Saimaa

Saimaa
Maanosa	Eurooppa
Valtiot	Suomi
Maakunnat	Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala
Koordinaatit	61°49′12″N, 29°04′30″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue	Vuoksen vesistö (04)
Valuma-alue	Suur-Saimaan alue (04.1), Haukiveden–Kallaveden alue (04.2), Oriveden–Pyhäselän alue (04.3)
Laskujoki	Vuoksi
Järvinumero	04.112.1.001, 04.121.1.001, 04.151.1.001, 04.181.1.001, 04.211.1.001, 04.221.1.001, 04.231.1.001, 04.311.1.001, 04.321.1.001 (sekä lisäksi joitakin pieniä vesialueita)
Mittaustietoja
Pinnankorkeus	75,7 – 75,9 m mpy.
Pituus	193 km (Marjala, Joensuu– Sammonlahti, Lappeenranta)
Leveys	114 km (Huruslahti, Varkaus– Ristilahti, Kitee)
Rantaviiva	14 850 km [1]
Pinta-ala	4 279,5 km² [2]
Tilavuus	42,1 km³ [a]
Keskisyvyys	17 m [3]
Suurin syvyys	85,81 m [2]
Valuma-alue	61 070 km² [1]
Keskiylivirtaama	729 m³/s [4]
Keskivirtaama	594 m³/s [4]
Keskialivirtaama	419 m³/s [4]
Saaria	13700 [1]
Saimaa
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Saimaa^[5] (ruots. Saimen^[6]), josta käytetään myös nimityksiä Suur-Saimaa^[2] tai Iso-Saimaa, on Suomen suurin järvi, joka sijaitsee Kaakkois-Suomessa. Se muodostaa Vuoksen vesistön pääjärven, jonka laskujoki Vuoksi laskee Suomen puolelta Venäjällä sijaitsevaan Laatokkaan. Laatokka laskee puolestaan Nevaa myöten Pietarissa Itämeren Suomenlahteen.^[2][4]

Lappeenrannan, Joensuun ja Mikkelin sekä näitä pienemmät Imatran, Savonlinnan ja Varkauden kaupungit sijaitsevat aivan Saimaan rannalla.

Saimaan rajaus ei ole yksiselitteinen, sillä se muodostuu useasta salmien yhdistämästä järvenselästä, järvialtaasta tai järvenosasta. Sen mukaan, miten kapeat ovat niitä erottavat salmet, voidaan Saimaa jakaa yhdeksäksi, tai jopa 18, eri järveksi tai järvenosaksi. Näiden vedenpinnat ovat hieman eri korkeudella, mikä johtuu järvenosien välisistä virtauksista. Kaukaisimpien järvenosien vedenpinnat eroavat toisistaan noin 5–11 senttimetriä ^[3]. Saimaa on määritelmänsä mukaan läpivirtausjärvi ja sen järvialtaiden väliset keskivirtaamat ovat Suomessa poikkeuksellisen suuret.^[2][4]

Saimaan järvialtaat sijaitsevat alueella, joka on karkeasti mitattuna 200 kilometriä pitkä ja 100 kilometriä leveä. Sen rannat kuuluvat neljään maakuntaan, joten yhtenäinen näkemys sille mistä Saimaa alkaa ja minne se loppuu, ei ole kaikille aivan sama. Eteläisintä Saimaan osaa voisi kutsua varsinaiseksi Saimaaksi tai Etelä-Saimaaksi. Se on samalla Saimaan suurin järviosa. Järven Saimaa-identiteetti heikkenee koilliseen tai pohjoiseen edettäessä, sillä väestö kutsuu omia Saimaan rantoja erilaisilla nimillä. Maantieteellisten vaikeuksien lisäksi Saimaan hydrologiset reunaehdot ovat myös olleet epäselvät. Esimerkiksi joidenkin järvenosien väliset voimakkaat virtaukset johtavat tulkintaan, että ne ovat eri järvien välisiä virtavesiosuuksia. Myös pienet erot järvien vedenpinnankorkeuksissa johtavat samaan tulkintaan.^[2][4][7][5]

Edellä kerrotuista seikoista huolimatta Saimaa on kuitenkin Suomen suurin järvi ja laajimmassa muodossaan Euroopan neljänneksi suurin järvi Laatokan, Äänisen ja Vänernin jälkeen. Silloin sen pinta-ala on noin 4 300 neliökilometriä ja rantaviivan pituus noin 14 850 kilometriä pitkä, kun mukaan otetaan 13 700 saarta. Näitä lukuja voi pitää viitteellisinä, sillä Suomen ympäristökeskuksen julkaisemat luvut alla esitetyssä taulukossa antavat suurempia arvoja.^[1][a]

Saimaa-nimeä käytetään eniten järven eteläosasta ja sen käyttö järven nimenä on vähäisempää koillisessa ja pohjoisessa päin. Pohjoisosassa käytetään mieluummin järvenosan nimeä kuten esimerkiksi Orivesi ja Pyhäselkä. Eteläosassa on myös yleisempää, että Saimaalla tarkoitetaan vain eteläosan rajattua järvialuetta. Saimaan nimen käyttämisessä on laajaa epäyhtenäisyyttä, eivätkä edes paikalliset asukkaat ole päässeet keskenään sopimukseen, mitä Saimaaseen tulisi sisältyä. Toisaalta Saimaa-nimeä käytetään myös yleisnimenä, jolloin sillä tarkoitetaan mitä tahansa Saimaan osa-aluetta.^{[7][4][2][7][8]}

