Imre Nagy

Imre Nagy
Imre Nagy vuonna 1945.
Unkarin pääministeri
24. lokakuuta 1956 – 4. marraskuuta 1956
Edeltäjä	András Hegedüs
Seuraaja	János Kádár
4. heinäkuuta 1953 – 18. huhtikuuta 1955
Edeltäjä	Mátyás Rákosi
Seuraaja	András Hegedüs
Unkarin ulkoministeri
2. marraskuuta 1956 – 4. marraskuuta 1956
Edeltäjä	Imre Horváth
Seuraaja	Imre Horváth
Henkilötiedot
Syntynyt	7. kesäkuuta 1896, Kaposvár, Itävalta-Unkari
Kuollut	16. kesäkuuta 1958 (62 vuotta) Budapest, Unkari
Ammatti	poliitikko
Puoliso	Mária Égető
Tiedot
Puolue	Unkarin kommunistinen puolue Unkarin työväenpuolue Unkarin sosialistinen työväenpuolue
Uskonto	kalvinismi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Imre Nagy [ˈimrɛ nɒɟ] (unkarilaisittain Nagy Imre; 7. kesäkuuta 1896 – 16. kesäkuuta 1958) oli unkarilainen poliitikko, joka toimi maansa pääministerinä loka-marraskuussa vuoden 1956 kansannousun aikana.

Nagy syntyi Kaposvárissa perheeseen, joka oli talonpoikaista syntyperää mutta nousemassa kaupunkilaiseen keskiluokkaan. Hänen isänsä oli ollut kartanon renkinä, sittemmin lääninhallituksen ja postitoimiston vahtimestarina, ja Imre Nagy oli jo taustaltaan lähempänä kaupunkilaista pikkuporvaristoa. Muistelmissaan hän on kertonut, miten häntä koulupoikana hävetti liikkua paljasjalkaisen, perinteiseen kansanpukuun pukeutuneen isoäitinsä seurassa.^[1][2]

Kunnianhimoiset vanhemmat lähettivät poikansa oppikouluun, missä Imre Nagylla kuitenkin oli vaikeuksia etenkin matematiikassa, ja kun samaan aikaan isä menetti varmaksi uskotun työpaikkansa, poika joutui jättämään koulunsa kesken. Hän siirtyi ammattikouluun, missä opiskeli vuosina 1912–1914 koneasentajaksi ja aloitti sen jälkeen kauppaopiston. Nämä opinnot keskeytyivät, kun ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Imre Nagy joutui Itävalta-Unkarin armeijaan vuonna 1915.^[2]

Heinäkuussa 1916 Imre Nagy haavoittui Venäjän rintamalla ja joutui sotavangiksi. Hänet vietiin lopulta Siperiaan, Baikaljärven alueella sijaitsevaan vankileiriin. Vuoden 1917 vallankumouksien myötä hän päätyi paikallisten bolševikkien joukkoihin, joiden riveissä hän osallistui Venäjän sisällissotaan viimeistään vuoden 1918 alusta alkaen – ilmeisesti ei vain nopeamman kotiinpaluun toivossa vaan todellakin marxilaisesta vakaumuksesta. Syyskuussa hän jäi Tšekkoslovakian legioonan vangiksi mutta onnistui pakenemaan ja piileskeli sen jälkeen Irkutskin seudulla.^[1][2]

Puna-armeijassa taistellessaan Imre Nagyn on väitetty olleen mukana Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja hänen perheensä murhassa, mutta nämä väitteet ovat perättömiä,^[3][4] sillä Imre Nagy oleskeli todistettavasti Irkutskin alueella vuoteen 1920 saakka.^[2]

Puna-armeijan vallattua Irkutskin Imre Nagy ei heti halunnut palata Unkariin, mihin oli luultavasti sekä käytännöllisiä että aatteellisia syitä. Hän liittyi bolševikkipuolueeseen ja työskenteli unkarilaisten sotavankien asioita hoitavassa komiteassa. Tämä komitea jatkoi toimintaansa osana valtionpoliisi Tšekaa, ja siinä työskennellessään Nagy opiskeli myös maanalaisen toiminnan menetelmiä. Tämä liittyi Béla Kunin suunnitelmiin Unkariin solutettavien kommunististen agenttien kouluttamisesta: agenttien oli tarkoitus soluttautua ammattiyhdistyksiin, järjestää lakkoja ja lopulta kaataa koko järjestelmä.^[2]

