Hermann Hesse

Hesse syntyi Calwissa Schwarzwaldissa sijaitsevassa pikkukaupungissa kristittyyn perheeseen. Hänen molemmat vanhempansa olivat olleet lähetystyössä Intiassa, jossa hänen äitinsä Marie Gundert oli syntynyt vuonna 1842. Hessen isä Johannes Hesse (s. 1847) oli baltiansaksalainen ja kotoisin Virosta. Calwissa Hessen vanhemmilla oli lähetyskirjapaino, jota johti Hessen isoisä Hermann Gundert.^[3]

 

Hermann Hesse vietti ensimmäiset elinvuotensa ympäristössä, jossa vallitsivat svaabilaisen pietismin aatteet. Vuonna 1881 perhe muutti viideksi vuodeksi Baseliin mutta palasi sieltä takaisin Calwiin. Käytyään latinakoulun Göppingenissä Hesse siirtyi vuonna 1891 opiskelemaan Maulbronnin evankelis-luterilaiseen seminaariin, mutta hänet erotettiin sieltä.^[4]

Erottamisesta seurasi jatkuvia riitoja vanhempien kanssa sekä sarja lukuisia eri sisäoppilaitoksia ja kouluja.^[3] Hesse oli masentunut ja toukokuussa 1892 hän yritti itsemurhaa Bad Bollin sisäoppilaitoksessa. Tämän seurauksena hänet siirrettiin jälleen uuteen sisäoppilaitokseen Stetteniin ja sieltä myöhemmin poikien sisäoppilaitokseen Baseliin. Vuoden 1892 lopulla Hesse siirtyi lukioon Cannstattiin. Seuraavana vuonna hän suoritti siellä ensimmäisen vuoden tutkinnon mutta keskeytti koulunkäynnin pian sen jälkeen.

Hesse aloitti ensimmäisen kerran koulutuksen kirjakauppiaaksi Esslingenissä mutta karkasi sieltä kolmen päivän kuluttua. Keväällä 1894 hän aloitti 14 kuukautta kestävän mekaanikkokoulutuksen Calwin tornikellotehtaalla. Yksitoikkoinen juottaminen ja viilaaminen herätti Hessessä kuitenkin pian toiveen palata älyllisemmän työn pariin. Lokakuussa 1895 hän oli valmis aloittamaan kirjakauppiaskoulutuksen Tübingenissä ja myös sitoutumaan siihen. Näitä nuoruuden kokemuksiaan Hesse käsitteli myöhemmin romaanissaan Muuan nuoruus.^lähde?

Hesse oli lokakuusta 1895 lähtien töissä^[5] Heckenhauerin kirjakaupassa Tübingenissä. Kirjakaupan kokoelmien painopiste oli teologiassa, filologiassa ja oikeustieteessä. Hessen oppipojan tehtäviin kuului kirjojen tarkastaminen, pakkaaminen, lajitteleminen ja arkistointi. 12-tuntisten työpäivien päätyttyä hän kävi vielä yksityisessä koulutuksessa, ja kirjojen lukeminen kompensoi puuttuvaa sosiaalista elämää pitkinä sunnuntaipäivinä, jolloin ei ollut työtä. Teologisten tekstien lisäksi Hesse luki ennen kaikkea Goethea, myöhemmin myös Lessingiä ja Schilleriä sekä kreikkalaista mytologiaa käsitteleviä tekstejä. Vuonna 1896 hänen runonsa ”Madonna” julkaistiin eräässä wieniläisessä lehdessä, ja myöhemmin Organ für Dichtkunst und Kritik -lehdessä julkaistiin lisää hänen runojaan.^lähde?