Jos Saimaan käsitetään olevan Puumalansalmesta Lappeenrantaan ja Imatralle ulottuva järvi, voidaan käyttää nimitystä Pien-Saimaa Lappeenrannasta Kyläniemeen ulottuvasta järvenosasta. Silloin Suur-Saimaa olisi Kyläniemeltä Puumalansalmelle ulottuva pohjoinen järvenosa. Toiset asukkaat ovat nimenneet Suur-Saimaaksi Kyläniemestä etelään aukeavan järvenosan ja he sanovat Pien-Saimaan sijaitsevan Taipalsaaren lounaispuolella Savitaipaleen ja Lappeenrannan lähistöllä. Suur-Saimaalla voidaan tarkoittaa myös Lappeenrannasta Imatraan ja sieltä Puumalansalmelle ulottuva suurempaa järvenaluetta. Verkkopalvelu Karttapaikka käyttää Suur-Saimaata mahdollisesti juuri näin, mutta samalla se ilmoittaa kokonaisuuden nimeksi suurilla kirjaimilla olevan Saimaa ^[9]. Jos Saimaa käsitetään vieläkin suuremmaksi, saatetaan kutsua Etelä-Saimaaksi Puumalansalmesta etelään olevaa järvialuetta ja Pohjois-Saimaaksi Puumalansalmesta pohjoiseen levittäytyviä järvialueita. Myös nimeä Ylä-Saimaa voidaan käyttää, mutta sillä on tarkoitettu Savonlinnasta pohjoiseen olevia järvialueita. Vesistöaluejaossa on käytössä Ala-Saimaan alue (vesistöaluetunnus 04.11), jolla tarkoitetaan vesistöaluetta, joka rajoittuu etelässä Lappeenrantaan ja Imatraan ja pohjoisessa suurin piirtein Ristiinaan, Anttolaan ja Puumalansalmeen. Aaro Hellaakoski yritti omalta osaltaan määritellä Saimaan maantieteellisesti, mutta hänen ehdotuksestaan jäi eloon ainoastaan käsite Iso-Saimaa. Sillä tarkoitetaan koko laajaa järvialuetta Joensuusta Lappeenrantaan. Järviwiki on nimennyt saman vesistöalueen Suur-Saimaaksi. Se onkin varsin yleisesti käytetty nimitys, joskin silläkin on monia merkityksiä päinvastoin kuin Iso-Saimaalla, jolla on vain yksi merkitys. Saimaan nimistöhistoriasta on alempana lisää.^[4][8]

Järviwikin verkkopalvelussa, jota ylläpitää Suomen ympäristökeskus, Suur-Saimaa-nimiseen vesistöalueeseen (04.1) kuuluvat ainoastaan vesistöt Savonlinnasta etelään. Alueen suurin oman tilastoyksikkönsä saanut järviallas on Saimaa (järvinumero 04.112.1.001), joka kuuluu Ala-Saimaan alueen (04.11) saman nimiseen lähialueeseen (04.112). Se alkaa Puumalansalmesta, ja siihen luetaan pohjoisessa Luonteri, luoteessa Louhivesi ja Yövesi, lännessä Ieselkä, idässä Käkövesi ja kaakossa Haapavesi ^[8], mutta ei kuitenkaan Ukonvettä, vaikka sen vedenpinta on samalla korkeudella muun Saimaan kanssa. Järviwikissä Suur-Saimaaksi nimettyyn suurjärveen, jota ei tule sekoittaa saman nimiseen vesistöalueeseen, luetaan edellisen Saimaan lisäksi kahdeksan muuta järveä tai järviallasta, joista viisi sijaitsee Savonlinnasta pohjoiseen. Ne ovat:

Järviwikissä sanotaan kuitenkin myös Suur-Saimaa, jolla tarkoitetaan Järviwikissä Joensuusta alkavaa ja Imatralle päättyvää vesistöä, yhdeksi järveksi. Näin siitäkin huolimatta, että se kertoo vedenpinnan keskikorkeuden (MW) laskevan veden virratessa Joensuusta Imatralle noin 240 kilometriä keskimäärin 11 senttimetriä. Järviwiki nimittää edellisessä taulukossa varsinaisena Saimaana esiintyvää vesistöaluetta omissa tilastoissaan Saimaaksi, mutta se ei ole vesistöviranomaisen kannanotto tämän nimivaihtoehdon puolesta. Vesistöviranomaiset korostavat monessa yhteydessä monitulkinnallisuutta ja Järviwikissä onkin painettu Saimaa-nimi eri järvenosien karttoihin. Saimaan jakaminen eri vesistöalueisiin palvelee ennen kaikkea vesistöalueen hydrologisia eikä niinkään maantieteellisiä tavoitteita. Hydrologiset tavoitteet sisältävät esimerkiksi vesistöjen tulvanhallintaa, vedenpintojen säännöstelyä ja vesistötutkimusta. Saimaan järvenosat käsitellään täällä Wikipediassa vesistöjaon mukaisissa osissa, sillä tilastolliset tiedot ovat näin eriteltyinä luotettavampia kuin niistä yhdistetyt tiedot.^[2][18]

Eräs tapa hahmottaa Saimaa on jakaa se kahden kapeikon suhteen kolmeen vesistöalueeseen. Eteläisin kapeikko on Puumalansalmi, jonka kautta virtaa kaikki Saimaan pohjoisosien vedet ja jonka rannalla sijaitsee Puumalan kirkonkylä. Pohjoisempi kapeikko sijaitsee Savonlinnassa. Sen vuolain salmi on Kyrönsalmi, jonka saaressa sijaitsee Olavinlinna. Savonlinnassa on lisäksi Laitaatsalmi ja Haapasalmi. Kolmijaon rajapaikaksi pitää esittää vielä Raikuun kanava, joka tuo Oriveden vettä Puruvedelle. Koska vesi virtaa pohjoisesta kohti etelää, esitellään Saimaan osat samassa järjestyksessä.^[9]

Saimaan pohjoisin ranta sijaitsee kolmannen Salpausselän aikaisen Jaamankankaan eteläpuolelta. Itäistä järvenosaa kutsutaan Pyhäseläksi ja sen eteläpuollella sijaitsevaa Jänisseläksi. Kumpikin järvenselkä jää Tutjunniemen ja Oravisalon itäpuolelle. Tutjunniemen länsipuolella sijaitsee Telmonselkä, joka kuuluu Oriveden järvenosaan. Oravisalon pohjoispuolella on saaria, joista suurimmat ovat Niinikkosaari ja Siikasaari. Näiden pohjoispuolella on pitkä Heposelkä. Oravisalon itäpuolella aukeaa saareton Savonselkä, joka seuraa Varpasaloa etelään ja muuttuu siellä Kuhakivenseläksi ja Samppaanseläksi. Orivesi haarautuu täällä kaakkoon työntyväksi saaristoiseksi lahdeksi, jossa sijaitsevat Mustanselkä ja Muljulanselkä. Toinen haara aukeaa lounaaseen. Siellä sijaitsee pyöreän muotoinen Paasselkä.^[19]

