Hangon rannikkopatteristo

Hangon rannikkopatteristo
Hangon rannikkopatteriston lippu
Toiminnassa	1921–2002
Valtio	Suomi
Puolustushaarat	Suomen maavoimat
Aselajit	rannikkotykistö
Rooli	meripuolustus
Osa joukkoa	Etelä-Suomen sotilaslääni
Tukikohta	Hanko ja linnakkeet
Motto	Rannikkotykistö on terästä[1]
Värit	(rauta ja tuli)
Marssi	Hangon marssi
Maskotti	Hangon silmä (majakka)
Sodat ja taistelut	Talvisota – Russarön taistelu Jatkosota – Hangon rintama 1941
Vuosipäivät	1. elokuuta
Infobox OK

Hangon rannikkopatteristo (HanRPsto) oli Suomen puolustusvoimien joukko-osasto. Se perustettiin 1. elokuuta 1921 ja lakkautettiin 31. joulukuuta 2002^[2]. Se toimi Hangon ja sen saariston alueella. Sen nimi, vahvuus, aseistus ja vastuualue muuttuivat moneen kertaan, mutta tehtävä oli aina sama, rannikkopuolustus Hangon ja Hankoniemen alueella.^[3]

Koko toimiaikansa Hangon rannikkopatteristo oli sijoitettuna eri ryhmityksissä Suomen eräälle tärkeimmistä strategisista painopistealueista samassa etulinjan sijoituksessa rauhan, sodan ja kylmän sodan aikana. Se suoritti vastuualueellaan Suomen aluevesirajan aseellisen valvonnan järeillä ja raskailla tykeillä ja meritorjuntaohjuksilla. Se ylläpiti tutka-, rannikkokuuntelu- ja tähystysasemia merivalvontaa varten. Se koulutti sodan ajan tehtäviinsä sijoitettavan reservin ja muodosti rungon sodan ajan joukoilleen.^[4]

Hangon rannikkopatteriston lippu on pohjaltaan sininen. Sen keskellä on linnoitusta, bastionia, kuvaava keltainen viisisarvinen kuvio ja sen keskellä Hangon kaupungin vanhasta vaakunasta periytyvä Russarön majakan kuva. Lipun kulmissa ovat edeltäjästään linnoitustykistöstä periytyvät keltaiset tykinputket vinoristissä kuvaamassa rannikkotykistöä. Lipputangon kärkikuviona on Suomen vaakunaleijona. Lipun korkeus on 80 cm ja leveys 95 cm. Lippu naulattiin ensimmäisen kerran 30. toukokuuta 1958 ja sen luovutti käyttöön tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen 4. kesäkuuta 1958. Lippu uusittiin ensimmäisen kerran 1970 ja toisen kerran 1994. Kun patteristo lakkautettiin vuonna 2002, lippu luovutettiin perinneyhdistykselle perinnelipuksi.^[2]

Hangon rannikkopatteriston Russarön linnakkeella, Hästö-Busön linnakkeella, ohjuspatterilla ja huoltopatterilla on yksikköviirit, jotka vahvistettiin käyttöön 25. maaliskuuta 1983, paitsi ohjuspatterin viiri, joka luovutettiin käyttöön 1. elokuuta 2001 samalla kun muutkin viirit uusittuina luovutettiin yksiköiden käyttöön.^[2]

Hangon rannikkopatteriston joukko-osastotunnus on majakka kuvio valokeiloineen ja sen alla kanuunanputket vinoristissä. Joukko-osasto tunnus oli yleisimmin asepuvun olkapoleteissa. Sitä on käytetty myös joissakin arvoesineissä ja virkatunnuksissa. Tunnuksen vahvistusvuosi ei ole tiedossa.^[2]

Hangon rannikkopatteriston värit ovat muiden rannikkotykistön joukkojen lailla musta ja punainen. Musta kuvaa rautaa ja punainen tulta. Asepuvun kauluslaatan värit ovat musta laatta ja punainen reunus. Oli myös aika, jolloin rannikkotykistön kauluslaatta oli punainen ja sen reunus sininen, erotuksena kenttätykistöstä, jonka kauluslaatta oli myös punainen, mutta reunus musta. Rannikkotykistön kauluslaatan väri kuitenkin muutettiin "alkuperäisen" tykistön mukaiseksi ja erotuksena kenttätykistöstä toisin päin, eli musta laatta ja punainen reunus. Yleisestä käytännöstä poiketen silti housujen saumarevärit pysyivät punaisina. Samoin punaisina pysyivät myös paitapuseron arvomerkkialustat olkapoleteissa.

