Talviolympialaiset 1988

XV talviolympiakisat
Isäntäkaupunki	Calgary, Kanada
Osallistujamaita	57
Osallistujat	1 423 (1 122 miestä, 301 naista)
Kisatapahtumat	46 kilpailua 10 lajissa
Avajaiset	13. helmikuuta 1988
Päättäjäiset	28. helmikuuta 1988
Avaaja	kenraalikuvernööri Jeanne Sauvé
Urheilijoiden vala	Pierre Harvey
Tuomareiden vala	Suzanna Morrow-Francis
Olympiatulen sytyttäjä	Robyn Perry
Olympiastadion	McMahon Stadium[1]
← 1984 1992 →
Infobox OK

Vuoden 1988 talviolympialaiset pidettiin Calgaryssä, Kanadassa 13.- 28. helmikuuta 1988. Calgary sai järjestää kisat voitettuaan äänestyksessä Ruotsin Falunin ja Italian Cortina d'Ampezzon. Suurin osa tapahtumista järjestettiin Calgaryssä, mutta muutamia hiihtokilpailuja järjestettiin vuoriston lomakohteissa Nakishassa ja Canmoressa, kaupungista länteen.

Kilpailuihin osallistui 57 maata ja 1 423 urheilijaa.^[1] Kisojen menestynein valtio oli Neuvostoliitto 29 mitalilla, toiseksi menestyneimmän maan ollessa Itä-Saksa 25 mitalilla. Samoin kuin Montrealissa 1976, isäntämaa Kanada ei onnistunut voittamaan yhtään kultamitalia virallisissa lajeissa.^[2] Suomalainen mäkihyppääjä Matti Nykänen ja alankomaalainen pikaluistelija Yvonne van Gennip saavuttivat molemmat kolme kultamitalia jakaen näin menestyneimmän urheilijan tittelin kisoissa.^[1]

Kisat muistetaan myös brittiläisen mäkihyppääjä Eddie Edwardsin "sankarillisista epäonnistumisista"^[3] ja Jamaikan kelkkailumaajoukkueen ensiesiintymisestä talviolympialaisissa.^[4]

Calgaryn olympialaiset olivat aikoinaan yhdet kalleimmista olympialaisista koskaan, mutta olympiakisat onnistuivat taloudellisesti hyvin^[5] ja tuottivat miljoonia dollareita voittoa (kun menoiksi lasketaan vain järjestelykomitean suorat kulut, ja valtion tuki lasketaan tuloksi)^[6], ja kisajärjestäjät käyttivät muun muassa televisiointioikeuksista saamansa ylimääräiset tuotot alueelle olympialaisia varten järjestettyjen palveluiden ylläpitämiseen, mikä kehitti Calgarystä Kanadan talviurheilun keskuksen. Viisi kisoja varten rakennettua kisapaikkaa toimivat jatkossakin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, mikä on auttanut maata saavuttamaan huippumenestystä tulevissa talviolympialaisissa. Kilpailut julisti virallisesti avatuksi Jeanne Sauvé. Olympiavalan vannoi järjestäjien puolesta entinen taitoluistelija Suzanna Morrow-Francis ja urheilijoiden puolesta maastohiihtäjä Pierre Harvey. Olympiatulen sytytti koulutyttö Robyn Perry. ^[7][1]

Äänestystulokset[8]
Kaupunki	Maa	Kierros 1	Kierros 2
Calgary	Kanada	35	48
Falun	Ruotsi	25	31
Cortina d'Ampezzo	Italia	18

Calgary voitti Kanadan sisäisessä äänestyksessä Vancouverin, jossa kisat järjestettiin vuonna 2010, eli 22 vuotta myöhemmin. Calgary oli valmis käyttämään kisoihin 217 miljoonaa dollaria, kun taas Vancouver oli laskenut pystyvänsä käyttämään kisoihin 80 miljoonaa.^[9]

