Wormsin valtiopäivät

Osa artikkelisarjaa
Uskonpuhdistus
Martti Lutherin vuonna 1517 kirjoittamat 95 teesiä.
Edeltäjät Pierre Valdes ja valdolaiset John Wycliffe Jan Hus ja hussilaisuus Girolamo Savonarola Arnold Brescialainen ja arnoldistit Claudius Torinolainen Berengar Toursilainen Johann Ruchrat von Wesel Jumalanystävät Patariinit
Alku 95 teesiä Wormsin valtiopäivät Lutherin Raamattu Kirkollinen uskonpuhdistus Radikaali uskonpuhdistus
Vaikuttavat tekijät Suuri skisma Avignonin vankeus Böömiläinen uskonpuhdistus Pohjoinen renessanssi Kristillinen humanismi Johannes Gutenberg ja kirjapaino Erasmus Rotterdamilainen Johann Reuchlin
Uskonpuhdistajat Martti Luther Philipp Melanchthon Ulrich Zwingli Jean Calvin Martin Bucer William Tyndale Andreas Karlstadt Theodore Beza George Buchanan Heinrich Bullinger Pietro Vermigli Guillaume Farel François Hotman John Knox Hubert Languet Thomas Müntzer Balthasar Hubmaier Menno Simons Thomas Cranmer Richard Hooker Jacobus Arminius Roger Williams Olaus Petri Mikael Agricola
Alueittain Sveitsi Englanti Ruotsi Ranska
Poliittiset johtajat Henrik VIII Elisabet I Oliver Cromwell Jaakko I Vilhelm I Oranialainen Gaspard de Coligny Henrik IV Jeanne d’Albret István Bocskai Gábor Bethlen Kustaa II Aadolf Fredrik V Filip Jalomielinen Saksin vaaliruhtinaat Fredrik Viisas Juhana Fredrik
Vastauskonpuhdistus Katolinen kirkko Trenton kirkolliskokous Vastauskonpuhdistus Antiprotestantismi Protestantismin kritiikki Pyhät saksalais-roomalaiset keisarit Kaarle V Ferdinand II
Euroopan uskonsodat Kolmikymmenvuotinen sota Ranskan uskonsodat Kahdeksankymmenvuotinen sota Talonpoikaissota Schmalkaldenin sota
Protestantismi
n k m

Wormsin valtiopäivät oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan säätyjen kokous Wormsin pikkukaupungissa vuonna 1521. Se kesti tammikuun lopusta toukokuun loppupuolelle. Nykyään kokous muistetaan lähinnä uskonpuhdistaja Martti Lutheria koskeneista päätöksistä.

Valtiopäiviä edelsivät uskonpuhdistuksen alkuhetket. Luther oli julkaissut 95 teesiään, minkä seurauksena katolinen kirkko oli julistanut hänet pannaan. Koska Luther oli ekskommunikoitu kirkon osalta, halusi paavi hänet myös valtakunnankiroukseen. Paavin liittolaisena oli myös keisari Kaarle V.^[1]

Aluksi Lutheria ei edes aiottu kutsua valtiopäiville puolustamaan oppiaan, mutta vaaliruhtinas Fredrik Viisas halusi järjestää Lutherille kuulustelut. Pysyäkseen Fredrikin kanssa hyvissä väleissä keisari Kaarle V suostui antamaan Lutherille vapaan kulkuoikeuden valtiopäiville.^[1] Luther suostui tulemaan valtiopäiville, vaikka tiesikin, että aikanaan Jan Hus oli poltettu kerettiläisenä kulkuoikeudestaan huolimatta.^[1]

Luther saapui Wormsiin 16. huhtikuuta 1521. Hänen käskettiin saapua seuraavana päivänä kello 4 iltapäivällä valtiopäivien eteen. Tohtori Jeromee Schurffin, Wittenbergin kanonisen lain professorin, oli määrä toimia Lutherin asianajajana valtiopäivillä.

Keisarin sanan­saattajat Sturm ja Pappenheim saapuivat Lutherin luo 17. huhtikuuta. Pappenheim muistutti Lutheria siitä, että tämän ei pitänyt puhua muutoin kuin vastaamalla läsnä olleen Johann Eckin suoriin kysymyksiin. Eck kysyi, olivatko eräät kirjat Lutherin kirjoittamia ja oliko hän valmis luopumaan niissä esittämistään harhaopeista. Schurff pyysi luettelemaan niiden nimikkeet. Niitä oli 25, ja toden­näköisesti niiden joukossa olivat ainakin 95 teesiä, niiden selitysteos, Rooman paaviudesta, Kirkon Babylonin vankeus ja Kristityn vapaudesta, jotka kaikki oli kirjoitettu ennen valtio­päiviä. Luther pyysi enemmän aikaa voidakseen vastata, ja sitä myönnettiin hänelle seuraavaan päivään kello 4:ään saakka ilta­päivällä.