Paasselkä virtaa seuraavaksi Savonrannassa sijaitsevaan kapeikkoon, josta alkaa ensin kapea Pyyvesi ja Hanhivirran kapeikosta myöskin kapea Enonvesi. Enonveteen luetaan mukaan Oravin, Varkaussalon ja Ahvensalon koillispuolella sijaitsevat saaristoiset järvenosat. Niitä ovat esimerkiksi Joutenvesi, Heinävedenselkä, Pyttyvesi, Ruunavesi, Kolovesi ja Ruokovesi. Enonveden läpivirtaukset purkautuvat kolmesta kohdasta Haukiveteen: Tappuvirran, Oravin kanavan ja Haponlahden kanavan kautta.^[19]

Haukivesi alkaa pohjoisessa Varkaudesta Siitinselältä ja se jakautuu Vuoriselällä eteläiseen Haapaselkään ja kaakkoiseen Kuokanselkään. Haukivesi aukeaa leveäksi saaristoksi, jonka koillispuolella sijaitsee väljempi Äimisvesi ja saarten takana etelässä Peonselkä ja Majakkaselkä. Linnansaaren kansallispuisto sijaitsee Tuunaanselällä ja sen pohjoispuolella. Tuunaanselän jälkeen järvi kapenee kaakossa Pieneksi Haukivedeksi ja saavuttaa Savonlinnan Haapavedellä.^[19]

Keskisen Saimaa alkaa Savonlinnasta, kun Haapaveden vedet virtaavat kolmen salmen kautta Pihlajaveteen. Se on kartasta arvioituna saaristoisinta, monihaaraisinta ja pieniselkäsintä Saimaata. Sen kaakkoisranta seuraa toista Salpausselkää ja se kohtaa idässä lopulta Punkaharjun, jonka takana sijaitsee Puruvesi. Puruveden itäisin järvenselkä on aava Hummonselkä, jonka pohjoispäätä reunustaa lännessä Pihlajaniemi. Niemen länsipuolella sijaitsee Pihjalaniemenselkä, jonka pohjoispäässä oleva Raikuun kanava johtaa Paasselälle. Keskellä Puruvettä sijaitsevat Hevossalon, Vehkasalon ja Hälvän saaret. Niiden lisäksi järveä kaventaa Putkiniemi ja Rauvanniemi. Harvasaarisella lounaispuolen järvenselällä lienee Harvanselällä laajin selkä. Punkaharju katkaisee vesiyhteyden Pihlajaveteen melko tehokkaasti. Siinä on vain kaksi salmea, josta vesi purkautuu: Punkasalmi kirkonkylän lähellä ja Tuunaansalmi.^[20]

Puruvesi purkautuu Pihlajaveden Utrasselälle ja Hirvolanselälle. Myös Virtasalmi päästää vettä Moinselkää myöten länteen. Pihlajaveden itäosa on laaja mutta saaristoinen. Selkeitä järvenselkiä ovat edellisten lisäksi Särkilahdenselkä, Tetriselkä, Paatisenselkä ja Kokonselkä. Savonlinnasta katsottuna aukeaa ensimmäiseksi Pitkään Pihlajavesi, joka on itä–länsi-suuntainen selkä. Tuohiselkä ja Siikavesi ovat viimeiset selät ennen Sulkavaa, jossa Ruokoniemi kaventaa Pihlajavettä merkittävästi.^[20]

Sulkavan salmien takana on vastassa Partalansaari, jota vedet kiertävät sekä pohjois- että eteläpuolelta. Pohjoinen reitti alkaa Kaartilanselältä, josta Hakovirta johtaa Enonvedelle. Sieltä jatkuu vesireitti etelään Varmavirtaa myöten Haapaselälle. Eteläinen reitti vie ensin etelään Lepistönselän kautta Jänisselälle ja Tolvanselälle. Täältä vesi virtaa joko länteen Partalansaaren etelärantaa seuraten tai etelään Viljakansaarta kiertäen. Läntien vesireitti johtaa Ruunaanselän ja Kietävälänvirtaa myöten Haapaselälle. Viljakansaaren kiertoreitti käy Muikunselän saaristossa, jonka eteläpuolella sijaitsee Katosselkä, ja jatkaa länteen Maksasaarenselkää Ummistonvedelle. Nämä vedet ahtautuvat Leukoinsalmesta lähes suoraan Puumalansalmeen. Partalansaaren kiertäneet vedet kohtaavat Haapaselällä ja laskeutuvat Kukkeistenselän ja Osmonaskeleenselän kautta Puumalansalmeen.^[20]

Eteläisen Saimaan keskeisin vesiviranomaisten käsittelemä järvenosa on varsinainen Saimaa (04.112.1.001), jonka pinta-ala on jo yksinään neljäsosan koko Saimaasta. Se sisältää suuret järvenselät, joita kutsutaan usein yhdessä nimellä Suur-Saimaa. Paikallisilla on kuitenkin sen pienille järvenselille erityisiä nimi, joista vain osa mainitaan tässä yhteydessä. Suur-Saimaan keskiössä on Kyläniemi, joka on Kutveleen kanavalla mantereesta irrotettu saari. Kyläniemen eteläpuolella sijaitsee noin 20 × 20 kilometriä laaja järvialue, jossa on jonkin verran saaria. Sen etelärannat seuraavat ensimmäistä Salpausselkää ja Kyläniemi on osa toista Salpausselkää. Lappeenranta jää avoselältä suojaan laajaan ja saaristoiseen lahteen, jota kutsutaan Pien-Saimaaksi. Täällä sijaitsevat Maavesi, itäinen- ja läntinen Pien-Saimaa, joita erottaa toisistaan saaret Kirkkosaari, Kuivaketvele ja Vehkataipaleen saarento. Myös Saimaan kanava alkaa täältä. Etelärannan itäpäässä sijaitsee Imatra, josta Saimaan laskujoki Vuoksi alkaa. Imatran pohjoispuolella jää asuttujen saarien Salosaaren, Äitsaaren, Mietinsaaren ja Härskiänsaaren suojaan Haapavesi. Haapaveden rannassa sijaitse Rasila.^[21]

