Sauvo Puhtila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sauvo Puhtila
Sauvo Puhtila leikkaamassa ääninauhaa 1960-luvun alkupuolella radiossa.
Sauvo Puhtila leikkaamassa ääninauhaa 1960-luvun alkupuolella radiossa.
Henkilötiedot
Syntynyt27. huhtikuuta 1928
Helsinki
Kuollut2. marraskuuta 2014 (86 vuotta)
Helsinki
Ammatti sanoittaja, toimittaja, säveltäjä

Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (27. huhtikuuta 1928 Helsinki – 2. marraskuuta 2014 Helsinki[1]), sanoittajanimimerkki Saukki, oli suomalainen sanoittaja (monella eri nimimerkillä), säveltäjä ja radiotoimittaja.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtila oli vahva vaikuttaja suomalaisella musiikkialalla. Ennen siirtymistään viihdealalle hän ehti aloittaa opinnot Teknillisessä korkeakoulussa aikomuksenaan valmistua puunjalostusinsinööriksi.[3] Sinä aikana hän myös lauloi Polyteknikkojen Kuorossa.[4] Saukki-nimimerkkiä Puhtila käytti ensimmäisen kerran kirjoittaessaan Yleisradiolle vuonna 1949 teekkarielämästä kertoneen radiohupailun Kevätlirputuksia.[5]

Uransa aikana Puhtila työskenteli monien suomalaisen viihteen suurnimien, kuten Laila Kinnusen, Jaakko Salon, Annikki Tähden ja Olavi Virran kanssa. Hän vaikutti myös Yleisradiossa toimittajana, nuorten ajanvieteohjelmien päällikkönä ja lopulta viihdepäällikkönä.[6]

Puhtila oli mukana perustamassa Radio- ja televisiotoimittajien liittoa (RTTL), jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi.[7]

Toimittuaan noin 25 vuotta musiikkialalla Sauvo Puhtila jäi eläkkeelle Yleisradion viihdepäällikön tehtävästä vuonna 1979. Reino Helismaa -palkinnon Puhtila sai 1999, Juha Vainio -palkinnon 2002 ja Kullervo Linna -palkinnon 2013.[8] Useiden eri nimimerkkien käytön vuoksi hänen työnsä ei aiemmin saanut ansaitsemaansa huomiota. Hän myös karttoi julkisuutta tietoisesti.[9]

Sanoittajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauvo Puhtilan ensimmäinen julkaistu sanoitus oli Åke Granholmin sävelmään kirjoitettu "Tukkipojan veisu", joka sai toisen palkinnon Metsäradion laulelmakilpailussa vuonna 1951.[6][10] Seuraavana vuonna Scandia-Musiikin johtajat Paavo Einiö ja Johan Vikstedt tilasivat Miss Universumiksi valitun Armi Kuuselan nostattaman kauneuskuningatarhuuman innoittamina Puhtilalta sanoituksen Erik Lindströmin jo muutamaa vuotta aiemmin säveltämään hitaaseen foksiin. Olavi Virran levytyksenä siitä tuli Puhtilan ensimmäinen menestynyt sanoitus; "Armi" oli myös Lindströmin ensimmäinen äänilevylle päässyt kappale.[11]

Aikaa myöten Puhtilasta tuli Suomen ahkerimpia sanoittajia. Hän sanoitti ja käänsi etupäässä iskelmiä, 1950-luvulla varsinkin italialaisia. Myöhemmin mukaan tulivat myös esimerkiksi lastenlaulut ja hengelliset laulut. Puhtilan hedelmällisin kausi iskelmäsanoittajana sijoittui aikavälille 1955−1965. Tämän jälkeen hän siirtyi suomentamaan pääasiassa ooppera-, operetti- ja musikaalitekstejä. Sanoitustekniikkansa ja rytmitajunsa ansiosta hän pystyi synnyttämään tekstejä nopeasti, mikä helpotti Scandian tuotanto-ohjelman suunnittelua. Rahoista tarkka Scandian toimitusjohtaja Harry Orvomaa alkoi jopa maksaa Puhtilalle kuukausipalkkaa, koska hän katsoi saavansa sanoitukset siten halvemmalla. Tästä seurasi, että muilta levy-yhtiöiltä alkoi pian ilmestyä tutulta kuulostavia tekstejä, joiden tekijöiksi oli merkitty milloin Pekka Saarto, milloin Merja tai jokin muu nimimerkki. Orvomaa kysyi Puhtilalta, mitä tämä tiesi niistä. Puhtila tunnusti ne omikseen, asia sovittiin ja yhteistyö jatkui.[10]

Puhtilan eri nimimerkeillä kirjoittamia tekstejä on päätynyt äänilevyille liki 2 000. Olavi Virta levytti vuosina 1952–1964 kaikkiaan 120 Puhtilan sanoittamaa kappaletta.[10]

