Full download ebooks at https://ebookgrade.

com

Numerical Methods for Solving Partial

Differential Equations A Comprehensive
Introduction for Scientists and Engineers Wei
Zhi
For dowload this book click link below
https://ebookgrade.com/product/numerical-methods-for-
solving-partial-differential-equations-a-comprehensive-
introduction-for-scientists-and-engineers-wei-zhi/

OR CLICK BUTTON

DOWLOAD NOW
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Numerical Methods for Ordinary Differential Equations

Wei Zhi

https://ebookgrade.com/product/numerical-methods-for-ordinary-
differential-equations-wei-zhi/

Nonlinear Ordinary Differential Equations An

Introduction for Scientists and Engineers Wei Zhi

https://ebookgrade.com/product/nonlinear-ordinary-differential-
equations-an-introduction-for-scientists-and-engineers-wei-zhi/

Differential Equations A Primer for Scientists and

Engineers

https://ebookgrade.com/product/differential-equations-a-primer-
for-scientists-and-engineers/

Introduction to Partial Differential Equations Wei Zhi

https://ebookgrade.com/product/introduction-to-partial-
differential-equations-wei-zhi/
Numerical Solution of Partial Differential Equations
Finite Difference Methods

https://ebookgrade.com/product/numerical-solution-of-partial-
differential-equations-finite-difference-methods/

Applied Numerical Methods with MATLAB for Engineers and

Scientists

https://ebookgrade.com/product/applied-numerical-methods-with-
matlab-for-engineers-and-scientists/

Numerical Methods for Ordinary Differential Equations

Initial Value Problems

https://ebookgrade.com/product/numerical-methods-for-ordinary-
differential-equations-initial-value-problems/

Partial Differential Equations; Analytical Methods and

Applications

https://ebookgrade.com/product/partial-differential-equations-
analytical-methods-and-applications/
Another random document with
no related content on Scribd:
muutamien metrien etäisyydelle maasta muodosti ohuen, paikallaan
pysyvän, sinisen kerroksen ilmaan. Rauhaa henki lempeä yö.

Erkki kääntyi jälleen menemään vahtituvalle päin. Pikku lintu

pyrähti maasta, lensi säikähtyneenä äännähtäen samaan suuntaan ja
pistäysi pihlajaan, joka kasvoi vahtituvan päässä. Pihakivellä istui
Anni, ratavartijan tyttö, käsityö helmaan unohtuneena.

"Minä luulin yksin valvovani", puhutteli Erkki tyttöä radalta.

Anni punastui ja tuli vähän hämilleen vastatessaan: "Muut ne

meilläkin ovat iltaunisia, mutta minulla ei tahdo tulla koko kesänä
mennyksi ennen puolta yötä nukkumaa."

"Kukapa hennoisikaan tällaisena ihanana iltana".

"Saahan sitten talven pimeillä nukahtaa", vapautui Anni.

Erkki nousi jo pihaan ja meni korkean kiven juurelle, jolle tyttö oli
istunut.

"Siinähän onkin komea valtaistuin".

"Onhan tämä", sanoi Anni ja siveli kädellään kiveä jotakin

tehdäkseen.

"Ja mitäs te hallitsette tältä istuimelta?"

"Vaikka mitä", nauroi tyttö.

Keskustelu läksi käyntiin, kulki vähäpätöisyyksissä, mutta kulki

kuitenkin. Vähän ajan kuluttua Erkki jo nojasi kiveen ja katsoi ylös,
Anni hieman pää kallellaan vasemman olkansa ohi alas. Ja Erkistä oli
mieluista katsoa kauniisiin silmiin.
 Kun hän vähän ajan kuluttua loikoili vaunun lavalla, muisteli hän
Annia. Eipä olisi uskonut, kuinka kaunis tyttö oli saattanut yletä
täällä metsän yksinäisyydessä. Tukka oli vaalea, muoto kapea, suora
nenä, jonka muutamat kasvojen liikkeet taivuttivat vähän kyömyksi,
iho nuortevan raikas ja kuultavan puhdas, silmissä uneksiva katse…
Mutta eipä antanut auttaa itseään kun laskeutui alas kiveltä. Kaunis
kuva mielessään nukkui Erkki vihdoin.

*****

Jo puoli viideltä oltiin seuraavana päivänä työssä ja sitä järjestystä

aiottiin pitääkin koko aika, sillä joka suhteessa sopi aloittaa aamulla
aikaisin ja lopettaa illalla varemmin, koskapa iltapäivällä ja illalla oli
juuri näillä seuduilla pääasiallinen junien kulkuaika.

Pitkin junan sivua katsoessa näki lapioiden välähtelyt, käsivarsien

ristivilahdukset ja vartalojen omituisen koivertavan liikkeen
hietaruskeaa pohjaa vasten. Toisinaan keskeytti hiljaisuuden
varoittava huudahdus, milloin rinnettä alas vieri kivi tai sortui petäjä.
— Kun vaunut olivat vihdoin täydet, kokousivat miehet niihin, istuivat
levähtämään tai nakkausivat pitkälleen puhtaaseen hietaan; he
kerääntyivät myöskin toistensa luokse jutellen viettääkseen aikaa,
mikä viivyttiin matkalla tyhjennyspaikalle.

Työn päätyttyä miehet istuivat vaunussa. Toiset polttelivat, toiset

juttelivat.

Jarrumies Lotvonen kirjoitti vaimolleen:

"Pikanelli on lopusa, niin että lähätäppä lissää".

 Muuta ei hän saanut kokoon, mutta niinpä sai kotiväki kuitenkin
tervehdyksen.