Suur-Saimaan pohjoispuolella on avonaista selkää 25 × 10 kilometriä laaja vesialue. Sieltä tulee Saimaan pohjoisosista vedet pääasiassa Rastinvirran kautta eteläiselle Suur-Saimaalle. Kyläniemen itäpuolella sijaitsee Luukkolansaaren suojassa Käkövesi ja Kyysmänlahti. Lähellä Puumalaa sijaitsevan Lehmäinselän itäpuolella sijaitsee Naistenvesi. Nämä kolme lahtea piiloutuvat Suur-Saimaan pohjoisosaa reunustavan saariketjun taakse. Saariketjussa on mukana sellaisia suuria saaria kuin idässä sijaitseva Niinisaari, Lintusalo, Otasalo, Hurissalo, Laamalansaari, Liiansaari ja lännessä Kuivainen. Saariketjun pohjois- ja luoteisosaissa sijaitsee niemien ja saarien välissä lisää eteläistä Saimaata.^[21]

Puumalansalmen pohjoispuolella sijaitsee Koskenselkä ja eteläpuolella Lehmäinselkä. Suuren Hurissalon saaren itäpuolella sijaitsee lähes saareton Lietvesi, jonka yhdistää etelään Vetojako ja pohjoiseen Luonteriin Pistohiekanselkä. Luonteri on varsina saaristoinen järvenosa, jonka suuria niemiä ja saaria ovat Hirvensalon ja Uimasalon niemet, Keljunniemen ja Piekälänsaaren niemet sekä Saukonsalon ja Pihlajasalon saaret. Pihlajasalon pohjoispuolelta Siikaveden selältä työntyy pohjoiseen Enovesi ja saaren lounaispuolelta Pitkälahti. Hurissalon länsipuolella sijaitsevat Louhivesi, jonka pohjukaan yhtyy pohjoisesta Mikkelistä alkava Ukonvesi. Louhiveden eteläpuolella sijaitsee Yövesi, joka alkaa lännessä Ristiinasta. Nämä järvenosat virtaavat Suur-Saimaan luoteispäähän Liittokivenselkään. Sen lounaispuolella on vielä Ieselkä, joka kiertää Vehkaselkänä Kuivaisen ympäri.^[21]

Saimaan kautta kulkee kaupallista vesiliikennettä, joka toimii Vuoksen vesistöalueen sisällä Saimaata suuremmalla alueella. Sen sisäisellä liikenteellä on aluskokoon kohdistuvia rajoitteita, jotka riippuvat vesiväylien syväyksistä, kanavien leveydestä, siltojen korkeudesta ja ulkomaanliikeneteen osalta Saimaan kanavan ahtaudesta. Ilman erillislupaa saavat Saimaalla liikennöidä alukset, joilla on enintään 82 metrin pituus, 12,2 metrin leveys, 4,35 metrin syväys ja joiden maston korkeus vedenpinnasta on enintään 24,5 metriä. Siltojen alituskorkeus on Suomessa yleensä enintään 18 metriä, mutta sisämaan kanneltaan korkeimmat sillat löytyvät Saimaan syväväylän varrelta ^[22][23]. Saimaalla liikennöi aluksia, joilla on lastauskapasiteettia 500–2 500 tonnia. Ulkomaan vesiliikenne on vilkkainta Varkauden, Savonlinnan ja Lappeenrannan kautta kulkevilla reiteillä. Esimerkiksi lokakuussa 2018 kulki Saimaan kanavassa 944 rahtialusta, joista 53 % olivat Venäjältä, 19 % Antigua ja Barbudalta, 16 % Alankomailta ja 5 % Suomesta. Näiden lisäksi Saimaalla on sellaista liikennettä, joka ei poistu Saimaalta kanavan kautta merelle. Saimaalla on myös jonkin verran matkustajaliikennettä.^[24][25][26]

Saimaan väyläverkosto on 3 300 kilometriä pitkä, kun lasketaan mukaan syväväylät, pääväylät ja sivuväylät. Syväväyliä on 814 kilometriä ja niiden syväys on Saimaalla vähintään 4,2 mentiä. Pääväylillä, joita on 1 560 kilometriä on syväys vähintään 2,4 metriä, ja sivuväylillä on syväys alle 2,4 metriä (yhteispituus 1 200 km). Pääväylien syväykset vaihtelevat osuuksittain ja ne voivat olla esimerkiksi 3,8 m, 3,0 m, 2,8 m ja 2,4 metriä. Syväväylä alkaa Lappeenrannan Lauritsalasta Saimaan kanavan suulta ja se jatkuu Savonlinnaan ja siitä pohjoiseen Kuopioon, Siilinjärvelle, Joensuuhun ja Kiteelle. Eteläisellä Saimaalla sijaitsevia lastauspaikkoja ovat Lappeenrannassa Mustolan ja Kaukaan satamat ja Rapasaaren laituri, Nuijamaan laituri, Pulpin laituri Joutsenossa, Honkalahden laituri, Vuoksen satama Imatralla sekä Ristiinan satama Mikkelin lähellä. Näistä on rautatieyhteus Mustolaan, Rapasaareen ja Vuoksen satamaan. Seuraavat satamat sijaitsevat Savonlinnassa, jossa ovat Haistlahden ja Lypsyniemen satamat. Kiteellä on Puhoksen satama, Joensuussa Ukonniemen satama ja Varkaudessa Akonniemen satama. Varkauden Konsulanniemen ja Taipaleen satamat sijaitsevat Unnukan puolella, joka ei ole enää Saimaata. Täältä jatkuvat syväväylät Kuopioon, jossa sijaitsevat Kumpusalmen, Kelloniemen ja Savonsellun satamat, ja Siilinjärvelle, jossa sijaitsevat Kemiran ja Kuuslahden satamat. Eteläisen Saimaan alueella alukset eivät alita rautatie- tai maantiesiltoja, mutta Savonlinnasta ylöspäin alukset joutuvat näin tekemään. Syväväylien satamien lisäksi on päävälien varrella 13 Merenkulkulaitoksen ja teollisuuden omistamaa lastauspaikkaa, joista yksi on Lappeenrannan Suikki. Sivuväylien syväkset voivat olla esimerkiksi 2,1 m, 2,0 m, 1,8 m, 1,5 m ja 1,2 m. Sivuväylät on esimerkiksi Karttapaikan verkkosivustossa merkitty katkoviivoin.^[24][27][26]

Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa soudettavien veneiden, moottoriveneiden ja purjeveneiden määrä oli noin 20 000. Purjeveneiden, joita oli noin 500, syväys oli noin 1,5 metriä. Muiden veneiden syväykset vaihtelivat 0,3–0,9 metriin ^[28]. Vuonna 1988 julkaistussa yhden viikonlopun venelaskennassa havaittiin 13 500 venettä. Myös vuonna 1972 oli suoritettu venelaskenta, jossa veneiden kokonaismääräksi saatiin noin 60 prosenttia vuoden 1988 määrästä ^[29]. Veneilijöiden käytössä on kaikkiaan 112 retkisatamaa ^[30].

Saimaan sisäisessä liikenteessä harjoitetaan tukkipuun uittoa. Puut sivotaan nippuihin, joita kytketään toisiinsa rinnakkain ja peräkkäin suuriksi lautoiksi. Niitä vedetään Saimaalla hinaajilla puuteollisuuden tarpeisiin. Puunuitto on kuitenkin vähentynyt aikaisempien vuosikymmenten määristä murto-osaansa. Syväväylien kuljetuksista on siitä huolimatta edelleen 70 % metsäteollisuuden järjestämiä ^[26]. Tavaraliikenteen määrät ovat suuria eteläiseltä Saimaalta Savonlinnaan ja Varkautaeen johtavilla väylillä.^[31][32]

Saimaan vesiliikenne kärsii kahdesta asiasta: järven mataluudesta ja saaristojen tiiviydestä. Vesireitistä tulee helposti pitkä ja se vaatii huolellista navigoimista. Yksi helpottava piirre on: laajan ja hajanaisen vesialueen vedenpinta on samalla korkeudella. Pitkiä kiertoreittejä on lyhennetty kaivamalla kapeisiin kannaksiin avokanavia. Joitakin laivaväyliä on syvennetty ruoppaamalla niitä tai poistamalla karikoita ja kiviä. Toisinaan kerran tehty työ on jouduttu toistamaan, koska laivojen koko on suurentunut tai maankohoaminen vaikuttanut syväykseen. Toisinaan Saimaalla esiintyy virtapaikkoja, jossa järven läpivirtaus on suuri salmissa tai kapeikoissa. Virtauksia syntyy myös silloin, jos järvenosien vedenpinnoissa on korkeuseroa. Erityisesti Savonlinnassa on tästä syystä voimakas virtaus ja tämän vuoksi on laivoille rakennettu uusi kanava helpottamaan kanavan läpi pääsemistä. Jos virtaamat ovat vaikeita hallita, on käytetty sulullista kanavaa. Siinä on yleensä vähintään kaksi sulkua. Kun laiva pyrkii kanavan läpi, avataan laivanpuoleinen sulku, annetaan vedenpinta tasaantua kanavassa, ajetaan laiva kanavaan ja suljetaan sulku, tasataan vedenpinta seuraavaan järvenosaan nähden raottamalla seuraavaa sulkua, ja ajetaan laiva kanavasta ulos. Käyttämällä useita sulkuja voidaan laiva ajaa ylempään tai alempaan vesistöön ”vesiportaiden läpi”.^[33]

Saimaalla on avokanavia 15–25 ^[33] riippuen laskentatavasta. Historiallisesti kiinnostavia ovat Suvorovin sotakanavat, jotka rakennettiin vuoden 1791 jälkeen. Alun perin oli tarkoitus rakentaa kolme kanavaa. Ne ovat etelästä päin lukien Kutveleen, Käyhkään ja Kukonharjun kanava. Kutvele yhdistää Suur-Saimaan Kyläniemen erottamat itärannat toisiinsa, Käyhkää yhdistää Suur-Saimaan Käköveden Pihlajaveden yli 12 kilometriä pitkän lahdenpohjukan Polosselän toisiinsa, ja Kukonharju yhdistää saman Pihlajaveden lahden sen viereiseen lahteen. Vuonna 1794 valmistui vielä pohjoisemmaksi sijoittuva Telataipaleen kanava. Se yhdistää Pihlajavedellä Lepistönselän ja Siikaveden järvenosat toisiinsa. Erikoinen kanava on Raikuun kanava, joka on samanikäinen mutta paikallisten itse kaivama kanava. Suur-Saimaan luoteispuolella on Hurissalon länsipuolella kolme kanavaa. Ensimmäisenä niistä Vuolteen kanava valmistui vuonna 1836. Se jäi epäkäytännölliseksi, ja myöhemmin tarpeettomaksikin, kun Someenjärvi yhdistettiin pohjoisessa Varkaantaipaleen kanavalla Louhiveteen ja eteläpuolelta Kirkkotaipaleen kanavalla Yöveteen vuosina 1874–1877. Lappeenrannan lähellä sijaitseva Pien-Saimaan järvenosa on aikanaan osallistunut tukinuittoon. Siitä on muistona Telataipaleen kanava ja raunioitunut Rutolan tukinsiirtolaitos, jolla puutavaraa siirrettiin Saimaalta Valkealan reitille edelleen Kymijokeen. Kutilan kanava on kuuluisa siitä syystä, ettei sitä ole edelleenkään rakennettu.^[34][35]

