Satula

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Satula on hevosen selkään ratsastusta varten mahavyön eli niin kutsutun satulavyön avulla kiinnitettävä istuin. Satula koostuu yleensä rungosta, runkoon kiinteästi liittyvistä istuinosasta ja satulan siivistä, satulavyöstä sekä kahdesta jalustimesta hihnoineen. Tämän lisäksi satulaan voidaan kiinnittää lisävarusteita. Parhaimmat ja laadukkaimmat satulat ovat satulasepän tekemää käsityötä, mutta halpoja ja vähemmän kestäviä satuloita valmistetaan nykyään myös tehdastyönä. Satulan istuinpinnat ovat perinteisesti nahkaa, joskin synteettisistä materiaaleista tehdyt ja nahkaisia helppohoitoisemmat satulat ovat yleistyneet.

Satula on ratsastajalle paljasta hevosenselkää mukavampi ja tukevampi istua, ja lisäksi satulan käyttö mahdollistaa jalustimet, jotka tukevoittavat istuntaa entisestään ja helpottavat hevosen selkään nousemista. Satula on kuitenkin mukavuustekijä myös hevoselle, sillä se jakaa ratsastajan painon suuremmalle alalle sen selkää. Myös ilman satulaa kuitenkin ratsastetaan sekä satulan (tai sopivan satulan) puutteen että harjoituksen tai huvin vuoksi.

Satulan runko on perinteisesti valmistettu puusta, mutta nykyään sen on korvaamassa muovi. Puun tai muovin lisäksi rungon osiin käytetään metallia, usein terästä. Yleisin rungon tyyppi on joustava, jolloin satulan etu- ja takakaaren väliin on pingotettu litteät jousiteräskiskot. Näiden päällä on kudoskerros, jonka päälle puolestaan tulee istuinnahka. On olemassa myös rungottomia satuloita, jotka saattavat sopia myös niille hevosille joille ei tunnu löytyvän hyvin istuvaa perinteistä satulaa.

Runko muotoilee satulan istuimen. Istuin on syvimmillään ja kapeimmillaan keskiosasta, johon ratsastaja luontevasti asettuu istumaan. Istuinosa kohoaa ja levenee keskiosasta eteenpäin satulan etukaareksi ja taaksepäin takakaareksi. Satularunkoon kiinnittyvät myös hevosen molemmille kyljille laskeutuvat laajat nahkaläpät, satulan siivet. Tavallisimmin siipiä on molemmin puolin kaksi: satulavyön vastinhihnat, joihin satulavyö soljilla kiinnittyy, asettuvat alemman alussiiven ja varsinaisen satulasiiven väliin. Siivet voivat olla litteät tai niihin voi olla rakennettu polvi- tai reisitukea. Estesatuloiden eteenpäin kaartuvissa siivissä selvät polvituet ovat yleisiä.

Satularunkoon kiinnitetään vastinhihnat satulavyön ja jalustinkoukut jalustinten kiinnittämistä varten. Usein satulan etukaaressa on myös rengas apuohjien kiinnittämistä varten. Ponien satuloissa saattaa olla myös takakaaressa häntähihnaa varten tarkoitettu rengas.

Satularungon hevosen selkää vasten tuleva alapinta on perinteisesti pehmustettu villalla tai jouhilla, joskin nykyään käytetään myös erilaisia geeli- ja ilmatoppauksia. Alapuoli on jaettu kahteen satulapatjaan, joiden väliin jää hevosen selkärangan myötäinen ilmakanava. Kanavan tarkoitus on parantaa satulan istuvuutta, estää satulaa painamasta selkärankaa ja antaa sille tilaa liikkua. Laadukkaissa satuloissa kaikki satularungon verhoilut on tehty nahalla, mutta halvemmissa satuloissa on saatettu käyttää joko kokonaan tai osittain kangasta. Shetlanninponeille on myös satuloita, joista puuttuvat satulapatjat kokonaan. Pienillä poneilla ratsastavat yleensä kevyet lapset, joten selkärangan rasituksen vähentäminen ei ole yhtä oleellista kuin isoilla hevosilla.

Erityisesti halpojen satuloiden rungot kestävät huonosti kovalle alustalle putoamista, mikä saattaa jopa murtaa niiden tukirakenteet. Laadukastakin satulaa on käsiteltävä varovasti. Satulan runko saattaa vahingoittua myös, jos satuloitu hevonen kaatuu ja kierähtää satulansa yli. Rungostaan rikkoutunutta satulaa ei pidä käyttää, sillä se on turvallisuusriski ja voi myös vahingoittaa hevosen selkää.

