Sundalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sundalaiset
Merkittävät asuinalueet
 Indonesia36 701 670[1]
Kielet sunda
Uskonnot islam, perinteinen usko

Sundalaiset ovat Jaavan saaren länsiosasta Indonesiasta lähtöisin oleva etninen ryhmä. Sundalaiset puhuvat sundan kieltä ja suurin osa heistä on muslimeja. Vuonna 2010 sundalaisia oli Indonesiassa 36 701 670, eli he muodostivat noin 15,5 % koko maan väestöstä[1].

Sundalaiset ovat historiansa aikana olleet eristyksissä ulkomaailmasta. Islamin usko tuli alueelle intialaisten kauppiaiden mukana 1400-luvulla. Sundalaisten ylimystö kääntyi islamiin Bantenin sulttaanin määräyksestä vuonna 1579. Vain hieman myöhemmin sundalaiset päätyivät Mataramin sulttaanikunnan alaisuuteen ja jonkin aikaa tämän jälkeen alueella nousivat valtaan Alankomaat. Alankomaalaisten mukana tulivat plantaasiviljelmät ja kahvi. Sundalaiset kapinoivat Alankomaita vastaan kahteen otteeseen, ensimmäisen kerran vuonna 1880 ja toisen kerran hieman toisen maailmansodan jälkeen. Molempien kapinoiden tavoitteena oli itsenäinen sundalainen valtio, joka ei kuitenkaan toteutunut. Sundalaiset ovat nykyisin osa itsenäistä Indonesiaa.[2]

Sundalaiset häät moskeijassa.

Sundalaisten pääelinkeino on riisinviljelys. Jotkut sundalaiset etenkin heidän asuinalueidensa lounaisosissa harjoittavat edelleen kaskiviljelystä. Vuosittain tuotetaan tavallisesti kolme riisisatoa. Riisin ohella kasvatetaan esimerkiksi kasviksia, chiliä ja tupakkaa. Rannikolla monet harjoittavat myös kalastusta tai kalanviljelyä. Suurin osa sundalaisista on muslimeja, mutta heidän uskonnossaan on monia piirteitä vanhoista islamia edeltäneistä uskonnollisista tavoista. Uskontoon kuuluu varsin keskeisenä osana esimerkiksi seremonialliset käynnit esi-isien haudoilla. Sundalaisten alaryhmä baduit harjoittavat edelleen perinteistä uskoa.[2]

  1. a b Kewarganegaraan, Suku Bangsa, Agama dan Bahasa Sehari-hari Penduduk Indonesia - Hasil Sensus Penduduk 2010 (s. 9) Badan Pusat Statistik. Viitattu 9.7.2015. (indonesiaksi)
  2. a b Paul Hockings: Encyclopedia of World Cultures - v. 5. East and Southeast Asia, s. 246–247. G.K. Hall & Company, 1993. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.