John Gould

John Gould (14. syyskuuta 1804 Lyme Regis, Dorset – 3. helmikuuta 1881 Lontoo) oli englantilainen lintutieteilijä.

John Gouldin isä oli puutarhuri, josta 1818 tuli Windsorin kuninkaallisten puutarhojen esimies (Royal Gardens of Windsor). Nuori Gould opetteli puutarhanhoitoa ja eläinten täyttämistä. Hän ei koskaan suorittanut oppiarvoa, vaan koulutti itsensä lintutieteilijäksi käytännön töissä ja harjoituksissa. Oppiarvon puuttumisesta huolimatta hänet äänestettiin Royal Societyn jäseneksi 1843. Vuonna 1824 hän muutti Lontooseen ammattimaiseksi eläinten täyttäjäksi ja hänen taitonsa veivät hänet Zoological Society of Londonin museon konservaattoriksi 1827.

Gouldin asema soi hänelle mahdollisuuden tutustua johtaviin englantilaisiin luonnontieteilijöihin ja hän myös usein ensimmäisenä pääsi tutkimaan museolle saatuja uusia lintukokoelmia. 1830 museo sai Himalajalta lintukokoelman, josta moni laji oli kuvailematta. Gould julkaisi kokoelman linnut kirjassa A Century of Birds from the Himalayas (1830–1832), jonka tekstin oli laatinut Nicholas Aylward Vigors ja kuvituksen litografiat Gouldin vaimo Elisabeth Coxen (1804–1841), jonka kanssa hän avioitui tammikuussa 1829. Gouldin perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi lasta. Seuraavien seitsemän vuoden aikana julkaistiin vielä neljä kirjaa, joiden teksti oli Gouldin itsensä laatima ja toimitus hänen kirjurinsa Edwin Princen käsialaa. Eräät maalauksista olivat osa Edward Learin teoksen Illustrations of the Family of Psittacidae (1832) kuvitusta, jotka Lear rahapulassa myi Gouldille.

John Gould piirsi itse kaikki kuvataulut mutta antoi värityksen, viimeistelyn ja litografioiden teon muiden tehtäväksi.

Charles Darwin esitteli Galápagossaarilta tuomansa lintu- ja nisäkäskokoelman Geological Society of Londonin kokouksessa 4. tammikuuta 1837, ja linnut annettiin Gouldille määritettäviksi. Darwin arveli näytteiden olevan mustarastaita, käpylintuja ja peippoja. Gould esitteli tutkimustuloksensa jo seuraavassa kokouksessa 10. tammikuuta, ja esitti, että linnut olivat sarja maapeippoja, jotka olivat niin eriskummallisia, että ne muodostivat kokonaan uuden 12 lajin linturyhmän "a series of ground Finches which are so peculiar" ... "an entirely new group, containing 12 species" (lainaus). Tämä tarina oli sanomalehdissä. Maaliskuussa Darwin tapasi Gouldin uudelleen ja sai kuulla, että hänen Galápagoksen peukaloisensa olikin eräs peippolaji, ja että matkijat, jotka hän oli nimiöinyt saarella, olivatkin eri lajeja ennemmin kuin muunnelmia samasta lajista, ja niillä oli sukulaisia Etelä-Amerikan mantereella. Jälkeenpäin Gould havaitsi, että eräs pienempi eteläinen nandu, joka oli pelastunut jouluaterialta, olikin aivan eri lajia, jolle hän antoi nimen Rhea darwinii. Darwin ei ollut vaivautunut nimiöimään peippojaan, mutta onneksi retkikunnan muut jäsenet olivat olleet tunnollisempia. Darwin etsi kapteeni Robert FitzRoyn ja miehistön keräämät näytteet ja pystyi näyttämään toteen, että lajit olivat ainutkertaisia Galápagossaarilla, mikä oli tärkeä askel hänen evoluutioteoriansa kehittelyssä. Gouldin työ lintujen parissa julkaistiin Darwinin viisiosaisessa teoksessa The Zoology of the Voyage of H.M.S. Beagle Under the Command of Captain Fitzroy, R.N., during the Years 1832 to 1836 (1838–1842).