Valjaissa ja satuloissa käytetään mahavyötä, jonka tarkoituksena on pitää satula tai valjaat paikallaan. Erityistä satuloissa käytettävää mahavyötä kutsutaan satulavyöksi. Satulavyö voi olla valmistettu nahasta, kankaasta tai jostakin muusta pehmeästä ja kestävästä materiaalista. Eurooppalaistyyppisissä satuloissa se kiinnittyy kahdella vierekkäisellä soljella satulan vastinhihnoihin, joita on yhteensä kolme (yksi varalla). Kouluratsastussatuloissa käytetään pitkiin vastinhihnoihin satulan siipien alapuolelle kiinnitettäviä lyhyitä satulavöitä, jotta soljet eivät tule hevosen ja ratsastajan väliin ja näin häiritse ratsastajan istuntaa ja ratsukon vuorovaikutusta. Muuntyyppisissä satuloissa vyö on yleensä pitkä ja kiinnittyy lyhyisiin vastinhihnoihin satulan kahden siiven välissä ratsastajan reiden alla; vastinhihnoihin kiinnittyvä nahkaläppä suojelee satulan siipeä solkien hankaukselta. Esteratsastussatuloiden vöissä käytetään usein mahapanssaria suojaamaan hevosen vatsaa kavioiden (erityisesti kenkien ja mahdollisten hokkien) aiheuttamilta kolhuilta.

Satulavyön kunto on ennen kaikkea turvallisuuskysymys, mutta myös hevosen mukavuuteen liittyvä tekijä. Huonokuntoinen satulavyö hankaa hevosta, ja vyön katketessa satula ja ratsastaja voivat pudota hevosen selästä. Laukkakilpailuissa sekä kenttäkilpailun kestävyyskokeessa, joissa satulavyö joutuu erityisen kovalle koetukselle ja sen katkeaminen aiheuttaa helposti erityisen vakavan vaaratilanteen, saatetaan varmuuden vuoksi käyttää myös ylivyötä eli varasatulavyötä, joka ei kiinnity vastinhihnoihin vaan kulkee satulan istuimen yli.

Pääartikkeli: Jalustin

Jalustin koostuu jalustinhihnasta ja varsinaisesta jalustimesta. Jalustinhihnat ovat yleensä nahkaa. Hihnan avulla säädellään jalustimen pituutta ratsastajalle ja erityyppiseen ratsastukseen (kouluratsastus, esteratsastus, maastoratsastus) sopiviksi. Yleisratsastukseen sopiva jalustinhihnan pituus (tai ainakin lähtökohta sen etsimiseen) on yleensä ratsastajan kainalosta sormenpäihin siten, että sormet asetetaan jalustinkoukulle ja jalustimen pohja asettuu kainaloon. Jalustinhihnojen tulee olla yhtä pitkät. Koska ratsaille nousun puoleinen jalustinhihna yleensä venyy käytössä toisen puolen hihnaa enemmän, hihnojen puolta tavallisesti vaihdetaan säännöllisesti.

Varsinainen jalustin on yleensä ruostumatonta terästä ja siihen kuuluu jalustimen pohjalle kiinnitettävä jalustinkumi, jonka tarkoitus on estää ratsastajan jalkaa helposti luistamasta jalustimessa sekä eristää jalka kylmillä ilmoilla metallipinnasta. Jalan luiskahtaminen jalustimen läpi voi aiheuttaa vakavan onnettomuuden, jos näin käy ratsastajan pudotessa satulasta ja hän jää näin roikkumaan kiinni hevoseen. Tätä ehkäistään paitsi käyttämällä ratsastuksessa tukevia ja matalalla korolla varustettuja kenkiä myös niin kutsutuilla turvajalustimilla, joiden toisena kaarena on metallin sijasta tukeva, tarvittaessa aukeava kumilenkki. Jalustimen tulee myös olla niin iso, ettei ratsastuskenkä jalkaterän leveimmästä kohdasta ota kiinni sen reunoihin. Toisaalta jalka luiskahtaa helposti jalustimen läpi, jos jalustin on jalan (kengän) kokoon nähden liian väljä.