Useimmista muista suomalaisista sanoittajista Puhtila poikkesi siinä, että hänen tuotantonsa painottui selkeästi ulkomaisten laulujen sanoittamiseen. Hän ei myöskään – toisin kuin Toivo Kärjen kanssa työskennelleet Reino Helismaa, Juha Vainio ja Vexi Salmi – ollut missään vaiheessa tiiviissä yhteistyössä kenenkään suomalaisen säveltäjän kanssa.[12] Sanoittaessaan Puhtila uskalsi myös hylätä laulun alkuperäisen aiheen, jos hän keksi itse mielestään paremman; esimerkiksi "Kuningaskobran" alkuperäisessä versiossa laulettiin käärmeenlumoojasta ("Snake Charmer") ja "Suklaasydämen" alkuperäistekstissä äidin helmistä ("Mama's Pearls"). Molemmat ilmestyivät suomeksi vuonna 1956, edellinen Annikki Tähden ja jälkimmäinen Brita Koivusen levytyksenä, joista he saivat kultalevyt. Erikoinen piirre on, ettei kumpikaan kappale saavuttanut mainittavaa menestystä kotimaassaan Yhdysvalloissa.[10]lähde tarkemmin? Puhtila sanoitti myös yhden kappaleen, "Vapaus on väkevä voima", Kokoomuksen mainossinglelle.[13][14]

Sanoitustyön lisäksi Puhtila sävelsi muutamia iskelmiä, kuten Annikki Tähden Humppa-Veikkojen kanssa vuonna 1961 levyttämän "Villit ruusut", sekä lastenlauluja. 1950-luvun lopulla Puhtila sanoitti monia yhdysvaltalaisia jouluiskelmiä, joista on tullut osa myös suomalaista jouluperinnettä, kuten "Jollei jouluna ole lunta" ("If It Doesn’t Snow on Christmas"), "Kun Joulupukki suukon sai" ("I Saw Mommy Kissing Santa Claus") ja "Joulupukki matkaan jo käy" ("Santa Claus Is Coming to Town").[15] Toisaalta muun muassa Lasse Mårtensonin säveltämän gospelmessun Voiko sen sanoa toisinkin (1967) laulut ovat pääosin Puhtilan sanoittamia.[16]

Kun Reino Helismaa kuoli tammikuussa 1965, Toivo Kärki tarvitsi sanoittajia. Vaikka Puhtila oli eri firmassa kuin Kärki, hän sopuisana ihmisenä teki Kärjenkin sävellyksiin neljä tekstiä vuosina 1965–1966: "Taj Mahal" (laulajana Anneli Sari), "Helsinki-letkis" (Katri Helena), "Tango Sinikalle" ja "Tango meille kahdelle" (Taisto Tammi).[17] Vielä vuonna 1986 Kärki otti yhteyttä Puhtilaan ja ehdotti yhteistyötä, mutta mitään ei enää syntynyt.[18]

Puhtila piti tärkeänä, että hänen tekstinsä toisaalta täyttivät runousopin vaatimukset ja toisaalta mukautuivat kappaleen rakenteeseen sekä sävelkulkuun. Esikuvikseen runoilijoina hän mainitsi Eino Leinon, Yrjö Jylhän, Aaro Hellaakosken ja Aale Tynnin. Scandian tuotantopäällikkö ja Puhtilan aisapari Jaakko Salo piti Olavi Virran vuonna 1957 levyttämää tangoa "Yön kulkija" yhtenä Puhtilan mestarisuorituksista. Espanjalaisen José Padillan sävellys oli alun perin konserttitango, johon ei ollut sanoja lainkaan. Puhtilan ainoana johtolankana oli kappaleen nimi "Spider of the Night", ja hän kehitti suomennoksestaan todellisen jännitystarinan.[10]

Sauvo Puhtilan käyttämät nimimerkit:

Sauvo Puhtila esiintymässä vuonna 1965.
  • Jim
  • Merja
  • S. Puustinen
  • P. L. Saarinen
  • Pekka Saarto
  • Salla S.
  • Santeri
  • Saukki
  • Jukka Terä
  • Tikka
  • Timjami
  • Solja Tuuli
  • Veikko Vallas
  • Pekka Pelto
  • A. Ojapuu[19]

Pääperiaatteena nimimerkkien käytössä oli, että Scandialle sanoituksia tehdessään hän käytti Saukkia ja muille tehdessään muita nimimerkkejä. Suomen suurimpiin levy-yhtiöihin 1950- ja 1960-luvuilla kuuluneen Scandian menestys oli nimenomaan kolmen miehen, Saukin, sovittaja ja levytyskapellimestari Jaakko Salon ja äänittäjä Aarre Elon ansiota.[20] 1960-luvun lopulla Puhtila teki yhteistyötä Martti Innasen kanssa. Puhtilan sanoittamia Innasen kappaleita olivat muiden muassa "Miesten mies", "Mitäs menneistä" ja "Se oli ilmaa vain".[21]