Suuria avokanavia on rakennettu ja sittemmin paranneltu kauppalaivastojen käyttöön. Kun Saimaan kanavalta liikennöidään pohjoisiin satamiin, kuljetaan aina ensin Savonlinnan kautta Haukiveteen. Haukivedellä sijaitsee pieni Ketveleen kanava, joka johtaa viereiseen Raudanveteen. Kanavassa on yksi sulku. Suuret veneet kulkevat Enonveden kautta matkallaan itään päin. Silloin kuljetaan vierekkäisistä kanavista joko Oravin kanavan tai Haponlahden kanavan kautta. Matka voi jatkua Pyyveden läpi Savonrannan Vihtakannan kanavaan. Siitä tullaan Orivedelle ja matka voi jatkua Kivisalmen kanavan kautta Joensuuhun tai Pohokselle. Haukiveden pohjoisella reitillä on suora yhteys Varkauteen, joka on Joensuun tapaan Saimaan pohjoisia rantoja.^[33][35]

Kun haluaa pois Saimaalta, käytetään sulullisia kanavia, sillä kanava nousee aina yläjuoksulle seuraavaan vesistöön. Varkaudessa sijaitsevasta Taipaleen kanavasta noustaan 5,5 metriä Unnukkaan, joka on Leppävirran reitin alkukohta. Reitti johtaa Kuopion Kallaveden kautta Syvärillä sijaitseville Tahkolle ja Nilsiään taikka Porovedelle Iisalmeen. Jos poikkeaa Haukivedestä Enonveden Koloveden ja Ruokoveden kautta Pilpan kanavalle, noustaan ensin 4,3 metriä Kermajärveen, Kerman kanavasta Suvasveteen ja Kallaveteen Kuopioon. Pyhäselällä noustaan Joensuun kanavassa Pielisjoelle ja Pieliseen.^[33]

Vuonna 2006 julkaistussa selvityksessä oli Saimaalla vapaa-ajan asuntojen kokonaislukumäärä vajaa 24 000. Näistä eteläisellä Saimaalla sijaitsi 12 900, keskisellä Saimaalla 5 300 ja pohjoisella Saimaalla 6 800 kiinteistöä ^[28].

Saimaan alue on alavaa tasankoa, jossa Saimaan ja ympärysjärvien vedenpinta sijaitsee noin 76 metriä mpy. Ympäristön maanpinnasta 71 % on alle 100 metrin korkeudessa ja yli 150-metrisiä huippuja esiintyy satunnaisesti eri puolilla aluetta. Saimaan vesialueet ja ympäristö on tasaista peruskalliota, jonka päällä on noin 0,5–3 paksuinen moreenikerrostuma. Moreenin läpi työntyy monin paikoin kalliopaljastumia, jossa kivilajina on kiilleliuskettä, kiillegneissiä tai migmatiittiä. Näiden lisäksi maastossa erottuu pitkittäisharjuja ja reunamuodostumia, joita on valuma-alueen pinta-alasta 8 %. Pinta on kumpuilevaa johtuen kallioperän muodoista, moreeniselänteistä ja moreenikummuista. Tämän vuoksi järvissä on paljon saaria, järvien rantaviiva on mutkitteleva ja bifurkaatiot ovat järvissä yleisiä. Järvien väliset vedenjakajat ovat matalia. Vuoksen vesistöalueen järvisyys on 19,9 %, mikä lisäksi vaihtelee alueittain suuresti. Ympäristö on noin 80 % mänty- ja kuusivaltaista metsämaata, jossa koivikot sijaitsevat vanhoilla kaskiviljelyalueilla. Peltomaata on noin 11 %. Se on jakautunut pääosin vesistön valuma-alueen eteläosiin niin, etelässä peltomaata on 20–30 % ja pohjoisempana 5–20 % maa-alasta.^[3]

Veden laatu on suurimmassa osassa Saimaata erinomainen tai hyvä. Merkittävimpiä kuormittajia ovat taajama- ja haja-asutus, teollisuuslaitokset, maa- ja metsätalous sekä turvetuotanto ^[36]. Saimaan Voisalmesta nostettiin tammikuussa 2016 yhteensä 105 toisen maailmansodan aikaista lentopommia.^[37]

Saimaalla kalastajien saaliina voi olla ahven, hauki, järvitaimen, järvilohi, kuha, erilaiset särkikalat tai harjus. Kuhan alamittaa on nostettu eri osa-alueilla 40–45 senttimetriin ^[38]. Saimaan ja Pielisen alueen kotoperäinen järvilohi ei enää lisäänny luonnonvaraisesti, sillä sen lisääntymisjoet on padottu. Saimaan nieriä on Suomen uhanalaisin kalapopulaatio.^[39]

Saimaannorppa on vain Saimaalla elävä norpan erittäin uhanalainen alalaji, joka eristyi muista norppapopulaatioista noin 8 000 vuotta sitten. Saimaannorppakanta oli talvikaudella 2016 noin 360 yksilöä, kun se neljä vuotta aiemmin (2012) oli vain noin 310 yksilöä ^[40][41].^[42]

Vuoksen virtaamia on mitattu perinteisesti Saimaan luusuassa Tainionkosken voimalalla. Tässä on käytetty mittaussarjaa vuodesta 1847 (tammikuu) vuoteen 1992 (joulukuu). Tilaston mukaan joen keskivirtaama on ollut 592 kuutiometriä sekunnissa (MQ, m³/s). Pienin mitattu virtaama on ollut 215 m³/s (NQ) ja suurin 1 151 m³/s (HQ).^[43]

Saimaaseen tulee keskimäärin noin 21 miljardia kuutiometriä eli 21 kuutiokilometriä (km³) vettä vuodessa. Vuoksen kautta poistuu alle 18 km³ vettä Laatokkaan ja Saimaasta haihtuu ilmaan yli 3 km³ vettä vuodessa. Tulovesi nostaisi vedenpintaa 4,8 metriä, mikäli vesi jäisi Saimaaseen, mutta siitä virtaa 4,3 metriä Vuokseen ja 0,5 metriä haihtuu ^[44]. Saimaalle on ominaista voimakkaat vedenpinnan korkeusvaihtelut. Vedenpinta on ollut ylimmillään 77,65 metriä vuonna 1899 ja alimmillaan 74,32 metriä merenpintatason yläpuolella vuonna 1942.^[36]

Mesoliittisen ja varhaisneoliittisen kivikauden (noin 10 000–5 700 vuotta sitten) aikana Saimaan vedenpinta oli paljon nykyistä alempana. Siksi sen alueelta etsitään merkkejä kivikautisesta asutuksesta, joka olisi nyttemmin jäänyt veden alle ^[45] Olavinlinna rakennettiin 1400-luvulla Kalmarin unionin ja Novgorodin rajaseudulle. Sen rakennuspaikka valittiin siksi, että se oli kokonaan veden ympäröimä ja veden voimakas virtaus esti jäätymisen.