Koska metalliset jalustimet saavat kylminä vuodenaikoina ratsastajan varpaat helposti palelemaan, talvisin saatetaan käyttää puisia tai synteettisistä materiaaleista valmistettuja jalustimia. Turvallisuussyistä jalustimen tulee kuitenkin olla rakenteeltaan erittäin tukeva ja kestävä. Jalustimen on toivottavaa olla myös varsin painava, jotta ratsastajan on suhteellisen helppo poimia jalastaan irronnut jalustin uudelleen jalkaansa.

Satuloita suunnitellaan ja valmistetaan lukuisiin erilaisiin käyttötarkoituksiin eli ratsastuksen lajeihin. Lisäksi niitä valmistetaan esimerkiksi erityisen pitkä- tai lyhytselkäisille tai leveä- tai kapearunkoisille hevosille, jotka rakenteensa puolesta vaativat erikoisen mallisen satulan. Satuloita valmistetaan myös eri kokoisina ja poneille yleensä omina malleinaan. Satula tulee valita sekä käyttötarkoituksen että hevoselle sopivuuden mukaan.

Eurooppalaistyyppiset satulat jaetaan käyttötarkoituksen mukaan yleensä yleis-, koulu- ja estesatuloihin. Satuloiden ulkonäkö ja ominaisuudet vaihtelevat kunkin satulatyypin sisällä kuitenkin paljon. Koulusatulassa on pitkät suorat satulasiivet sekä syvä istuin ja siinä ratsastetaan melko pitkin jalustinhihnoin, jotta päästään mahdollisimman lähelle hevosta ja voidaan ratsastaa enemmän painoavuilla. Estesatula puolestaan on usein kevyt, ja koska siinä ratsastetaan lyhyemmin jalustinhihnoin, sen siivet kaartuvat eteenpäin ja niissä on tavallisesti polvituet. Yleissatula on koulu- ja estesatulan välimuoto, joka sopii monipuoliseen harrasteratsastukseen ja voi olla koulu- tai estepainotteinen. Lännenratsastuksessa käytetään lännen- eli westernsatuloita, jotka jakaantuvat nekin lukuisiin eri tyyppeihin.

Erikoissatuloita ovat muiden muassa niin kutsuttu lätkäsatula eli shetlanninponisatula, kenttäratsastukseen tarkoitettu kenttäsatula, laukkakilpailuissa käytettävä erittäin kevyt laukkasatula, montésatula, hevosten ratsukoulutuksessa käytettävä harjoitussatula sekä tukisarvilla varustettu epäsymmetrinen naistensatula, jossa ratsastaja istuu hiukan sivuttain molemmat jalat samalla puolella hevosta. Viimeksi mainittu on historiallinen jäänne ajalta, jolloin hienojen naisten ei ollut sopivaa ratsastaa tavalliseen tapaan hajareisin. Naistensatulassa on kuitenkin mahdollista ratsastaa hyvinkin urheilullisesti, ja esimerkiksi Keski-Euroopassa naistensatularatsastusta harrastetaan erikoisuutena edelleen paitsi näytöksissä myös kilpailuissa. Naistensatula saattaa myös sopia tavallista ratsastusta paremmin joistakin tuki- ja liikuntaelinten vammoista tai sairauksista kärsiville ratsastajille sukupuolesta riippumatta.

Satulan tulee aina sopia hevoselle erittäin hyvin. Oikean koon ja mallin löydyttyä satulan täytteitä (toppauksia) on yleensä mahdollista jossakin määrin muokkauttaa satulasepällä, joka voi myös säätää joidenkin uusimpien satuloiden säädettäviä runkoja. Tietylle hevoselle todella hyvin sopivan satulan löytäminen ei aina ole helppoa ja saattaa tulla hyvinkin kalliiksi. Huonosti sopiva satula on kuitenkin hevoselle epämukava, mikä voi pahastikin verottaa hevosen työskentelyhaluja ja aiheuttaa sille ennen pitkää hankaumia (niin kutsuttuja lyöttymiä) tai helposti vakaviakin selkävaivoja. Vaikka satula olisi hankittaessa sopinut hevoselle, se ei välttämättä sovi sille loputtomiin, sillä istuvuuteen vaikuttavat paljon hevosen kunnon, erityisesti selkälihasten muutokset. Yleisin ongelma on se, että satula hankaa hevosen säkää. Ihon hankautuminen rikki on valitettavan yleistä, minkä näkee monen yksivärisen hevosen satulansijan valkoista karvaa kasvavista arvista. Rikki menneen ihon paraneminen on hidasta, eikä hevosella tänä aikana voi käyttää satulaa tai välttämättä lainkaan ratsastaa.