Sauvo Puhtila nautti sanoittajakollegoidensa suurta arvostusta paitsi sanoitustekniikkansa ansiosta, myös siksi, että hän pystyi tuomaan käännösteksteihinsä jotakin persoonallista silloinkin, kun tekstien aihepiiri ja henkilöt ovat pysyneet alkuperäisinä.[22]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtila menehtyi 86-vuotiaana marraskuussa 2014 Kustaankartanon vanhainkodissa Helsingissä.[2] Puhtila on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[23]

Saukki ja Oravat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtila muistetaan myös Saukista ja Pikkuoravista; Pikkuoravien osat lauloi Eino Virtanen. Nauhoitettaessa hän lauloi hitaasti, ja nauhaa nopeammin toistettaessa saatiin oravaääni. Virtasen äänen tunnistaa laitettaessa 45 kierroksen levyn soimaan 33 nopeudella. Vaikka levytysten kohdalla useimmiten puhutaan Pikkuoravista, etiketeissä esittäjät olivat muodossa Saukki ja Oravat. Saukin ja Pikkuoravien ensimmäinen levytys "Pikkuoravien joululaulu" tehtiin vuonna 1959 ja viimeinen "Pikkuoravien hyppyrilinko" vuonna 1978. Saukin ja Pikkuoravien ensimmäinen EP-levy ("Jöröjukka-rock", "Saukki-sedän lastentunti", "Elmerin humppa", "Pikkuoravien tuutulaulu") nousi Suomen myydyimpien EP-levyjen listalla vuonna 1961 kahdeksanneksi.[24] Kråklund Records julkaisi kaikista esityksistä CD-levyn vuonna 1999.

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka ja Nyman, Jake: Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mäkelä, Janne: ”Puhtila, Sauvo (1928–2014)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 807–808. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ a b Virtanen, Jarno: Lazzarella, Suklaasydän ja Poika varjoiselta kujalta – Sanoittajalegenda Sauvo "Saukki" Puhtila on kuollut 19.12.2014. Yleisradio. Viitattu 19.12.2014.
  3. ↑ Gronow, Lindfors ja Nyman 2004, s. 198
  4. ↑ Korhonen, Kimmo (toim.): Mikä teekkarilaulun on mahti. Polyteknikkojen Kuoro. ISBN 952-91-6969-8
  5. ↑ Antero Alpola: Viihdevuosien vilinässä: radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960, s. 72. Hämeenlinna: Karisto, 1988. ISBN 951-23-2475-X.
  6. ↑ a b Sauvo Puhtila Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa
  7. ↑ Konttinen, Seppo: Suora lähetys: Tosiasiaa Yleisradiosta, s. 148. Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-141-9
  8. ↑ Suvi Teräsniska ja Saukki palkittiin Kullervo Linnan säätiön palkinnolla ([vanhentunut linkki] Arkistoitu versio) HS.fi. 21.11.2013. Viitattu 25.11.2013.
  9. ↑ Sauvo Puhtilalle kunniapalkinto elämäntyöstä. Selvis 3/02.
  10. ↑ a b c d e Erola, Lasse: Olavi Virta ja hänen maailmansa, s. 119–120. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.
  11. ↑ Erola 2005, s. 88.
  12. ↑ Bagh, Peter von ja Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja, s. 358. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
  13. ↑ Olli Heikkilän kuoro ja orkesteri: Vapaus on väkevä voima Discogs
  14. ↑ Fono.fi
  15. ↑ Gronow, Lindfors ja Nyman 2004, s. 236.
  16. ↑ Vuoristo, Aapeli (toim.): Suuri toivelaulukirja 2, s. 62. Helsinki: Musiikki Fazer ja Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1977.
  17. ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 566, 569, 572, 589. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
  18. ↑ Kärki 2015, s. 835
  19. ↑ Sauvo Puhtilan sanoitustuotanto 1900-luvulla Suomen Äänitearkiston tietokannassa. (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Erola (2005), s. 148.
  21. ↑ Salmi, Vexi: Martti Innanen - 20 suosikkia -levyn esittelyteksti. Helsinki: Fazer Records, 1996.
  22. ↑ Gronow, Lindfors ja Nyman 2004, s. 198.
  23. ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 1.4.2023.
  24. ↑ Mitä-Missä-Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1962, s. 310. Otava 1961, Helsinki.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sauvo_Puhtila&oldid=22352543”