Egypti

Egyptin virallinen arabiankielinen nimi Miṣr on seemiläistä alkuperää. Hepreaksi sana on Mitzráyim (מִצְרַיִם), joka tarkoittaa ”kahta salmea” ja mahdollisesti ”valtiota” tai ”maata”.^[6] Miṣr merkitsee myös arabiassa maata tai valtiota. Egyptin muinainen nimi kemet eli ”musta maa” tulee Niilin tulvien tuomasta hedelmällisestä mustasta maasta erotuksena autiomaan ”punaisesta maasta” (deshret). Nimi muuttui myöhemmin muotoon keme koptin kielessä. Suomalainen nimi ”Egypti” on tullut latinan sanasta Aegyptus, joka on lainattu kreikan sanasta Aigyptos (Αίγυπτος). Sana voi olla peräisin muinaisen egyptin kielen fraasista Hut-ka-Ptah (egypt. Ḥwt-kꜣ-Ptḥ), joka tarkoittaa ”Ptahin Kan (sielun osan) kotia”, Ptah-jumalan temppelin nimeä Memfisissä.^[7]

Pääartikkeli: Egyptin historia

 

Pääartikkeli: Muinainen Egypti

Niilin vuosittaisten tulvien säännöllisyys ja rikkaus sekä aavikoiden aiheuttama eristyneisyys vaikuttivat suotuisasti maailman suurimpiin lukeutuvan sivilisaation kehitykseen. Yhdistyneen Egyptin kuningaskunnan perusti noin 3200 vuotta ennen ajanlaskun alkua kuningas Narmer, joka todennäköisesti on sama kuin myöhempien historioitsijoiden mainitsema Menes.^[8] Sen jälkeen sarja dynastioita hallitsi maata seuraavan kolmen vuosituhannen ajan. Muinaisen Egyptin hallitsijoita nimitetään faaraoiksi. Välillä valtakunta hajosi muutamia kertoja, mutta yhdistyi jälleen, ja sen vuoksi muinaisen Egyptin historia jaetaan vanhan, keskimmäisen, uuden ja myöhäisen valtakunnan aikakausiin ja niitä erottaviin välikausiin.^[9]

Vuonna 525 eaa. Egyptin viimeinen kotimainen, 26. dynastia menetti valtansa, kun Persian kuningas Kambyses II valloitti maan. Persialaiset rakensivat Suezin kanavan esiasteen yhdistäen Välimeren ja Punaisenmeren toisiinsa. Egypti oli eräitä lyhyitä välivaiheita lukuun ottamatta Persian alaisuudessa, kunnes Makedonian Aleksanteri Suuri valloitti maan 332 eaa. Hänen jälkeensä maata hallitsi makedonialaissyntyinen Ptolemaiosten hallitsijasuku, kunnes roomalaiset valloittivat maan vuonna 30 eaa. Rooman valtakunnan jakauduttua kahtia maa joutui Itä-Roomalle eli Bysantille. Samoihin aikoihin kristinusko tuli maassa vallitsevaksi uskonnoksi noin kolmen vuosisadan ajaksi.^[10]

Katso myös: Egyptin muslimivalloitus

Arabit valtasivat Egyptin vuoteen 640 mennessä, minkä jälkeen Egypti kuului ensin Damaskoksesta käsin hallittuun umaijadien valtakuntaan ja vuoden 750 jälkeen Bagdadista käsin hallittuun abbasidien valtakuntaan. Egyptiläisten kieli vaihtui arabiaksi ja heidän uskontonsa 800-luvulle tultaessa islamiksi.

Kalifaatin nimittämät muslimihallitsijat hallitsivat Egyptin aluetta seuraavat kuusi vuosisataa. Vuosina 910–1171 Egypti kuului fatimidien kalifaattiin, joka oli šiiamuslimien dynastia, joka hallitsi suurta osaa Pohjois-Afrikasta vuodesta viime vaiheessa Kairosta käsin. Sen jälkeen Egypti kuului Salah al-Dinin (Saladin) valtakuntaan ja sitten aijubidien valtakuntaan. Mamelukkien sotilasluokka otti vallan käsiinsä vuonna 1260 ja hallitsi Egyptiä autonomisena valtiona vielä senkin jälkeen, kun maa vuonna 1517 joutui Osmanien valtakunnan alaisuuteen.^[11][12]

Mamelukit puolustivat maataan, kun Napoleon vuonna 1798 hyökkäsi Egyptiin. Napoleon kuitenkin vetäytyi Egyptistä, koska britit uhkasivat hyökätä Horatio Nelsonin johdolla Välimerellä Ranskan laivastoa vastaan.^[13]

Vuodesta 1867 lähtien Egyptiä hallitsivat osmanien alaisina varakuninkaina kediivit. Suezin kanavan valmistuttua vuonna 1869 Egyptistä tuli tärkeä maailman liikenteen solmukohta, mutta toisaalta maa velkaantui pahoin. Suojellakseen sijoituksiaan Yhdistynyt kuningaskunta otti Egyptin haltuunsa vuonna 1882, vaikka nimellinen valta säilyikin osmaneilla vuoteen 1914 asti.^[14] Vuonna 1914 maasta tehtiin virallisesti Britannian protektoraatin alainen Egyptin sulttaanikunta.