Vahlmannin Jakke oli ottanut esille viulunsa. Hän istui ruhmolla

kamiinin vieressä, selkä seinään, silmät puoliummessa ja soitti
valssin tahdissa kulkevaa laulun säveltä.

Soiton kestäessä Erkki vaipui haaveisiin. Hänelle muistui mieleen

Irjan lämpöinen kamari lumimyrskyisenä talvi-iltana. Istuiko siellä nyt
kirjuri Irjan kanssa? — Hän hyppäsi alas lavalta, hän ei sietänyt
nähdä ketään, vaunu kävi ahtaaksi. Hän hävisi metsään hietamäen
taakse.

*****

Mitä useampia päiviä täällä viivyttiin, sitä enemmän Erkki kiintyi

ratavartian Anniin. Ihania iltoja viettivät he yhdessä, kun kajastus
taivaalla vaaleni ja muut viipyivät unten mailla. Kuinka avonainen,
vapaa ja turmeltumaton Anni oli — kokonaan toinen kuin Irja. Kuinka
puhdas hänen sydämmensä. Ja kuitenkin saattoi rintaa oudosti
polttaa, kun Erkki yksin jäätyään muisteli Irjaa, lapsuutensa ystävää.

Tuli seuraava kevät; suunnattomat lumimäärät olivat alkaneet

sulaa. Satoi yhtä mittaa, yötä päivää. Jokivarsiasukkaat pelkäsivät jo
pahinta. Kovin tuli tulva yhtäkkiä tänä kevännä. Vesi nousi alinomaa
ja nosti jäät liikkeelle. Talojen myllyt olivat jo vaarassa ja kaikkein
vaarallisimmissa kohdissa oli niitä kiinnitetty vahvoilla köysillä ja
kettingeillä rantapuihin ja kiviin.

Huolen painamana käveli talonpoika rantavainiollaan, sillä

syysrukiit olivat vaarassa.

Jokainen katse seurasi päivät pitkät virran kulkua, mielissä

tuskainen odotus. Kaikki olisi pelastettu, ellei muodostuisi jääpatoa
minnekään.

Mutta lämpöiset tuulet porasivat hankea hellittämättä. Sohjuna

huljui koko maa.

Joki oli äyräitään myöten täynnä. Mahtavana ja varmana,

tyyneenä ja rauhallisena vaeltaa sen vesi merta kohden. Se kantaa
pinnallansa rannalta irti kiskomiaan puita ja pensaita, tukkeja ja
paperipuita, heinäsuovia ja latoja, jotka kokonaisina pyörivät joen
valtavissa käänteissä. Ja matkalla liittyi yhä uusia mukaan.

Hietamäen ratavartija nukkui levottomasti. Jo kolmisenkymmentä

vuotta oli hän asunut tässä, käynyt tarkastamassa rataosansa
säännöllisesti ja huolellisesti ennenkuin vuorokauden kiivain liike
alkaisi. Näin keväisin oli oltava enimmän varuillaan, semminkin joella
päin. Illalla oli siellä näyttänyt huolestuttavalta.

Rata oli petollinen, ikäänkuin siihenkin olisi tarttunut keväistä

rauhattomuutta. Routa suli sen pengermästä, nosti kiskot, laski
taasen toisin paikoin. Oli lyötävä kiiloja kiskojen ja pölkkyjen väliin ja
koetettava saada lyömänteet tasaisiksi, sillä kovin pahasti
keikahtelivat vaunut ohi kiitäessään.

Siellä nukkuivat nyt vaimo ja tyttö vartijan noustessa ylös.

 Uunin piipussa tohisi myrsky raskain huokauksin ja sade pieksi
akkunoihin. Oli yösydän, melkein pimeä. Vartija sytytti lyhtynsä. Hän
oli mielestään nukkunut liikaa. Tänään oli lähdettävä aikaisin, oli
pakosta, sillä tämä yö varmaan kätki jonkun salaisuuden…

Seinältä otti hän nahkaisen kotelon, jossa olivat

merkinantoneuvot, liput ja räjähdyssignaalit. Näin varustettuna läksi
hän ulos. Tuuli kiskoi eteisen ovea ja oli vähällä saada sen käsistä
ryöstetyksi.

Metsässä hietamäen päällä pauhasi myrsky sysäyksin, repi kuin

vihassa. Puun latvat painuivat kumarruksiin, ja taivaan kajetta vasten
näkyi niiden huojunta.

Vartija työnsi vaununsa radalle ja läksi Ourun ojalle. Hänestä

tuntui vain koko ajan, että juuri siellä oli vaaran paikka, mutta siitä
huolimatta oli välilläkin joka hetki jokainen hermo jännityksissä.
Saattaisihan olla jostakin ratakisko poikki, murtua pois paikaltaan
raskaan junan alla.

Niin vyöryi vartija edelleen pidätellen alamäissä, ettei vain vauhti

liian kiihtyisi ja hän kulkisi huomaamatta ohi vaaranpaikan. Nousiko
rata tuossa tavallista enemmän… oliko tuossa routa sen laskenut?
Niin kovin vähän saattoi nähdä pienen lyhdyn valossa.

Nyt mäkeä ylös, taasen alas. Mitä on tuon mutkauksen takana —

pimeys sen kätki. Tuuli vain puhui, lennätinpylväät valittivat
jaksottaista säveltään…

Niin kiisi hän edelleen kuin olisi joku takaa ajanut.

*****
 Pohjoisesta kiisi yöjuna. Värisevät valot ilmestyivät aukeaman
laitaan, kasvoivat pimeässä etäisyydessä, nousivat maasta. Ja vähän
ajan kuluttua kantausi sen ääni tuulen mukana.

