Hyytävän kylmän tuulen saattamana ajelimme mökille perjantai-iltana
päättelemään joulun aikaa ja avaamaan uutta mökkivuotta.
Mökkitie oli jäinen "kuin sian selkä"
ja lumen valosta oli taas kerran vain muisto jäljellä.
Tuulen kolistellessa mökin kattopeltejä
Tuvan hämärässä ja lämmössä saatoin vielä saavuttaa
aavistuksen ihanasta jouluisesta tunnelmasta.
Ynnäilin mennyttä joulun aikaa.
jossa oli paljon kohtaamisia,
yhdessäoloa,
vilinää ja vilskettäkin
sekä kotona että täällä mökilläkin,
jossa olemme käyneet useammin kuin menneinä jouluina.
Mieheni oli leikkimielisesti laskenut, että meillä oli ollut joulun aikaan
reilut 40 "majoitusyötä".
Kaikki muut lapset ja heidän perheensä kävivät joulun aikaan kotona,
paitsi tytär, joka on ollut reissun päällä pari kuukautta.
Torstaina hänkin jo kotiutuu
ja sitten olemme taas kaikki kotimaan kamaralla.
Tänne mökille on kertynyt paljon muistoja
kesistä, syksyistä, jouluista sekä
talven pakkasista ja kevättä kohta kulkeneista päivistä.
Kaikki päivät eivät ole arvatenkaan olleet aurinkopäiviä.
Välillä on tuullut navakastikin ja mielen pilvet ovat roikkuneet matalalla.
Yksi sellainen synkkä muisto on 2000-luvun alun pakkasen aiheuttama totaalinen vesivahinko,
jossa vanha putki rikkoutui talon välikatolla ja vesi tuhosi mökin ja osan huonekaluista.
Mökin täydellinen purku hirsikehikko- ja peltikattotilaan
sekä remontin suunnitteleminen ja uudelleen rakentaminen oli kova ponnistus pienten lasten kanssa.
Aikojen myötä se odottamaton tuho on näyttäytynyt kuitenkin siunauksena meille ja mökille.
Saimme kuin saimmekin säilytettyä mummunmökkitunnelman ja
nyt täällä on puhdasta ja uutta pintaa!
Mökin huonekalut, tekstiilit ja astiat puhuvat myös muistojen kieltä.
Monet niistä ovat meidän omista kodeistamme,
osa tämän mökin peruja
ja osa myös kirppislöytöjä.
Huonekalut ovat sisustaneet mökkimme ilman suurempia ponnistelua ja
antavat sille tämän vanhanajan tunnelman.
Kerrattain kertoessani jonkun esineen alkuperää joku lapsenlapsistamme kysyikin minulta
että "onko tämä museo"!
Onhan tämä tavallaan sitäkin.
Muistot ja entisaika ovat mennyttä
ja niitähän täällä vaalitaan.
Tässä appivanhempien alkuperäisessä kunnossa olevassa kiikkustuolissa kiikuttelin,
neuloin ja haaveilin tulevasta valosta ja keväästä,
jolloin taas yhä enemmän täällä piipahtelemme
ja viivyskelemme.
Kynttilöiden tuike,
pehmeä valo,
antaa anteeksi pölyt ja tekee kaiken kauniin utuiseksi.
Laipio taitaa olla nokeentunut tästä kynttilöiden tuohustamisesta,
mutta valoisina päivinähän niitä on hyvä taas siivoilla
ja tomuja ohentaa.
Kaikella on aikansa.
Ja muistonsa.
Joulu on ohi ja joulun lahjat ovat päässeet käyttöön.
Meidän lahja lapsiperheillemme on
vapaaviikonloppu äidille ja isälle ja lapsille mummulaviikonloppu.
Se on tuntunut heistä mieluisalle lahjalle!
<3
Ensimmäinen lahjaviikonloppu on tässä menossa.
Enkelisoittorasia soi
ja pieni tyttö lennättää kauniisti mummun posliinienkeleitä vieressäni.
Poika kuuntelee setänsä kanssa jäkismatsia kainalokkain.
Antaessaan saa, sanotaan.
Voiko parempaa lahjaa mummulan väkikään saada!
~~~~~~
Tässä oli minun loppiaisaaton tervehdys ja tämänkertainen blogin pikainen päivitys!
Toivon mukavia muistoja kerryttävää uutta vuotta Sinulle ja itselleni!