Vuonna 1922 Egypti virallisesti itsenäistyi, mutta Britannialla oli maassa huomattava vaikutusvalta vielä sen jälkeen, koska sillä oli sotilastukikohtia Suezin kanavan varrella, jota se yhä piti hallinnassaan. Egyptin parlamentti laati vuonna 1923 uuden perustuslain suositun Sa'd Zaghlulin johdolla. Vuosina 1924–1936 maassa yritettiin muotoilla Egyptin hallintoa eurooppalaisen mallin mukaan. Britit kuitenkin pitivät tietyn määrän valtaa hallussaan, mikä johti hallituksen jatkuvaan epätasapainoon.^[15] Toiseen maailmansotaan Egypti osallistui liittoutuneiden puolella.^[16]

 

Vuonna 1952 sotilasvallankaappaus pakotti kuningas Farukin, perustuslaillisen monarkin, eroamaan poikansa Ahmed Fuad II:n hyväksi. Lopulta Egyptin tasavalta julistettiin 18. kesäkuuta 1953, ja sen ensimmäisenä presidenttinä toimi kenraali Muhammad Nagib. Jouduttuaan syrjäytetyksi vuonna 1954 Nagib vietti kotiarestissa 16 vuotta aina seuraajansa Nasserin kuolemaan saakka, jonka jälkeen Nasserin seuraaja Anwar Sadat vapautti Nagibin. Tämän jälkeen hän oli pääasiassa poissa julkisuudesta kuolemaansa vuonna 1984 saakka, jolloin hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset.^[17]

Vuoden 1952 vallankaappauksen pääarkkitehti Gamal Abdel Nasser pakotti presidentti Nagibin eroamaan vuonna 1954. Nasser oli pääministeri vuodesta 1954 ja myös presidentti vuodesta 1956. Noustuaan maan presidentiksi Nasser kansallisti Suezin kanavan, mikä johti vuoden 1956 Suezin kriisiin. Nasser nousi sodasta arabisankarina, ja nasserismi sai laajaa vaikutusvaltaa alueella, vaikka aiemmin arabinationalismiin usein välinpitämättömästi suhtautuneiden egyptiläisten keskuudessa se saikin aikaan monenlaisia reaktioita.^[18][19]

Vuonna 1958 Nasser solmi Egyptin ja Syyrian välille liiton, joka tunnetaan Yhdistyneenä arabitasavaltana. Tämäkin yritys sai vastaansa ristiriitaisia reaktioita, ja unioni hajosi jo vuonna 1961. Egyptin virallisena nimenä oli kuitenkin Yhdistynyt arabitasavalta vielä sen jälkeenkin, vuoteen 1971 saakka, vaikka monet egyptiläiset eivät pitäneet valtionsa tuhansia vuosia käytössä olleen nimen yhtäkkisestä vaihtumisesta. Vuonna 1967 kuuden päivän sodan jälkeen Egypti menetti Siinain niemimaan Israelille.^[19]

Nasserin ideologia oli arabisosialismi ja sen nimissä taloutta kansallistettiin Egyptissä, painotettiin arabimaiden yhtenäisyyttä ja liittouduttiin Neuvostoliiton kanssa. Nasser oli myös perustamassa sitoutumattomien maiden liikettä ja nousi keulakuvaksi arabimaiden taistelussa Israelia vastaan. Karismaattinen presidentti Gamal Abdel Nasser kuoli sydänkohtaukseen syyskuussa 1970 johdettuaan Egyptiä 14 vuotta. Nasserin kuolema merkitsi myös arabisosialismin kuihtumista Egyptissä ja Neuvostoliiton vaikutusvallan ratkaisevaa heikentymistä arabimaailmassa sekä alkua Egyptin lähentymiselle länteen.^[20]

 

Nasserin kuoleman jälkeen häntä seurasi varapresidentti Anwar Sadat. Sadat vaihtoi Egyptin puolta kylmässä sodassa Neuvostoliitolta Yhdysvalloille, karkottaen maasta neuvostoliittolaiset neuvonantajat vuonna 1972. Hän myös käynnisti taloudelliset Intifah-uudistukset murskaten samalla väkivaltaisesti sekä uskonnollisen että maallistuneen opposition.^[21] Myös Egyptin nimi palautettiin viralliseen käyttöön.^[22]

Vuonna 1973 Egypti aloitti yhdessä Syyrian kanssa yllätyshyökkäyksen Israelia vastaan käynnistäen jom kippur -sodan, joka sotilaallisen voiton puutteesta huolimatta oli suurelta osin poliittinen menestys. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto sekaantuivat tapahtumiin, ja Egyptin ja Israelin välille julistettiin tulitauko.^[23]

Anwar Sadatin vierailu Israelissa vuonna 1977 oli alku prosessille, joka johti vuonna 1979 Egyptin ja Israelin välille solmittuun rauhansopimukseen. Sen mukaan Israel luovutti Siinain takaisin Egyptille. Erillisrauha sai arabimaissa aikaan kiistoja ja johti Egyptin karkotukseen Arabiliitosta (maa otettiin takaisin vuonna 1989).^[19] Maaliskuussa 1979 Washingtonissa allekirjoitettiin Israelin ja Egyptin välinen lopullinen rauhansopimus presidentti Sadatin ja Israelin pääministeri Menachem Beginin kesken. Rauhansopimus pohjautui edellisenä vuonna käytyihin Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carterin välittämiin neuvotteluihin Camp Davidissa Yhdysvalloissa ja näitä neuvotteluja seuranneeseen sopimukseen (Camp Davidin rauha). Egyptistä tuli rauhansopimuksen myötä ensimmäinen Israelin valtion olemassaolon tunnustanut arabimaa.^[24] Sadat ja Begin saivat rauhanneuvotteluistaan tunnustuksena Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1978.^[25]

Ryhmä armeijan upseereita murhasi Sadatin lokakuussa 1981 Kairossa sotilasparaatissa, joka oli järjestetty vuoden 1973 Israelia vastaan käydyn sodan muistoksi. Erillisrauha Israelin kanssa oli suututtanut monia egyptiläisiä ja aiheuttanut Egyptissä myös väkivaltaisia mielenosoituksia.^[26] Presidentiksi nousi varapresidentti Hosni Mubarak, Neuvostoliiton sotilasakatemioissa koulutettu kenraali.^[27]

 