Pitopaikka päätettiin 30. syyskuuta 1981, Baden-Badenissa, Länsi-Saksassa,^[10] jolloin Calgary valittiin neljän epäonnistuneen haun jälkeen järjestämään kisat. Ensimmäisellä kierroksella Italian Cortina d'Ampezzo putosi jääden 18 ääneen Ruotsin Falunin saadessa 25 ja Calgaryn saavuttaessa 35 ääntä. Toisella kierroksella Calgary voitti Falunin äänin 48-31. ^[8] Calgary voitti äänestyksen, vaikka se oli hakijoista ainoa, jolla ei ollut kunnollisia rakenteita olympialaisia varten. ^[11] Näin Kanadassa järjestettiin ensimmäistä kertaa talviolympialaiset, ja toista kertaa olympialaiset ylipäätään.^[12] Kisajärjestäjät kuitenkin päättivät, että kisarakenteista ei tehdä väliaikaisia, vain kisojen ajan pystyssä olevia, vaan kaikki rakenteet jäävät ammattiurheilijoiden ja tavallisten ihmisten käyttöön kisojen jälkeen. Kanadan 2010-luvulla talviolympialaisissa pärjäämisen yhtenä suurimmista taustasyistä on se, että juuri vuonna 1988 kilpailupaikat jätettiin käyttöön. ^[13]

Olympiaohjelmassa oli 46 tapahtumaa 11 eri urheilulajissa. Lisäksi mukana oli neljä näytöslajia.^[14][15][16]

•  Alppihiihto
•  Ampumahiihto
•  Jääkiekko
•  Ohjaskelkkailu
•  Pikaluistelu
•  Pohjoismaiset hiihtolajit
  •  Maastohiihto
  •  Mäkihyppy
  •  Yhdistetty
•  Rattikelkkailu
•  Taitoluistelu

•  Curling
•  Freestylehiihto
•  Kaukalopikaluistelu
•  Vammaishiihto

Suurin osa tapahtumista järjestettiin itse Calgaryssä, mutta osa kilpailutapahtumista järjestettiin kaupungin länsipuolella.

Maasto- ja ampumahiihtotapahtumat ja yhdistetyn hiihto-osuudet sekä näytöslajina ollut näkövammaisten hiihto järjestettiin parin kilometrin päässä Canmoresta Nordic Centressä, 100 kilometriä länteen Calgarystä. Sen rakentaminen maksoi 17,3 miljoonaa dollaria, joista Albertan provinssi maksoi 15,4 miljoonaa, ja se oli yksi neljästä suurimmasta kisoja varten rakennetusta kilpailualueesta. Kilpailupaikan suunnittelu oli alkanut vuonna 1983 heti, kun oli varmistunut Calgaryn järjestävän kisat. Hiihtoreitit suunniteltiin niin, että kolmasosa oli ylämäkeä, toinen kolmesosa alamäkeä ja loput tasaista. ^[17] Vuosina 2004-2008 sitä kunnostettiin 25,6 miljoonalla Kanadan dollarilla. Nykyään alue toimii Kanadan maasto- ja ampumahiihtomaajoukkueiden harjoituskeskuksena ja siellä järjestetään maailmancupin kilpailuja.^[18]

Nakiskassa, Mount Allanin huipulla, 90 minuutin ajomatkan päässä Calgarystä, pidettiin kaikki alppihiihtokilpailut. Albertan hallitus maksoi yli 27 miljoonaa maksaneen kilpailualueen rakentamisen, mutta nykyään sitä pyörittää yksityinen yhtiö. Alun perin alppihiihtotapahtumat oli tarkoitus järjestää kauempana olevilla Mount Sparrowhawkilla ja Mount Sharkilla, mutta myöhemmin päätettiin pitää kilpailut paremmin saavutettavissa olevalla Mount Allanilla. Kisojen jälkeisenä aikana Kanadan alppihiihtomaajoukkue on käyttänyt paikkaa harjoituksissaan marraskuussa ennen maailmancupin alkua.^[18]

Olympic Saddledome (nykyään nimeltään Scotiabank Saddledome) on lähes 100 miljoonalla rakennettu, vuonna 1983 valmistunut jäähalli, jossa järjestettiin taitoluistelut ja osa jääkiekko-otteluista. Se oli ainoa olympialaisten päätapahtumapaikka, jonka rakentaminen oli alkanut jo ennen kisojen myöntämistä Calgarylle. ^[18][17] Taitoluistelun ja jääkiekko-otteluiden toissijaisena järjestyspaikkana toimi vuonna 1950 valmistunut Stampede Corral. Se täytti vaatimukset olympialaisia varten, joten sitä kunnostettiin vähäisesti. Areenalle mahtuu lähes 6 500 katsojaa.^[17]

