Nikola Žekov

Nikola Todorov Žekov (6. tammikuuta 1865 (J: 25. joulukuuta 1864) Sliven – 1. marraskuuta 1949 Füssen, Länsi-Saksa) oli bulgarialainen kenraali, joka toimi Bulgarian armeijan ylipäällikkönä ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1915–1918.

Žekov oli kauppiasperheestä. Hän meni Sofian sotakouluun vuonna 1883, osallistui vuoden 1885 sotaan Serbiaa vastaan, valmistui 1898 sotakorkeakoulusta Italian Torinossa ja palveli Bulgarian armeijassa esikuntaupseerina. Hän toimi vuodesta 1901 Sofian reserviupseerikoulun opettajana ja vuodesta 1912 koulun johtajana.^[1] Ensimmäisen Balkanin sodan aikana tuolloin everstin arvoinen Žekov toimi Bulgarian toisen armeijan esikuntapäällikkönä ja vastasi muun muassa Adrianopolin valtauksesta maaliskuussa 1913. Vuonna 1915 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja nimitettiin divisioonankomentajaksi. Elokuusta lokakuuhun 1915 Žekov toimi Bulgarian sotaministerinä ja valmisteli maansa liittymistä maailmansotaan keskusvaltojen puolelle, päätavoitteena hyökkäys Serbiaa vastaan. Kun Bulgaria julisti sodan lokakuussa, hän siirtyi ylipäälliköksi ja sai samalla ylennyksen kenraaliluutnantiksi.^[2][3]

Sodan aikana Žekovin toimintaa rajoitti se, että Bulgarian armeija joutui toimimaan osana August von Mackensenin komentaman saksalaisen armeijaryhmän operaatioita. Yhteistyössä Saksa, Itävalta-Unkari ja Bulgaria saivat vallattua Serbian, minkä jälkeen bulgarialaisten oli osallistuttava myös Mackensenin operaatioihin Romaniaa vastaan. Žekovin armeija onnistui torjumaan ympärysvaltojen hyökkäysyritykset Salonikin rintamalla syksyllä 1916 Florinan ja keväällä 1917 Prespajärven taisteluissa, ja osallistui myös elo–syyskuussa 1917 menestyksekkääseen hyökkäykseen Kavallan satamakaupunkia vastaan. Žekovilla oli erimielisyyksiä Bulgarian hallituksen kanssa ja hän auttoi pääministeri Vasil Radoslavovin syrjäyttämisessä kesäkuussa 1918.^[2]

Žekov jäi terveyssyistä vapaalle ylipäällikön tehtävistä elokuussa 1918, vain hieman ennen kuin ympärysvaltojen menestyksekäs Vardarin offensiivi pakotti Bulgarian polvilleen. Hän ei hyväksynyt syyskuussa solmittua aselepoa, ja jätti sen seurauksena eronpyyntönsä lokakuussa välittömästi kuningas Ferdinand I:n kruunustaluopumisen jälkeen.^[3] Žekov pakeni tämän jälkeen Saksaan. Hän palasi vuonna 1921 Bulgariaan puolustamaan mainettaan, mutta Aleksandăr Stambolijskin johtaman radikaalin maalaisliiton hallitus asetti hänet syytteeseen sodan aiheuttamisesta ja hän sai kymmenen vuoden vankeustuomion. Stambolijski syrjäytettiin vuonna 1923 vallankaappauksella, ja Žekov armahdettiin 1924 kolmen vankeusvuoden jälkeen.^[1] Hänet ylennettiin vuonna 1936 Bulgarian armeijassa jalkaväenkenraaliksi.

Maailmansotien välisenä aikana Žekov julkaisi muistelmansa ja useita sotatieteellisiä teoksia. Toisen maailmansodan aikana hän tuki taloudellisesti isänmaallisia ja saksalaismielisiä hankkeita. Vastineena mielipiteilleen hän sai 1940 kutsun Adolf Hitlerin luo ja 1942 puolen miljoonan reichsmarkin lahjoituksen natsi-Saksalta. Puna-armeijan miehittäessä Bulgarian Žekov joutui pakenemaan syksyllä 1944 uudelleen Saksaan, jossa hän asui viimeiset vuotensa. Bulgarian kommunistien asettama kansantuomioistuin tuomitsi hänet helmikuussa 1945 poissaolevana kuolemaan. Baijerissa vuonna 1949 kuolleen Žekovin jäännökset haudattiin vuonna 1992 uudelleen mausoleumiin Sofiassa.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikola Žekov Wikimedia Commonsissa