Mubarakin aikana valta keskittyi lähes kokonaan presidentille, joka hallitsi 24 vuoden ajan tultuaan valituksi yhden ehdokkaan vaaleissa viimeisiin vaaleihin saakka. Viimeiset presidentinvaalit, joissa Mubarak valittiin uudelleen eli viidennelle peräkkäiselle kaudelleen, pidettiin syyskuussa 2005.^[1]

Helmikuussa 2005 Mubarak ilmoitti yllättäen televisiolähetyksessä määränneensä maan presidentinvaalijärjestelmän uudistettavaksi ja avasi näin tien uusille ehdokkaille seuraavissa vaaleissa.^[28] Mubarak sai äänistä 88,6 prosenttia, Ayman Nour 7,6 prosenttia, ja Noman Gomaa 2,9 prosenttia.^[1]

Hallituksen puuttumisesta äänten väärentämisen ja huijauksen kautta vaalitulokseen esitettiin 2005 vaalien jälkeen arvostelua. Lisäksi vaalien aikana tulivat näkyville Mubarakin kannattajien väkivalta opposition mielenosoittajia kohtaan ja poliisin aiheuttamat julmuudet. Monet egyptiläiset olivatkin epäileviä vaalien roolia ja demokratisoitumisen onnistumista kohtaan. Vain hyvin pieni osa äänioikeutetuista kävi äänestämässä vuoden 2005 vaaleissa. Sanomalehdet arvostelivat presidenttiä yhä vapaammin, ja vuoden 2010 parlamenttivaalit, joissa islamistipuolueet kuten kielletty Muslimiveljeskunta saivat runsaasti paikkoja, osoittivat tilanteen olevan muuttumassa.^[1]

 

Tunisian vallankumouksen jälkeen islamilaisen Pohjois-Afrikan arabikuohunta levisi myös Egyptiin tammikuussa 2011. Mielenosoituksia ruokkivat Egyptin vallanpitäjien itsevaltaiset otteet sekä korruptio kuin myös laaja työttömyys.^[29] Terveysministeriön mukaan mielenosoituksissa kuoli 365 ihmistä ja 5 000 loukkaantui.^[30] Mielenosoitukset johtivat ensin 31. tammikuuta uuden hallituksen muodostamiseen Ahmad Shafiqin johdolla ja sitten Hosni Mubarakin eroon virastaan 10. helmikuuta 2011 ja vallan siirtymiseen armeijalle. Mubarak oli Egyptin presidenttinä ennätyksellisen pitkään, yhtäjaksoisesti lähes 30 vuotta edeltäjänsä Sadatin murhasta lokakuussa 1981 eroonsa helmikuuhun 2011 saakka.^[31][32]

 

Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen maata johtamaan nousi entisistä kenraaleista koostuva sotilasjuntta. Sitä johti entinen pitkäaikainen puolustusministeri Muhammad Hussein Tantawi. Myös Shafiqin hallitus joutui eroamaan ja 7. maaliskuuta muodostettiin uusi hallitus pääministeri Essam Sharafin johdolla.^[31] 7. joulukuuta 2011 Tawanin valtuuttamana Kamal Ganzouri muodosti seuraavan hätätilahallituksen^[33], jonka johdolla parlamenttivaalit saatiin menestyksellä päätökseen.

Terveydeltään horjuva Mubarak tuotiin lähimpien miestensä kanssa oikeuteen elokuun 2011 alussa. Heitä syytetään miljoonakavalluksista ja yli 800 mielenosoittajan surmasta.^[34]

Tammikuussa 2012 loppuneissa kolmivaiheisissa parlamenttivaaleissa valtaan nousivat islamistit Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolueen ja äärikonservatiivisen Al-Nour-puolueen edustamina.^[35] Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 23.–24. toukokuuta 2012.^[36] 16.–17. kesäkuuta järjestettiin vaalien toinen kierros, jolla olivat vastakkain islamisti Muhammad Mursi ja kansannousun syrjäyttämän hallinnon aikainen pääministeri Ahmad Shafiq.^[37]

Muslimiveljeskunta järjesti kansanäänestyksen uudesta perustuslaista joulukuussa 2012. Oppositio ja jotkin ihmisoikeusjärjestöt kyseenalaistivat äänestyksen rikkomusten vuoksi.^[38]

Heinäkuun 3. päivänä 2013 armeija kaappasi vallan vaaleilla valitulta presidentti Mursilta.^[39] Muslimiveljeskunta jatkoi katumielenosoituksia ja vaati Mursin palauttamista valtaan. 14. heinäkuuta sotilashallituksen joukot ryhtyivät tyhjentämään aukioita mielenosoittajista. Arviolta satoja sai surmansa. Levottomuudet levisivät Kairosta muihinkin kaupunkeihin.^[40] Varapresidentti Mohamed ElBaradei erosi tehtävästään verenvuodatuksen takia.^[41][42]

Toukokuussa 2014 järjestettiin presidentinvaali, jotka entinen sotilasjohtaja Abdel Fattah al-Sisi voitti ylivoimaisesti. Äänestysprosentti jäi alhaiseksi, sillä useat ryhmät boikotoivat vaaleja.^[43]

Presidentti al-Sisi on ollut autoritaarinen ja kovaotteinen johtaja. Hän on murskannut islamistit ja lähentänyt Egyptin suhteita Saudi-Arabiaan sekä varmistanut Yhdysvaltojen sotilaallisen avun jatkumisen. Ihmisoikeuksien tila Egyptissä on herättänyt huolta, vaikka toisaalta iso osa kansasta tukee al-Sisiä ja pitää autoritaarista hallintoa yhteiskunnan vakauden ja tasapainon varmistajana.^[44] Kriitikkojen mielestä al-Sisin hallinto on vielä autoritaarisempi kuin Mubarakin hallinto.^[45]

Presidentinvaaleissa 2018 al-Sisi valittiin murskaavalla äänimäärällä uudelleen presidentiksi. Vaaleissa ei kuitenkaan ollut ehdolla ketään todellista haastajaa al-Sisille.^[46]