Juna meni halki nukkuvan kylän. Rakennukset häämöittivät

mustina ja niiden seinistä kajahtivat vastaan koneen iskut,
vyörynnän pauhu.

Nyt se kohousi metsään, kääntyi mäen päällä, meni ohi kylän

laidassa olevan vahtituvan.

Vaunuissa nukkuivat ihmiset.

Junapalvelijat liikkuivat äänettöminä ovissa. He olivat vetäneet

verhot kaasukupujen yli, ainoastaan ohuen raon kautta tuleva valo
valaisi käytävää.

Vaunut luisuivat pehmeästi eteenpäin, keinuivat ja tuudittelivat

nukkujia.

*****

Veturissa oli Erkki toverinsa kanssa. He olivat äänettömiä

molemmat.
Erkkiä vaivasi joku ahdistava tunne, jonka syytä ei osannut selittää.
Oli kuin joku patoutuma mielessä.

Hän hoiti tehtäviään vaistomaisesti. Katse vain oli valpas, sillä

kevät oli, luonto oikullinen. Tällä kertaa tunsi Erkki itsensä
väsyneeksi. Ruumis kaipasi lepoa, mutta nyt ei saanut torkahtaa.
Pysyäkseen virkeämpänä avasi hän toisinaan sivuakkunan ja antoi
raittiin ilmavirran sivellä kasvojansa. Juna oli pimeä, ainoastaan
viimeisenä olevan konduktöörivaunun akkunasta kajasti tuli. Joka
kerta, kun hän katsoi nukkuvaa junaa, selvisi hänelle, mikä karkoitti
unen silmistä…

Pyörät hakkasivat kiskojen liitekohtia nopeassa tahdissa. Ne

muodostivat rytmillisen kolinan, joka tuulen pyörteiden lomissa
kaikui takaisin joka puolelta. Näin syöksyi musta hirviö eteenpäin, ja
pimeydestä näytti juoksevan kiskopari, jonka jättiläinen nieli. Sen
otsassa paloi kolme silmää säihkyen…

*****

Ourun oja oli oikeastaan pienoinen joki, joka kulki yhtä rintaa
valtajoen kanssa, johon sitä esti yhtymästä kolme kilometriä leveä
kangas. Vasta suupuolella se käytti hyväksensä jotakin notkelmaa ja
purkausi jokeen. Mutta joskus tällaisina keväinä kuin nytkin, saattoi
valtaväylä antaa sille mahdottomista varastoistaan. Ja nyt oli
iltapäivällä sattunut sellainen tapaus. Yläkylien suvannot olivat
laskeneet jäänsä.

Rannoilla vapisivat ihmiset tätä luonnon suurta näytelmää

katsoessaan. Tyyni, kiihkoton oli virran kulku, mutta jokainen tiesi
sen kätkevän itseensä mittaamattomat voimat, jotka kykenisivät
lyhyessä hetkessä aikaan saamaan kauheat tuhot. Riippui kokonaan
siitä, miten kävisi mutkauksessa vähän alempana ja saaren luona,
jossa joki jakautui kolmeksi väyläksi. Kaiken varalta oli tuotu
räjähdysaineita jään särkemistä varten. Kuinka siitä huolimatta
kävisi? Sama kysymys kaikkien huulilla, sama tuska sydämessä.

Jo täyttävät tuolla varovaisimmat veneitänsä, ja katselevat

navetoissa karjan kytkimiä, aukaistaksensa ne nopeasti, jos tarve
vaatii.
 Odotettiin jännittyneinä, tulisiko kauhun viestiä alhaalta…

Päivä kului. Yhä tuli lauttoja, mustia jäitä, talvitien kantoja.

Muutamat olivat kääntyneet nurin ja kuljettivat irti kiskoutuneita
pohjakiviä päällimmäisinä. Vesi oli läpinäkymättömän likaista.

*****

Mies juoksee hengästyneenä pitkin joen rantaa. Pysähtyy taloon.

Kohta lähtee toinen seuraavaan. Ylös jokivartta. Hirmuviesti mukana:
jäät ovat patoutuneet.

Ei kysy kukaan, jokainen tietää.

Äsken vainioita, nyt järveä. Virta pauhaa pihoilla, koski kujilla

kuohuu. Hämärtyvän illan kattamaan metsään laukkaa mylvien
valloilleen päästetty karja…

Vesi solisee pitkin hakamaita, pensaiden juuritse, mättäiden välejä,

nousee järveksi, katkaisee kankaan, leikkaa routaista hietikkoa…

Sitten alas rinnettä, laaksoon, nevalle…

Neva järveksi. Vaivaiskoivut veden alle.

Ourun ojalle!

Oja jokena, raivopäänä, rannat temmastuina etäälle toisistaan…

Pensaat upoksissa… metsät joessa.

*****

Jo kuuli vartijan herkkä korva onnettomuutta ennustavan äänen.

Merkit metsän rannassa jo viittasivat siihen. Tulvavesi oli jo etäällä
vastassa, mustana tasapintana radan yläpuolella.

Hän kuitenkin meni vielä etemmäksi ja pysähdytti vaununsa

kappaleen matkan päähän sillasta. Jalkansa olivat tampeuksissa,
eikä hän tahtonut saada lyhtyä koukusta. Juoksujalkaa riensi hän
sillalle valaisten lyhdyllään radan vartta. Tuskin parin korttelin päässä
vallin harjasta oli jo veden pinta.

Sillan alla pauhasi koski huimasti. Yläpuolella oleva vesi painautui

ankarasti tähän ainoaan purkautumiskohtaan.