Vuonna 1898 Hesse toimi kirjakauppiaan apulaisena ja ansaitsi kohtalaisesti, mikä takasi hänelle taloudellisen riippumattomuuden vanhemmista. Näihin aikoihin hän luki etupäässä saksalaisia romantiikan ajan teoksia, ennen kaikkea Clemens Brentanon, Joseph von Eichendorffin ja Novaliksen teoksia. Vanhemmilleen lähettämissään kirjeissä hän ilmaisi vakuuttuneensa siitä, että ”taiteilijoilla estetiikka korvaa moraalin”. Syksyllä 1898 Hesse julkaisi ensimmäisen pienen runokokoelman Romantische Lieder ja kesällä 1899 proosakokoelman Eine Stunde hinter Mitternacht. Molemmista teoksista tuli taloudellinen epäonnistuminen. Runokokoelman 600 kappaleen painoksesta myytiin kahdessa vuodessa vain 54 nidettä, ja myös proosakokoelman 600 kappaleen painosta myytiin varsin verkkaiseen tahtiin. Leipzigilainen kustantaja Eugen Diederichs oli kuitenkin vakuuttunut teosten korkeasta laadusta ja piti niiden julkaisua pikemminkin nuoren kirjailijan tukemisena kuin tuottavana liiketoimintana.^lähde?

Syksystä 1899 lähtien Hesse oli työssä arvostetussa antikvariaatissa Baselissa. Koska hänen vanhemmillaan oli tiiviit yhteydet Baselin oppineiden perheisiin, hänelle tarjoutui nyt erinomainen mahdollisuus saada uusia humanistis-taiteellisia virikkeitä. Samalla Basel tarjosi omaa tietään kulkevalle kirjailijalle mahdollisuuden vetäytyä omiin oloihinsa pitkillä retkillä, joilla hän syventyi taiteelliseen itsetutkiskeluun ja kokeili kykyään ilmaista aistihavaintojaan kirjallisesti. Vuonna 1900 Hesse vapautettiin heikkonäköisyyden vuoksi asepalveluksesta.^lähde? Näköön liittyvät ongelmat sekä hermo- ja päänsärky seurasivat häntä koko elämän ajan.^[3]

Vuonna 1901 Hesse toteutti suuren unelmansa ja matkusti ensimmäistä kertaa Italiaan. Samana vuonna hän siirtyi uuden työnantajan palvelukseen baselilaiseen Wattenwyl-antikvariaattiin. Samaan aikaan hänelle tarjoutui yhä enemmän mahdollisuuksia julkaista lehdissä runojaan ja muita lyhyitä tekstejään. Näistä julkaisemisista saadut palkkiot paransivat myös hänen rahatilannettaan. Kustantaja Samuel Fischer kiinnostui Hessestä, ja vuonna 1904 ilmestyi Fischerin kustantamana romaani Alppien poika. Kirjasta tuli Hessen läpimurtoteos, ja tästä lähtien Hesse saattoi elää vapaana kirjailijana.^lähde?

 

Kirjojensa menestymisen ansiosta Hesse saattoi perustaa perheen. Hän meni vuonna 1904 naimisiin Maria Bernoullin kanssa ja muutti vaimonsa kanssa Gaienhofeniin Bodenseen rannalle. Heille syntyi kolme poikaa. Gaienhofenissa Hesse kirjoitti toisen romaaninsa Muuan nuoruus, joka ilmestyi 1906. Seuraavina vuosina hän kirjoitti lähinnä kertomuksia ja runoja. Seuraava romaani Gertrud merkitsi Hesselle kuitenkin luomiskriisiä – hänen oli vaikeaa saada teosta valmiiksi, ja myöhemmin hän piti sitä epäonnistuneena.^lähde? Myös Hessen avioliittoon ilmestyi säröjä, ja saadakseen etäisyyttä tilanteeseen hän lähti pitkälle matkalle Ceyloniin ja Indonesiaan. Hän ei löytänyt sieltä toivomaansa henkis-uskonnollista innoitusta, mutta silti matkalla oli hänen teoksiinsa merkittävä vaikutus.^[6] Hessen palattua matkaltaan perhe muutti vuonna 1912 Berniin, mutta tämä muuttokaan ei poistanut avioliitto-ongelmia, mikä ilmenee Hessen vuonna 1914 ilmestyneestä romaanista Rosshalde.^lähde?