Ansiokkaasta palveluksesta Hangon rannikkopatteriston hyväksi on sotilaille ja siviliileille myönnetty asepuvussa tai puvussa kannettava joukko-osastoristi, Hankoniemen risti, yhteenkuuluvuuden symbolina. Se on sininen hopeareunainen risti, jonka keskellä on kullanvärinen majakka kuvio linnoitusta kuvaavan monikulmion sisällä ja niiden alle jäävä kanuunanputkien vinoristi. Hankoniemen risti on hyväksytty käyttöön 20. syyskuuta 1979.^[2]

Puolustusvoimia perustettaessa vuonna 1918 muodostettiin laivaston yhteyteen varsinainen laivasto ja sen lisäksi rannikkotykistö. Vasta vuosikymmenien kuluttua rannikkotykistö liitettiin maavoimiin. Ensin perustettiin kolme rannikkotykistöpataljoonaa. Pian osoittautui tarpeelliseksi yhtenäistää joukkoyksiköt. Silloin Hangon rannikkopatteristokin aloitti toimintansa.^[5]

Nimi	Alkaen
Turun erillinen rannikkopatteristo	1. elokuuta 1921[3]
Erillinen rannikkotykistöpatteristo	25. lokakuuta 1921[5]
1. erillinen rannikkotykistöpatteristo 1. avdelta kustartillerisektionen	1932[6]
Hangon lohko	1939[7]
Rannikkotykistörykmentti 4	1. syyskuuta 1940[8]
Raaseporin rannikkotykistörykmentti	1. maaliskuuta 1941[8]
Hangon ryhmän linnakkeisto	1942
Hangon linnakkeisto	20. huhtikuuta 1942
Rannikkotykistörykmentti 11	17. toukokuuta 1942
Hangon rannikkotykistörykmentti	28. marraskuuta 1944[9]
Turun rannikkotykistörykmentin II linnakkeisto	4. joulukuuta 1944[9]
2. erillinen rannikkotykistöpatteristo	1. joulukuuta 1952[10]
Hangon rannikkopatteristo	1956 –[10] 31. joulukuuta 2002[2]

Sotaväen päällikön päiväkäskyllä numero 45 perustettiin 1. elokuuta 1921 Turun erillinen rannikkopatteristo Hangon ja Turun saariston alueelle. Tätä päivämäärää pidetään Hangon rannikkopatteriston perustamispäivänä. Koko joukko-osasto sijoitettiin saariin, jotka olivat Russarö, Örö, Utö, ja Lypertö.^[3]

Patteriston koko henkilöstö oli aluksi Örössä ja esikunta Suomenlinnassa. Lopulta esikunta päädyttiin sijoittamaan Hankoon, vaikka muitakin vaihtoehtoja harkittiin. Huonojen puhelinyhteyksien vuoksi esikunta oli silti Örössä vuoteen 1926 asti ja vasta sitten se siirrettiin Hankoon.

Patteriston nimeksi tuli Erillinen rannikkotykistöpatteristo 25. lokakuuta 1921. Joukot piti pikaisesti siirtää omille linnakkeilleen. Russarön patterin miehet marssivat lähes 50 km jäätä pitkin Öröstä Russaröön talvella 1922. Jäiden lähdettyä laivattiin patterit Utöön ja Lypertöön. Kesäkuuhun 1922 mennessä oli kaikki linnakkeet miehitetty.^[5]

Erillinen rannikkotykistöpatteristo sai varusmiehensä enimmäkseen Hankoniemen alueelta ja oli kaksikielinen. Nimi muutettiin 1932 ja uusi 1. erillinen rannikkotykistöpatteristo, 1. avdelta kustartillerisektionen oli pelkästään ruotsinkielinen. Rekrytointialue ja ryhmitys pysyivät samana.^[6]

