Kungfutselaisuus

 

Kungfutselaisuuden perusti Zhou-dynastian aikana elänyt poliittinen opettaja Kungfutse (551–479 eaa.). Kungfutsen elinaikana kevättä ja syksyä -kaudella Kiinassa oli useita toisiaan vastaan taistelevia kuningaskuntia. Ajan suuret muutokset saivat monet ajattelijat pohtimaan yhteiskunnallisia ongelmia. Ajanjaksoa kutsutaankin taistelevien valtioiden ja satojen filosofien aikakaudeksi.^[2]

Kungfutse oli tyytymätön aikansa moraaliin ja koetti elvyttää uudelleen arvomaailman, jonka hän uskoi olleen vallalla muinaisina kulta-aikoina. Kehitettyään oppinsa hän kiersi valtiosta valtioon etsien hallitsijaa, joka suhtautuisi siihen myönteisesti. Epäonnistuttuaan löytämään suopeaa ruhtinasta hän palasi kotiseudulleen Lu-valtioon ja omistautui opetustyöhön.^[1]

Kungfutselaisuus kehittyi vähitellen Kungfutsen opetusten pohjalta. Kiinassa kungfutselaisuutta ei ole nimetty Kungfutsen tai kenenkään muunkaan mukaan, vaan se tunnetaan ru-oppina eli kirjanoppineisuutena. Kungfutse ei myöskään koskaan perustanut omaa koulukuntaansa, vaikka hänellä olikin oppilaita. Kungfutselaisuudeksi oppia alettiin lännessä kutsua vasta 1800-luvulla.^[3]

Kungfutsen jälkeen 300- ja 200-luvulla eaa. kungfutselaisuutta kehittivät filosofit Mengzi ja Xunzi. Tuohon aikaan kungfutselaisuus ei vielä ollut vallassa vaan kilpaili siitä useiden muiden koulukuntien kanssa. Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi kannatti kungfutselaisuuden erään kilpailijan, lain koulukunnan eli legalismin oppeja ja vainosi kungfutselaisia ankarasti. Häntä seurannut Han-dynastia kuitenkin kohotti kungfutselaisuuden kaikkien muiden koulukuntien yläpuolelle ja antoi sille virallisen aseman Kiinan opetusjärjestelmän perustana.^[4]

Kungfutselaisuus koki tilapäisen laskukauden Han-dynastian romahduksesta 200-luvulla jaa. seuranneessa poliittisessa kaaoksessa. Sen kilpailijoiksi nousseet buddhalaisuus ja taolaisuus pystyivät antamaan ihmiselämälle hengellisen ulottuvuuden, mikä kungfutselaisuudesta puuttui.^[4]

Kungfutselaisuuden virallinen asema ei pääsääntöisesti johtanut muiden uskontojen tukahduttamiseen ja niiden edustajien vainoamiseen.^[2] Vuoden 845 jälkeen kungfutselaiset kuitenkin suostuttelivat Kiinan hallinnon vainoamaan buddhalaisia ja muiden ulkomaisten uskontojen edustajia.^[5]

Kungfutselaisuudessa syntyi 600-luvulta 1200-luvulle useita uudistusliikkeitä. Zhu Xin 1100-luvulla systematisoiman uuskungfutselaisuuden omaksui valtio opikseen, ja sen aseman oppi säilytti 1900-luvulle asti.^[6]

Kungfutselaisuus menetti asemansa valtion virallisena oppina keisarivallan kukistuttua Kiinassa 1912. Kiinan tasavallan alkuaikoina kungfutselaisuutta yritettiin sisällyttää perustuslakiin valtion virallisena ideologiana. Tätä protestoivat kuitenkin niin nuoret intellektuellit kuin kommunistitkin maan uudistamisen esteenä.^[7]

Vuonna 1949 perustettua Kiinan kansantasavaltaa hallinneet kommunistit hyökkäsivät aktiivisesti kungfutselaisia arvoja vastaan arvostellen samalla kungfutselaisuutta taantumukselliseksi voimaksi, joka esti yhteiskunnan kehityksen. Mao Zedongin valtakaudella kungfutselaisuus kiellettiin ja monia sitä harjoittavia temppeleitä suljettiin Kiinassa. Kungfutselaisuus sisälsi ajatuksia, joista Mao ei pitänyt. Maon kuoleman jälkeen kiinnostus alkoi jälleen kasvaa ja Maon valtakaudella suljettuja temppeleitä avattiin taas käyttöön.