1838 Gouldin pariskunta, mukanaan vanhin poikansa Henry, purjehti Australiaan tarkoituksenaan tutkia mantereen lintuja ja julkaista ensimmäisenä laaja aihetta käsittelevä teos. Heidän mukanaan seurasi keräilijä John Gilbert. He saapuivat Tasmaniaan syyskuussa, jossa keräsivät näytteitä. Helmikuussa 1839 Gould purjehti Sydneyyn jättäen raskaana olevan vaimonsa kuvernööri Franklinin luokse, ja tutustui Yarrundin ympäristöön. Hän palasi Tasmaniaan huhtikuussa poikansa syntymän aikoihin. Toukokuussa hän purjehti Adelaideen ja tutki Murrayjoen ja Mount Loftyn seutuja. Gouldit palasivat Englantiin 1840.

Australian matkan tuloksena syntyi The Birds of Australia (1840–1848). Se sisälsi seitsemässä osassa 600 piirrosta, joista 328 esitti tieteelle uusia lajeja ja jotka Gould nimesi. Hän julkaisi myös nisäkäskirjallisuutta A Monograph of the Macropodidae, or Family of Kangaroos (1841–1842) ja The Mammals of Australia (1849–1861).

Elisabeth Gould kuoli 1841, minkä jälkeen Gouldin teoksia kuvittivat useat taiteilijat, muun muassa Henry Constantine Richter ja Joseph Wolf.

Koko ammattilaisikänsä Gould oli kiinnostunut kolibreista ja hän keräsi 320 lajin kokoelman, jonka hän toi näytteille 1851. Gould ei ollut vielä koskaan nähnyt elävää kolibria. Toukokuussa 1857 hän matkusti Yhdysvaltoihin, ja Philadelphiassa hän lopulta näki ensimmäisen kolibrinsa, rubiinikurkkukolibrin. Hän jatkoi matkaansa Washington D.C., missä hän havaitsi suuren määrän kolibreja Capitolin puutarhoissa. Gould yritti tuoda eläviä kolibreja Englantiin, mutta ne elivät korkeintaan 2 kuukautta. Hän julkaisi teoksen Monograph of Trochilidae 1861.

Gouldin taideteokset olivat käsityötä, ja ne valmistettiin yksi kerrallaan. Tämän vuoksi taulut olivat huomattavan kalliita, ja vain kaikkein rikkaimmilla oli varaa ostaa niitä. Gould myi lintu- ja nisäkäskirjojaan kaikkiaan 12 valtionpäämiehelle, 11 kuninkaallisen perheen jäsenelle, 16 herttualle, 6 markiisille, 30 jaarlille, 5 kreiville, 31 kunnianarvoisalle henkilölle, 61 baronetille, yhdelle piispalle ja 107 kirjastolle, kerholle ja laitokselle. Gouldin töitä onkin tarjolla hyvin rajallinen määrä, ja ne ovat taiteen keräilijöiden keskuudessa erittäin arvostettuja ja arvokkaita. Gouldin töitä pidetään yleisesti hienoimpina, mitä linnuista on koskaan tehty. Kaikkiaan Gouldin tauluja on 41 painotuotteessa yhteensä 2 999 kappaletta, ja ne esittävät yli 2 200 eri lintulajia.

Vuonna 1908 perustettu australialainen Gould League of Bird Lovers, lintujen suojeluyhdistys, on nimetty hänen mukaansa.

Suomessa tavatuista linnuista gobintylli ja taigakuovi ovat John Gouldin nimeämiä. Muita ovat muun muassa punaperätukaani, oahunkiharapyrstö ja pikkuenkelikolibri.

John Gouldin poika Charles oli huomattava geologi.

• amonline
• Elisabeth Gould