Aivan siinä arkun vieressä kohisi pyörre, jonka syvennykseen

vartija koetti katsoa. Maakerrokset laukeilivat leikkaavaan virtaan.
Hän kuljetti lyhtyään pitkin arkun selkää, ja kätensä alkoivat vapista.
Hän syöksyi kuin pakoon vaunulleen. Korviin jäi soimaan pyörteen
korina, tukkien ja jäiden jymähtely, silmiinsä näkymään kohollaan
olevat kiskot ja kuvitelmiinsa seuraavien hetkien tapahtumat Ourun
sillalla.

Hänellä ei ollut enää mitään tekemistä siellä. Ylös kotiin nyt.

Hän puristi lyhtynsä sangasta kuin hukkuva oljenkorresta, tuli

rauhattomaksi, kun näki liekin lepattavan rakosista tunkeutuvassa
ilmavirrassa ja suojeli sitä tuulelta. Varovaisesti käänsi hän punaisen
lasin tulen eteen ja juoksi vaunun luo kopeloiden taskujaan, olivatko
tulitikut tallella. Lyhdyn hän asetti koukkuun ja juoksi vaunun
vauhtiin. Siihen hypättyään riisti hän sadetakin ja takin yltänsä
sateesta huolimatta. Aivan hartioissa pakotti ja kun hän tarttui
vaununsa vipuun, tuntui se entistä keveämmältä. Jokainen sekunti
oli kallis.

Kotiin saavuttuaan heitti hän vaununsa tielle, ja juoksi pihalle.

 "Herra Jumala, Herra Jumala!" hoki hän haparoidessaan lukkoa.
Sai oven auki, riensi sisälle, kykeni sentään hillitsemään itsensä ja
herätti tyyneesti vaimonsa ja tyttärensä.

"Ourun silta on sortunut".

Salamana välähti Annin mielessä, kuinka juna on suistunut. Kuka

oli veturissa?

Hän huudahti tuskissaan.

"Ei vielä pahempaa ole tapahtunut, mutta pikajuna on tulossa".

"Juoskaa radalle!" hätäytyi Anni. "Herra Jumala, kiirehtikää!"

Anni oli aivan sekaisin niinkuin äitinsäkin.

"Tyyntykää nyt ja kuunnelkaa. Vartioikaa rataa ja pysähdyttäkää

juna! Minä menen Ourulle uudestaan, viemään asemalle tietoa, jos
vielä pääsen yli."

Samassa oli hän jo poissa. Myrsky pauhasi metsässä, mutta

merkkituli paloi vielä. Nopeasti etsi hän vajasta toisen lyhdyn, käänsi
vaunun ja lähti alamäkeä. Vaunun vyöryessä etsi hän kotelosta
räjähdyssignaalit, pysähtyi ja kiinnitti ne kiskoon määrätylle
etäisyydelle.

"Herra varjelkoon, ettei sammuisi Annin lyhty eikä kastuisi

räjähdysaine!" —

*****

Anni seisoi yksin radalla. Myrsky pieksi hameita ja painoi ne pitkin

jalkoja. Siitä huolimatta hänellä oli lämmin.
 Mikä juna nyt olikaan tulossa? Anni muisti numeron, tiesi
kuljettajan.
Hän painoi kädellä sydäntään. Hän!…

Mitä? Näkyikö jo etäisyydessä veturilyhty? — Ei, silmissä vain

jotakin sellaista vilahti.

Miten kaikki oli tapahtunut? Miten oli isä saanut tiedon tästä.
Jumala itse sen oli ilmoittanut, hänet vuoteeltaan nostanut.

Hän kuunteli jälleen myrskyn ääntä. Se kiskaisi yli Hietamäen

metsän, saattoi tulen lyhdyssä lepattamaan. Hätääntyneenä katsoi
hän lyhtyänsä. Jumala, Jumala, jos se sammuisi juuri kun juna on
lähellä! Hän koetti kätkeä sen vaatteidensa suojaan ja pitää vain
tulta ulospäin.

Tuuli rämyytti vaihteen merkkipeltiä.

Oliko varma, että vaihdekkaan oli oikein?

Hän meni sen luokse ja tutki paikan. — Ja sydämeen hiipi tuska.

Muistui mieleen mennyt kesä, jolloin työjuna oli ollut täällä, kulki
tästä vaihteesta, oli tuossa aina yön aikana… Ne viikot… Hän oli
odottanut niiden takaisin palaavan, odottanut ikävään
menehtymäisillään… eivätkä ne olleet palanneet… Eikä ollut palannut
hänkään, joka oli elämän täyttänyt ja taasen tyhjäksi tehnyt,
murheen rintaan tuonut…

Oli ollut aikoja, jolloin hän ei voinut tätä paikkaa lähestyä, taasen
toisia, jolloin ei olisi muualla ollutkaan kuin täällä ja radan varrella,
suohon laskevalla rinteellä, josta silloin oli viime hyvästin
vilkuttanut…
 "Olenko tässä estämässä häntä syöksymästä kuolemaan?"

*****

Juna laskeusi alamäkeen ja Erkki vähensi höyrynmenon. Sillä välin

laitteli lämmittäjä pesän kuntoon. He kulkivat nopeaa vauhtia, sillä
alkumatkasta oli juna ollut myöhästynyt ja tällä pitkällä välillä aikoi
Erkki päästä jälleen oikeaan aikaan kiinni.

Lämmittäjästäkin oli kai jo äänettömyys alkanut tuntua pitkältä,

koskapa veti päänsä pois suojanpuoleisesta sivuakkunasta ja sanoi:

"Aikaapa olla metsästäkin jo lumi vähänä."

Erkki oli omissa ajatuksissaan vastaamatta mitään.

