Alain Prost

Alain Prost
Alain Prost vuonna 2009
Henkilötiedot
Koko nimi	Alain Marie Pascal Prost
Syntynyt	24. helmikuuta 1955 (ikä 69) Lorette, Ranska
Kansalaisuus	Ranska
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet	1980–1991, 1993
Talli(t)	McLaren (1980, 1984–1989), Renault (1981–1983), Ferrari (1990–1991), Williams (1993)
Kilpailuja	202 (199 starttia)
Maailman­mestaruuksia	4 (1985, 1986, 1989, 1993)
Voittoja	51
Palkintosijoja	106
Paalupaikkoja	33
Nopeimpia kierroksia	41
MM-pisteitä	768,5 (798,5)
Ensimmäinen kilpailu	Argentiinan Grand Prix 1980
Ensimmäinen voitto	Ranskan Grand Prix 1981
Viimeinen voitto	Saksan Grand Prix 1993
Viimeinen kilpailu	Australian Grand Prix 1993
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Alain Marie Pascal Prost (s. 24. helmikuuta 1955 Lorette, Ranska) on entinen ranskalainen autourheilija, joka on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä Formula 1 -kuljettajia.^[1][2] Vuodesta 1980 vuoteen 1993 kestäneen Formula 1 -uransa aikana hän voitti 51 osakilpailua ja 4 maailmanmestaruutta – vain Juan Manuel Fangio, Lewis Hamilton sekä Michael Schumacher ovat voittaneet enemmän mestaruuksia.^[1][3][4] Prost piti hallussaan myös F1-osakilpailujen voittoennätystä vuodesta 1987 vuoteen 2001. Michael Schumacher rikkoi tämän ennätyksen kauden 2001 Belgian osakilpailussa. Prostilla on eniten pisteitä niistä kuljettajista, jotka eivät ole ajaneet 2000-luvulla. Prost ajoi jokaisella kaudellaan MM-pisteissä viiden parhaan joukkoon lukuun ottamatta ensimmäistä kauttaan. Prostin ensimmäisen ja viimeisen voiton välillä on yli 12 vuotta. Prost onnistui voittamaan neljän eri tallin autolla: Renaultilla, McLarenilla, Ferrarilla ja Williamsilla.

Häntä kutsuttiin professoriksi, koska hän halusi analysoida niin itsensä kuin muidenkin kuljettajien ajoa.^[1][5][6]

Prost aloitti uransa mikroautoilla ollessaan 17-vuotias vuonna 1972. Hän onnistui voittamaan mestaruuden kaudella 1973 eli jo toisella kaudellaan.^[2] Seuraavalla kaudella 1974 Prostista tuli oman luokkansa Euroopan ja Ranskan mestari.^[7] Menestys seurasi myös Formula Renault 2.0 -luokkaan, jossa hän voitti Ranskan mestaruuden vuonna 1976 ja Euroopan vuonna 1977.^[2] Formula 3 -sarjassa hänen Martini -autonsa dominoi sekä Ranskan että Euroopan sarjoja kausina 1978 ja 1979.^[2]

Alain Prostin Formula 1-ura alkoi McLaren-tallissa, jossa hänen tallikaverinaan toimi John Watson.^[2] Prost sijoittui jo ensimmäisessä kilpailussaan sijalle 6 ja sai yhden MM-pisteen.^[8][9] Prost keräsi kauden aikana viisi pistettä ja oli kuljettajien MM-taulukossa sijalla 16.^[10]

Kausi ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Prost kolaroi muutamaan otteeseen pahasti ja loukkasi ranteensa ja sai aivotärähdyksen kauden aikana.^[1]

Ajettuaan ensimmäisen kautensa McLarenilla Prost siirtyi ranskalaisen autovalmistaja Renault’n kilpatalliin, jossa hänen tallikaverikseen tuli maanmies René Arnoux. Kahden kuljettajan välille alkoi kehkeytyä jonkin verran hankaluuksia, mutta Prost oli jo aikaisessa vaiheessa kokeneempaa Arnoux'ta nopeampi, vaikka keskeyttikin kaikki kauden ensimmäiset kilpailut kolaroituaan niissä. Prost sai uransa ensimmäisen paalupaikan Saksan GP:ssä. Prost onnistui nappaamaan ensimmäisen palkintopallisijoituksensa Argentiinan GP:ssä, jossa hän sijoittui kolmanneksi.^[11][12] Prost oli ensimmäisellä Renault-kaudellaan lopulta viidennellä sijalla MM-pisteissä kerättyään kauden aikana 43 pistettä.^[13]