Keväällä 2019 egyptiläiset hyväksyivät kansanäänestyksessä parlamentin jo aiemmin hyväksymät perustuslain muutokset, jotka vahvistavat presidentin ja armeijan valtaa sekä mahdollistavat al-Sisin ehdokkuuden tulevissakin vaaleissa siten, että hän vaalit voittaessaan voisi toimia presidenttinä jopa vuoteen 2030 saakka. Kriitikkojen mukaan kansanäänestys ei toteutunut reilussa ja vapaassa ilmapiirissä.^[5]

Kesäkuussa 2019 Egyptin entinen presidentti Muhammad Mursi kuoli sydänkohtaukseen Kairossa kesken oikeudenistunnon. Islamistista Muslimiveljeskuntaa edustanut Mursi oli Egyptin presidentti vuosina 2012–2013, jolloin armeija syrjäytti hänet. Mursi oli vangittuna syrjäyttämisestään lähtien. Egyptin ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu presidentti Mursi oli eristyksessä suuren osan vankeudestaan.^[47]

Vuonna 2015 al-Sisi ilmoitti, että maa aikoo rakentaa uuden pääkaupungin Kairosta itään.^[48] Siirron ensimmäisen vaiheen arvioidaan maksavan 45 miljardia dollaria ja kestävän seitsemän vuotta. Syy uuden pääkaupungin rakentamiseen on Kairon väestöräjähdys: Kairon väkiluvun oletetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 40 vuoden aikana.^[49] Suunnitelmissa on, että presidentin palatsi, parlamentti, ministeriöt ja Kairossa toimivat suurlähetystöt muuttaisivat uuteen pääkaupunkiin vuoteen 2022 mennessä. Egyptin asuntoministeri Mustafa Kamel Madbuli lupaili uuteen pääkaupunkiin muun muassa kansainvälistä lentokenttää, huvipuistoa ja sähköistettyä junaa.^[50]. Vuonna 2016 Madbuli vieraili Kazakstanissa kuullakseen kokemuksia Kazakstanin vastaavasta projektista, kun maan pääkaupunki siirrettiin Almatysta Astanaan.^[51]

Egypti on semipresidentiaalinen tasavalta. Siitä tuli tasavalta 18. kesäkuuta 1953. Perustuslakia vuodelta 1971 on uusittu 1980, 2005 ja 2007. Perustuslain mukaan Egyptissä on kaksikamarinen parlamentti. Ylimmällä neuvostossa (264-jäseninen Majlis al-Shura) on lähinnä neuvoa antava rooli, alahuoneessa (518-jäseninen Majlis al-Sha’b) on 64 paikan kiintiö naisille. Vuoden 2010 vaaleissa Mubarakin puolue NDP sai edelleen murskaenemmistön, mutta helmikuussa 2011 vallankumous hajotti parlamentin.^[1] Tammikuussa 2012 uudelleen järjestyneeseen parlamenttiin Vapaus- ja oikeuspuolue sai 47 % paikoista ja al Nour 24 %. Vallankumousta johtaneet liberaalit olivat huolestuneita islamistien selvästä voitosta, mutta Muslimiveljeskunta on ilmoittanut, ettei se pyri pakottamaan egyptiläisiä noudattamaan omia näkemyksiään.^[35][52] Elokuussa 2014 tuomioistuin kielsi myös Muslimiveljeskunnan poliittisen siiven. Veljeskunta oli kielletty jo aiemmin armeijan otettua maassa vallan. Tämä tarkoitti, ettei Vapaus- ja oikeuspuolue enää voi osallistua vaaleihin.^[53]

 

Arabiliiton vakituinen päämaja sijaitsee Kairossa. Liiton pääsihteeri on perinteisesti ollut egyptiläinen, ja toukokuusta 2011 alkaen virassa toimii Egyptin Nabil Elaraby, ja ennen häntä entinen ulkoministeri Amr Moussa.^[54] Arabiliitto sulki Egyptin lyhyeksi aikaa ulkopuolelleen protestoidakseen maan rauhansopimusta Israelin kanssa vuonna 1978, mutta Egypti palasi jäseneksi vuonna 1989.^[55]

Egypti oli ensimmäinen arabimaa, joka solmi Israelin valtioon diplomaattisuhteet. Tämä tapahtui maiden allekirjoitettua Egyptin-Israelin rauhansopimuksen Camp Davidin neuvottelujen tuloksena vuonna 1978. Egyptillä on ollut merkittävä vaikutus muihin arabimaihin, ja se on toiminut usein välittäjänä näiden välisissä kiistoissa sekä Israelin–Palestiinan konfliktissa. Monet arabimaat luottavat yhä Egyptin rooliin jälkimmäisessä, vaikka sen vaikutus onkin ollut rajoitettua. Diplomaattiset suhteet naapurimaahan Sudaniin ovat olleet kireät kiistellyn Hala’ibin alueen vuoksi.

Entinen Egyptin pääministeri Boutros Boutros-Ghali toimi Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerinä vuosina 1991–1996.^[56] Egyptiläinen Mohamed ElBaradei taas toimii IAEA:n johtajana ja sai yhdessä järjestön kanssa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2005.^[57]

Egyptillä on Lähi-idän toiseksi suurimmat ja kenties Afrikan vahvimmat asevoimat. Egyptin asevoimilla on myös enemmän käytännön taistelukokemusta kuin monilla muilla alueen armeijoilla. Armeija on yhteensä noin 450 000 hengen vahvuinen. Asevelvollisuus on 18-vuotiaille egyptiläisille miehille pakollinen, mutta päätoimiset opiskelijat saavat lykkäystä 28. ikävuoteen asti. Palveluksen kesto on 12–36 kuukautta, ja sen jälkeen ollaan yhdeksän vuoden ajan reservissä valmiina kertausharjoituksiin.^[58]