Ennen talvisodan alkua oli käyty hallitusten välisiä neuvotteluja, joissa oleellinen asia oli Hangon ja lähisaarten vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Viimevaiheessa neuvottelijat saivat tingittyä vaatimuksia niin, että Neuvostoliitto olisi tyytynyt pelkkään Russarön saareen^[7]. Toisessa lähteessä neuvottelujen viimevaiheen "tingitty" tarjous, jossa korostettiin, että kyse ei ole luovutuksesta, vaan vaihtamisesta tai ostamisesta, käsitti Hangon vaihtoehtona Tammisaaren edustan saaret: Hermansö, Koö, Hästö, Busö, Långskär, Furuskär, Ekö ja joitakin muita saaria. Lähteen luettelossa ei ole Hästö-Busö, joka on aivan eri saari kuin Hästö tai Busö, jotka myös ovat alueella^[11]. Myös rannikkotykistön joukot kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja ne asettuivat sodan ajan organisaatioon. Tässä yhteydessä 1. erillinen rannikkotykistöpatteristo jaettiin kahtia:Turun lohkoon ja Hangon lohkoon. Örö kuului Turun lohkoon. Hangon lohkoon kuuluivat Russarö, Hästö-Busö ja Jussarö. Hästö-Busön linnoitustöitä tehtiin vielä sodan aikana. Hangon lohkoon kuului myös muita joukkoja. Yhtymän vahvuus oli sodan alkaessa 196 upseeria ja miehistöä ja aliupseereita 849^[7].

Talvisodan jälkeen solmittiin Moskovan rauha ja sen mukaisesti Hanko vuokrattiin Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi ja Russarön järeät tykit evakuoitiin^[12]. Ryhmitystä muutettiin siten, että Hangon lohko jaettiin Hankoniemen, Bromarvin ja Prästkullan alalohkoihin. Vastuualueen länsiraja siirrettiin Hangon läntiselle selälle.

1. syyskuuta 1940 Merivoimat siirtyi rykmenttiorganisaatioon ja Hangon lohkosta tuli Rannikkotykistörykmentti 4 ja edelleen 1. maaliskuuta 1941 Raaseporin rannikkotykistörykmentti, joka puolestaan kuului Hangon ryhmään. Raaseporin rannikkotykistörykmenttiin kuului kolme linnakkeistoa, joiden esikunnat olivat Jomalvikissä, Bromarvissa ja Hiittisissä. Rykmentti sai näin myös tutun Örön linnakkeen.^[8]

Joulukuun 2. ja 3. päivän välisenä yönä 1941 Neuvostoliiton joukot poistuivat salaa Hangosta sen jäätyä vaikeiden huoltoyhteyksien taakse. Suomalaiset ottivat vahvasti miinoitetun Hangon haltuunsa 4. joulukuuta 1941. Hiittisten lohko irrotettiin Hangon ryhmästä ja muut lohkot muodostivat Hangon ryhmän linnakkeiston talvella 1942. Sen esikunta oli Russarössä. Nimi muuttui taas 20. huhtikuuta 1942 kun Hangon ryhmä lakkautettiin ja perustettiin Hangon linnakkeisto.

Linnakkeistoon lisättiin kaksi uutta linnakkeistoa 17. toukokuuta 1942 ja vastuualue siirtyi idässä Porkkalanniemeen. Nimeksi tuli Rannikkotykistörykmentti 11. Päälinnakkeet olivat Russarö, Hästö-Busö ja Mäkiluoto.

Rauhan tultua organisaatiota muutettiin ja 28. marraskuuta 1944 uudeksi nimeksi tuli Hangon rannikkotykistörykmentti. Se liitettiin 30. marraskuuta 1944 Saaristomeren Rannikkoprikaatiin. 4. joulukuuta 1944 nimeksi tuli Turun rannikkotykistörykmentin II linnakkeisto. Siihen kuului esikunta, Russarön linnake ja Åkerholman linnake. Vuoden 1945 alusta Åkerholman sijasta koulutuslinnakkeeksi määrättiin Hästö-Busö ja perustettiin vartioasema Morgonlandetiin. Maaliskuussa 1945 II linnakkeistoon liitettiin Örön ja Bogaskärin linnakkeet ja Bengtskäriin perustettiin vartiolinnake. Russarön evakossa olleet järeät tykit asennettiin takaisin. II linnakkeiston merkitys oli nyt kasvanut, koska Neuvostoliiton Porkkalan tukikohdan itäpuolinen Suomenlahden rannikon osa oli riisuttu raskaista ja järeistä tykeistä valvontakomission vaatimuksesta, ja II linnakkeisto oli Porkkalan tukikohdan läntinen naapuri.^[9]

