Terbium

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gadolinium ← Terbium → Dysprosium
-
↑
Tb
↓
Bk  
 
 


Yleistä
Nimi Terbium
Tunnus Tb
Järjestysluku 65
Luokka lantanoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys8,23 · 103 kg/m3
Värihopeanvalkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1843, Carl Gustav Mosander
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)158,925354(8)[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)175 (225) pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f96s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 27, 8, 2
Hapetusluvut+II, +III, +IV
Kiderakenneheksagonaalinen tiivispakkaus (HCP)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 629 K (1 356 °C)
Kiehumispiste3 503 K (3 230 °C)
Höyrystymislämpö293 kJ/mol
Sulamislämpö10,15 kJ/mol
Äänen nopeus2 620 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,2 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,182 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus8.3×105 S/m
CAS-numero7440-27-9
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Terbium (lat. terbium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Tb ja järjestysluku 65. Terbium on hopeanharmaa ja harvinainen maametalli. Se on pehmeää ja muistuttaa ulkonäöltään alumiinia, mutta on sitä huomattavasti raskaampaa. Terbiumin moolimassa on 158,9 u ja tiheys 8 230 kg/m³. Sulamispiste on 1 629 K ja kiehumispiste 3 503 K. Sen elektronegatiivisuus on 1,2. Luonnossa terbiumilla on yksi vakaa isotooppi, Tb-159. Tämän lisäksi sillä on havaittu 36 radioaktiivista isotooppia, joista pitkäikäisin on Tb-158 puoliintumisajalla 180 vuotta. Jaksollisessa järjestelmässä terbiumia ennen on gadolinium ja jälkeen dysprosium.[2][3][4]

Terbiumia

Terbiumilla on kaksi allotrooppista muotoa, jotka molemmat riippuvat lämpötilasta. α-Tb esiintyy alle 1 298 °C:n lämpötiloissa ja β-Tb sitä korkeammissa. Metallinen terbium kestää hyvin korroosiota.[2]

Terbiumin löysi ruotsalainen kemisti Carl Gustav Mosander vuonna 1843 ja nimesi sen Ytterbyn kylän mukaan.[5]

Terbium on harvinaista ja platinaakin kalliimpaa. Mineraaleja joissa terbiumia esiintyy ovat mm. ceriitti, gadoliniitti, monatsiitti, ksenotiimi sekä eukseniitti ja niissäkin sitä on keskimäärin vain noin 0,03 %. Eukseniitissa on joskus suurempia noin 1 % pitoisuuksia. Se ei lähes koskaan esiinny vapaana metallina vaan yhdisteinä tai yhdessä muiden harvinaisten maametallien kanssa.[2][4]

Terbiumyhdisteitä ovat muuan muassa halidit TbCl3, TbI3, TbBr3, TbF3 ja TbF4. Sen yleisin hapetusluku on +III, kuten terbiumoksidissa Tb2O3, mutta myös +II ja +IV yhdisteitä tunnetaan.[2]

Pieninä määrinä sitä käytetään lasereissa ja elohopea­lampuissa. Sitä käytetään myös röntgen­laitteiden valotus­levyissä, jotka se tekee herkemmiksi. Näin terbiumin avulla voidaan lyhentää valotus­aikaa ja siten pienentää potilaan saamaa säteily­annosta.[5]

Terbium on yksi Terfenol-D magnetostriktiivisen metalliseoksen ainesosa. Tätä on käytetty mm. sotalaivojen kaikuluotaimissa.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Standard Atomic Weights of 14 Chemical Elements Revised. Chemistry International, 29.10.2018, 40. vsk, nro 4, s. 23–24. IUPAC. doi:10.1515/ci-2018-0409 ISSN 1365-2192 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.12.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Robert E. Krebs: The History and Use of Our Earth's Chemical Elements: A Reference Guide, s. 292–293. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 0313334382 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.1.2016). (englanniksi)
  3. ↑ a b Terbium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
  4. ↑ a b Emsley, John: Nature's Building Blocks: An A-Z Guide to the Elements, s. 430–432. Oxford University Press, 2001. ISBN 0198503407 Kirja Googlen teoshaussa. (englanniksi)
  5. ↑ a b Marko Hamilo: Röntgenkuvia turvallisesti 25.4.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 12.7.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Terbium.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Terbium&oldid=22814947”