Tähkä

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tähkällä tarkoitetaan arkikielessä usein viljakasvien, erityisesti vehnän, ohran tai rukiin, kukintoa tai maissin syötävää osaa. Kasvitieteellisesti tähkä on tertunkaltainen kukintotyyppi, jossa kukat ovat perättömiä, kun tertussa ne ovat perällisiä.

Kukintotyyppinä tähkän muodostavia kasvilajeja on useissa eri kasviheimoissa. Erityisesti monien heinä- ja sarakasvilajien kukintona on joko yksittäinen tähkä tai useasta tähkästä koostuva kukinto. Heinä- ja sarakasvien tähkät koostuvat useista tähkylöistä, mutta niiden tähkylät ovat kuitenkin rakenteiltaan hieman erilaisia.

Sarakasvien heimoon kuuluvilla saroilla (Carex) kukintona on joko yksittäinen tähkä tai useammasta tähkästä koostuva tähkistö. Sarojen pieneksi surkastuneilla kukilla ei ole kehää tai sen kehälehdet ovat surkastuneet karvamaisiksi kehäsukasiksi. Kukissa on 2–3 hedettä ja emeissä 2–3 luottia.^[1]

Tähkistön kaikki tähkät voivat ovat keskenään samannäköisiä, jolloin sara on yhtäläistähkäinen^[2], tai erinäköisiä, jolloin sara on erilaistähkäinen^[1]. Yhtäläistähkäisillä saroilla yhdessä tähkässä on sekä hede- että emikukkia, kun taas erilaistähkäisillä saroilla hede- ja emikukat ovat omissa, erillisissä tähkissään^[1]. Erilaistähkäisten sarojen hede- ja emitähkät ovat ulkonäöltään yleensä selvästi erinäköiset; hedetähkät ovat usein ohuempia ja sijaitsevat varressa korkeammalla kuin emitähkät^[1]. Joillakin saroilla voi olla myös tähkiä, joissa hede- ja emikukat ovat jakautuneet tähkän eri päihin, minkä myötä tähkän alapää ja yläpää voivat olla hyvinkin erinäköiset. Suomessa tavattavista saralajeista yhtäläistähkäisiä ovat esimerkiksi jänönsara (Carex leporina) ja harmaasara (Carex canescens) ja erilaistähkäisiä esimerkiksi vesisara (Carex aquatilis) ja pullosara (Carex rostrata).

Muista sarakasvien heimoon kuuluvista suvuista ainakin pilliluikissa (Eleocharis), tupasluikissa (Trichophorum) ja suovilloissa (Eriophorum) useilla lajeilla kukinto koostuu pelkästään yhdestä tähkästä ja piirtoheinissä (Rhynchospora), kaisloissa (Scirpus) ja järvikaisloissa (Schoenoplectus) useiden lajien kukinto koostuu useasta tähkästä.

Heinäkasveilla varren latvaan muodostuva tähkämäinen kukinto voi olla joko yksittäinen tähkä tai tähkää muistuttava, mutta useammasta tähkästä koostuva kerrannaistähkä. Muun muassa leipävehnän (Triticum aestivum) ja maissin (Zea mays) kukinnot ovat oikeasti kerrannaistähkiä. Toisinaan myös tiivis röyhy saattaa muistuttaa ulkonäöllisesti hyvinkin paljolti tähkää. Muun muassa puntarpäiden (Alopecurus) kukinto on tällainen tiivis, tähkää muistuttava röyhy.

Heinäkasvien tähkylöissä on kaksi suomuriviä, joiden vastakkaiset suomut ovat vuorottain pitkin tähkylän keskirankaa. Kahta alinta, yleensä keskenään eripituista suomua sanotaan kaleiksi ja ylimpiä helpeiksi. Niistä saattaa lähteä jäykkiä karvoja, joita kutsutaan vihneiksi. Tähkylä voi olla yksi-, kaksi-, tai monikukkainen. Yksikukkaisessa tähkylässä on kaleiden sisällä kaksi helvettä ja useampikukkaisessa niitä on useita pareja. Ulko- ja sisähelpeen välissä olevassa kukassa on 2–3 hedettä ja 1–3 luottia. Heinäkasvien kukasta kehittyvää hedelmää sanotaan jyväksi.^[1]

Eri kasvilajeilla kukintotyypiltään tähkä oleva kukinto voi näyttää hyvinkin erilaiselta. Suomalaisista lajeista tähkämäisen kukinnon muodostavat esimerkiksi ukontulikukka (Verbascum thapsus), piharatamo (Plantago major) ja jänönapila (Trifolium arvense).

• Tirri, R.; Lehtonen, J.; Lemmetyinen, R.; Pihakaski, S. & Portin: Biologian sanakirja. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-11390-9
• Rikkinen, Jouko: Heinät ja sarat Suomen luonnossa. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-27817-7

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tähkä Wikimedia Commonsissa