"Sanoitko jotakin?" kysyi hän vähän ajan kuluttua kiinnittämättä

ollenkaan huomiota, mitä toveri siihenkin vastasi. Mutta hetken
perästä säikäytti hän lämmittäjän pahanpäiväisesti sanomalla
yhtäkkiä:

"Tällainen tulva saattaisi saada suuria onnettomuuksia aikaan."

Ja hetken kuluttua:

"Mitäs sanoisit, jos tuolta pimeydestä ilmestyisi yhtäkkiä eteesi

murtunut ratapenger, kiskot ja sillankansi hiivatissa — ja me
myöskin?"

Hän tunsi jonkunlaista nautintoa kohoittaessaan kauhun kuvan

hitaan ja nahjusluontoisen lämmittäjän mieleen.

Mutta Erkki vaipui jälleen omiin ajatuksiinsa.

 Yhä viipyi hänen mielikuvituksessaan tuo katse, joka koko matkan
oli häntä kiusannut. Nuo surulliset, anteeksipyytävät, syvät ja
sykähyttävän lämpimät silmät — Irjan silmät. Nuo kalpeat
värähtelevät kasvot, jotka olivat unelmissa häntä seuranneet
lapsuusvuosilta saakka.

Sillä Norvannossa, juuri vihellettyään lähtömerkin, oli Erkki

vilkaissut aseman käytävälle, ja siinä, yksinään, alakuloisena ja
muista syrjässä oli Irja seisonut ja katsonut häneen. Katsonut
liikahtamatta, jääden, kuin patsas paikalleen, kun juna oli mennyt…

Mutta nyt oltiin tulossa Hietamäkeen ja Erkki muisti Annin.

Hänessä kuohahti. Omituinen toimintahalu valtasi hänet. Hän tarttui
venttiiliin ja nykäisi täyden paineen koneeseen.

Nyt jo alkoivat astiat heittelehtiä nurkassa, puut liikkua pinoissa,

kukkurat vyöryä välikköön. Lämmittäjä säpsähti ensimäisen halon
putoamista lattialle ja nousi seisomaan. Hän hienosti huomautti
kuljettajaa avaamalla pesän ja rupeamalla syytämään puita sinne. Ja
aivan oikeaan osattu: Erkki ikäänkuin havahtui, tuntui häpeävän ja
sulki venttiiliä.

*****

Nyt kääntyivät he Hietamäen ojelmukselle. Erkki näki jo tulen, ja

vaistomaisesti tarttuivat kädet höyrynsulkijaan sekä jarrulaitoksiin,
vaikkakaan hän ei vielä tajunnut, mitä tämä kaikki merkitsi. Tuli oli
siksi etäällä, ettei sen näkeminen vielä kyennyt herättämään häntä
ajatuksistaan erilleen. Lyhyen hetken aikana ei hän oikeastaan
ajatellut mitään erikoista. Kuin iskuna tuli sitten yht'äkkiä: punainen
tuli!
 Juna jatkoi matkaansa omalla vauhdillaan.

Mitä oli tapahtunut Hietamäessä, koska vaadittiin junaa

pysähtymään?

Edessä on punainen tuli, sanoi hän lämmittäjälle, joka juuri täytti

pesää.

Tuskin elämänsä päivinä lienee Kaijala tehnyt niin nopeaa liikettä

kuin nyt hyökätessään akkunaan. Hapuilevat ajatukset ja järkyttävät
kuvat, jotka sitten kuljettajan äskeisen kuvittelun olivat häntä
vaivanneet, veti punainen tuli kuin magneetti itseensä. Mennessään
ne koskettivat äitiä ja lapsia kotona, mutta hän mykistyi
katsellessaan suurenevaa valopilkkua edessä.

Vauhti väheni ja he tulivat yhä lähemmäksi vaihdetta; nyt jo aivan

hiljaa. Lyhtyjen valaisemalle alueelle ilmestyi Anni. —

Erkki pysähdytti koneen ja tuli alas.

"Mitä on tapahtunut?"

Anni punastui, vaikeni, lyhtyä pitelevä käsi vavahteli.

"Miksi juna on pysäytetty, Anni?"

"Ourun silta on sortunut", sai Anni liikutukseltaan vaivoin

sanotuksi.

Sekavan riemun tunteen vallassa Erkki tarttui häntä ranteisiin,

olkapäihin, painoi hellästi rintaansa vasten.

"Ja sinä olet minut pelastanut", sanoi hän hiljaa.

 Mutta kun hän tunsi tytön käsivarsien kiihkeästi puristuvan
ympärilleen ja poven valtavasti nousevan ja laskevan rintaansa
vasten, silloin outo tuska vei veret hänen kasvoiltaan ja kuin
ilmestyksenä palausi mieleen Irjan katse. Viiltävää kipua tuntien hän
hiljaa irroitti tytön kädet ja hänen päänsä painui rinnalle…

Mutta siinä olivatkin jo hätääntyneet matkustajat heidän

ympärillään selitystä vaatien.

Kun Irja ennen yöjunan lähtöä oli tullut asemasillalle, oli hän
varmasti päättänyt puhutella Erkkiä, ylpeäksi käynyttä Erkkiä, joka ei
enää luonut katsettakaan lapsuudentoveriinsa. Mutta kun hän oli
nähnyt Erkin pikatavaratoimiston edessä puhelevan jonkun kanssa ja
sitten varmoin askelin nousevan veturiinsa, oli sydäntä omituisesti
kouristanut ja arkuus oli hiipinyt mieleen. Hän oli vetääntynyt syrjään
ja koettanut katseellaan herättää hänen huomionsa, mutta Erkin
kirkkaiden silmien ilme oli tyly ja kova, eikä hän ollut edes
tervehdystä nyökännyt.