Prostin ja Arnoux’n hankala kilpailusuhde jatkui vielä seuraavalla kaudella, ja jopa Ranskan lehdistökin tuntui kääntyneen Prostia vastaan. Tuosta huolimatta Prost edelleen pärjäsi maanmiestään paremmin ja otti kauden aikana kaksi voittoa kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa. Prostin kausi kuitenkin typistyi auton epäluotettavuuteen sillä vaikka Renault oli ensimmäisiä autonvalmistajia, joka käytti turbomoottoria autoissaan, oli moottori epäluotettava vaikkakin tehokas.^[2] Prostin toinen kausi Renault'lla päättyi MM-taulukon neljänteen tilaan ja 34 pisteeseen.^[14]

Arnoux'n poistuttua Renault’lta Prostin uudeksi tallitoveriksi tuli amerikkalainen Eddie Cheever, jonka kanssa Prostilla oli paremmat välit kuin tämän edeltäjän kanssa. Prost pystyi vuoden 1983 aikana kamppailemaan jopa maailmanmestaruudesta, mutta lopulta joutui nöyrtymään Nelson Piquetille ja jäi toiseksi MM-pisteissä (Renault´n työntekijät sytyttivät hänen siviiliautonsa tuleen ja Prost muutti perheensä kanssa Sveitsiin).^[1] Prost arvosteli jatkuvasti Renaultin johtoa auton suunnittelusta ja tämä johti siihen, että ranskalaislehdistö leimasi Prostin syypääksi MM-tittelin tappioon ja senkin lisäksi lehdistö alkoi pitää Prostia syyllisenä heidän suosikkinsa, Rene Arnoux’n lähtöön Renault-tallista. Renault irtisanoi Prostin sopimuksen viikko MM-sarjan päättymisen jälkeen.^[2]

Prost ajoi uransa suurimmat menestysvuodet pitkällä McLaren-ajallaan.^lähde?

Saatuaan potkut Renault’lta, Prost teki muutaman päivän sisällä sopimuksen entisen työnantajansa McLarenin kanssa ja liittyi Niki Laudan tallikaveriksi kaudelle 1984. Kausi oli huippujännittävä sillä Prostin ja Laudan väliseksi kehittynyt MM-taisto ratkesi lopulta puolen pisteen erolla Laudan hyväksi.^[2][15] Vaikka Prost voitti kauden aikana seitsemän kilpailua Laudan viittä vastaan, hän menetti ratkaisevasti pisteitä voittamastaan Monacon GP:ssa, joka sateen vuoksi keskeytettiin.^[1][15][16] Tällöin sääntöjen mukaan pisteet puolitettiin ja Prost hävisi MM-taistelun tallikaverilleen historian pienimmällä piste-erolla, puolella pisteellä.^[5]

Kausi 1985 oli kuitenkin Prostin.^[1][17] Hän voitti viisi kilpailua kauden aikana ja nousi ensimmäiseksi ranskalaiseksi Formula 1-maailmanmestariksi 73:lla pisteellään.^[1][2] Maailmanmestaruus tuli ylivoimaisella 26:n pisteen erolla toiseksi tulleeseen Italian Michele Alboretoon ja se varmistui kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa, Euroopan GP:ssä.^[2][18]

Niki Lauda lopetti uransa vuonna 1986 ja Prostin uudeksi tallikaveriksi tuli suomalainen Keke Rosberg, joka oli voittanut F1-maailmanmestaruuden vuonna 1982. Rosberg ei pärjännyt Prostille, joka onnistuneesti puolusti mestaruuttaan. Vaikka Porschen moottorin epäluotettavuus näytti vieneen Prostin mestaruusmahdollisuudet, ratkaisu tapahtui kauden viimeisessä kilpailussa jonka voitto olisi riittänyt Nigel Mansellille mestaruuteen. Prost oli kolmantena MM-pisteissä, edellään Nelson Piquet ja Mansell. Mansellin auton takapyörä räjähti näyttävästi 64. kierroksella, vain 16 kierrosta ennen maalia.^[5] Prostille riitti voitto maailmanmestaruuteen, jonka hän lopulta saikin.^[19] Tämä oli vasta toinen kerta, kun MM-sarjan kolmannella sijalla ollut kuljettaja voitti mestaruuden viimeisessä kisassa. Siihen ovat pystyneet Prostin lisäksi vain Giuseppe Farina^[20], Kimi Räikkönen^[21] ja Sebastian Vettel^[22].