Saimaa oli tärkeä kulkureitti, jota pitkin kuljetettiin tervaa ja puutavaraa ^[46]. Tutkimusmatkailija, eversti Johan Bartram kartoitti ja viitoitti ensimmäistä kertaa Saimaan vesistöä kahdeksana kesänä vuodesta 1856 alkaen. Työn tuloksia julkaistiin suomeksi teoksessa Purjelaitain osoitukset Saiman kanavasuun Lauritsalan, sekä Savonlinnan, Kuopion ja Joensuun kaupunkien välillä (1858). Bartramin kuoleman jälkeen 1865 työtä jatkoi Konstantin Lönneström.^[47]

Lappeenrannan, Joensuun ja Mikkelin kaupungit sijaitsevat Saimaan rannalla. Pienempiä Saimaan rannalla sijaitsevia kaupunkeja ovat Imatra, Savonlinna ja Varkaus.^[2]

Vanhimmat kirjalliset merkinnät Saimaa-nimisestä järvestä käyttivät nimestä muotoja Saimas wesi ja Saimas selkä. Paikallisessa puheessa Saimas-muotoa on käytetty Mäntyharjulla vielä 1990-luvulla, Taipalsaarella, Savitaipaleella ja Lappeella 1960-luvulla ja Ruokolahdella 1950-luvulla. Nykyinen venyttävä tapa Saimaa-nimessä saattaa tulla nimen taivuttamisesta, esimerkiksi Saimaa-n tai Saimaa-lla. Kielentutkijat ovat jo pitkään esittäneet, ettei Saimaa ole suomea tai saamea, vaan vielä kaukaisempaa perua ajalta, jolloin täällä puhuttiin eri muinaiskieliä. Samanlaisia selityksiä annetaan myös Päijänteen, Imatran ja Inarin nimien alkuperälle. Kaikille näille nimille on yhteistä se, että ne olisivat lainautuneet suomen kieleen saamen kautta.^[5][48]

Saimaa on ollut tavalliselle ihmiselle erittäin suuri järvi, joka on ”hävinnyt” saarien, niemien, kapeikojen ja salmien sokkeloihin. Järvenosilla on usein omat nimensä, jotta paikantaminen kävisi paremmin päinsä. Ikiaikainen tapa ei ole helpottanut ruotsalaisten ja venäläisten kartoittajien työtä. Kahden riitaisan valtion ja harvaan asutun rajaseudun järvestä saatiin aluksi piirrettyä osittaisia hahmotelmia. Kartantekijät tyytyivät useimmiten käyttämään vanhoja karttoja lähteinään, jolloin järven koko, muoto, nimi ja asutuksen kohteet saattoivat siirtyä seuraaviin karttoihin virheellisinä. Esimerkiksi Olaus Magnus kartassaan Carta marina vuodelta 1539 hän kirjoitti Saimaan nimeksi ”LACVSNIGER” (Mustajärvi) ^[49]. Järvi oli piirretty hänen kartassaan pyöreän muotoiseksi, jota voidaan ajatella eteläiseksi Saimaaksi. Eurooppaa tai Pohjois-Eurooppaa esittävissä yleiskartoissa Saimaa oli yleensä nimetön järvi tai Mangnuksen kartan tapaan Mustajärvi. Vasta 1600-luvulla sen karttanimeksi vakiintui joko Lappvesi tai Lappjärvi. Ruotsalaisen kartografin Anders Bureuksen pohjoismainen kartta vuodelta 1626 sai Euroopassa laajan levikin ja se toimi seuraavien kartanpiirtäjien mallina lähes sata vuotta. Bureuksen kartta ja Hesselo Gerardon kartta Tabvla Rvssiæ vuodelta 1613 esittivät ensimmäisinä Saimaan syheröisen rantaviivan, monipolvisen muodon ja sen saarien suuren määrän. Järven muodot alkoivat siten tarkentua Pitkän vihan (sota vuosina 1570–1595) aikana ja viimeistään Stolbovan rauhan jälkeen 1617. Saimaan ympäristö oli 1600-luvulla ajoittain levotonta seutua, joten sen kartoittamiseen käytettiin strategisista syistä paljon aikaa. Järvestä alettiin käyttää myös Saimaa-nimeä, vaikka sen rinnalla 1700-luvun loppuun asti käytettiin kartoissa myös Lappvesi-nimeä.^[48]

Saimaa-nimi esiintyy aluksi verollepanokartoissa 1600-luvun puolivälissä. Niissä tilojen pellot, niityt ja talot oli asemoitu kartalle ja kylän vesistöt on nimetty paikallisten kertomana. Vuonna 1659 julkaistussa Erik Niilonpoika Aspegrénin Viipurin läänin kartassa on teksti ”Store Saima siön löper åth Kexholm” (Suuri Saimaa juoksee Käkisalmeen). Myöhemmissä kartoissa Saimaa-nimi on kirjoitettu joko Saima, Saiman tai Saimen. Nykymuoto Saimaa esiintyy vasta 1859 painetussa P. Tikkasen painattamassa Suomen Ruhtinaanmaan kartassa.^[48]

Alle on koottu eräitä yleiskarttoja, jotka sisältävät Saimaan nimettynä tai nimeämättömänä. Saimaan muotojen ja nimistön kehitys näkyy valituissa esimerkkikartoissa hyvin.