Satulan alla (eli satulan ja hevosen välissä) tulisi aina käyttää satulahuopaa. Huovalla ei voi parantaa satulan istuvuutta, mutta se suojelee satulaa kulumiselta sekä hevosen hieltä ja pitää sen siten paremmassa kunnossa. Kouluratsastuskilpailuissa valkoinen tai vaalea satulahuopa on usein pakollinen siisteyden ja ratsukon edustavuuden takia. Este-, monté- ja laukkakilpailuissa satulahuopa on yleensä kilpailijan värien mukainen. Satulahuopa voi olla joko neliön tai satulan muotoinen.

Satulaa tulee erityisesti sen rungon suojelemiseksi käsitellä ja säilyttää huolella. Ratsastajan nouseminen satulaan on niin hevosen selälle kuin satulan rungolle aina vääntöä aiheuttava rasite, jonka vähentämiseksi suositellaankin satulaan nousua jakkaran tai jonkin muun maanpintaa korkeamman tason päältä aina kun se on mahdollista. Satulaa kannetaan yleensä toisen käsivarren päällä ja sitä säilytetään vaakatasoisen kapeahkon pyörän palkin päällä tai erityisessä satulatelineessä. Säilytyksessä jalustimet vedetään hihnaa pitkin ylös ja satulavyö nostetaan istuimen yli. Jos satula täytyy laskea maahan, se kärsii vähiten seisoessaan etukaarensa päällä. Nahkapinnat tulee säännöllisesti puhdistaa ja hoitaa tarkoitukseen sopivilla välineillä ja tuotteilla, ja säilytyksessä, kuljetuksissa ja sateella ne usein suojataan muovikankaisella satulasuojuksella. Kuluvat irto-osat eli jalustinhihnat ja satulavyö vaihdetaan tarpeen mukaan, ja ompeleet, toppaukset ja nahan vauriot korjautetaan tarvittassa satulasepällä. Synteettisten satuloiden pinnat vaativat huomattavasti nahkavarusteita vähemmän hoitoa mutta kuluvat toisaalta nopeasti epäsiistin näköisiksi.

Laadukkaat satulat ovat hyvin hoidettuna pitkäikäisiä ja kestävät käytössä vuosikymmeniä. Hyvälaatuinen ja -kuntoinen käytetty satula onkin varteenotettava, joskaan ei välttämättä halpa vaihtoehto satulaa hankittaessa.

Satulan pukemista hevoselle kutsutaan satuloinniksi, vaikkakin käytännössä satuloimisella usein tarkoitetetaan hevosen pukemista täyteen ratsastusvarustukseen (satulan lisäksi suitset sekä mahdolliset apuohjat ja jalkasuojat).

Hevonen satuloidaan yleensä sen selästä katsoen vasemmalta puolelta. Satula nostetaan aluksi osapuilleen hevosen sä'än päälle, lasketaan varovasti alas ja sitä vedetään taaksepäin, kunnes se asettuu oikealle paikalleen hevosen satulansijaan, jolloin eurooppalaistyyppisen satulan etukaari asettuu osapuilleen sä'än korkeimman kohdan yläpuolelle ja satulavyön etureuna tulee noin kämmenenleveyden verran hevosen kainalosta taaksepäin. Jos satulan asentoa täytyy korjata eteenpäin, satula on nostettava uudelleen reilusti eteenpäin ja vedettävä siitä taaksepäin; näin hevosen karva pysyy satulan alla sileänä ja luonnollisessa suunnassaan ja ehkäistään lyöttymien syntymistä. Eurooppalaistyyppisten satuloiden satulahuovat asetetaan hevosen selkään nykyisin yleensä yhdessä satulan kanssa, mutta lyöttymien ehkäisemiseksi on varmistettava, että huopa on oikealla paikallaan eikä siinä ole ryppyjä.

Satulavyö kiinnitetään aluksi löyhästi, sitä kiristetään ennen satulaan nousua riittävästi satulan paikallaan pitämiseksi ja lopulliseen kireyteensä vasta ratsastajan jo istuessa satulassa. Useimmat hevoset jännittävät ja pullistavat satuloitaessa jonkin verran vatsaansa, minkä vuoksi asteittainen kiristäminen on tarpeen. Liian löyhä satulavyö saattaa erityisesti ratsastajan noustessa hevosen selkään päästää satulan liukumaan vinoon tai jopa pyörähtämään ympäri hevosen vatsapuolelle, mikä on ratsastajalle vaarallista. Jos satulavyö on tässä vaiheessa vielä löyhä, avustaja voi painaa maasta käsin vastakkaisen puolen jalustinta ja auttaa näin pitämään satulan paikallaan ratsastajan noustessa satulaan.