Rosberg lopetti kauden 1986 jälkeen uransa ja Prost sai jälleen uuden tallikaverin. Kyseessä oli Stefan Johansson joka sai paikkansa hyvien sponsorisuhteidensa ansiosta. Vaikka McLaren ei enää ollutkaan kauden 1987 kilpailukykyisimpiä autoja, Prost onnistui rikkomaan Jackie Stewartin ennätyksen voittojen määrässä ottamalla uransa 28:n voiton Belgian GP:ssä.^{[2][1][5][23]} Prost oli lopulta neljäs vuoden 1987 MM-taulukossa.^[24]

Kaudella 1988 brasilialainen Ayrton Senna valittiin Prostin tallipariksi.^[1][2][25] Kauden aikana McLarenin auto oli ylivoimainen ja tallin autolla voitettiin 15 kilpailua kauden 16:sta.^[2][5][25] Silloin käytössä ollut MM-pistelaskujärjestelmä koitui kuitenkin Prostin kohtaloksi, kun vain kauden 11 parasta osakilpailusijoitusta noteerattiin.^[2] Prost olisi voittanut mestaruuden 11 pisteen erolla Sennaan, mutta sen sijaan hävisikin sen kolmen pisteen erolla debyyttikautensa McLarenilla ajaneelle Sennalle.^[5]

Kaudella 1989 McLaren oli edelleen ylivoimainen.^[2][26] Prost ja Senna taistelivat mestaruudesta kaikin mahdollisin keinoin. San Marinon GP:ssä Imolassa he solmivat herrasmiessopimuksen, jonka mukaan ensin ensimmäiseen mutkaan ehtinyt kuljettaja saisi voittaa kilpailun. Lähdössä Senna piti paikkansa, mutta lähtö kuitenkin jouduttiin uusimaan Gerhard Bergerin ulosajon takia. Uusintalähdössä Prost otti kuitenkin kärkipaikan, mutta Senna ohitti hänet vielä samalla kierroksella ja voitti koko kilpailun.^[26] Kuskien välit tulehtuivat pahasti ja lehdissä alkoi sanasota heidän välillään. Senna oli koko kauden nopeampi, kuin Prost ja voitti enemmän kisoja, mutta tasaisuudellaan ja Sennan epäonnella ranskalaisella oli mahdollisuus varmistaa mestaruus jo kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa Japanissa.^[1][26] Mestaruus ratkesi kolariin 47. kierroksella radan hitaassa shikaanissa.^[2][26] Prost nousi kolarin jälkeen autostaan ja keskeytti, kun taas Senna työnnettiin vielä radalle.^[26] Senna voitti kilpailun mutta hänet hylättiin shikaanin oikaisun takia.^[1][2][26] Prostia on yleisesti syytetty, että hän aiheutti kolarin tahallaan.^lähde?

Prost voitti maailmanmestaruuden kaudella 1989, mutta oli ilmoittanut jo Italian GP:n aikoihin siirtyvänsä Ferrarille (hänen asemaansa McLarenin kilpakuljettajana heikensi samassa osakilpailussa tapahtunut voittopokaalin pudottaminen tahallaan tifosien eli Ferrarin kannattajien keskuuteen, jotka veivät pokaalin pois palasina koteihinsa).^[26][27]

Hallitsevana maailmanmestarina Alain Prost liittyi Ferrarin F1-talliin.^[1][2][28] Prostin tallikaverina oli Nigel Mansell, joka hävisi tällä kertaa selvästi tallikaverilleen. Kaudesta 1990 tuli jälleen kova taistelu Prostin ja Sennan välillä.^[2][26] Kausi huipentui edellisen kauden tapaan Japanin GP:ssä tapahtuneeseen kolariin.^[1][2][28] Tällä kertaa Senna oli syyllinen kolariin, jonka avulla hän ratkaisi itselleen maailmanmestaruuden.^[1][2]

Kaudella 1991 Mansellin tilalle Ferrari-talliin saapui ranskalaiskuljettaja Jean Alesi.^[29] Ferrarin auto ei ollut kuitenkaan kilpailukykyinen ja Prost hankki itsensä jälleen huonoon valoon auton jatkuvalla moittimisella, kuten kävi hänen Renault-kaudellaan 1983.^[1][2][29] Voitoitta jääneelle Prostille viimeinen pisara oli Espanjan GP kauden lopulla. Talli ei suostunut ottamaan riskiä startata slikseillä märältä radalta – Prostin toiveista huolimatta. Rata kuivui kuitenkin ja renkaanvaihtojen jälkeen Prost saapui maaliin kakkosena. Lopulta Prost erotettiin Ferrarilta ennen kauden viimeistä kilpailua useiden kritisointien takia kuten auton nimittäminen rekaksi.^{[1][2][29][30]}Tuolloin Prost ilmoitti jäävänsä viettämään välivuotta.^lähde?