 

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914 Hesse ilmoittautui Saksan suurlähetystössä vapaaehtoiseksi, sillä hän ”ei kyennyt vain istumaan kotona lämpimän takkatulen ääressä samalla kun rintamalla kuoli nuoria kirjailijoita”. Hänet todettiin kuitenkin kelpaamattomaksi sotaan ja määrättiin Saksan suurlähetystöön hoitamaan sotavankiasioita.^[6] Tässä tehtävässä Hesse huolehti sotavangeista keräämällä ja lähettämällä heille kirjoja. 3. maaliskuuta 1915 Neue Zürcher Zeitungissa julkaistiin Hessen kirjoitus ”O Freunde, nicht diese Töne”, jossa hän vetosi Saksan älymystöön, jotta he eivät lankeaisi kansallismieliseen polemiikkiin. Tätä seuranneita tapahtumia Hesse kuvasi myöhemmin suureksi käänteeksi elämässään. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli keskellä suurta poliittista väittelyä: lehdistö hyökkäsi häntä vastaan, postitse tuli vihamielisiä kirjeitä ja vanhat ystävät katkaisivat välinsä häneen. Ystävä Theodor Heuss ja ranskalainen kirjailija Romain Rolland antoivat kuitenkin tukensa Hesselle. Nämä riidat julkisuudessa eivät olleet vielä laantuneet, kun Hesse ajautui uusien vastoinkäymisten myötä syvempään kriisiin: hänen isänsä kuoli 8. maaliskuuta 1916, hänen poikansa Martin sairastui vakavasti ja hänen vaimonsa todettiin sairastavan skitsofreniaa. Hessen täytyi keskeyttää sotavankiasioiden hoitaminen ja hankkiutua psykiatriseen hoitoon.^lähde?

Hoidon seurauksena hän kiinnostui kovasti psykoanalyysistä ja tutustui Sigmund Freudin oppilaaseen Carl Gustav Jungiin henkilökohtaisesti. Nämä virikkeet saivat Hessessä aikaan varsinaisen luovuuden puuskan, ja hän kirjoitti syys-lokakuussa 1917 vain kolmessa viikossa romaanin Demian. Kirja julkaistiin sodan päätyttyä vuonna 1919 salanimellä Emil Sinclair.^lähde?

 

Kun Hesse vuonna 1919 pystyi palaamaan normaaliin elämään, hänen avioliittonsa oli raunioina. Hänen vaimonsa oli sairastunut vakavaan psykoosiin, mutta Hesse ei voinut enää kuvitella yhteistä tulevaisuutta Marian kanssa edes tämän toivuttua. Hesse muutti huhtikuussa yksin Ticinoon, jossa hän asettui lopulta asumaan Montagnolan kylään. Hän vuokrasi neljä pientä huonetta erikoisesta linnamaisesta rakennuksesta, jonka nimi oli Casa Camuzzi. Siellä hän jatkoi kirjoitustyötään mutta alkoi myös maalata, millä oli vaikutusta hänen seuraavaan suuren kertomukseensa Klingsorin viimeinen kesä. Vuonna 1922 julkaistiin Hessen Intia-romaani Siddhartha. Teos kuvastaa kirjailijan rakkautta intialaista kulttuuria ja aasialaisia viisauksia kohtaan, joihin hän oli tutustunut vanhempiensa vaikutuksesta. Vuonna 1923 Hesse meni naimisiin rakastettunsa Ruth Wengerin kanssa, joka oli sveitsiläisen kirjailija Lisa Wengerin tytär ja Meret Oppenheimin täti, mutta tämä avioliitto oli kuitenkin jo alusta alkaen tuhoon tuomittu^selvennä. Samana vuonna Hesse sai myös Sveitsin kansalaisuuden.^lähde?

Hänen seuraavat suuremmat teoksensa, 1924 ilmestynyt Kylpylävieraana Badenissa ja 1927 ilmestynyt Nürnbergin matka, ovat sävyltään ironisia omaelämäkerrallisia kertomuksia, jotka antavat jo odottaa tulevaa menestysromaania. Vuonna 1927 ilmestynyt Arosusi on ollut Hessen menestynein teos. Hessen 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ilmestyi samana vuonna kirjailijasta myös ensimmäinen elämäkerta, jonka oli kirjoittanut hänen ystävänsä Hugo Ball. Jo pian uuden menestysromaanin jälkeen Hesse koki elämässään uuden käänteen rakastuttuaan Ninon Dolbiniin, josta myöhemmin tuli hänen kolmas vaimonsa. Tästä dualistiseen yhteiseloon^selvennä johtaneesta muutoksesta kumpusi romaani Narkissos ja Kultasuu, joka ilmestyi 1930.^lähde?