Egyptillä ja Yhdysvalloilla on runsaasti sotilaallista yhteistyötä, ja Egypti on osallistunut säännöllisesti sotaharjoituksiin Yhdysvaltojen ja maan muiden eurooppalaisten ja arabiliittolaisten kanssa. Egypti osallistuu myös säännöllisesti Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvatehtäviin, viime aikoina Itä-Timoriin, Sierra Leoneen ja Liberiaan.^[28]

Freedom Housen vuoden 2022 määritelmän mukaan Egypti ei ole vapaa maa.^[59] Presidentti Abdel Fattah al-Sisi, joka nousi valtaan ensimmäisen kerran vuoden 2013 vallankaappauksessa, on hallinnut Egyptiä yhä autoritaarisemalla tavalla. Merkittävä poliittinen vastustus on käytännössä olematonta, sillä erimielisyyden ilmaukset voivat johtaa rikossyytteisiin ja vankeuteen. Kansalaisvapauksia, mukaan lukien lehdistönvapaus ja kokoontumisvapaus, rajoitetaan tiukasti. Turvallisuusjoukot osallistuvat ihmisoikeusloukkauksiin ja laittomiin tappoihin rankaisematta. Naisten, LGBT+-ihmisten ja muiden ryhmien syrjintä ovat edelleen vakavia ongelmia, kuten myös korkea perheväkivalta.^[59]

 

Pääartikkeli: Egyptin kuvernoraatit

Egypti on jaettu 27 kuvernöörin hallintoalueeseen (muhāfazāh). Kuvernööreillä on suurehko valta omien alueidensa kehittämiseen.

 

Egypti rajautuu lännessä Libyaan, etelässä Sudaniin ja koillisessa Israeliin sekä Gazan kaistaan.^[1] Egyptin tärkeä asema geopolitiikassa juontuu sen strategisesta sijainnista: kahdella mantereella sijaitsevana maana sillä on hallussaan Afrikan ja Aasian välinen Suezin kannas, jonka vuorostaan lävistää Välimeren Punaisenmeren kautta Intian valtamereen yhdistävä Suezin kanava.^[60]

Egyptin tärkeimpiä kaupunkeja ovat Aleksandria (yksi antiikin suurista kaupungeista), Assuan, Asyut, Kairo (maan nykyinen pääkaupunki), Al-Mahalla al-Kubra, Giza (tunnettu pyramideistaan), Hurghada, Luxor, Kom Ombo, Port Safaga, Port Said, Sharm el-Sheikh, Shubra-El-Khema, Suez, Zagazig ja Al-Minya. Maata halkoo etelästä pohjoiseen maailman pisin joki Niili, jonka molemmilla puolilla levittäytyy lähes asumaton aavikko. Egyptiin kuuluu osia Saharan ja Libyan aavikoista.^[61] Tärkeitä keitaita ovat Bahariyan keidas, Dakhlehin keidas, Farafran keidas, Khargan keidas ja Siwan keidas.^[62]

Egyptin ilmasto on maailman kuumimpia ja aurinkoisimpia. Aavikko peittää maan kokonaan lukuun ottamatta 80 kilometriä leveää kaistaletta Välimeren rannikolla, jossa sataa talvella. Sielläkin sademäärä jää 100–200 millimetriin vuodessa, mikä ei riitä maanviljelykselle. Muualla Kairon eteläpuolella sataa 20–50 millimetriä vuodessa, ja maan keski- ja eteläosissa voi paikoin olla useita sateettomia vuosia peräkkäin.^[63] Kuukausien keskilämpötilat vaihtelevat pohjoisrannikolla noin 14–30 °C välillä. Aavikolla saattaa olla kesällä 7 °C yöllä ja 40 °C päivällä, ja talvella 0 °C yöllä ja 18 °C päivällä.^[64] Etelästä Niilin suistoon puhaltava kuuma khamsin-tuuli voi nostaa keväällä aavikon lämpötilan 38 °C:n yli. Välimeri viilentää rannikkokaistaletta. Kairossakin saattaa joskus olla talvella pari astetta yöpakkasta. Siinain vuorilla ja pohjoisen kaupungeissa voi joinakin vuosina esiintyä lunta, ja kuuraa voi olla Keski-Egyptissä asti.

Egyptissä on useita erilaisia elinympäristöjä, niinpä sen eläimistöön kuuluu sekä aavikon että ruohikon, jokien ja merien lajeja. Harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvat manaatit sekä jyrsijöitä syövät aavikon käärmeet.^[65]

Valtio on perustanut 1980-luvulta alkaen suojelualueita, joita on jo yli kaksikymmentä. Vanhin niistä on sukeltajien tuntema Ras Mohamedin luonnonsuojelualue Siinain niemimaan eteläkärjessä. Tuhannen kalalajin ja kahdensadan korallilajin lisäksi siellä tavataan mangrovepuita ja harvinaisia lintuja, kuten kalasääskiä. Pyhän Katariinan luonnonsuojelualue puolestaan kattaa Etelä-Siinain keskiosien rikkonaisia vuorimaisemia. Siellä elää monia matelijoita ja harvinaisia nisäkkäitä. Egyptin mannerosan suojelualueisiin kuuluvat Kivettyneen metsän suojelualue erikoisine dyyneineen sekä deltan itäosassa Ashtum el Gamilin luonnonsuojelualue, jossa on rehevää Välimeren kasvillisuutta ja monilajinen linnusto.^[66]

Egyptin talous tukeutuu pääasiassa maatalouteen, matkailuun ja ulkomailla työskentelevien kotiin lähettämiin rahoihin.^[67] Egyptiläisiä siirtotyöläisiä on ollut etenkin suurissa öljymaissa kuten Saudi-Arabiassa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Kuwaitissa ja Libyassa sekä Yhdysvalloissa. Vuonna 2010 Maailmanpankki arvioi heidän lähettämiensä palkkojen yhteissummaksi 7,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria.^[68][69]

Vuonna 2021 maatalous toi 11,7 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllisti 26 prosenttia työvoimasta.^[1] Maanviljely keskittyy Niilin laaksoon, vaikka kunnianhimoisissa projekteissa on yritetty ottaa erämaata viljelykäyttöön. Lämpimän ilmaston takia vuodessa saadaan useita satoja. Tärkeimmät viljelykasvit ovat puuvilla, riisi, vehnä, maissi, sokeri, sipuli ja pavut. Aiemmin Niilin vuosittaiset tulvat toivat sen rannoille ravitsevaa lietettä, mutta Assuanin padon valmistuminen vuonna 1971 ja siitä syntynyt Nasserjärvi pidättävät nyt tulvan ja lietteen, ja maatalous on kokenut rajun rakennemuutoksen.^[28]

Matkailu on tuonut 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sen merkitys on vielä suurempi paikallisesti alueilla, joilla ei ole muita tulonlähteitä. Esimerkiksi Sharm el-Sheikhissä käy vuosittain neljä miljoonaa turistia. Levottomuudet ovat vähentäneet matkailijoiden määrää.^[70]

Öljyn ja kaasun vienti kattavat noin 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Myös Suezin kanavan kautta kulkeva liikenne on tärkeä tulonlähde. Liikenne kanavalla väheni vuoden 2008 laman aikana, mutta samaan aikaan noussut öljyn hinta kompensoi tulonmenetyksiä.^[28]

 

Egyptin merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu, rautamalmi, fosfaatti ja mangaani. Merkittävimmät vientituotteet ovat öljy ja öljytuotteet sekä puuvilla ja hedelmät.^[28]

Egyptissä on 86 lentopaikkaa, joista 15:llä on yli kolmen kilometrin kiitotie.^[1] Suuria ovat Kairon kansainvälinen lentoasema, Luxorin kansainvälinen lentoasema ja Hurghadan kansainvälinen lentoasema.

Egyptian National Railways hallitsee yli viidentuhannen kilometrin rautatieverkkoa.^[1] Satamakaupunkeja vuorostaan ovat Ayn Sukhnah, Aleksandria, Damietta, El Dekheila, Port Said, Sidi Kurayr ja Suez.^[1]

Pääartikkeli: Egyptin väestö

 

Egypti on Afrikan toiseksi suurin valtio sadalla miljoonalla asukkaallaan. Lähes koko väestö on keskittynyt Niilin rannoille (erityisesti Aleksandrian ja Kairon ympärille), Niilin suiston alueelle ja Suezin kanavalle. Noin 90 prosenttia väestöstä on islaminuskoista ja suurin osa lopuista on kristittyjä (pääasiassa kopteja).^[1]

Egyptin väestö on erittäin homogeenista: vuoden 2006 väestönlaskennassa 99,6 prosenttia oli egyptiläisiä.^[1] Etnisiä vähemmistöjä ovat pieni määrä beduiiniarabeja itäisellä ja läntisellä aavikolla sekä Siinain niemimaalla, berberiä puhuvat siwit Siwan keitaalla sekä muinaiset nubialaiset yhdyskunnat Niilin varrella Egyptin eteläisimmässä osassa. Egyptissä asuu myös noin 90 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Ryhmä koostuu pääasiassa palestiinalaisista (joita oli 50 000 vuonna 2002) ja sudanilaisista pakolaisista.^[71] Aikoinaan elinvoimainen urbaani Egyptin juutalais­yhteisö on käytännössä hävinnyt maastamuuton takia.^[72]

Urbaani kulttuuri on Egyptissä voimakasta; vuonna 2010 asui 43 prosenttia väestöstä kaupungeissa.^[1] Myös perinteiset kylät ovat saamassa kaupunkimaisia piirteitä. Kairo ja etenkin sitä ympäröivät slummialueet kasvavat jatkuvasti. Kaupunkilaiset asuvat useimmiten vuokratuissa kerrostaloasunnoissa, ja vuokrasääntelyllä on pitkät perinteet.^[72]

Egyptin terveysministeriön tekemän tutkimuksen mukaan egyptiläisistä 62 prosenttia on ylipainoisia ja 17 prosentilla on diabetes.^[73]

Egyptiläisistä 90 prosenttia on muslimeja, ja suurin osa heistä on sunneja.^[74] Kristittyjä on noin kymmenen prosenttia, ja heistä suurin osa ^[75][76] kopteja. Heidän osuutensa on jatkuvasti vähentynyt. Muihin kuuluu katolisia, kreikkalaisortodokseja, syyrialaisortodokseja ja armenialaisortodokseja, jotka asuvat pääasiassa Aleksandriassa ja Kairossa.^[77] Maassa on myös pieni, noin 300 hengen juutalaisyhteisö. Perustuslain mukaan islam on Egyptin valtionuskonto, mutta perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Käytännössä oikeusjärjestelmä tunnustaa kolme uskontoa: islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden.^[77]

Egyptissä on ateisteja ja agnostikkoja, mutta heidän lukumääränsä on tuntematon, sillä näiden oppien tunnustaminen voi johtaa oikeustoimiin. Vuonna 2000 egyptiläinen kirjailija, joka puhui ateismin puolesta, haastettiin oikeuteen Islamin ja sen profeetan loukkaamisesta.^[78]

Egyptissä on kaksi merkittävää uskonnollista instituutiota. Al-Azharin yliopisto on vanhin islamilainen oppilaitos, joka juontaa juurensa vuonna 970 perustettuun madrasaan.^[79] Egyptissä on myös vahva kristitty perintö Aleksandrian patriarkan johtaman koptilaisen kirkon kautta. Vuonna 1992 koptilaisella kirkolla oli Egyptissä yli yhdeksän miljoonaa jäsentä, ja ulkomailla noin 1,2 miljoonaa.^[80]

Open Doors -järjestön World Watch -listauksen mukaan kristityt kokevat Egyptissä hyvin korkeaa vainoa. Kristittyjä vainotaan yleisimmin Ylä-Egyptissä. Vainot voivat vaihdella kristittyjen naisten häirinnästä karkotuksiin. Järjestön mukaan vakava lainvalvonnan puute ja paikallisviranomaisten haluttomuus suojella kristittyjä jättää uskovat alttiiksi hyökkäyksille.^[81][82]

Katso myös: Muinaisen Egyptin uskonto

Egyptin kulttuurilla on viisituhatvuotinen historia. Muinainen Egypti oli maailman vanhimpien sivilisaatioiden joukossa ja tuhansien vuosien ajan maassa pysyi yllä monimutkainen ja yllättävän vakaa kulttuuri, joka on vaikuttanut myöhempiin sivilisaatioihin Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Faaraoiden kauden jälkeen Egypti on itse joutunut ensin hellenismin, sitten kristinuskon ja myöhemmin arabikulttuurin ja islamin vaikutuksen kohteeksi.^[72]

Muinainen egyptin kieli, joka muodostaa oman haaransa afroaasialaisten kielten kielikunnassa, on yksi maailman ensimmäisistä kirjoitetuista kielistä. Se tunnetaan erityisesti muistomerkeissä ja papyruksissa säilyneistä hieroglyfeistä. Vanhimmat kirjainmerkit ovat ajalta yli 3200 vuotta eaa.^[83] Roomalais­aikana egyptin kielestä kehittyi koptin kieli, jota alettiin kirjoittaa kreikka­laisilla aakkosilla. Se on yhä Egyptin koptilaisen kirkon käytössä, mutta ei enää puhe­kielenä.^[84]

Arabian kieli tuli Egyptiin arabivalloituksessa 600-luvulla, ja egyptinarabia on maan nykyinen puhekieli. Sellaisena se syrjäytti koptin kielen vähitellen, lopullisesti kuitenkin vasta 1600-luvulla.^[84] Kirjoitetun ja puhutun kielen välillä on suuria eroja, ja puhutussa kielessä alueellisia murre-eroja. Television ja radion kautta Kairon murre leviää koko maahan ja muuallekin arabiankieliseen maailmaan.^[72]

Egyptiin kuuluvassa osassa Nubiaa asuu noin miljoona nilo­saharalaisiin kieliin kuuluvien dongolan ja nobiinin kielen puhujaa. Nämä kielet ovat toisilleen läheistä sukua, ja ne luetaan joskus saman kielen murteiksi.^[85] Maassa on myös satojatuhansia indoarjalaisen, romanille sukua olevan doman kielen puhujaa.^[86]

•  
  Muinaisen Egyptin hieroglyfit ovat sumerin ohella maailman vanhimpia kirjoitusjärjestelmiä.
•  
  Demoottinen kirjoitus kehittyi hieroglyfeistä ja sitä käytettiin yli tuhannen vuoden ajan.
•  
  Koptin kieltä kirjoitetaan omalla pääasiassa kreikkalaisiin aakkosiin perustuvalla kirjoitusjärjestelmällään.
•  
  Arabivalloituksen jälkeen Egyptissä on käytetty arabialaista kirjoitusta.

Pääartikkeli: Egyptin kirjallisuus

Egyptin rikas kirjallisuus muodostaa tärkeän osan koko arabimaailman kulttuuria. Egyptiläiset kirjailijat ja runoilijat olivat ensimmäisiä modernilla tyylillä arabiaksi kirjoittaneita, ja heidän kehittämiään tyylejä on imitoitu laajalti. Egyptiläinen romaanikirjailija Naguib Mahfouz oli ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut arabi.^[87]

 

Muinaisen Egyptin kirjallisuuden historia ulottuu kolmannelle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua, ja ensimmäinen kirjallisuuden muoto oli ”pyramiditekstit”, hallitsijoiden hautoihin kaiverretut mytologiset ja rituaaliset tekstit. Myöhempi muinaisen Egyptin kirjallisuus sisältää myös ”viisauden tekstejä”, jotka olivat filosofisen opetuksen muoto. Uuden kuningaskunnan aikana syntyi egyptiläisen kirjallisuuden mestariteos, Kuolleiden kirja. Kreikkalais-roomalaisella kaudella (332 eaa.–639) egyptiläistä kirjallisuutta käännettiin muille kielille, ja kreikkalais-roomalainen kirjallisuus sulautui yhteen egyptiläisen kanssa. Tältä ajalta on peräisin Rosettan kivi, josta tuli avain muinaisen egyptiläisen kirjoituksen tulkitsemiseen. Kolmannella vuosisadalla eaa. Aleksandrian kaupunki sai ylpeillä yli puolen miljoonan käsin kirjoitetun kirjan kirjastollaan. Kristityn kauden ensimmäisinä vuosisatoina Egyptissä tuotettiin runsaasti askeettista kirjallisuutta koptin kielellä, ja egyptiläisissä luostareissa käännettiin kreikan- ja syyriankielisiä teoksia, joita on nykyään jäljellä vain koptiksi. Islamin saavuttua maahan Egypti säilyi kirjallisuuden keskuksena, nyt arabian kielellä, ja vuonna 970 Kairoon perustetusta Al-Azharin yliopistosta tuli sunnalaisuuden tärkeimpiä opinkeskuksia. 1100-luvulla juutalainen oppinut Maimonides tuotti tärkeimmän teoksensa Mishneh Torahin asuessaan Egyptissä.^[88]

Modernin Egyptin kirjallisuuden nimistä Nobelin palkinnon saanut Naguib Mahfouz on tunnetuin.^[72] Muita kirjailijoita ovat Nawal El Saadawi, joka tunnetaan feministisistä teoksistaan, sekä Alifa Rifaat, joka on konservatiivi ja kirjoittaa naisista ja perinteistä.^[89]

 

 

Muinaisen Egyptin ”virallinen” taide keskittyi valtionuskonnon ympärille ja tuotti pieniä ja suuria patsaita sekä historiaa ja mytologiaa kuvaavia seinämaalauksia. Egypti oli maailman ensimmäisiä sivilisaatioita, joka loi taiteen tekemistä ohjaavan säännöstön. Faaraoista tehdyt seinämaalaukset noudattivat tarkkaa visuaalisten sääntöjen ja merkitysten kaavaa. Varhaisessa egyptiläisessä taiteessa ei ole lainkaan syvyysperspektiiviä, ja ihmiset ja esineet piirretään lähes aina sivulta katsoen.^[90][91]

Nykyisin egyptiläiset taiteilijat elättävät itsensä teostensa myynnillä, apurahoja ei juuri tunneta. Gallerioita on lähinnä vain Kairossa. Maaseudulla elää edelleen kansantaidetta edistävä seinämaalausten perinne.^{[72]selvennä}

Suosituin urheilulaji Egyptissä on jalkapallo, ja egyptiläiset seurat kuten erityisesti Al Ahly ja Al Zamalek tunnetaan kautta arabimaailman ja Afrikan, ja ne nauttivat myös kansainvälistä suosiota. Egyptin jalkapallomaajoukkue on menestynyt hyvin Afrikan-mestaruuskilpailuissa, ja voittanut ne vuosina 1957, 1959, 1986, 1998, 2006, 2008 ja 2010.^[92] Se oli FIFA-rankingissa marraskuussa 2017 sijalla 30^[93].

Muita suosittuja urheilulajeja Egyptissä ovat koripallo, käsipallo, squash ja tennis. Egyptin squash-joukkue muistetaan niin 1930-luvulta kuin nykyaikanakin kovasta kilpailustaan maailmalla.^[94] Käsipallo on tullut Egyptissä yhä suositummaksi Egyptin joukkueen päästyä 1990-luvulla lajin huipputasolle sen voitettua sekä paikallisia että alueellisia kilpailuja.^[95] Maailmanmestaruustasolla joukkue saavutti neljännen sijan vuonna 2001^[96].

Egypti on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1906 alkaen. Sillä on ollut neljä kertaa yli sadan urheilijan joukkue: 1952, 1984, 2008 ja 2012. Kaksinkertaisia mitalisteja ovat painonnostaja Ibrahim Hassanien Shams, uimahyppääjä Farid Simaika ja painija Karam Ibrahim.^[97]

Egyptin musiikissa yhdistyy muinaisia, arabilaisia, afrikkalaisia ja länsimaisia vaikutteita. Arabien klassinen musiikki on kehittynyt koko sen kulttuurialueella, mutta Egypti on eräs keskeisistä paikoista. Egyptissä on elänyt kuuluisia klassisia esiintyjiä ja säveltäjiä kuten Umm Kalthum, Mohammed Abd el-Wahaab, Abd el-Halim Hafez ja Sayed Darwees.^[98]

1970-luvulta lähtien egyptiläisestä popmusiikista on tullut tärkeä osa maan kulttuuria, ja sitä kuuntelee etenkin nuori sukupolvi. Myös egyptiläistä kansanmusiikkia kuunnellaan paljon sekä soitetaan häissä ja juhlissa. Suosituimpiin egyptiläisiin laulajiin kuuluu Amr Diab.^[98] Vatsatanssi, arabiaksi raqs sharqi, on saattanut saada alkunsa Egyptissä. Nykyään maata pidetään lajin kansainvälisenä keskuksena.^[99]

Vaikka Aleksandriassa ja rannikkoalueilla käytetään paljon kalaa ja mereneläviä, suurimmaksi osaksi egyptiläinen keittiö perustuu palkokasveihin ja vihanneksiin. Liha on ollut kallista egyptiläisille läpi historian, joten maan ruokakulttuuri suosii kasvisruokia.

Kusharia (riisistä, pavuista ja makaronista tehty ruokalaji) pidetään Egyptin kansallisruokana. Myös muhennetuista härkäpavuista tehty ful medames on yksi suosituimmista ruoista. Egyptiläiset kristityt noudattavat liturgisen kalenterin määräämiä paastoaikoja, jotka käsittävät yli kaksi kolmasosaa vuodesta. Egyptiläinen ruoka ei ole kovin tulista. Maan islamilaisesta uskonnosta johtuen alkoholia ei ole laajalti saatavilla muualla kuin hotelleissa sekä joissakin ravintoloissa ja baareissa. Yksi egyptiläisen kaupunkielämän piirteistä ovat lukemattomat kahvilat (ahwa), joissa juodaan kahvin ja teen lisäksi muun muassa sitruunamehua ja poltetaan vesipiippua.^[100]

• Abu Simbel
• Aleksandrian uusi kirjasto
• Deir el-Medina
• Dendera
• Gizan pyramidit
• Gizan sfinksi
• Karnakin temppeli
• Pyhän Katariinan luostari Siinain vuoren juurella
• Kheopsin pyramidi (eli Gizan suuri pyramidi)
• Kom Ombon temppeli
• Kuningattarien laakso
• Kuninkaiden laakso
• Luxorin temppeli
• Memnonin kolossit
• Sakkara

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Egypti.

 

Wikimatkoissa on matkaopas aiheesta Egypti

• Ylen 8-osainen radiosarja Arabikevään historiaa: Osa 5/8 Egypti (Arkistoitu – Internet Archive)
• Egyptin hallinnon portaali (Arkistoitu – Internet Archive) (arabiaksi) (englanniksi)
• Egypt State Information Service (englanniksi) (arabiaksi) (ranskaksi)
• Egypt's Information Portal – IDSC (arabiaksi) (englanniksi)
• Al-Ahram Weekly (englanniksi)
• Egypt Today – The Magazine of Egypt (englanniksi)
• Egypt Travel – Egyptin virallinen matkailusivusto
• Arabimaailman johtotähdestä poliittisen apatian yhteiskunnaksi – mitä Egyptille tapahtui? – The Ulkopolitist