Jerome Young
Jerome Young (s. 14. elokuuta 1976 Clarendon Parish, Jamaika) on yhdysvaltalainen entinen 400 metrin juoksija.[1]
Jamaikalaissyntyinen Young sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1995. Hän sijoittui Ateenan MM-kisoissa 1997 400 metrillä viidenneksi ajalla 44,51 ja oli voittamassa samoissa kisoissa MM-kultaa 4 x 400 metrin viestijuoksussa. Seuraavana vuonna hän juoksi GP-finaalissa sekä yleisurheilun maailmancupissa toiseksi. Hän oli mukana voittamassa maailmancupissa pitkää viestiä. Sevillan MM-kisoissa 1999 hän sijoittui 400 metrillä neljänneksi ajalla 44,36. Young kärähti dopingista kesällä 1999[1], mutta Yhdysvaltain yleisurheiluliiton vetoomuslautakunta antoi hänelle kilpailuluvan seuraavana kesänä.[2] Young juoksi Sydneyn olympialaisissa pitkän viestin alku- ja välierissä. Yhdysvallat voitti loppukilpailussa, jossa Young ei ollut mukana, olympiakultaa, mutta kun doping-käry tuli julkisuuteen, Young menetti olympiakultamitalinsa.[3]
Young oli vuoden 2000 GP-finaalissa neljäs.[1] Seuraavana vuonna hän juoksi Edmontonin MM-kisoissa pitkän viestin alkuerissä. Yhdysvallat voitti loppukilpailussa MM-kultaa.[4] Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa 2003 Young oli mukana voittamassa viestikultaa.[5] Myöhemmin samana vuonna hän voitti MM-kultaa Pariisin ulkoratojen MM-kisoissa henkilökohtaisella matkalla.[1] Hän oli mukana viestijoukkueessa, joka juoksi maaliin kilpailun ensimmäisenä, mutta hylättiin myöhemmin joukkuetoveri Calvin Harrisonin kärähdettyä dopingista.[6] Young voitti kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalin ajalla 45.04[1]. Hän kärähti seuraavana vuonna EPO:sta ja sai elinikäisen kilpailukiellon.[3]
Myöhemmin Young myönsi käyttäneensä urheilu-uransa aikana muun muassa kasvuhormonia ja EPOa. Yhdysvaltain antidopingtoimikunta hylkäsi kesäkuussa 2008 kaikki Youngin tulokset ja saavutukset vuoden 1999 alusta lähtien. Näin hän menetti muun muassa Pariisin MM-kisojen 400 metrin kultamitalinsa.[7][8]
Ennätykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 200 metrin juoksu: 20,41 (1998)
- 400 metrin juoksu: 44,09 (1998)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Jerome Young Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- ↑ http://www.usatoday.com/sports/olympics/summer/track/2004-06-29-young-background_x.htm
- ↑ a b http://www.usatoday.com/sports/olympics/summer/track/2004-11-10-young-drugs_x.htm
- ↑ http://www2.iaaf.org/WCH01/Results/data/M/4X4/Rh.html
- ↑ http://www.iaaf.org/WIC03/results/gender=M/discipline=4X4/combCode=hash/roundCode=f/index.html
- ↑ http://news.bbc.co.uk/sport2/low/olympics_2004/3529824.stm
- ↑ Pikajuoksija Young joutuu palauttamaan MM-kultansa 18.6.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.12.2008.
- ↑ Former Track & Field Athlete, Jerome Young, Accepts Additional Sanctions and Return of World Championship Medal 17.5.2008. The United States Anti-Doping Agency (USADA). Viitattu 22.12.2008. (englanniksi)