Lorenzo de’ Medici

Lorenzon isoisä Cosimo de’ Medici ja isä Piero de’ Medici olivat Firenzen hallitsijoita ja mahtimiehiä. Lorenzolla oli pikkuveli Giuliano ja kolme siskoa. Medicien palatsissa kasvanutta Lorenzoa alettiin valmistaa tulevaan asemaansa lähettämällä häntä jo viisitoistavuotiaana vierailumatkoille Italian muiden valtioiden hoveihin. Hänet valittiin Firenzen sadan neuvostoon 17-vuotiaana, ja hän alkoi toimia isänsä edustajana. Lorenzo avioitui roomalaisen Clarice Orsinin kanssa 1469 poliittisista syistä, sillä Orsinin suku oli hyvin vaikutusvaltainen Kirkkovaltiossa. Isä Pieron kuoleman jälkeen Lorenzosta tuli 20-vuotiaana Firenzen johtaja.^[2]

Lorenzon ensimmäisinä hallitsijanvuosina Firenzessä vallitsi rauha ja Medicien suhteet Kirkkovaltioon olivat hyvät. Medicit jatkoivat paavin rahoittajina. Paavi Sixtus IV halusi kuitenkin ostaa Imolan kaupungin läheltä Firenzen tasavallan rajaa. Lorenzo kieltäytyi antamasta paaville tähän lainaa, joten paavi haki lainan Medicien kilpailijoilta Pazzi-suvulta. Paavi myös naitti veljenpoikansa Urbinon herttuan vanhimmalle tyttärelle, mikä loukkasi Medici-sukua. Medicit ja paavinvalta olivat ajautuneet vihanpitoon, mutta avointa sotaa ei syttynyt.^[3] Pazzit johtivat salajuonta Lorenzon murhaamiseksi. Huhtikuussa 1478 kaksi pappia surmasi Lorenzon veljen Giulianon ja haavoittivat Lorenzoa Firenzen tuomiokirkossa. Salajuonen epäonnistuttua useimmat Lorenzon surmaamisessa mukana olleet salaliittolaiset, kuten arkkipiispa Francesco Salviati, teloitettiin. Yhteensä yli 70 ihmistä hirtettiin ja Pazzien omaisuus takavarikoitiin.^[4] Tapahtuman jälkeen paavi julisti koko Medici-suvun kirkon ulkopuolelle. Medicit olivat kuitenkin samalla Firenzessä poliittisesti vahvempia kuin koskaan ja kansan parissa hyvin suosittuja. Paavi liittoutui Napolin kuninkaan kanssa ja julisti Firenzelle sodan. Vihamielisyydet lopetettiin kuitenkin pian Lorenzon käytyä Napolissa neuvottelemassa.^[5][6]

Murhayritykset Lorenzoa vastaan jatkuivat, mutta ne onnistuttiin ehkäisemään ajoissa. Vaikka Lorenzon asema Firenzessä oli vahva, kaupungin talous oli lähes konkurssitilassa. Medicien pankin Lontoon haarakonttori oli mennyt vararikkoon, ja myös Brugge ja Milano olivat kaatuneet. Firenzen hallintojärjestelmä uudistettiinkin 1480 alkaen. Lorenzosta tuli yksi kaupungin ”seitsemäntoista uudistajan” ryhmästä, ja näin hänen asemastaan tuli aiempaa anonyymimpi ja ”laillisempi”.^[7] Vuonna 1487 Lorenzo naitti nuoren tyttärensä Maddalenan uuden paavin Innocentius VIII:n pojalle yhteistyön merkiksi. Lorenzo kasvatti valtaansa myös Napolissa solmimalla liiton kuninkaan kanssa.^[8]

Lorenzo sairasti kihtiä, ja hänen tilansa heikkeni vuoden 1492 aikana nopeasti. Hän kuoli huhtikuussa 1492, ja hänet haudattiin suvun kappeliin San Lorenzon kirkkoon.^[9]

Lorenzolla oli yhteensä kymmenen lasta, joista kuusi eli aikuisiksi.^[10] Pieron (1471–1503) pojantyttärestä Caterinasta tuli Ranskan kuningatar, Henrik II:n puoliso. Giovannista (1475–1521) tuli paavi Leo X. Giuliano (1479–1516) oli Nemoursin herttua. Lucrezian (1470–1533) tyttärenpoika oli Cosimo I, Toscanan suurherttua. Muut tyttäret olivat Maddalena (1473–1519) ja Contessina (1476–1513).^[11]

Medicit tunnettiin taiteiden tukijoina, ja Lorenzo oli itsekin arvostettu runoilija.^[12] Lorenzolla oli puutarha, jonne hän oli kerännyt arvokkaan kokoelman antiikinaikaisia esineitä. Taiteilijaelämäkerturi Giorgio Vasarin mukaan Lorenzo perusti puutarhaansa kuvanveistokoulun, jonka oppilaista yksi oli Michelangelo.^[13] Michelangelo pääsi myös asumaan Medicien palatsiin, ja Lorenzo antoi hänelle kuukausirahan ja täyden ylläpidon.^[14] Medicien hovissa kaupungin lupaava nuori taiteilijapolvi pääsi tutustumaan kuvanveistoon, Italian tunnetuimpiin oppineisiin ja Firenzen taiteellisen perintöön.^[15] Lorenzon tukemiin taiteilijoihin kuuluivat Michelangelon lisäksi Giuliano da Sangallo, Sandro Botticelli, Andrea del Verrocchio ja Leonardo da Vinci.^[12]

Aikakauden rikkaat firenzeläiset eivät käyttäneet rahaa taiteen tukemiseen pelkästään itsensä taiteen vuoksi, vaan he näkivät tukemisen ja anteliaisuuden olevan keino palvella yhteisöään ja sitä kautta Jumalaa sekä jättää itsestään muisto tuleville sukupolville. Lorenzo laski, että hänen perheensä oli käyttänyt vuosien 1434-1471 välisenä aikana 663 755 florinttia hyväntekeväisyyteen, rakennusprojekteihin ja veroihin. Nykyrahassa summa vastaa yli 400 miljoonaa euroa.^[16] Hän kirjoitti:

• Ramklint, Ulla Britta: Medicit – renessanssivaltiaat Firenzessä. ((Familjen Medici, 2006.) Suomentanut Jaana Iso-Markku) Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4966-8
• Kim Woods, Carol M. Richardson, Angeliki Lymberopoulou: Viewing Renaissance Art, s. 71. Yale University Press, 2007. ISBN 0300123434

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lorenzo de’ Medici Wikimedia Commonsissa