Vuonna 1931 Hesse lähti Casa Camuzzin vuokra-asunnosta ja muutti Ninonin kanssa suurempaan taloon Montagnolan kylän ulkopuolelle. Tämä talo, Casa Hesse, rakennettiin kirjailijan toiveitten mukaiseksi, ja hänen ystävänsä H. C. Bodmer luovutti sen hänelle jatkuvaan käyttöön. Nykyään talo on yksityisomistuksessa, eikä sitä ole mahdollista päästä katsomaan sisältä.^lähde?

Vuonna 1931 Hesse meni kolmannen kerran naimisiin ja alkoi luonnostella viimeistä suurta teostaan, Lasihelmipeliä. Vuonna 1932 hän julkaisi ensin kertomuksen Matka aamun maahan. Kansallissosialistien nouseminen valtaan Saksassa vuonna 1933 huolestutti Hesseä kovasti. Bertolt Brecht ja Thomas Mann, jotka muuttivat pois Saksasta samana vuonna, kävivät alkajaisiksi Hessen luona Sveitsissä. Hesse yritti omalla tavallaan toimia Saksassa vallitsevaa kehitystä vastaan. Hän oli jo vuosikymmeniä kirjoittanut kirja-arvosteluja Saksan lehtiin, ja nyt hän alkoi puolustaa niissä voimakkaasti juutalaisia ja muita kansallissosialistien vainoamia kirjailijoita. 1930-luvun puolivälistä lähtien yksikään saksalainen sanomalehti ei enää uskaltanut julkaista Hessen artikkeleita. Keskellä poliittista väittelyä ja toisen maailmansodan kauheuksien uutisointia Hesse löysi mielelleen turvapaikan Lasihelmipelin työstämisestä. Teos julkaistiin Sveitsissä 1943. Hesselle myönnettiin vuonna 1946 kirjallisuuden Nobel-palkinto, eikä vähiten juuri Lasihelmipelin ansiosta. Vuonna 1950 seurasivat Frankfurtin kaupungin Goethe-palkinto sekä Wilhelm Raabe -kirjallisuuspalkinto ja vuonna 1955 Saksan kirjakauppiaiden rauhanpalkinto.^lähde?

Toisen maailmansodan jälkeen Hessen luovuus alkoi ehtyä. Hän kirjoitti vielä kertomuksia ja runoja mutta ei enää yhtään romaania. Häntä työllisti myös kirjeiden tulva – tämä oli hinta siitä, että hän sai kokea nousseensa suureen suosioon uuden saksankielisen lukijasukupolven keskuudessa, joka pyysi Montagnolan ”viisaalta vanhukselta” ohjeita ja suuntaa elämään.^[7] Hermann Hesse kuoli 9. elokuuta 1962 85-vuotiaana aivoverenvuotoon, ja hänet haudattiin Montagnolan lähelle San Abbondion hautausmaalle, jonne myös Hugo Ball on haudattu.^lähde?

 

Hessen teoksissa jatkuvasti toistuvia teemoja ovat inhimillisyys ja ihmisen olemuksen ymmärtämisen tarve. Niihin on jättänyt jälkensä myös kirjailijan kiinnostus psykoanalyysiin, uskontoihin, buddhalaiseen ja hindulaiseen filosofiaan, Nietzscheen ja Dostojevskiin sekä eksistentialismiin.^lähde?

Hessen varhaiset teokset syntyivät vielä 1800-luvun perinteeseen. Hessen runous sekä Alppien pojan kieli ja tyyli edustavat kauttaaltaan romantiikkaa. Hesse itse piti Alppien poikaa Gottfried Kellerin Der grüne Heinrichin tyyppisenä kehitysromaanina. Kirjoissaan Hesse asettui vastustamaan kasvavaa teollistumista ja kaupungistumista osoittaen taipumusta Saksan nuorisoliikkeen mukaiseen ajatteluun. Näistä uusromanttisista muodon ja sisällön piirteistä Hesse luopui myöhemmin. Alppien pojan antiteesirakenne, joka ilmenee kaupungin ja maaseudun sekä miehen ja naisen vastakkainasettelussa, on sen sijaan havaittavissa myös Hessen myöhemmistä pääteoksista, kuten Demianissa ja Arosudessa.^lähde?

