Leonard Grandell

Leonard August Mathias Grandell (1. lokakuuta 1894 Nauvo – 2. helmikuuta 1967 Helsinki^[1]) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti. Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Anders Mathias Grandell ja Amanda Emilia Lindqvist. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Karin Östensonin kanssa.^[2][3]

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta reaalilyseosta vuonna 1913 ja liittyi Åbo Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun insinööriosastolla vuosina 1913–1914 ja edelleen Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiakielten osastolla vuoteen 1915 saakka. Hän teki opintomatkan Norjaan kutsuntalaitokseen vuonna 1921 ja Sveitsiin vuonna 1924 tutustuakseen maan miliisijärjestelmään sekä Ruotsiin vuosina 1928 ja 1934 tutustuakseen Ruotsin armeijan huoltopalvelukseen. Saksaan vuonna 1935 ja Ruotsiin vuonna 1936 hänen opintomatkansa kohdistui maiden taloudelliseen puolustusvalmiusjärjestelmään tutustumiseen. Hän suoritti Sotakorkeakoulun erikoiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925 ja Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1926–1927.^[2][3]

Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 3. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan. Hän hoiti Sassnitzin etappiasemaa toukokuun 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa pidetyille moottorivenekursseille.^[2][3]

Katso myös: Suomen sisällissota

Grandell astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 kapteeniksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet määrättiin aluksi Valkoisen armeijaan komppanianpäälliköksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 15. huhtikuuta 1918 5. jääkäripataljoonan komentajaksi. Hän otti Suomen sisällissodassa osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa, missä hän haavoittui lievästi 29. huhtikuuta 1918.^[2][3]

Grandell toimi touko- ja kesäkuun 1918 3. Jääkärirykmentin komentajana, josta hänet siirrettiin 29. kesäkuuta 1918 toimistopäälliköksi Yleisesikunnan järjestelyosastolle. Sotaministeriön armeijatoimiston päälliköksi hänet nimitettiin 19. joulukuuta 1918 ja liikekannallepanotoimiston päälliköksi 4. marraskuuta 1919 sekä yleisen sota-asiain osaston päälliköksi 18. toukokuuta 1920. Armeijasta hän erosi 30. maaliskuuta 1922 ja toimi sen jälkeen osastonpäällikkönä Maanviljelijäin maitokeskus oy:ssä.^[2][3] Hän astui suojeluskuntajärjestön palvelukseen 15. maaliskuuta 1923 ja hänet sijoitettiin vastaperustetun Yliesikunnan sotilaallisen jaoston päälliköksi^[4]. Kyseisessä tehtävässä hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Ingmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta.^[5]. Myöhemmin hänet siirrettiin 28. toukokuuta 1927 alkaen Yleisesikunnan järjestely- ja liikekannallepano-osaston ja edelleen 11. tammikuuta 1936 puolustusministeriön sotatalousosaston päälliköksi. Sotatalouspäälliköksi hänet nimitettiin 28. tammikuuta 1938, Hän toimi vuosina 1929–1935 useita kertoja Yleisesikunnan päällikön viransijaisena. Hänet komennettiin Englantiin vuonna 1936 eräiden ulkomaisia sotatarvikehankintoja koskevien periaatteellisten kysymysten takia ja Unkariin vuonna 1937 tutustumaan Unkarin sotatarviketeollisuuteen.^[2][3]

Hän toimi sotalaitosopin opettajana Sotakorkeakoulussa vuosina 1928–1933 ja sotalaitosopin sekä huoltopalveluksen tuntiopettajana Sotilashallinnollisessa koulussa ja Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1928–1935.^[2][3]