Yli kolmasosan Kanadan hallituksen kisoja varten varaamasta 200 miljoonan dollarin budjetista meni Canada Olympic Parkin rakentamiseen. 85 hehtaarin kokoisella alueella järjestettiin kelkkailut, mäkihyppy, näytöslajina ollut freestylehiihto sekä yhdistetyn mäkihyppyosuudet. Kelkkailuratojen suunnittelussa ja rakentamisessa käytettiin hyväksi Itä-Saksan teknologiaa, ja ne rakennettiin syksyn 1984 ja kevään 1986 välillä kovetetusta betonista. Kelkkailuratojen yhteispituus on 1475 metriä. Neljän mäkihyppytornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1984 ja ne saatiin valmiiksi 1986. Mäkihyppytornien korkeudet ovat 30 (harjoitusmäki), 50, 70 ja 90 metriä. Suurimman mäen montussa on tilaa 35 000 katsojalle, mutta peräti 80 000 ihmistä seurasi yhtä aikaa mäkihyppyä kisojen aikaan paikan päällä. Saman kukkulan itäpuolella sijaitsevat näytöslajina olleen freestylehiihdon kilpailupaikat, joissa oli tilaa 15 000 katsojalle.^[17] Nykyään monet calgarylaiset oppivat Canada Olympic Parkissa hiihtämään ja lumilautailemaan.^[18]

Pikaluistelut pidettiin Olympic Ovalissa, jonka rakentaminen maksoi 40 miljoonaa, ja joka oli Pohjois-Amerikan ensimmäinen 400 metrin pikaluistelurata. Se suunniteltiin ympärivuotiseen käyttöön. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun talviolympialaisten pikaluistelutapahtumat järjestettiin sisätiloissa.^[17] Olympic Ovalissa toimii nykyään myös ihmisten suorituskykyä mittaava laboratorio.^[18]

Näytöslajeina järjestetyt curling sekä lyhyen radan pikaluistelu pidettiin Max Bell Arenalla. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan nämä tapahtumat oli tarkoitus järjestää muualla, kunnes järjestejät päätyivät järjestämään tapahtumat Max Bell Arenalla. Jäähallin kehittämiseen käytettiin kisojen alla noin miljoona dollaria.^[17]

Avajaiset sekä päättäjäiset järjestettiin McMahon Stadiumilla, joka oli valmistunut vuonna 1960. Järjestäjät olivat suunnitelleet aluksi pitävänsä vain avajaiset McMahon Stadiumilla, mutta he myöhemmin päättivät järjestää myös päättäjäiset samassa paikassa. Alun perin stadionilla oli 33 000 istumapaikkaa, mutta kisoja varten areenalle lisättiin 5 000 pysyvää ja 22 000 väliaikaista istumapaikkaa.^[17]

Kisoihin osallistui 1 423 urheilijaa 57 maasta. Urheilijoista miehiä oli 1 122 ja naisia 301.^[16][19]

Pääartikkeli: Vuoden 1988 talviolympialaisten mitalitaulukko

Vuoden 1988 talviolympialaisten mitalitaulukon ykkössijan saavutti Neuvostoliitto.^{[1][20][15][21]}

Vuoden 1988 talviolympialaisten mitalitaulukko
Sija	Maa	Kultaa	Hopeaa	Pronssia	Yhteensä
1	Neuvostoliitto	11	9	9	29
2	Itä-Saksa	9	10	6	25
3	Sveitsi	5	5	5	15
4	Suomi	4	1	2	7
5	Ruotsi	4	0	2	6
6	Itävalta	3	5	2	10
7	Alankomaat	3	2	2	7
8	Länsi-Saksa	2	4	2	8
9	Yhdysvallat	2	1	3	6
10	Italia	2	1	2	5