Tutustumisella psykologi Carl Gustav Jungin arkkityyppioppiin oli Hessen teoksiin ratkaiseva vaikutus, joka ilmenee ensi kerran romaanissa Demian.^[8]Demianissa näkyy vielä kehitysromaanin perinteet, mutta samoin kuin Arosudessa tapahtumat sijoittuvat enemmänkin sisäiseen sielunmaailmaan kuin ulkoiseen todellisuuteen. Yhdeksi Hessen teoksien pääteemaksi muodostui nuoren ihmisen tie itseensä.^lähde? 1960-luvulla juuri nuori sukupolvi löysi Hessen teoksista heijastuksen omasta elämäntunteestaan.^[9]

Eräs olennainen tekijä Hessen teoksissa on ihmisen henkinen olemus, erityisesti romaanissa Siddhartha. Sen tapahtumat kietoutuvat intialaisiin viisauksiin, taolaisuuteen ja kristilliseen mystiikkaan. Pääajatus, jonka mukaan tie viisauteen lähtee yksilöstä itsestään, on kuitenkin tyypillinen länsimainen lähtökohta, joka ei vastaa mitään aasialaista oppia.^lähde?

Kaikissa Hessen teoksissa on omaelämäkerrallisia piirteitä, ja erityisen selvästi ne tulevat esille Arosudessa, jota voitaneen pitää jopa esimerkillisenä elämänkriisiromaanina. Nämä piirteet jäivät sivuun vasta Hessen myöhäistuotannossa. Romaaneissa Matka aamun maahan ja Lasihelmipeli Hesse ottaa esille teeman, jota hän käsitteli jo Alppien pojassa: vita activan ja vita contemplativan välisen vastakohtaisuuden. Lasihelmipelissä Hesse loi inhimillisyyden ja hengen utopian keskelle sota-ajan luomia puitteita, jotka olivat 1900-luvun kammottavimpia. Samalla hän kirjoitti jälleen perinteisen kehitysromaanin. Nämä vastakohtaiset elementit ovat teoksessa keskinäisessä tasapainossa. Ihanteikas, William Morrisin teosten tavoin keskiaikaiseen elämänmuotoon hakeutuva teos oli hyvin suosittu sodan repimässä Saksassa vuonna 1945.^lähde?

Hermann Hessen teoksien kirjallinen laadukkuus ja merkitys oli jo hänen elinaikanaan kiistaton. Silti teoksista käydään väittelyä nykyisin kuten ennenkin. Kirjailijatoverit Thomas Mann ja Hugo Ball arvostivat häntä paljon,^[10] kun taas Kurt Tucholsky arvioi Hessen taidot esseistinä huomattavasti korkeammalle kuin hänen runoutensa. Alfred Döblin puhui Hesseen viitaten jopa ”pitkäveteisestä limonadista”.^[11] Hessen varhaistuotanto sai kuitenkin aikansa kirjallisuuskriitikoiden keskuudessa etupäässä myönteisen vastaanoton.^lähde?

Hessen suosiota maailmansotien ajan Saksassa heikensivät huomattavasti häntä vastaan kohdistetut lehdistökampanjat, jotka olivat seurausta hänen pasifistisista ja epäkansallismielisistä kannanotoistaan. Vuodesta 1937 Hessen teoksia saattoi myydä Saksassa enää laittomasti. Suurin osa nuorempaa sukupolvea löysi Hessen siten vasta vuoden 1945 jälkeen.^[12]

Kymmenkunta vuotta Hessen Nobel-palkinnon jälkeen kirjailija Karlheinz Deschner kirjoitti vuonna 1957 riitaa haastavassa artikkelissaan ”Kitsch, Konvention und Kunst” (Kitschiä, tapoja ja taidetta) seuraavasti: ”Se, että Hesse on julkaissut niin pöyristyttävän paljon ala-arvoisia runoja, osoittaa valitettavaa kurin puutetta, se on suorastaan kirjallista barbariaa.” Myöskään Hessen proosaan hän ei suhtautunut yhtään myönteisemmin. Seuraavina vuosina osa kirjallisuuskriitikoista yhtyi Deschnerin tuomioon, ja monet luokittelivat Hessen teokset jäljitteleväksi kitschiksi.^lähde?