Kun Imre Nagy vuonna 1921 palasi kotikaupunkiinsa Kaposváriin, Unkarin kommunistisen puolueen toiminta oli Unkarin neuvostotasavallan kukistuttua loppukesästä 1919 käytännössä lakannut, eikä Nagylla ollut suhteita tai edellytyksiä odotettuun vallankumouksen valmisteluun. Hän liittyi siksi sosiaalidemokraattipuolueen paikallisosastoon ja meni töihin vakuutusyhtiöön. Siellä hänen tehtäviinsä kuului maanviljelijöiden satovahinkojen selvittely. Tässä yhteydessä Nagy joutui ensi kertaa lähempiin tekemisiin Unkarin maanviljelijäväestön ongelmien kanssa, ja hänelle selvisi myös, että talonpojat eivät halunneet maan kollektivisointia vaan mieluummin omaa maata viljeltäväkseen.^[2]

Kaposvárin sosiaalidemokraattien ympyröissä, työväentalon kulttuurisihteerinä toimiessaan Nagy tutustui Mária Égetőhön, sosiaalidemokraattisen aktivistiperheen tyttäreen. He avioituivat marraskuussa 1925. Avioliitosta syntyi tytär Erzsébet.^[4]

1920-luvun mittaan Imre Nagysta tuli Kaposvárin sosiaalidemokraattien keskuudessa tunnettu hahmo, joka puolueen vasemmistosiiven edustajana joutui vastahankaan puolueen kanssa ja myös viranomaisten silmätikuksi. Tultuaan erotetuksi sosiaalidemokraateista hän oli mukana "Unkarin sosialistisen työväenpuolueen" (Magyar Szocialista Munkáspárt, MSZMP), myöhemmän kommunistipuolueen samannimisen edeltäjän toiminnassa. Vuonna 1927 Nagy joutui pariinkin otteeseen viranomaisten pidättämäksi ja poliisin valvontaan. Lopulta hän muutti vuonna 1928 Wieniin, missä maanpaossa toimivat unkarilaiset kommunistit olivat jo pitkään seuranneet ja kiitelleet hänen toimintaansa. Hän joutui kuitenkin törmäyskurssille myös kommunistien kanssa: näiden yllätykseksi Béla Kunin miehenä pidetty Nagy vastusti viljelysmaan kollektivisointia ja selitti omien kokemustensakin perusteella, että Moskovan toivoma maanalainen toiminta Unkarin maaseudulla olisi täysin epärealistista, sillä vuoden 1919 Neuvostotasavallan kokemusten jälkeen Unkarin talonpojat vastustivat kommunismia.^[2]

Vuonna 1930 Nagy joutui Moskovassa pidetyssä Unkarin kommunistipuolueen kongressissa harjoittamaan itsekritiikkiä "oikeistolaisten" näkemystensä johdosta. Tämän jälkeen hän, unkarilaisten kommunistipiirien intrigejä peläten, ilmoitti mieluummin jäävänsä Moskovaan, missä hän toimi jonkin aikaa Kommunistisen internationaalin alaisessa maatalouden tutkimuslaitoksessa. Stalinin terrorin pahimmista puhdistuksista Nagy selvisi väliaikaisella puolueesta erottamisella. Ilmeisesti hän toimi myös, peitenimellä "Volodja", NKVD:n agenttina, mutta tästä säilynyt todistusaineisto on niin niukkaa, että hänen ilmiantojensa vaikutusta ja merkitystä on vaikea arvioida. Vuonna 1939 hänet otettiin takaisin puolueeseen. Sodan aikana hän työskenteli Moskovan radion unkarinkielisten lähetysten toimittajana, ja vuonna 1944 hän oli jo puoluejohdon mukana laatimassa suunnitelmia toimiksi sodanjälkeisessä Unkarissa.^[1][3][2]