Organisaatiota muutettiin jälleen 1. joulukuuta 1952. Turun rannikkotykistörykmentistä tuli Rannikkotykistörykmentti 2. Siitä irrotettiin sen II linnakkeisto, josta tuli 2. erillinen rannikkopatteristo. Siihen kuuluivat nyt Örö, Russarö, Hästö-Busö ja Jussarö.^[10]

Vuonna 1956 koko merivoimien rannikkotykistö liiettiin maavoimiin. 2. erillinen rannikkotykistöpatteristo sai nimen Hangon rannikkopatteristo. Samalla luovuttiin perinteisistä punamustista kauluslaatoista ja otettiin käyttöön tykistön punainen kauluslaatta, kuitenkin sinisellä reunuksella. Örön kasarmi peruskorjattiin vuonna 1958. Russarön kasarmi peruskorjattiin vuonna 1961. Hankoon Korkeavuorenkadulle rakennettiin uusi Esikuntapatterin kasarmi. Hankolaiset merenkulkijat ovat perinteisesti antaneet taloille nimiä, kuten Jaava, Sumatra, Korsika ja on myös maatila nimeltä Bangladesh. Myös Korkeavuorenkadun uudisrakennus sai epävirallisen, mutta pitkään säilyneen nimen, Mau-Mau, afrikkalaisen sisijärjestön mukaan.^[10]

Koko Puolustusvoimia muotoillut rationalisointi koski myös Hangon rannikkopatteristoa ja se liitettiin jälleen alkuperäisille juurilleen Merivoimiin Suomenlahden Meripuolustusalueeseen 1. heinäkuuta 1998. Säästösyistä useista rakennuksista luovuttiin ja henkilöstöä vähennettiin. Varusmiesikäluokat pienenivät ja koulutuspaikkojen tarve väheni. Useat maailmalla käydyt sodat osoittivat kiinteän rannikkotykistön käyttömahdollisuudet vähäisiksi ja raskaiden linnakkeiden tarve loppui. Hangon rannikkopatteristo lakkautettiin 31. joulukuuta 2002.^[2] Joitakin rannikkopuolustuksen tehtäviä edelleen moderneilla ja käyttökelpoisilla kaluston osilla jatkaa Suomen merivoimien Suomenlinnan rannikkorykmentti ja harjoittelee säännöllisesti myös entisen Hangon rannikkopatteriston alueella^[13].

• Kapt Otto Nylund (1.8.1921–17.11.1923)
• Ev Jarl Christian Olin (17.11.1923–13.3.1940)
• Maj Hille Aarva (1.1.1942–7.4.1942)
• Evl Jarl Wickström (7.4.1942–20.5.1942)
• Evl Norman Simonen (20.5.1942–1.12.1944)
• Ev Niilo Kesämaa (1.12.1944–4.10.1946)
• Ev Niilo Heiro (4.10.1946–22.4.1950)
• Evl Reino Aaltonen (22.4.1950–25.11.1953)
• Evl Mauno Loikkanen (25.11.1953–15.7.1958)
• Evl Aake Merilä (15.7.1958–22.2.1961)
• Evl Paavo Heikkilä (22.2.1961–30.11.1963)
• Evl Aarre Kurki (30.11.1963–12.8.1966)
• Evl Esko Havo (13.8.1966–6.6.1968)
• Evl Aarni Kajaani (6.6.1968–21.8.1970)
• Evl Pentti Silvast (21.8.1970–6.10.1971)
• Evl Olavi Aspinjaakko (5.11.1971–19.3.1976)
• Evl Olavi Vehmas (19.3.1976–17.2.1978)
• Evl Torsti Lahti (17.2.1978–31.12.1980)
• Evl Timo Sario (1.1.1981–31.1.1984)
• Evl Asko Kilpinen (1.2.1984–30.9.1986)
• Evl Heikki Rinne (1.10.1986–10.5.1992)
• Evl Jouko Ovaska (11.5.1992–30.9.1993)
• Evl Stig-Göran Grönberg (1.10.1993–30.6.1998)
• Maj Sakari Kinnarinen (1.7.1998–31.12.1998)
• Kom Kari Mäkinen (1.1.1999–30.11.2000)
• Komkapt Jarmo Valtimo (1.12.2000–1.8.2001)
• Kom Esko Kaunisto (2.8.2001–31.12.2002)