Suhtautumisessa Hesseen tapahtuu jatkuvaa heiluriliikettä. Kun Hessen suosio oli 1960-luvulla painunut Saksassa pohjalukemiin, syntyi Yhdysvalloissa nuorison piirissä vertaansa vailla oleva Hesse-villitys, joka sai jalansijaa myös Saksassa. Arosudesta tuli kansainvälinen bestseller (eräs yhtyekin sai nimensä romaanin mukaan), ja Hessestä tuli yksi luetuimmista ja käännetyimmistä saksankielisistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty koko maailmassa yli 100 miljoonaa kappaletta.^[13]

Hessen muistoksi on nimetty kaksi kirjallisuuspalkintoa: Calwin Hermann Hesse -palkinto sekä Karlsruhen Hermann Hesse -kirjallisuuspalkinto.^lähde?

Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

• 1967 rockyhtye Steppenwolf otti nimensä Hessen Arosudesta, osittain koska yhtyeen laulusolisti John Kay oli syntynyt ja kasvanut Saksassa. Vuonna 2002 Calwissa järjestetyllä kansainvälisellä Hermann Hesse -festivaalilla Steppenwolf esiintyi yhdessä monien muiden yhtyeiden kanssa.
• The Volvon laulaja Heynes Arms kirjoitti laulun nimeltään ”I Think I'm Herman Hesse”. Kuten Hesse, myös Armsilla on saksalaiset vanhemmat ja hän on syntynyt 2. heinäkuuta.
• Brittiläinen progressiivisen rockin yhtye Yes sai myös vaikutteita Hessen töistä, etenkin 1972 julkaistulla albumilla Close to the Edge, joka arvostelijoiden ja fanien mielestä oli yhtyeen mestariteos.
• Washington DC:stä kotoisin olevalla elektronisella duolla Thievery Corporationilla on albumillaan Sounds from the Thievery Hi-Fi (1997) kappale nimeltään ”The Glass Bead Game”.
• Brittiläinen indierockyhtye James mainitsee Hessen laulussaan ”Crash” albumillaan Millionaires: ”Cut the Hermann free from the Hesse”.
• Englantilaisen rockyhtyeen Blurin laulu ”Strange News from Another Star” 1997 julkaistulla albumilla Blur on saanut nimensä Hessen 1919 julkaistusta kokoelmasta Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita novelleja.
• Newyorkilainen yhtye Suncrown levytti kappaleen ”Helen”, joka sisältää säkeen ”I am Goldmouth lost deep in the forest”, viitaten Narkissos ja Kultasuun hahmoon.
• Yhdysvaltalainen performanssitaiteilija Laurie Anderson mainitsee Hermann Hessen ja hänen hautansa puhekappaleessaan ”Maria Teresa Teresa Maria” livealbumillaan The Ugly One With The Jewels. Siinä hän mainitsee epäsuhdan Hessen ja hänen vaimonsa Ninan hautakivissä.
• Rhode Islandilta kotoisin oleva Buddy Wakefield nimesi ensimmäisen raidan ”Healing Herman Hesse” vuonna 2006 julkaistulla albumillaan Run on Anything.
• Yhdysvaltalaisen latinorock-yhtye Santanan vuonna 1970 julkaistun Abraxas-albumin kannessa on lainaus Demian-romaanista. Albumin nimellä lienee yhteyttä romaanissa mainitun samannimisen jumalolennon kanssa.