Tultuaan puolen yön aikana toimestaan, kulki Irja hitaasti sateen

lioittamia käytäviä.

Toista käytävää kulki vastaan yövartija lyhty kädessään, tallin ja

halkovarastojen luona näkyi liikkuvan toinen. Lyhtyjen tulet piirtelivät
maata pitkin, nousten ja laskien astunnan tahdissa. Tallitiellä kulki
päivystäjäveturi yöteloilleen, viheriä tuli palaen hämärässä hytissä.
 Irjan mieleen johtui taasen Erkki. Tuollaisessa pimeässä hytissä oli
hänkin valppaana valvoen matkustajien turvallisuutta. Miksi
askartelikaan ajatus hänessä? Varmaankin sen takia, että tässä
yössä oli yhtäläisyyttä erään myöhäisen talvi-illan kanssa kauvan,
kauvan sitten. Niin kovin etäiseltä tapahtumalta se todellakin oli
monesti tuntunut.

Irja ei tuntenut vähääkään väsymystä tultuaan asuntoonsa. Hän

riisuutui ja peseytyi hitaasti, valellen itseään raittiilla vedellä. Veri
rupesi kiertämään nopeammin. Suloinen lämmön ja hyvinvoinnin
tunne palautui. Hitaasti päästi hän valloilleen hiuksensa ja valkoinen
hipiä, pyöreät, kauniit olkapäät ja hartiat peittyivät mustien kutrien
alle. Ne ylettyivät uumille saakka. Valkoinen kampa kulki niissä
säihkyen.

Hän antoi muistojen tulla vapaasti tänne yön yksinäisyyteen,

tänne, jossa ne olivat alkunsa saaneet.

Kuinka kauan siitä todellakin oli jo kulunut ja kuinka viehättävän

illan he olivatkaan silloin viettäneet!

Ja kuitenkin oli saattanut käydä niin… että todellakin saattoi sitä

ajatella kaukaiseksi tapahtumaksi, vaikka se silloin oli ollut niin
läheinen… niin sydämen läheinen. Mitkä syyt olivat vaikuttaneet
tämän pitkän väliajan?

Irja niin hyvin muisti, milloin se oli alkanut. Hän näki edessään
Erkin silmien lieskan, joka oli hänelle ollut arvoitus kauvan aikaa, ja
semminkin se mitä sen jälestä oli seurannut. Saattoiko Erkki
todellakin loukkautua Einen, vieraan, tuskin tuntemansa naisen
harkitsemattomasta silmäyksestä? Ei, se ei voinut olla mahdollista.
Hän oli monesti pitänyt sen mahdollisena, melkeinpä varmanakin,
mutta toisinaan hän taas epäili: kenties ei Erkki välittänyt hänestä.

Mutta voi, että hän hädässään oli turvautunut liehittelevään

kirjuriin, koettaen siten herättää Erkin mustasukkaisuutta. Silloinkin,
eräänä iltana, kun hän selvästi oli huomannut Erkin ikävissään ja
yksinäisenä kävelevän puistossa! Vain ilkeydestä ja kiusanhalusta
hän oli tarttunut kirjuria käsivarteen ja johdattanut hänen askeleensa
Erkin ohi. Mutta Erkki ei ollut edes tervehtinyt, niin vähän hän
välitti… Ja senjälkeen oli Erkki ollut entistäkin ylpeämpi.

Irjan mieli kävi niin surulliseksi, että kyyneleet purkautuivat esille.

Hän oli tuntenut itsensä monta kertaa nöyryytetyksi Erkin
läsnäollessa, nyt hän tunsi samallaiseksi, vaikka vain muistot
syyttivät.

Jospa hän vain olisi voinut lähestyä häntä, saada hänet

kuuntelemaan selitystään, voinut pyytää anteeksi käyttäytymistään,
ryhditöntä, ei harkittua.

Irja siirsi lampun yöpöydälleen, leikkasi auki ensi lehdet uudesta

kirjasta, jonka oli äsken ostanut ja ryhtyi lukemaan, mutta ajatukset
vakautuivat äskeiselle suunnalle.

"Miksei Erkki lähestynyt koskaan, puhunut?"

Hän katui, että oli edes itselleen tehnyt tämän kysymyksen.

Erkkikö sen tekisi? Ei ikinä!

Oikein hän tunsi kesken kaiken ylpeäksi itsensä, että saattoi

hänestä noin ajatella, niin varmasti sen sanoa. Niin juuri piti ollakin.
Sellainen sisäinen ryhti ainoastaan sopi hänelle, jonka pää oli
pystyssä, käynti luja ja koko ryhti miehekäs.

Irja ihastui häntä muistellessaan. Katse kulkeusi kirjan aukeaman

yli uunin otsapykälällä olevaan komeaan rintakuvaan, jonka hän
kaikesta huolimatta oli antanut olla siinä… Silmissä viipyi haaveksiva
ilme…

Kello seinän takana löi. Irja havahtui vasta sitten, kun sen ääni oli
lakannut jo kuulumasta. Mitä se mahtoi lyödäkään? Kaksi; niin
hänestä tuntui kuin kaksi lyöntiä olisi jäänyt korvaan soimaan. Nyt
päätti hän jo nukkua.