• 
  Pohjois-Eurooppa ja pyöreä Saimaa, Gerard de Jode, 1593
• 
  Pohjois-Eurooppa (Atlas Cosmographicae), Gerhardus Mercator, 1596
• 
  Tarkka Saimaa, Anders Bure, 1626
• 
  Svecia, Dania et Norvegia, Anders Bure, 1645
• 
  Suomen herttuakunta, 1662
• 
  Pohjois-Eurooppa (Accuratissima regnorum Sueciae, Daniae et Norvegiae tabula), Justus Danckerts, 1680–1696
• 
  Pohjois-Eurooppa, Johann Baptist Homann, noin 1730
• 
  Pohjois-Eurooppa, Jean Janvier, 1762
• 
  Yleiskartta Suomenlahdesta, 1788
• 
  Ruotsin kuningaskunnan keskiset provinssit, Franz Johann Joseph von Reilly, 1791
• 
  Pohjois-Eurooppa (Kitchin's General Atlas), Laurie and Whittle, 1794
• 
  Ote kirjasta The New Geographical Grammar..., osa I, sivu 119, 1811
• 
  Ote Pohjois-Euroopasta ja Suomen Suurruhtinaskunnasta, Samuel Augustus Mitchell, 1850
• 
  Ruotsin ja Norjan kartata, siinä sivussa myös Suomen Suurruhtinaskunta, J. H. Colton, 1855

Pääartikkeli: Muinais-Saimaa

Kun viime jääkauden loppuvaiheessa mannerjäätikkö suli ja sen luoteeseen päin vetäytyvä reuna sijaitsi Suomenlahden rannikolla, alkoi Suomen maa-alue vapautua jäätikön alta. Maa jäi kuitenkin Kaakkois-Suomessa heti Baltian jääjärven veden alle. Jäätikön sulaminen oli jääkaudella epätasaista; välillä jäätikköä suli paljon, ja välillä vain vähän tai ei ollenkaan. Jääkaudella vallitsi Dryas-kausi alkaen noin 12 300 vuotta sitten, kun Saimaan alueet vapautuivat jäästä. Tämä kylmä ilmastokausi hidasti jääkauden päättymistä ja samalla se aiheutti Salpausselkien syntymisen. Saimaan muodostumiseen vaikuttivat yhtäällä maankohoaminen, jonka vaikutuksesta maakamara kohosi vedestä, ja toisaalta jäätikön vetäytymissuunta Pohjois-Ruotsiin, mikä vaikutti maankohoamisen epätasaisuuteen ja kallioperän asteittaiseen kallistumiseen. Näiden seurauksena Saimaan järvialtaat nousivat yksitellen vedestä ja niistä kuroutui järviä eri aikaan. Saimaan alueella maa kohoaa edelleenkin jonkin verran: luoteessa 5 millimetriä ja kaakossa 2,5 millimetriä vuodessa ^[3]. Samaan aikaan Itämerikin kävi läpi eri kehitysvaiheita. Aluksi Itämeri oli jääjärvenä, sitten jääjärvi tyhjeni Atlanttiin ja muuttui Atlantin merenlahdeksi (Yoldiameri), sitten sen kuroutui taas järveksi (Ancylusjärvi), jonka aikana Saimaaksi tuleva järviallas kuroutui itsenäiseksi järveksi noin 9 500 vuotta sitten. Tämä järvi laajeni kallioperän kallistumisen vuoksi yhdistymällä etelässä sijaitseviin järviin. Kun kallioperä oli asettunut lähes vaakatasoon, oli Saimaa kasvanut Suursaimaaksi ja yhtyessään Muinais-Päijänteeseen 7 500 vuotta sitten, alkoi 500 vuotta kestänyt Sisä-Suomen suurjärvi-vaihe. Kallioperä alkoi kuitenkin kallistua kaakkoon päin ja järvet erkanivat toisistaan. Sekä Päijänne että Saimaa puhkaisivat itselleen uudet lasku-uomat etelään päin. Ensiksi puhkesi Saimaalle uusi lasku-uoma Ristiinassa 6 900 vuotta sitten, sitten Lappeenrannassa 6 300 vuotta sitten ja viimeinen puhkesi Imatralla 5 700 vuotta sitten. Viimeisen tapahtuman takia Saimaa laskee nykyään Vuoksen kautta Venäjän puolelle Laatokkaan. Saimaa pienenee edelleen hiljalleen kallioperän kallistumisen takia.^{[50][51][52][53][54]}

• Luettelo Suomen sadasta suurimmasta järvestä
• Luettelo Euroopan suurimmista järvistä

• Kuusisto, Esko: Suur-Saimaan vesitase ja tulovirtaaman ennustaminen. (Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 26) Helsinki: Vesihallitus, 1978. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (PDF).
• Laasonen, Juha & al.: Saimaan vesistöalueen kuljetusten ympäristöriskit. (Suomen ympäristö 455) Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2001. ISSN: 1238-7312 ISBN 952-11-0857-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
• Manninen, Ari: Saimaa – koko tarina. Helsinki: A Bonnier Group Company/Readme.fi, 2020. ISBN 978-952-321-783-6
• Tikkanen, Matti: Long-term changes in lake and river systems in Finland. Fennia, 2002, 180. vsk, nro 1–2, s. 31–42. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura. ISSN 0015-0010 Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)
• Marjatta Koivisto, toimittaja: Jääkaudet. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3

• Arttu Käyhkö: Saimaa ja laivat Kustantaja Laaksonen, 2015. ISBN 978-952-5805-75-8
• Arttu Käyhkö: Saimaa Kustantaja Myllymäki, 2018. ISBN 978-952-7260-08-1

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saimaa Wikimedia Commonsissa

• Pajunen, Hannu: Järvisedimentit kuiva-aineen ja hiilen varastona, GTK, 2004
• De Smit, Merlijn: Fishing in troubled waters: on the origin of Finnic saima-stems. Finnisch-Ugrische Mitteilungen, 2019, 42. vsk, s. 33-56. Hampuri: Helmut Buske Verlag GmbH. ISSN 0341-7816 vedosversiona. (PDF) Viitattu 4.2.2024. (englanniksi) – saimaa-sanan kootut selitykset
• Matkailusivusto, Saimaan saariston kehittämisyhdistys
• goSaimaa.com Matkailusivusto. Etelä-Karjalan Matkailu Oy
• VisitSaimaa.fi Matkailusivusto. Mikkeli - Savonlinna
• Saimaa – Suomen sininen helmi (Arkistoitu – Internet Archive) Yle Elävä arkisto
• Saimaa-tietokirja