Pääartikkeli: Luettelo Hermann Hessen suomennetusta tuotannosta

• Hermann Lauscher. (Hermann Lauscher, 1900) Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1671-8
• Alppien poika. (Peter Camenzind, 1904) Suomentanut Eino Railo. Porvoo: WSOY, 1947.
• Muuan nuoruus. (Unterm Rad, 1906) Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978. ISBN 951-26-1483-9
• Gertrud. (Gertrud, 1910) Suomentanut Aarno Peromies. Espoo: Weilin + Göös, 1977. ISBN 951-35-1530-3
• Rosshalde: Romaani taiteilijan murrosvaiheesta. (Rosshalde, 1914) Suomentanut Aarno Peromies. Helsinki: Weilin + Göös, 1976. ISBN 951-35-1395-5
• Demian: Emil Sinclairin nuoruudentarina. (Demian: Die Geschichte von Emil Sinclairs Jugend, 1919) Suomentanut Toini Havu. Jyväskylä Helsinki: Weilin + Göös, 1968.
• Siddhartha. (Siddhartha, 1922) Suomentanut Aarno Peromies. Helsinki: WSOY, 1966.
• Kylpylävieraana Badenissa. (Kurgast, 1924) Suomentanut Aarno Peromies. Espoo: Weilin + Göös, 1978. ISBN 951-35-1639-3
• Arosusi. (Der Steppenwolf, 1927) Suomentanut Eeva-Liisa Manner. Porvoo: WSOY, 1952.
• Narkissos ja Kultasuu. (Narziss Goldmund, 1930) Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Weilin + Göös, 1974. ISBN 951-35-1126-X
• Matka aamun maahan. (Die Morgenlandfahrt, 1932) Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1975. ISBN 951-26-1064-7
• Lasihelmipeli. (Das Glasperlenspiel, 1943) Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1972. ISBN 951-26-4260-3

• Knulp: Kolme kertomusta Knulpin elämästä. (Knulp: Drei Geschichten aus dem Leben Knulps, 1915) Suomentanut Teppo Kulmala. Helsingissä: Pikku-idis, 1994. ISBN 952-9589-22-0
• Riikinkukkokehrääjä ja muita kertomuksia. Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1974. ISBN 951-26-0877-4
• Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita. (Märchen, 1919) Suomentanut Aarno Peromies. Espoo: Weilin + Göös, 1978. ISBN 951-35-1602-4
• Katoava kesä: [Kertomuksia]. (Klein und Wagner, 1919; Kinderseele, 1920; Klingsors letzter Sommer, 1920) Suomentanut Kai Kaila (1976) ja Eeva-Liisa Manner (1959). Helsinki: Kirjayhtymä, 1976. ISBN 951-26-1173-2
• Ystävykset: Kertomuksia. Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2264-5
• Kertomuksia. Suomentanut Kai Kaila ja Eeva-Liisa Manner. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3914-9

• Boccaccio. (Boccaccio, 1904) Suomentanut Maija Lehtonen. Helsinki: Tammi, 1947.
• Assisin Franciscus: Hessen kirjoituksia pyhästä Franciscus Assisilaisesta. (Franz von Assisi, 1904) Suomentanut Teppo Kulmala. Tampere: Sanasato, 2007. ISBN 978-952-5086-91-1
• Kulkija. (Sisältö: Vaellus (Wanderung: Aufzeichnungen, 1920); Nürnbergin-matka (Die Nürnberger Reise, 1927).) Suomentanut Teppo Kulmala. Tampere: Sanasato, 2010. ISBN 978-952-5804-15-7
• Maailmankirjallisuuden kirjasto. (Eine Bibliothek der Weltliteratur, 1929) Suomentanut Teppo Kulmala. Lahti: Imprimatur, 2000. ISBN 952-5229-17-3
• Huilunsoittaja: Runoja 1895–1941. (Die Gedichte 1892–1962, 1977) Suomentanut Anna-Maija Raittila. Helsinki: Kirjayhtymä, 1977. ISBN 951-26-1349-2
• Sanat kuin taika. ((Worte des Zauberers, 1987) Toimittanut Maria Otto.) Suomentanut Sinikka Kallio. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15020-7

• Kulmala, Teppo: Kohtalokasta kerrontaa: Herman Hesse ja proosan psykologia. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-291-6
• Mileck, Joseph: Hermann Hesse. Suomentanut Kaila, Kai. KY, 1980. ISBN 9512618311

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hermann Hesse Wikimedia Commonsissa

• Vapaasti ladattavia Herman Hessen e-kirjoja Project Gutenbergiltä
• Hermann Hesse Portal (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)

 

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Hermann Hesse