1900-luvun lopulta alkaen valtaapitävä kommunistijohto alkoi jälleen suhtautua kungfutselaisuuteen suvaitsevasti, sillä se liittyy läheisesti kiinalaiseen perhejärjestelmään ja korostaa kurin ja järjestyksen merkitystä yhteiskunnassa.^[7] Kiinan koululaisille opetetaan kungfutselaisuuden klassikoista, joista on kuitenkin jätetty pois keisarillisia instituutioita käsitteleviä osia.^[8]

Nykyisin kungfutselaisuudella on noin 198 miljoonaa kannattajaa, joista 6–8 miljoonaa Kiinan ulkopuolella.^[2]

 

Kungfutselaisuus on yhteiskunnallis-eettinen oppirakennelma. Siinä on keskeistä oman itsen jalostaminen, toimiminen hyvän hallinnon edistämiseksi sekä toisten ihmisten huomioon ottaminen.^[3]

Kungfutselaisuudessa opetetaan kunnioittamaan perinnäistapoja ja käyttäytymään sosiaalisten roolien mukaisesti. Kungfutselaisessa hierarkiassa ylimpänä on Taivas, keskellä hallitsija ja alimpana alamaiset. Esi-isien kunnioitus on tärkeää. Lähimmäisyyttä tunnetaan ensisijaisesti omaa perhettä ja sukua kohtaan, ja omalle isälle on tärkeämpää olla uskollinen kuin hallitsijalle. Mies on perheen pää, ja hänen kuuluu ottaa vaimo ja saada perillisiä.^[3]

Vaikka kungfutselaisuus onkin nykynäkökulmasta vanhoillista, aikanaan se oli uudistusmielistä opettaessaan, että perinnäistapoja, hallitsijan määräyksiä tai isän käskyjä ei saanut totella sokeasti, vaan niitä piti vastustaa, jos ne olivat väärin. Ihmisen kuului oppia ymmärtämään itse, mikä on oikein ja mikä väärin. Vääryyden vallitessa ihmisen piti pyrkiä saamaan aikaan muutos.^[3]

Kungfutselaisuus on historiallinen prosessi, ja sen opit ovat kehittyneet Kungfutsea seuranneina vuosisatoina ja -tuhansina. Kungfutse itse piti tärkeänä kunniallisuutta ja perinnäistapojen kunnioitusta. Parisataa vuotta myöhemmin Mengzi korosti lähimmäisyyttä, ja Song-kaudella teoreetikot keskustelivat prinsiipin käsitteestä.^[3]

Kungfutselaisuuden peruskäsitteistä ja niiden tärkeysjärjestyksestä on erilaisia käsityksiä. Joitakin kungfutselaisuuden käsitteitä on ollut vaikea kääntää kiinasta muille kielille, joten ne käännetään usein asiayhteyteen sopivalla tavalla.^[3]

Kungfutselaisuuden tärkeimmiksi hyveiksi on Han-kaudelta lähtien luettu ”viisi vakiota”:^[9]

1. Inhimillisyys (voidaan ymmärtää lähteestä riippuen myös esimerkiksi lähimmäisyydeksi, veljeydeksi tai kunniallisuudeksi).
2. Oikeudenmukaisuus.
3. Hyvät tavat (voidaan kääntää myös perinnäistapojen kunnioitukseksi tai säädyllisyydeksi).
4. Uskollisuus.
5. Viisaus.

Kungfutselaisuudessa ovat tärkeitä viisi suhdetta.^[2] Niihin kaikkiin kuuluvat omat vastavuoroiset hyveensä:

1. Hallitsijan hyväntahtoisuus ja alamaisten uskollisuus.
2. Isän hyvyys ja pojan vanhempainrakkaus.
3. Aviomiehen oikeamielisyys ja vaimon kuuliaisuus.
4. Vanhemman veljen jalous ja nuoremman veljen nöyryys.
5. Vanhemman ystävän huolenpito ja nuoremman ystävän kunnioitus.

Kungfutsen ihanteena oli ”jalo ihminen” (junzi, ”herrasmies”), joka ilmentää moraalisia hyveitä kaikissa toimissaan sekä on tyyni ja aina rauhallinen. Hänen paras hyveensä, kaikkien hyveiden summa, on inhimillisyys eli hyväntahtoisuus tai humanismi. Se on läheisessä yhteydessä vastavuoroisuuteen. Jalon ihmisen vastakohta on ”pieni ihminen” (xiaoren), joka on moraaliltaan huono, muodostaa kuppikuntia sekä on hermostunut ja levoton.^[10]

Kungfutsen mukaan oikeamielisyys on oikeaa menettelyä kaikissa tilanteissa. Sen vastakohtana on hyödyn tavoittelu.^[2]

Kungfutselaisuuteen vaikuttaneista [buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta siihen yhdistettiin toisen vuosituhannen alussa jin ja jang -ajattelu sekä viiden elementin (vesi, tuli, puu, metalli ja maa) periaate. Zhu Xi lisäsi kungutselaisuuteen kahden elementin oppinsa, jonka mukaan kaikki elämän osa-alueet ovat lin, järkiperäisen prinsiipin, ja qin, muuttuvan elintärkeän voiman, tuottamia.^[11]

Yhteiskunnallisena oppina kungfutselaisuus on vaikuttanut syvällisesti kiinalaisen yhteiskunnan rakenteeseen ja sen arvoihin. Kungfutselaiset ajattelivat kiinalaista yhteiskuntaa perheenomaisena järjestelmänä, jossa hallitsijaa kunnioitettiin alamaistensa isänä. Kungfutselaisuudesta on kansantasavallankin ajalle periynyt ajatus, jonka mukaan yksilön tulee palvella yhteiskuntaa uhrautuvasti ja velvollisuudentuntoisesti. Kungfutselaisuus on korostanut myös lainkuuliaisuutta sekä vanhusten ja talonpoikien hyvää kohtelua, jotka ovat edelleen arvostettuja hyveitä.^[12]

 

Kungfutselaisuutta ei pidetä uskontona, sillä siinä ei ole dogmaattisuutta eikä tuonpuoleisuutta käsitteleviä opinkappaleita tai jumaluuksia. Kungfutselaisuuteen liittyvät esi-isien palvonta ja usko Taivaaseen yli-inhimillisenä voimana ovat kungfutselaisuutta vanhempia kulttuurisia elementtejä.^[3]

Kiinassa palvottiin Kungfutsen aikana jumaluutena ”Taivasta” (天, tian). Se viime kädessä määräsi kaikkien maailmankaikkeuden elävien olentojen kohtalon, ja kaikki ihmisten instituutiot oli perustettu sen nimissä. Vallassa oleva hallitsija nautti aina ”Taivaan mandaattia” eli hallitsijan valtaoikeutta. Myös Kungfutse kunnioitti Taivasta eikä kieltänyt henkien olemassaoloa. Häntä kiinnosti kuitenkin lähinnä moraali ja ihmisyhteisö, ja hän halusi kääntää ihmisten huomion pois yliluonnollisista asioista.^[13]

Kungfutse kansanomaisti esi-isien palvonnan, jota häntä ennen harjoitettiin vain hovipiireissä. Hän katsoi, että sillä oli suuri merkitys perheen jatkuvuuden takaajana.^[14]

Jotkut alkoivat palvoa Kungfutsea itseäänkin jumalana ensimmäisellä vuosisadalla eaa., ja Kiinassa on useita Kungfutselle pyhitettyjä temppeleitä.^[15]

Kungfutselaisuuden tärkeimmät kirjoitukset ovat Viisi klassikkoa (Laulujen kirja, Kirjoitusten kirja, Kevättä ja syksyä, Riitit ja Muutosten kirja) ja Neljä kirjaa (Keskustelut, Mengzi, Suuri oppi ja Tarkoituksen oppi). Näiden lisäksi kungfutselaisuuden kaanoniin kuuluvat Kuuliaisuuden kirja, Gongyangin kommentaarit, Guliangin kommentaarit ja sanakirja Erya.^[3]

1.   Taiwan 33–80 %^[16]
2.   Kiina 30 %^[17]
3.   Hongkong 28 %^[18]
4.   Macao 13,9 %^[19]
5.   Singapore 8,5 %^[20]
6.   Malesia 2,6 %^[21]
7.   Etelä-Korea 0,2–1 %^[22]
8.   Vietnam
9.   Mauritius

• Ketola, Kimmo ym.: Eeden 7. Maailmanuskonnot. Helsinki: Edita, 2003. ISBN 951-37-3683-0
• Littleton, C. Scott (toim.): Idän uskonnot. Hindulaisuus, buddhalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus, shintolaisuus. ((Eastern Wisdom, 1995.) Suomentanut Hannes Virrankoski) Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5130-3

• Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. (5. tarkistettu painos (1. painos 1990)) Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-15943-7
• Kallio, Jyrki (suom. ja toim.): Avain kungfutselaisuuteen. Valittuja kirjoituksia kolmelta vuosituhannelta. Helsinki: Gaudeamus, 2022. ISBN 978-952-345-158-2
• Kungfutse: Mestari Kongin keskustelut. Kungfutselaisuuden ydinolemus. ((Lúnyǔ, noin 475–221 eaa.) Suomentanut ja selityksin varustanut sekä taustoittavat luvut kirjoittanut Jyrki Kallio) Helsinki: Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-337-5
• Smart, Ninian: Uskontojen maailma. ((The World’s Religions, 1989/1998.) Suomentaneet Livia Hekanaho ym) Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18137-8

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kungfutselaisuus.

 

Uskontojen teemasivu

• Confucius. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Neo-Confucian Philosophy. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)