Grandell kuului jäsenenä komiteoihin jotka käsittelivät ehdotusta hevosottolaiksi ja sen soveltamisasetukseksi vuonna 1922 sekä asevelvollisuuslain soveltamisasetusehdotusta laatimiseksi vuosina 1922–1923. Puolustusrevisionin jäsenenä hän toimi vuosina 1923–1926 ja oli jäsenenä valtion tapaturmalautakunnassa käsiteltäessä sisällissodan invalidieläkeasioita vuosina 1923–1931. Hän toimi apujäsenenä valtioneuvoston asettamassa tutkintolautakunnassa ruotsinkielessä suoritettavia tutkintoja varten vuonna 1928. Ilmapuolustuksen kehittämisohjelmaa suunnitelleen komitean jäsenenä hän toimi vuonna 1928 ja erinäisten sodanaikaisten olojen järjestämistä koskevaa lainsäädäntöehdotusta vuonna 1928 sekä rajavartiostojen vakinaistuttamista koskevaa lainsäädäntöehdotusta laatineen komitean jäsenenä vuonna 1929. Asevelvollisten palvelukseenastumisaikojen muuttamista pohtineen komitean puheenjohtajana hän toimi vuonna 1929 ja puolustuslaitoksen uudelleenjärjestelyä ja tästä johtuvaa lainsäädäntöä suunnitelleen toimikunnan jäsenenä vuonna 1930. Hänet määrättiin Kenttäohjesäännön huoltopalvelusta käsittelevää osaa laatineen toimikunnan jäseneksi vuonna 1930. Hän toimi Yleisesikunnan kunnianeuvostonjäsenenä vuonna 1929 ja puheenjohtajana vuosina 1931–1933. Hänet määrättiin valtioneuvoston 24. syyskuuta 1936 asettaman Pohjoismaiden taloudellista yhteistoimintaa poikkeuksellisissa olosuhteissa käsittelevän valiokunnan jäseneksi (ottanut myös osaa tässä tarkoituksessa pidettyihin pohjoismaisiin konferensseihin). perushankintakomiteaan hän osallistui 7. toukokuuta 1937. Valtion laivatelakan johtokunnan jäseneksi hänet nimitettiin 8. tammikuuta 1937 ja Valtion tykkitehtaan johtokunnan jäseneksi 27. toukokuuta 1937 ja toimi siinä vuoteen 1944 saakka. Hän toimi Valtion sytytintehtaan johtokunnan jäsenenä vuosina 1941–1944.^[2][3]

Talvisotaan hän osallistui sotatalousosaston päällikkönä ja jatkosotaan sotataloustarkastajana. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen vuonna 1944.^[3]

Hän toimi sotien jälkeen puolustuslaitoksen (myöhemmin valtion) metallitehtaiden keskuskonttorin johtajana vuoteen 1946 saakka, jolloin hän siirtyi varapääjohtajaksi Valtion Metalliteollisuuteen.

Valtion hankkiman lentoyhtiö Aero Oy:n toimitusjohtajaksi ja johtokunnan puheenjohtajaksi hän siirtyi vuonna 1947 ja oli tehtävässä vuoteen 1960 saakka. Toimeksianto oli kenraalille selkeä, taantunut yhtiö piti nostaa samaa vauhtia kuin nousi sodan köyhdyttämä ja uuvuttama Suomi. Aero kasvoi Grandellin johtajakaudella merkittävästi. Hänen toisena johtajavuonnaan yhtiössä työskenteli 12 lentokapteenia, 11 perämiestä, 11 sähköttäjää ja 11 lentoemäntää. Hänen jäädessään eläkkeelle lukemat olivat moninkertaiset. Aeron kasvu oli 1950-luvulla muutenkin huimaa, vuosina 1950–1956 yhtiön kotimaanliikenne viisin- ja ulkomaanliikenne kolminkertaistui. Kenraali oli innokas organisaattori, joka vaati täsmällisyyttä ja järjestystä. Hän matkusti mielellään katsomaan asioiden sujumista käytännössä ja osasi hoitaa asioita sekä suoransotilaallisilla mahtikäskyillä että isällisellä lämmöllä.

Grandell ei koskaan kirjoittanut muistelmiaan ja antoi haastattelujakin hyvin niukasti. Jäätyään eläkkeelle syksyllä 1960, hän vaelsi yhtiön konttoriin säännöllisesti vielä vuoden loppuun. Hän halusi jättää puhtaan työpöydän.

Hänet haudattiin Helsinkiin.^[3]

• Joukkojen huolto sodassa, 1934.
• Puolustusvoimamme rauhan ja sodan aikana, 1935.
• Grandell – Nurmio, Viborgs erövring, 1919 (suom. 1919).
• Tuompo – Grandell, Suomen armeija sanoin ja kuvin, 1920.
• Bergroth, Kersti – L. Grandell, Jääkärit. Kolme kuvaelmaa jääkäriliikkeestä, 1933.
• Detta sällsamma liv, 1944 (salanimellä Leo Novén).
• Den Stora sanndrömmen: tillvaron, 1947.

Grandell kirjoitti myös Finsk Tidskrift aikakauslehteen.^[2][3]

• Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998, ISBN 951-0-23032-4.
• Hakkapeliitta 28/1927
• Jernström, E.: Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto. (Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV) Porvoo: WSOY, 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. (Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV) Jääkäriliitto, 1975. ISBN 951-99046-8-9
• Haapavaara, Heikki ja Määttä, Usko (toim.):Aika lentää – Finnair 75. 1998