Joulukuussa 1944 Neuvostoliiton tuella perustetussa Béla Miklósin väliaikaisessa hallituksessa Imre Nagy sai tehtävän maatalousministerinä. Talonpoikaisväestön muistiin hän jäi "maanjakajaministerinä"; suurmaanomistajien tilusten jakaminen köyhille talonpojille yhdistettiin hänen nimeensä. Maatalousministeriön jälkeen hän joutui ottamaan sisäministerin salkun hoitaakseen, koska siihenastista ministeriä László Rajkia pidettiin liian ankarana. Tässä tehtävässä hänen vastuulleen tuli Unkarin saksalaisvähemmistön karkottamisen järjestely. Nagy vastusti maatalouden väkivaltaista kollektivisointia ja joutui siksi yhä pahempaan kiistaan puoluejohdon kanssa. Vuonna 1949 hänet erotettiin politbyroosta, ja hän keskittyi työhönsä Kansantaloustieteen yliopistossa, missä hän johti maatalouspolitiikan laitosta. Joulukuussa 1950 hänet palautettiin hallitukseen kansanhuoltoministeriksi. Eräänlaisena kostotoimena puoluejohtaja Mátyás Rákosi määräsi hänet äärimmäisen epäsuosittuun tehtävään, vastaamaan maataloustuotteiden pakkoluovutuksesta, joka kohtasi erityisesti "kulakeiksi" tai "riistäjiksi" nimettyjä vauraampia talonpoikia.^[2][5][4]

Stalinin kuolemaa 1953 seuranneen "suojasään" aikana Nagy nostettiin pääministeriksi, koska hän oli jokseenkin ainoa puolueen johtavista "moskovalaisista", jolla ei ollut verta käsissään eikä raskaita rikoksia tunnollaan. Pääministerinä hän ryhtyi vapauttamaan talouspolitiikkaa ja parantamaan kuluttajien asemaa, teki lopun "kulakkien" listaamisesta ja talonpoikien pakottamisesta liittymään "tuotanto-osuuskuntiin". Internoidut järjestelmän viholliset vapautettiin, pahamaineinen Recskin työleiri suljettiin.^[2][4]

Nagy ei kuitenkaan pystynyt syrjäyttämään poliittisia vastustajiaan, jotka vuoden 1955 alussa saivat jälleen vallan käsiinsä. Kun Saksan liittotasavallan liittyminen Natoon kärjisti kansainvälistä tilannetta ja kommunistisen puolueen poliittinen linja tiukkeni uudelleen, Nagyn uudistukset alkoivat olla Moskovalle ja kommunistisen puolueen johdolle liikaa, ja Nagy erotettiin virastaan ja lopulta puolueesta vuoden 1955 lopulla.^[2]

Vuonna 1956 Unkarin kansannousua ennakoinut tyytymättömyys tuntui myös Nagyn lähipiirissä, mutta hän ei kehotuksista huolimatta ollut innokas osallistumaan poliittisiin vastarintatoimiin vaan tuntui uskovan, että Hruštšovin käynnistämät poliittiset uudistukset etenisivät omaa tietään. Kun kansannousun tapahtumat sitten alkoivat 23. lokakuuta mielenosoituksella, jossa mm. vaadittiin Nagya uudelleen pääministeriksi – hän oli kommunistipoliitikoista ainoa, joka nautti kansan laajaa luottamusta – Nagy tuotti kansanjoukoille pettymyksen puhuttelemalla näitä "tovereiksi" ja sai vastaansa vihellyskonsertin. 24. lokakuuta kello 8.30 radio ilmoitti Nagyn olevan muodostamassa hallitusta. Kesti kuitenkin päiväkausia, ennen kuin kapinalliset ja Nagyn hallitus pääsivät sovintoon, ja vielä 25. lokakuuta, katutaistelujen ollessa täydessä käynnissä, Nagy nimitti taistelijoita "vastavallankumouksellisiksi".^[2]

Tapahtumien edetessä Nagy, joka aluksi oli tuominnut neuvostomiehittäjien vastaiset taistelut "vastavallankumouksellisena toimintana", suostui yhä laajempiin kompromisseihin ei-kommunististen voimien kanssa; 30. lokakuuta hän radiopuheessaan ilmoitti yksipuoluejärjestelmän lakanneen toimimasta ja 1. marraskuuta Unkarin jäsenyyden Varsovan liitossa päättyneen. 3. marraskuuta Nagy muodosti uuden, entistä laajempipohjaisen kokoomushallituksen, ja marraskuun 4:nnen päivän aamuna hän radiopuheessaan julisti unkarilaisten joukkojen taistelevan neuvostoarmeijaa vastaan, joka on käynnistänyt hyökkäyksen Budapestiin kaataakseen maan laillisen hallituksen. Samaan aikaan uudistuneen kommunistisen työväenpuolueen (MSZMP) uusi pääsihteeri János Kádár oli Neuvostoliiton lähetystön kautta poistunut Moskovaan. Kun Neuvostoliitto murskasi Unkarin kansannousun, Kádár nousi maan uudeksi johtajaksi.^[6]