Seuraavana päivänä, 18. huhtikuuta, Luther saapui valtio­päiville. Hän kertoi rukoilleensa useita tunteja sekä pyytäneensä neuvoja ystäviltään ja väli­miehiltä. Kun hänelle esitettiin samat kysymykset, Luther pyysi ensin anteeksi, ettei hän tuntenut hovin etikettiä. Sitten hän vastasi: ”Ne ovat kaikki minun kirjoittamiani, mutta vastauksena toiseen kysymykseen, ne eivät ole kaikki samaa laatua.” Luther jatkoi jakamalla kirjoituksensa kolmeen luokkaan:

1. Teokset, jotka hänen vastustajansakin ottivat hyvin vastaan; niitä hän ei hylkäisi,
2. Teokset, joissa hyökättiin kristillisen maailman ja paaviuden väärinkäytöksiä, valheita ja hävitystä vastaan; niitä ei Lutherin mielestä voitu turvallisesti hylätä ilman, että samalla rohkaistaisiin jatkamaan väärinkäytöksiä. Niiden peruuttaminen merkitsisi ovien avaamista jatkuvalle sorrolle.^[2] ”Jos minä nyt vedän ne takaisin, vain vahvistaisin tyranniaa.”^[2]
3. Teokset, joissa hyökättiin yksityisiä henkilöitä vastaan. Luther pyysi anteeksi kirjoitustensa karkeaa sävyä, mutta ei hylännyt niiden asia­sisältöä. Luther oli kuitenkin valmis hylkäämään ne, jos voitaisiin osoittaa Raamatun perusteella, että hän oli ollut väärässä.

Luther jatkoi sanomalla:

Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todistuksen tai selvän järjen perusteella (koska en luota paaviin enkä neuvonantajiin yksinään, sillä on hyvin tunnettua, että he ovat usein erehtyneet ja puhuneet keskenään ristiin), olen sidottu lainaamaani Raamatun sanaan ja omatuntoni on Jumalan sanan vanki. En voi enkä halua peruuttaa mitään, sillä ei ole hyvin eikä oikein toimia omaatuntoaan vastaan. Jumala minua auttakoon. Amen.^[3]

Perimätiedon mukaan Luther olisi ennen loppu­sanoja ”Jumala minua auttakoon” sanonut myös: ”Tässä seison enkä muuta voi.”^[4] Valtiopäivien pöytäkirjoissa ei kuitenkaan näitä sanoja ole, eikä kukaan läsnäollut kertonut hänen niin sanoneen. Nykyään useimmat tutkijat pitävät todennäköisenä, ettei hän näin sanonut.^[5]

Eck ilmoitti Lutherille, että tämä toimi kerettiläisen tavoin:

Martin, kirkon helmaa repineiden harha­oppien joukossa ei ole yhtäkään, jota ei alun perin olisi johdettu pyhien kirjoitusten erilaisista tulkinnoista. Raamattu itse on se arsenaali, josta jokainen uudistaja ovat vetänyt petolliset argumenttinsa. Pelagius ja Areioskin perustelivat oppejaan Raamatulla. Esimerkiksi Areios kielsi Sanan ikuisuuden, jonka Tekin myönnätte, tämän Uuden testamentin sanan perusteella: ”Joosef ei yhtynyt vaimoonsa, ennen kuin hän oli synnyttänyt ensimmäisen poikansa”,^[6] ja samaan tapaan kuin Tekin, hän sanoi tämän kohdan kahlinneen hänet. Kun Konstanzin kirkollis­kokouksen isät tuomitsivat tämän Jan Husin väitteen: ”Jeesuksen Kristuksen kirkko on valittujen ainoa yhteisö”, he tuomitsivat erehdyksen; sillä hyvän äidin tavoin kirkko sulkee syliinsä kaikki, jotka kantavat kristityn nimeä, kaikki, jotka on kutsuttu taivaalliseen autuuteen.^[7]

Tämän jälkeen pidettiin vielä yksityisiä istuntoja, joissa oli määrä päättää, mitä Lutherille tehtäisiin.

Kaarle V vaati Lutherin tuomitsemista harhaoppisena. Kovista vaatimuksistaan huolimatta keisari suostui takaamaan Lutherille vapaan kulkuoikeuden myös kotimatkalle.^[1] Muutaman viikon kuluttua keisari sai allekirjoitettavakseen Wormsin ediktin, jossa Luther päätettiin julistaa valtakunnankiroukseen. Kirous merkitsi käytännössä, että kenellä tahansa oli oikeus vangita Luther ja tuoda hänet keisarin eteen. Lisäksi Lutherin teokset määrättiin poltettavaksi ja niiden painaminen, ostaminen ja myyminen kiellettiin ehdottomasti.^[1] Samoin ihmisiä kiellettiin majoittamasta, syöttämästä ja juottamasta Lutheria, eikä minkäänlaista tukea saanut antaa hänelle sanoin eikä teoin.^[1] Myös Lutherin kannattajien omaisuuden vainoaminen ja ryöstäminen sallittiin.^[1]

Wormsin valtiopäivien jälkeen Lutherin olinpaikka ei ollut yleisessä tiedossa. Monet uskoivat hänen jo kuolleen vastustajiensa salamurhan uhrina, mutta todellisuudessa Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas oli järjestänyt hänet turvapaikkaan Wartburgin linnaan.^[1]

• Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Diet of Worms