Kisoihin oli tarjolla noin 1,9 miljoonaa lippua, joista myytiin noin 1,6 miljoonaa. Lippuja myytiin enemmän kuin kertaakaan kisojen jälkeisissä talviolympialaisissa.^[22] Lipunmyynti tuotti arviolta 38,5 miljoonaa. Lippujen kysyntä kisojen päätapahtumiin yllätti järjestäjät, jotka olivat asettaneet lippujen hinnat alhaisiksi tarkoituksenaan tarjota tasaiset mahdollisuudet kaikille ostaa lippuja. Ongelmaksi muodostui se, että kaikki halusivat ostaa samoja lippuja, sillä esimerkiksi maastohiihto ja yhdistetty eivät kiinnostaneet kanadalaisia, koska nämä lajit olivat heillä melko vieraita. Suurin osa, eli noin kolme neljäsosaa lipuista, myytiin Calgaryn lähialueiden asukkaille ja kymmenesosa Yhdysvaltoihin.^[17]

Kisoja edeltävinä vuosina kisojen lipunmyynnissä kärjistyi skandaali.^[23] Kisojen lipunmyynnistä vastannut James McGregor pidätettiin sekä erotettiin virastaan, sillä häntä syytettiin petoksesta yritettyään myydä 8 000 lippua väärin Yhdysvaltoihin oman yrityksensä nimissä sähköpostilla.^[24][25] Tämän lisäksi Yhdysvaltoihin myytäväksi tarkoitetut liput tulivat myyntiin yli viikon verran myöhässä verrattuna Kanadan vastaaviin, vaikka niiden piti tulla myyntiin yhtä aikaa tarjoten tasaväkisen mahdollisuuden ostaa lippuja haluamiinsa tapahtumiin ja parhaisiin paikkoihin. Näin kanadalaiset saivat etua tässä asiassa.^[26]

Neljä vuotta ennen kisoja, vuonna 1984, kisajärjestäjät kertoivat Sveitsin Lausannesta, että he olivat tehneet 309 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sopimuksen kisojen televisiointioikeuksista American Broadcasting Companyn kanssa. Se oli yli kolme kertaa enemmän kuin edellisissä talviolympialaisissa Sarajevossa 1984. ^[27] Tämä myös varmisti sen, että kisat eivät jääneet tappiolle.^[28] Sopimus oli kuitenkin tappiollinen ABC:lle, sillä sen saamat mainostulot eivät riittäneet paikkaamaan maksua kisojen televisioinnista.^[29]

Kanadassa kisat televisioi pääasiassa CTV, mutta CBC lähetti tunnin koosteen kisoista pävittäin.^[30] Euroopan yleisradiounioni puolestaan maksoi 5,7 miljoonaa dollaria lähetysoikeuksista 32 maassa. Neuvostoliitto, Kuuba, Pohjois-Korea ja Itä-Euroopan sosialistiset valtiot maksoivat yhteensä 1,2 miljoonaa kisojen oikeuksista.^[31]

• Talviparalympialaiset 1988

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Talviolympialaiset 1988.

n k m Olympialaiset Kesäolympialaiset 1896 1900 1904 1906 1908 1912 1916 1920 1924 1928 1932 1936 1940 1944 1948 1952 1956 1960 1964 1968 1972 1976 1980 1984 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012 2016 2020 2024 2028 2032 2036 Talviolympialaiset 1924 1928 1932 1936 1940 1944 1948 1952 1956 1960 1964 1968 1972 1976 1980 1984 1988 1992 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022 2026 2030

Valtiot talviolympialaisissa 1988

Eurooppa	Alankomaat	Andorra	Belgia	Bulgaria	Espanja	Islanti
	Iso-Britannia	Italia	Itä-Saksa	Itävalta	Jugoslavia	Kreikka
	Kypros	Liechtenstein	Luxemburg	Länsi-Saksa	Monaco	Neuvostoliitto
	Norja	Puola	Portugali	Ranska	Romania	Ruotsi
	San Marino	Suomi	Sveitsi	Tanska	Tšekkoslovakia	Turkki
	Unkari
Amerikka	Alankomaiden Antillit	Argentiina	Bolivia	Chile	Costa Rica	Guatemala
	Jamaika	Kanada	Puerto Rico	Meksiko	Yhdysvallat	Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Aasia	Filippiinit	Intia	Japani	Kiina	Kiinan Taipei	Etelä-Korea
	Libanon	Mongolia	Pohjois-Korea
Oseania	Australia	Fidži	Guam	Uusi-Seelanti
Afrikka	Marokko