Nagy sai turvapaikan Jugoslavian lähetystöstä. Hän lähti sieltä 22. marraskuuta, kun Kádár oli kirjallisesti myöntänyt hänelle vapaan poistumisoikeuden. KGB:n miehet kuitenkin pidättivät hänet, ja hänet kuljetettiin yhdessä lähimpien työtoveriensa kanssa Romaniaan Snagovin entiseen kuninkaalliseen lomakotiin. Siellä häntä yritettiin suostutella eroamaan ja luovuttamaan suosiolla tehtävänsä Kádárille, mutta hän piti sitkeästi kiinni asemastaan laillisesti nimitettynä pääministerinä. Lopulta, keväällä 1958, puolue joutui ratkaisemaan tilanteen järjestämällä salaisen oikeudenkäynnin, jossa tällä välin takaisin Unkariin tuotu Nagy tuomittiin kuolemaan "kansandemokraattisen valtiojärjestyksen kaatamiseen tähtäävän järjestäytymisen alullepanemisesta ja johtamisesta sekä maanpetoksesta". 16. kesäkuuta hänet teloitettiin hirttämällä Budapestin Kozma utcan vankilassa yhdessä Pál Maléterin ja Miklós Gimesin kanssa. Nagyn ruumis haudattiin ensin vankilan pihalle, vuonna 1961 kaikessa hiljaisuudessa, väärällä nimellä Rákoskeresztúrin hautausmaan laidalle. Hautapaikka pysyi pitkään salassa.^[2][4]

Koska Unkarin kommunistihallinto ei sallinut Nagyn kuoleman muistoa kunnioitettavan, Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalle pystytettiin hänelle kenotafi.^[7]

Vuonna 1989 Imre Nagy rehabilitoitiin. Samaan aikaan kun oikeuden päätös julkistettiin, 6. heinäkuuta 1989, saapui saliin tieto János Kádárin kuolemasta.^[4]

Imre Nagyn jäännökset haudattiin uudestaan samaan paikkaan hänen kuolemansa 31. vuosipäivänä, 16. kesäkuuta 1989. Hautajaisten järjestämistä oli jo edellisestä vuodesta lähtien vaatinut lähinnä vuoden 1956 vapaustaistelun veteraaneista koostuva ryhmä^[8], Történelmi Igazságtétel Bizottsága [‘Historiallinen oikeuskomissio’], mutta niiden toteuttamisen mahdollisti yhteistyö vielä vallassa olevan kommunistipuolueen kanssa, joka yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen pitääkseen väistämättömän järjestelmänmuutoksen yhä hallinnassaan. Paikalla arvioitiin olleen yli 100 000 ihmistä, ja hautajaiset myös televisioitiin suorana Unkarin yleisradioyhtiön TV2-kanavalla.^[9][10] Hautajaiset vauhdittivat Unkarin kommunistihallinnon alasajoa. Niiden yhteydessä maan tuleva pääministeri Viktor Orbán piti ensimmäisen huomiota herättäneen puheensa.^[11]

Imre Nagyn muistoa vaalii hänen tyttärensä Erzsébet Nagyn perustama säätiö, joka ylläpitää myös Nagyn entisessä Budapestin-kodissa toimivaa museota (Nagy Imre Emlékház). Imre Nagyn patsaat on pystytetty Budapestiin ja Szegediin.

Budapestissa, parlamenttitalon vieressä Vértanúk tere -aukiolla sijainnut muistomerkki vietiin 28. joulukuuta 2018 pois paikaltaan, tiettävästi korjattavaksi ja sijoitettavaksi uudelleen toisaalle. Tämän on nähty kuvastavan Viktor Orbánin hallituksen ongelmallista suhdetta Imre Nagyyn, joka huolimatta positiivisesta roolistaan vuoden 1956 kansannousussa ei koskaan luopunut vasemmistolaisesta vakaumuksestaan.^[12]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Imre Nagy Wikimedia Commonsissa