Kauden 1992 alla Prost testasi Ligieriä, mutta ei ollut tyytyväinen autoon ja vetäytyi lopullisesti sapattivapaalle. Paluusta Williamsille alettiin kuitenkin kuiskia syksyllä.^lähde?

Vaikka Prost oli pitänyt välivuoden Formula 1:stä, lähti hän silti kaudelle 1993 ennakkosuosikkina.^[1][31] Tehokkaan Renault’n moottorin ja kehittyneen luistoneston ansiosta Williams oli omaa luokkaansa kauden aikana.^[2] Vaikka tallitoveri Damon Hill ja alitehoisella McLaren-Fordilla ajanut Senna haastoivat Prostia ajoittain, hän voitti kuitenkin neljännen ja viimeisen MM-tittelinsä ylivoimaisesti 99 pisteellään.^[1] Toiseksi tullut Senna hävisi Prostille 26 pistettä. Prost varmisti mestaruutensa Portugalin Estorilissa, kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa.^[31] Samassa kilpailussa Senna julkisti Williams-sopimuksensa ja Prost ilmoitti uransa lopettamisesta^[32], johon pääsyyksi epäillään juuri Sennaa, jonka tallitoverina Prost ei halunnut ajaa.^[2]

Vuoden 1994 F1-kauden alun lähentyessä Alain Prost testasi vanhan kilpatallinsa McLarenin uutta McLaren-Peugeot autoa. Tallipäällikkö Ron Dennis toivoikin Prostin liittyvän juuri hiljattain tallin kilpakuljettajaksi kiinnitetyn Mika Häkkisen rinnalle toiseksi kilpakuljettajakseen, joka olisi myös miellyttänyt tallin uutta ranskalaista moottoritoimittaja Peugeotia. Paluuhaaveet kuitenkin esti Prostin yhä voimassa ollut sopimus Williamsille, joka esti kuljettajan ajamisen muissa talleissa.^[33]

Prost on myöhemmin kertonut AUTO-lehden haastattelussa, ehdottaneensa vanhalle kilpakumppanilleen Ayrton Sennalle haluavansa jonain päivänä olla tallipäällikkönä Sennan ollessa hänen kuljettajanaan. Prostin ja Sennan välit olivat muutenkin lämpenemään päin Prostin Ferrari-potkujen jälkeen. Senna oli ikävöinyt vanhaa kilpakumppaniaan hänen pitäessä sapattivapaata kaudella 1992 ja Prostin viimeiseksi F1-kilpailuksi jääneen, vuoden 1993 Australian osakilpailun jälkeen kaksikko halaili toisiaan hyvässä hengessä. Vuoden 1994 aikana kaksikko ystävystyi uudelleen ja he pitivät toisiinsa yhteyttä. Kaksikon välinen unelma jäi kuitenkin haaveeksi Sennan kuoltua San Marinon osakilpailussa 1994. Prost lopulta osti itselleen Ligier tallin vuonna 1997. ^[34]

Vuonna 1997 Prostin nimi palasi hiukan yllättäenkin F1-piireihin, kun ilmoitettiin, että Prost oli ostanut itselleen Ligierin F1-tallin.^[1][2] Tallin nimeksi tuli uuden omistajan mukaan Prost Grand Prix.^[1][2][35] Tallin ensimmäisinä kuljettajina toimivat ranskalainen Olivier Panis sekä japanilaistulokas Shinji Nakano.^[35] Moottorintoimittajana toimi Mugen.^[35]

Uusi talli menestyi alkuun hyvin, ja etenkin Panisin suoritukset olivat hyviä.^[35] Menestys kuitenkin loppui, kun Panis mursi jalkansa kolaroituaan Kanadan GP:ssä. Panisin tilalle tuli Jarno Trulli, mutta tulokset huononivat.^[36]