Mutta uni ei tullut. Ajatukset kiertelivät samoja teitä. Hän koetti

kulkea Erkinkin mukana. Kuinka ihmeellistä olikin, että ajatukset
olivat alinomaa siellä. Tapahtuiko tässä nyt sama ilmiö, josta hän oli
lukenut, että välimatkoista huolimatta ihmisten ajatukset saattoivat
koskettaa toisiaan ja yhteen sulautua. Kohtasivatko näin sielujen
salaisia teitä heidän ajatuksensa toisensa? Jos niin todellakin oli ja
jos niiden vaikutusta vielä saattoi tahdon voimallansa vahvistaa, niin
nytpä hän sen tahtoi tehdä…

Tässä hän muisti Erkin kerran, kun ei ollut vielä tapahtunut

ikävyyksiä heidän välillänsä, sanoneen tai oikeammin hämärästi
viitanneen siihen suuntaan, että hän oli ollut jotenkin tarpeellinen
hänen elämässään.

"Jospa voisin edelleenkin olla!" huokasi hän.

Myrsky pyyhkäisi yli rakennuksen. Kattolaudoituksessa liikkui

valojuova, jonka liikunnasta saattoi päätellä yövartijan kulkevan
asemahuoneelta. Valo pysähtyi ja Irja muisti yökellon avaimen
olevan huoneensa nurkkauksessa. Kuului puhetta. Luultavasti huusi
yövartija toiselle.

Ja ensimäiset sanat kohoittivat Irjan vuoteeltaan.

"… Valkiaisten ja Vuojoen välillä. — Ei tiedetä tarkemmin. — Minun

piti lähteä pikatavaratoimistosta vetämään kelloa, etten… — Tulva on
vienyt sillan… — niin, yöjuna."

"Kuka siellä olikaan… Teräskö? — Ja Kaijala? — No, minä

arvelisin…"

Ei saanut enempää selkoa. Vartija tuntui poistuvan. Mutta kaikessa

siinä, mitä Irja oli kuullut, oli jo kyllin tuskan syytä.

Hänen eteensä nousi kauhea kuva onnettomuudesta. Hän

hyökkäsi akkunaan avatakseen sen ja huutaakseen vartijan jälkeen,
mutta akkuna oli talveksi tukittu. Sitäpaitsi oli jo vartijan tuli etäällä,
eikä huutaakaan voinut.

"Tulva vienyt sillan! Herra Jumala. Silloinhan on Erkki ollut

ensimäinen uhri."

Tuska raateli hänen sydäntään. Hän vaikeroi itkussaan.

Mielikuvitus nosti kauhukuvan toisensa jälkeen, ja hän oli
menehtymäisillään.

"Erkki, Erkki! Rakas!"

Se tuli hänen sydämensä sisimmästä, jossa se tunne oli

pohjimmaisena säilynyt. Nyt se valtautui esille kaiken muun tieltään
syrjäyttäen, tuli voimakkaana ja yksinoikeutettuna. Mutta kuinka
toivotonta kaikki!
 Tapahtuman lähiaikaisuus teki sen vielä suuremmaksi. Juuri nyt,
tällä hetkellä oli Erkki silpoutuneena jossakin.

"Rakas, rakas! En voi mitään, en mitään…"

Irja väänteli epätoivossaan.

"Jospa sittenkin jonkun ihmeen kautta Erkki on pelastunut",

välähti toivo.

Mutta jälleen tulivat kauheat kuvat: henkiin jääneet pelastamassa

onnettomia… paarit… Joillakin niistä Erkki.

"Enkä minä saa olla siinä… en mitään voi… en mitään…

Kuolleenako makaat niillä, vaiko loukkautuneena?"

Irja puhkesi toivottomaan itkuun.

Kuin päivän säde mustien pilvien hämäryyden alta, alkoi toivo elää
sittenkin: "Sinä voit kuulla, puhua vielä, minä saan nähdä sinut,
puhua sinulle… Saamme kaiken sovittaa…"

Ristiriitaiset tunteet, toivo ja epätoivo repivät häntä, Mistä saada

varmuus? — Mitä oli vartija sanonut. Tiesikö hän ihmisuhreista?

Irja joutui jälleen epätoivoon. Hän ei nähnyt mitään pelastumisen

mahdollisuutta.

Silloin puhkesivat kyynelten lähteet…

Yön tunnit kuluivat. Hänellä oli vain tuska, itsesyytös, epätoivo,

kärsimys… Näinä hetkinä oli hän elämänsä elänyt, taistelunsa
taistellut. Poissa oli hän, joka siihen sisällön olisi antanut.
 Viettäessään näitä raskaita hetkiä oli hän kuullut, kuinka
ratapihalla oli ollut liikettä. Veturi oli liikkunut toisessa päässä ja
kadonnut. Mitkä viestit sillä oli mukanansa palatessaan? Hän oli ollut
jo monta kertaa aivan pukeutumaisillaan lähteäkseen asemalle,
mutta häntä oli peloittanut kuulla pahinta. Hän ei olisi voinut kestää
sitä. Epätoivoisena virui hän vuoteellaan.

Taivaan rantaan kohosi päivän kajastus…

Hän katsoi sitä rukoillen ja sielussaan toivoi sen tuovan mukanaan

toivon säteen…

Ja niinkuin sen elähdyttämänä alkoi hän pukeutua, itsekään

tietämättä, miksi. Konttoriin ei hän voisi mennä nyt, hän oli liiaksi
järkytetyllä mielellä kohdataksensa ketään. Ehkä yövartijoilta voisi
jotakin kuulla. Hän läksi ulos ja etsi katseellaan yövartijan lyhtyä,
löytämättä sitä.

