassoa soitti Dave Ambrose ja rumpuja Clive Thacker. Heidän esikoisalbuminsa Open julkaistiin vuonna 1967 ilman suurempaa huomiota, mutta seuraavana vuonna julkaistu Bob Dylanin ja Rick Dankon kappale ”This Wheel’s on Fire” nousi Britannian singlelistan viidenneksi ja avitti myös albumin myyntiä. Tämä oli kappaleen ensilevytys, sillä sen tekijät julkaisivat kappaleen vasta myöhemmin samana vuonna albumilla Music from Big Pink.[3]

Augerin Trinity-yhtyeen toinen albumi Definitely What! (1968) oli instrumentaalinen. Laulusolisti Driscoll palasi tupla-albumille Streetnoise (1968), mutta erosi yhtyeestä sen Yhdysvaltojen-kiertueella. Yhtyeen viimeiseksi albumiksi jäi ilman Driscollia levytetty Befour (1970).[3]

Vuodesta 1970 alkoi Brian Augerin pitkäaikaisimman yhtyenimen Oblivion Express tarina, ensimmäisenä kokoonpanona Augerin lisäksi Jim Mullen (kitara), Barry Dean (basso) ja Robbie McIntosh (rummut). Yhtye vaihteli kokoonpanoaan usein, ja vuonna 1975 Auger muutti Lontoosta Yhdysvaltojen San Franciscoon. Oblivion Expressin levytykset isoille levymerkeille päättyivät vuoden 1978 live-albumiin Encore, jolla esiintyi pitkästä aikaa myös Julie Driscoll, nyt nimellä Julie Tippetts.[3]

1990-luvulle tultaessa Brian Auger lyöttäytyi yhteen entisen Animals-laulajan Eric Burdonin kanssa[1]. He tekivät kiertueita ja julkaisivat 1993 albumin Access All Areas Vuonna 1995 Auger kokosi Oblivion Expressin uudelleen, ja tämän yhtyeen kokoonpanossa on kuultu laulusolistina Augerin Savannah-tytärtä ja rumpalina Karma-poikaa.[3]

Discography

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1965 – The Steampacket featuring Long John Baldry, Rod Stewart, Brian Auger & Julie Driscoll (julkaistu 1990)
  • 1965 – Attention! Brian Auger! (julkaistu 1972)
  • 1967 – Open
  • 1968 – Definitely What!
  • 1968 – Don't Send Me No Flowers (laulajana Sonny Boy Williamson II, äänitetty 1965)
  • 1969 – Streetnoise
  • 1970 – Befour
  • 1971 – Brian Auger’s Oblivion Express
  • 1971 – A Better Land
  • 1972 – Second Wind
  • 1973 – Closer to It!
  • 1974 – Straight Ahead
  • 1974 - Genesis
  • 1974 – Live Oblivion, Volume 1
  • 1975 – Reinforcements
  • 1976 – Live Oblivion, Volume 2
  • 1977 – Happiness Heartaches
  • 1978 – Encore – Brian Auger & Julie Tippetts
  • 1981 – Search Party
  • 1982 – Here and Now
  • 1987 – Keys to the Heart
  • 1990 – Super Jam (mukana Zoot Money ja Maria Muldaur)
  • 1993 – Live in Tokyo (äänitetty 1978)
  • 1993 – Access All Areas Eric Burdonin kanssa
  • 1998 – Blue Groove – Karma Auger
  • 1999 – Voices of Other Times
  • 2002 – Soft & Furry – Ali Auger
  • 2005 – Looking in the Eye of the World
  • 2005 – Live at the Baked Potato
  • 2012 – Language of the Heart
  • 2013 – Mod Party
  • 2015 – Live Los Angeles

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Hauru, Jukka: Karheaa, taitavaa ja monipuolista. Eric Burdonin animaalinen ja hallittu voima kohtasi Brian Augerin innon ja taituruuden. Helsingin Sanomat, 13.5.1992, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. ↑ Szillus, Stephan: Brian Auger: The Godfather of Acid Jazz. Stephan Szillus tells the story of the influential jazz survivor Red Bull Music Academy Daily. 17.8.2015. Viitattu 28.7.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Ruhlmann, William: Brian Auger Allmusic. Viitattu 28.7.2018. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Brian_Auger&oldid=21521443”