Seuraavalla kaudella sama kaksikko jatkoi, mutta pisteitä tuli vain yksi, edelliskauden 21:tä vastaan.^[35] Vuoden 1999 saldo oli parempi, 9 pistettä, mikä ei kuitenkaan täyttänyt odotuksia.^[35] Kaudella 2000 talliin liittyi Prostin entinen tallikaveri, kokenut Jean Alesi, mutta pistesaldoksi jäi nolla.^[35][37][38]

Kaudelle 2001 Prost onnistui hankkimaan tallinsa autoihin Ferrarin (Acerin nimellä varustettuna) asiakasmoottorit, mutta talli joutui lopettamaan rahavaikeuksien takia.^{[2][35][39][40]}

Vuodesta 2012 lähtien Alain Prost on toiminut Renaultin kilpa-autojaoston suurlähettiläänä ja teknisenä asiantuntijana.^[41] Prost liittyi Jean-Paul Driotin DAMS-tallin yhteistyöprojektiin vuonna 2013, jonka tarkoituksena oli kehittää tallin toimintaa myös sähköautoja käyttävässä Formula E -sarjassa nimellä e.Dams-Renault.^[42] Yhteistyön lisäksi Prostin poika Nicolas Prost sai ajopaikan samasta tallista kaudeksi 2014–2015 ja talli voitti maailmanmestaruuden samalla kaudella.^[43][44][45] Vuodesta 2017 lähtien Prost on työskennellyt Renaultin ja Alpinen tallien teknisenä neuvonantajana, kunnes hänen sopimustaan ei uusittu kaudelle 2022.^[46][47]

Prost avioitui vuonna 1980 Anne-Marie Prost-Bargesin (o.s. Barges) kanssa, he asuvat Sveitsissä ja heillä on kaksi poikaa, Nicolas Jean Prost (s. 1981) ja Sacha Prost (s. 1990).^[48] Nicolaksen vuonna 2015 syntynyt poika on nimetty Kimi Räikkösen mukaan Kimiksi.^[49]