Satulavyötä saatetaan hieman löysätä jo ratsastuksen lopuksi, yleensä niin että ratsastaja nousee jäähdyttelykävelyn eli niin kutsutun loppukäynnin ajaksi taluttamaan hevosta ja löysää vyötä tässä vaiheessa muutamalla reiällä. Jalustimet tulee nostaa hihnaa pitkin ylös heti kun ratsastaja on noussut satulasta, jotta ne eivät heilu ja mahdollisesti säikäytä hevosta tai pääse tarttumaan esimerkiksi aitaan tai ovenpieleen; jalustinhihna vedetään sitten jalustimen läpi sen alle ja jos jalustimet eivät muuten pysy ylhäällä, jalustinhihnan voi ala- ja ulkokautta kietaista jalustimen polkupinnan (pohjan) ympäri. Satulaa riisuttaessa satulavyö irrotetaan yleensä selästä katsoen hevosen vasemmalta puolelta ja lasketaan roikkumaan niin ettei vyö iske hevosen jalkoihin, ja sitten kierretään toiselle puolelle nostamaan vyö satulan istuimen yli. Tämän jälkeen tartutaan satulan etu- ja takakaareen, nostetaan satulaa hieman ja vedetään sen sivusuuntaan hevosen selältä, ja siirretään satula toisen käsivarren päälle telineeseen viemistä varten. Jos satulaa ei voi heti viedä paikalleen, sen voi tilapäisesti nostaa karsinan oven päälle tai laskea sopivaan paikkaan karsinan ulkopuolella seisomaan etukaarensa varassa.

• Häntäremmi on satulan takakaaresta hevosen selkää myöten kulkeva ja hännäntyven ympäri kiinnittyvä hihna. Häntähihnaa käytetään, jos satula pääsee helposti liukumaan pois paikaltaan eteenpäin. Erityisesti poneilla saattaa olla kalamainen keskeltä leveä ja eteenpäin kapeneva runko sekä matala säkä, jolloin satula ei pysy tukevasti oikealla paikallaan (satulansijassa) ja häntähihna on tarpeen. Nykytiedon valossa häntäremmi aiheuttaa kipua ja tuskaa hevoselle tai ponille, joten sitä ei pitäisi käyttää.
• Rintahihna, rintaremmi tai rintavaljaat voivat olla tarpeen, jos satula pääsee liukumaan taaksepäin oikealta paikaltaan heti sään takana. Näin voi käydä hevosen rakenteen vuoksi (lavoista taaksepäin kapeneva runko) tai hevosen työskennellessä ankarasti epätasaisessa maastossa esimerkiksi maastoesteratsastuksessa. Rintahihna, joka puetaan satulan etukaareen kiinnittyvänä lenkkinä hevosen kaulan ympäri ja kiinnittyy sen etujalkojen välistä kulkevalla hihnalla satulavyöhön, on tässä käytössä vähemmän tehokas. Rintahihnaa käytetäänkin enimmäkseen juoksevan martingaalin käytön vuoksi. Hevosen ryntäiden ympäri kulkevat ja molemmin puolin satulaa vastinhihnoihin kiinnittyvät rintavaljaat ehkäisevät satulan taaksepäin liukumista tehokkaammin, mutta ne on sovitettava siten etteivät ne häiritse pahasti hevosen lapojen työskentelyä. Laukkakilpailuissa ja kenttäkilpailun maasto-osuudella rintahihnaa ja rintavaljaita käytetään usein myös varmistuksena, joka lisää ratsastajan turvallisuutta ja antaa toiminta-aikaa satulavyön mahdollisesti pettäessä.
• Satulalaukkuja käytetään lähinnä ratsastusvaelluksilla tavaroiden mukana kuljettamista varten. Ne voivat kiinnittyä satulan sivuilla mahdollisesti tätä tarkoitusta varten oleviin renkaisiin tai yhdistyä toisiinsa satulan istuimen yli kulkevan kappaleen välityksellä.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Satula.

• Satulahuopa
• Suitset
• Valjaat

• satulanostajan muistilista, Yle
• Sopivan satulan abc, Yle
• Pikkuponit ja häntäremmit (Arkistoitu – Internet Archive), Hellä Kanelisilmä