Tuuli vihelsi puiden paljaissa oksissa. Yhtäkkiä hän pysähtyi:

loihtiko hermostunut mielikuvitus harhailevia ääniä esiin vai yhtyikö
todellakin myrskyn pauhuun junan vihellys? Irja pysähtyi. Ilma puhui
pitkään, yhtämittaa, kunnes eräässä virtansa käänteessä lennätti
tutun kolinan… Miltä suunnalta? Sieltä, sieltä… Seurasi uusi toivon ja
epätoivon kamppailu. Vapisten seisoi Irja koettaen katsoa, peljäten
näkevänsä. Tulomerkistä junan saapumiseen tuntui olevan
kokonainen iankaikkisuus, jonka kestäessä mitä synkimmät ja
ihanimmat kuvat vaihtelivat hänen mielessään…

Vihdoin ilmestyi veturi tenderi edellä, häämöittivät

matkustajavaunut. Irja kerkesi parahiksi sille paikalle, jonne veturi
pysähtyi. Hän ei tahtonut nähdä kyyneliensä läpi, ja kun Erkki hänet
huomattuaan tuli alas, täytyi Irjan tarttua häneen pysyäkseen
pystyssä.

Nähdessään Irjan äkkiä koneensa vieressä, välähti Erkin mielessä:

mistä tämä huomaavaisuus? Samalla hän myöskin vilkaisi konttorin
akkunoihin. Mutta silloin hän tunsi Irjan kosketuksen ja hänen
sielunsa täytti valtavan voimakas tunne.

"Erkki", sanoi Irja, koettaen itseään hillitä, "olen kärsinyt tänä

aamuyönä niin etten voi sitä sanoa; tiedot tulivat niin epämääräisinä,
enkä ole voinut tietää, oletko sinä kuollut vai oletko elossa vielä…"

Erkki kuunteli Irjan sanoja ihmeissään. Sitten hänestä tuntui kuin

olisi hän herännyt pitkästä unesta.

"Oletko sinä ollut minusta huolissasi?" kysyi hän miltei katkerasti.

Mutta kuvaamaton, kyyneleinen katse vastasi hänelle enemmän

kuin sanat. Lämmin aalto tulvahti hänen sydämeensä. Hän puristi
hentoa, vavahtelevaa kättä ja hänen äänensä soi kuin riemukas
laulu, kun hän hiljaa sanoi:

"Odota, Irja, odota hetkinen!"

Hän nousi veturiinsa, katsoakseen, että kaikki oli kunnossa. Mutta

sydän jyskytti ja suonet tykkivät kuumeessa.

"Hän rakastaa minua, hän rakastaa minua", soi riemuunsa

pakahtuva sävel hänen rinnassaan.
 *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VAIHTEISSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S.

copyright law means that no one owns a United States copyright in
these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it
in the United States without permission and without paying
copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of
Use part of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything
for copies of this eBook, complying with the trademark license is
very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as
creation of derivative works, reports, performances and research.
Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given
away—you may do practically ANYTHING in the United States with
eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject
to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
 PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free

distribution of electronic works, by using or distributing this work (or
any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and

Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree
to and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be
bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund
from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in
paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be

used on or associated in any way with an electronic work by people
who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a
few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic
works even without complying with the full terms of this agreement.
See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with
Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project
Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the
collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the
individual works in the collection are in the public domain in the
United States. If an individual work is unprotected by copyright law
in the United States and you are located in the United States, we do
not claim a right to prevent you from copying, distributing,
performing, displaying or creating derivative works based on the
work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of
course, we hope that you will support the Project Gutenberg™
mission of promoting free access to electronic works by freely
sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated
with the work. You can easily comply with the terms of this
agreement by keeping this work in the same format with its attached
full Project Gutenberg™ License when you share it without charge
with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also
govern what you can do with this work. Copyright laws in most
countries are in a constant state of change. If you are outside the
United States, check the laws of your country in addition to the
terms of this agreement before downloading, copying, displaying,
performing, distributing or creating derivative works based on this
work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes
no representations concerning the copyright status of any work in
any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must
appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™
work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears,
or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is
accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:
 This eBook is for the use of anyone anywhere in the United
States and most other parts of the world at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the
laws of the country where you are located before using this
eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived

from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a
notice indicating that it is posted with permission of the copyright
holder), the work can be copied and distributed to anyone in the
United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must
comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through
1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project
Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted

with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted
with the permission of the copyright holder found at the beginning
of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project

Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a
part of this work or any other work associated with Project
Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1
with active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form,
including any word processing or hypertext form. However, if you
provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work
in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in
the official version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or
expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or
a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original
“Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must
include the full Project Gutenberg™ License as specified in
paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing

access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive
from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the
method you already use to calculate your applicable taxes. The
fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark,
but he has agreed to donate royalties under this paragraph to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty
payments must be paid within 60 days following each date on
which you prepare (or are legally required to prepare) your
periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked
as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation at the address specified in Section 4, “Information
 about donations to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation.”

• You provide a full refund of any money paid by a user who

notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt
that s/he does not agree to the terms of the full Project
Gutenberg™ License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg™ works.

• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of

any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in
the electronic work is discovered and reported to you within 90
days of receipt of the work.

• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™

electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend

considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe
and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating
the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project
Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may
be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to,
incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a
copyright or other intellectual property infringement, a defective or
damaged disk or other medium, a computer virus, or computer
codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for

the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3,
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the
Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a
Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim
all liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR
NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR
BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH
1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK
OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL
NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT,
CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF
YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you

discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving
it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by
sending a written explanation to the person you received the work
from. If you received the work on a physical medium, you must
return the medium with your written explanation. The person or
entity that provided you with the defective work may elect to provide
a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work
electronically, the person or entity providing it to you may choose to
give you a second opportunity to receive the work electronically in
lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may
demand a refund in writing without further opportunities to fix the
problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED,