J. F. Kivikoski

J. F. Kivikosken vanhemmat olivat puuseppä Isak Stenfors ja Ruovedeltä kotoisin ollut piika Kaisa Mariantytär. Hän työskenteli jo yhdeksänvuotiaasta lähtien tehdastyöläisenä Tampereella.^[1] Hankittuaan puusepän ammatin Tehdas- ja käsityöläisyhdistyksen iltakoulusta Kivikoski työskenteli vuosina 1886-1898 Kangasalan urkutehtaalla, jonka jälkeen hän siirtyi kauppa-alalle.^[3]

Tampereen Työväenyhdistykseen kuulunut Kivikoski vaikutti työväenliikkeessä jo vuosisadan vaihteessa toimien muun muassa puhujana Tampereen seudulla. Ensimmäisen sortokauden aikana hän osallistui myös aktivistiliikkeen toimintaan.^[2][4] Vuonna 1905 Kivikoski palkattiin sosialidemokraattisen puoleen kiertäväksi puhujaksi.^[3] Hän toimi puhujana Mikkelissä 1906–1907 ja Porissa 1907–1909.^[5] Huhtikuussa 1909 Kivikoski sai sakkotuomion kolme vuotta aikaisemmin Mikkelissä järjestämästään mielenosoituksesta, jossa solvattiin kuvernööri A. L. von Knorringia.^[6] Kivikoski valittiin kansanedustajaksi vuonna 1910.^[1] Jätettyään eduskunnan talvella 1914 hän työskenteli SDP:n piirisihteerinä Hämeenlinnassa.^[7] Kesäkuussa 1914 Kivikosken epäiltiin sytyttäneen piiritoimistossa sattuneen tulipalon peittääkseen tilikirjoissa ilmenneen vajauksen.^[8][9] Perheelleen ja puoluetovereilleen lähettämiensä kirjeiden perusteella Kivikosken luultiin myös tehneen itsemurhan, mutta hänet löydettiin muutaman päivän kuluttua Helsingistä.^[10] Tapauksen jälkeen Kivikoski jätti päivänpolitiikan ja työskenteli muun muassa Hietalahden telakalla.^[11]

Kivikoski kirjoitti muun muassa Vihtori Kososen julkaisemaan Vapaa Ajatus -lehteen ja julkaisi Etelä-Hämeeseen sijoittuvan romaanin Vanhalan kirot, jossa hän kuvaa maaseutuyhteisön uskonnollisten piirien ja porvariston turmelusta.^[12][13] Ensimmäisen maailmansodan aikana Kivikoski ystävystyi kirjailija Arvid Järnefeltin kanssa.^[2] Vuoden 1917 kirkkomellakoiden yhteydessä hän seurasi Järnefeltin ja Jean Boldtin puhetilaisuuksia. Kesäkuussa Kivikoski puhui myös itse Boldtin kannattajien valtaamassa Helsingin tuomiokirkossa. Hänet pidätettiin ja asetettiin syytteeseen, mutta syksyn levottomuuksien johdosta tapausta ei ehditty käsittelemään. Kivikoski väitti pyrkineensä ainoastaan rauhoittamaan kirkkoon kokoontunutta väkijoukkoa ja kehotti heitä poistumaan. Sen sijaan Hufvudstadsbladetin mukaan hän olisi vielä valtauksen päätyttyä pitänyt Fiina Huttusen kanssa palopuheita Senaatintorilla.^[14][15]

Sisällissodan syttyessä Kivikoski oli vatsahaavan vuoksi hoidettavana Marian sairaalassa, josta päästyään hän liittyi maaliskuun alussa Helsingin punakaartiin ja toimi kansliatehtävissä Helsingin työväentalolla. Helsingin taistelun jälkeen Kivikoski vangittiin ilmiannon perusteella. Kivikoski sai valtiopetoksesta 4 vuoden kuritushuonetuomion, mutta armahdettiin pian.^[11] Sisällissodan jälkeen hän työskenteli muun muassa pianotehtaalla Helsingissä.^[2] Kivikoski oli mukana myös Suomen Rauhanliiton ja Suomen Antimilitaristisen Liiton toiminnassa.^[16][17] Lisäksi hän luennoi viimeisiin vuosiinsa saakka työväenliikkeen tilaisuuksissa lähinnä uskonnonnollisista kysymyksistä.^[18] Kivikoski kuoli Tampereen kunnallissairaalassa 78-vuotiaana marraskuussa 1934.^[2] Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.^[19]

Kivikosken puoliso oli Maria Aleksandra Kuusela, jonka kanssa hän avioitui 1885. Perheessä oli neljä lasta.^[11]

• Vanhalan kirot. Pori: tekijä, 1911.