Yleinen pappeus

Osa artikkelisarjaa
Protestantismi
Aiheet Suuret herätykset Uskonpuhdistus
Teologia Viisi pääperiaatetta Adiafora Pelastusvarmuus Uskovien kaste Protestanttinen kirkko-oppi Yleinen pappeus
Pääsuuntaukset Adventismi Anabaptismi Anglikanismi Baptismi Helluntaiherätys Kalvinismi Luterilaisuus Metodismi Vapaat suunnat
Alasuuntaukset Herrnhutilaisuus Hussilaisuus Valdolaisuus Kveekarit Katolis-apostolinen kirkko Pietismi Suomen herätysliikkeet Plymouthin veljet Pyhitysliike Raamatuntutkijat Seitsemännen päivän adventismi Schwenckfeldiläisyys
Yleiskristilliset liikkeet Karismaattinen liike Uskon Sana Evankelikalismi Uuskarismaattisuus Tunnustuskuntiin kuulumattomat
Muut liikkeet Arminiolaisuus Fundamentalismi Konvergenssiliike Kotikirkot Liberaaliteologia Puritanismi Radikaalipietismi Uusprotestantismi
n k m

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Yleinen pappeus on kristillinen oppi, joka tarkoittaa sitä, että kaikilla kristillisen kirkon jäsenillä tai uskovilla on oikeus lukea Raamattua ja harjoittaa uskontoaan itsenäisesti. Se perustuu lukuisiin Raamatun kohtiin Uudessa testamentissa. Yksi merkittävä esimerkki on Ensimmäinen Pietarin kirje 2:9:

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.

Yleisen pappeuden nähdään liittyvän ennen kaikkea oikeuteen rukoilla Jumalaa. Lukuisat kristilliset kirkot (mm. katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja luterilaisuus) kuitenkin opettavat, että yleisen pappeuden lisäksi on ns. erityinen pappeus, ja että tietyt kirkolliset toimitukset (sakramentit) kuuluvat ainoastaan tehtävään erityisesti vihityille henkilöille, papeille. Luterilaisessa kirkossa erityiselle pappeudelle kuuluu erityisesti "sana ja sakramentit", eli tehtävä opettaa Jumalan sanaa julkisesti ja toimittaa sakramentit, kaste ja ehtoollinen.

Näkemys erityisen ja yleisen pappeuden erosta liittyy yleensä myös näkemykseen siitä, että tavallisen uskovan eli maallikon ja papin välillä on laadullinen ero. Pappi on saanut pappisvihkimyksessä erityisen hengellisen merkin, jonka vuoksi hän voi toimittaa pyhiä sakramentteja. Uskovat, joilla ei vihkimystä ole, eivät puolestaan voi toimittaa esimerkiksi ehtoollista. Tällaista kantaa edustavat ainakin katolisuus ja ortodoksisuus; luterilaisuus ei ota kantaa maallikoiden kykyyn toimittaa sakramentteja, mutta katsoo, että vain papeilla on oikeus toimittaa näitä riittejä. Tosin on huomioitava, että katolisuudessakin hätäkaste on pätevä myös maallikon tai jopa ei-kristityn toimittamana.

Jotkut^selvennä protestanttiset kirkot ovat radikalisoineet näkemyksen yleisestä pappeudesta. Radikaalissa näkemyksessä yleinen pappeus tarkoittaa myös erityisen pappeuden kieltämistä, jolloin katsotaan, että jokaisella uskovalla on paitsi kyky, myös oikeus opettaa Jumalan sanaa julkisesti ja toimittaa kasteita ja ehtoollisia.

• Avainten valta