Vuosi	Talli	Auto	Moottori	1	2	3	4	5	6	7	8	9	10	11	12	13	14	15	16	Sijoitus	Pisteet
1980	Marlboro Team McLaren	McLaren M29B	Ford Cosworth DFV	ARG 6	BRA 5	RSA DNS	USW													16.	5[1][50]
		McLaren M29C						BEL Kesk.	MON Kesk.	FRA Kesk.	GBR 6	GER 11	AUT 7
		McLaren M30												NED 6	ITA 7	CAN Kesk.	USA DNS
1981	Equipe Renault Elf	Renault RE20B	Renault V6 (t/c)	USW Kesk.	BRA Kesk.	ARG 3	SMR Kesk.	BEL Kesk.												5.	43[1][50]
		Renault RE30							MON Kesk.	ESP Kesk.	FRA 1	GBR Kesk.	GER 2	AUT Kesk.	NED 1	ITA 1	CAN Kesk.	CPL 2
1982	Equipe Renault Elf	Renault RE30B	Renault V6 (t/c)	RSA 1	BRA 1	USW Kesk.	SMR Kesk.	BEL Kesk.	MON 7	DET NC	CAN Kesk.	NED Kesk.	GBR 6	FRA 2	GER Kesk.	AUT 8	SUI 2	ITA Kesk.	CPL 4	4.	34[1][50]
1983	Equipe Renault Elf	Renault RE30C	Renault V6 (t/c)	BRA 7																2.	57[1][50]
		Renault RE40			USW 11	FRA 1	SMR 2	MON 3	BEL 1	DET 8	CAN 5	GBR 1	GER 4	AUT 1	NED Kesk.	ITA Kesk.	EUR 2	RSA Kesk.
1984	Marlboro McLaren	McLaren MP4/2	TAG V6 (t/c)	BRA 1	RSA 2	BEL Kesk.	SMR 1	FRA 7	MON‡ 1	CAN 3	DET 4	DAL Kesk.	GBR Kesk.	GER 1	AUT Kesk.	NED 1	ITA Kesk.	EUR 1	POR 1	2.	71,5[1][50]
1985	Marlboro McLaren	McLaren MP4/2B	TAG V6 (t/c)	BRA 1	POR Kesk.	SMR DSQ	MON 1	CAN 3	DET Kesk.	FRA 3	GBR 1	GER 2	AUT 1	NED 2	ITA 1	BEL 3	EUR 4	RSA 3	AUS Kesk.	1.	73 (76)[1][50]
1986	Marlboro McLaren	McLaren MP4/2C	TAG V6 (t/c)	BRA Kesk.	ESP 3	SMR 1	MON 1	BEL 6	CAN 2	DET 3	FRA 2	GBR 3	GER 6	HUN Kesk.	AUT 1	ITA DSQ	POR 2	MEX 2	AUS 1	1.	72 (74)[1][50]
1987	Marlboro McLaren	McLaren MP4/3	TAG V6 (t/c)	BRA 1	SMR Kesk.	BEL 1	MON 9	USA 3	FRA 3	GBR Kesk.	GER 7	HUN 3	AUT 6	ITA 15	POR 1	ESP 2	MEX Kesk.	JPN 7	AUS Kesk.	4.	46[1][50]
1988	Honda Marlboro McLaren	McLaren MP4/4	Honda V6 (t/c)	BRA 1	SMR 2	MON 1	MEX 1	CAN 2	USA 2	FRA 1	GBR Kesk.	GER 2	HUN 2	BEL 2	ITA Kesk.	POR 1	ESP 1	JPN 2	AUS 1	2.	87 (105)[1][50]
1989	Honda Marlboro McLaren	McLaren MP4/5	Honda V10	BRA 2	SMR 2	MON 2	MEX 5	USA 1	CAN Kesk.	FRA 1	GBR 1	GER 2	HUN 4	BEL 2	ITA 1	POR 2	ESP 3	JPN Kesk.	AUS Kesk.	1.	76 (81)[1][50]
1990	Scuderia Ferrari	Ferrari 641	Ferrari V12	USA Kesk.	BRA 1	SMR 4	MON Kesk.													2.	71 (73)[1][50]
		Ferrari 641/2						CAN 5	MEX 1	FRA 1	GBR 1	GER 4	HUN Kesk.	BEL 2	ITA 2	POR 3	ESP 1	JPN Kesk.	AUS 3
1991	Scuderia Ferrari	Ferrari 642	Ferrari V12	USA 2	BRA 4	SMR DNS	MON 5	CAN Kesk.	MEX Kesk.											5.	34[1][50]
		Ferrari 643								FRA 2	GBR 3	GER Kesk.	HUN Kesk.	BEL Kesk.	ITA 3	POR Kesk.	ESP 2	JPN 4	AUS
1993	Canon Williams Renault	Williams FW15C	Renault V10	RSA 1	BRA Kesk.	EUR 3	SMR 1	ESP 1	MON 4	CAN 1	FRA 1	GBR 1	GER 1	HUN 12	BEL 3	ITA 12	POR 2	JPN 2	AUS 2	1.	99[1][50]

• ‡Kilpailu keskeytettiin alle 75% ajamista kierroksista, pisteet puolitettiin.^[51]

Kausi	Talli	Sijoitus	GP:t	Pisteet	Voitot	Paalupaikat	Nopeimmat kierrokset	Palkintosijat
1980	McLaren-Ford	16.	11	5	0	0	0	0
1981	Renault	5.	15	43	3	2	1	6
1982	Renault	4.	16	34	2	5	4	4
1983	Renault	2.	15	57	4	3	3	7
1984	McLaren-Porsche	2.	16	71,5	7	3	3	9
1985	McLaren-Porsche	1.	16	76	5	2	5	11
1986	McLaren-Porsche	1.	16	74	4	1	2	11
1987	McLaren-Porsche	4.	16	46	3	0	2	7
1988	McLaren-Honda	2.	16	105	7	2	7	14
1989	McLaren-Honda	1.	16	81	4	2	5	11
1990	Ferrari	2.	16	73	5	0	2	9
1991	Ferrari	5.	15	34	0	0	1	5
1992	Ei ajanut
1993	Williams-Renault	1.	16	99	7	13	6	12
Yhteensä	13 kautta		200	798,5	51	33	41	106

• 21 voittoa ja nopeinta kierrosta (samassa kilpailussa)
• 55 palkintosijaa ilman voittoa
• 23 palkintosijaa eri Grand Prixeissä

• Kärkkäinen, Juha: Formula 1 -tähdet. Helsinki: Teekkarien autopalvelu: Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5

• F1-Forum / Mestarin paluu (Arkistoitu – Internet Archive).
• Prostfan.com. (englanniksi)
• GrandPrix.com / Prost. (englanniksi)
• F1-legend / Prost (Arkistoitu – Internet Archive). (ranskaksi)
• Prost-Scriptum. (ranskaksi)