(lähteet: ^{[14] [2]} )

Venäjän keisarikunta rakensi 1900-luvun alussa Pietarin suojaksi maailman vahvimman merilinnoitusjärjestelmän, Pietari Suuren merilinnoituksen. Se ulottui Kronstadtista Suomenlahden molempia rantoja pitkin Ahvenanmaalle ja Viron saarille moninkertaisena kiinteiden linnoitusten järjestelmänä. Siihen läntisimpinä kuuluvat Ulompi etuasema ja Turun-Ahvenanmaan saaristoasema sijoittuivat paikkaan, jossa myöhemmin tuli olemaan Hangon rannikkopatteristo.^[15]

Ulompi etuasema sulki Suomenlahden suun merimiinoituksella Örön ja Hiidenmaan Tahkunanniemen välillä. Järeiden 356 mm:n (14-tuumaisten) Obuhov-Vickers-tykkien oli määrä suojata merimiinoitus ja viimeistellä sulku. Niiden toimitus kuitenkin viivästyi ja ne korvattiin järeillä (12-tuumaisilla) 305 mm:n Obuhov-tykeillä, joita Öröön sijoitettiin neljä. Niiden lisäksi Örö sai neljä raskasta (6-tuumaista) 152 mm:n Canet-tykkiä. Ulomman etuaseman tulivoimaa oli määrä vahvistaa Russarön ja Naissaaren järeillä, niin ikään 356 mm:n pattereilla. Niiden rakennustyöt aloitettiin 1912, mutta tykkien viivästyttyä asemiin asennettiin "harjoitustykeiksi" järeät (9-tuumaiset) 234 mm:n Bethlehem-tykit.^[15]

Turun-Ahvenanmaan saaristoasemaan kuuluivat mm. Utö ja Lypertö. Niiden linnoitustyöt tehtiin 1915. Utön merialueiden käyttäminen kevyen laivaston ja sukellusveneiden tukialueena haluttiin estää ja Utö varustettiin kahdella nelitykkisellä 152 mm:n raskaalla patterilla ja läheinen Enskär kahdella 152 mm:n raskaalla merihaupitsilla. Lypertön linnakkeen Uudenkaupungin edustalla oli määrä estää merialueiden käyttäminen Ahvenanmaan pohjoisesta suunnasta. Se varustettiin kahdella raskaalla nelitykkisellä patterilla, toinen 152 mm ja toinen 120 mm.^[15]

Kun Suomi itsenäistyi, tästä linnoitusketjusta aseineen jäi perinnöksi puolet, Suomen rannikon puoleinen osa. Poistuessaan linnakkeilta Venäjän keisarikunnan sotilaat tuhosivat ja vaurioittivat aseistusta paljon, mutta osa jäi paikoilleen hyvässä kunnossa. Kalusto oli uutta ja parasta, mitä sen ajan teollisuus pystyi valmistamaan.^[6]

Kun Saksan Itämeren-divisioona nousi maihin Hangossa 1918 venäläiset Suomessa talvehtivat laivasto-osastot lähettivät valtuuskunnan Hankoon sopimaan saksalaisten kanssa, että he jättäytyvät eroon Suomen sisällissodan tapahtumista ja toivovat saksalaisen divisioonan jättävän koskematta Suomen satamissa talvehtivat sota-aluksensa. Näin sovittiin ja asiasta lyötiin kättä päälle. Asiasta tuskin on muuta kunnon dokumenttia kuin valtakirja, jonka venäläinen lähetti heti kiireesti vei asianosaisille aluksille. Jos näin ei olisi tehty, Suomi olisi saanut yllin kyllin sotalaivoja perustakseen kunnollisen laivaston, eikä mitään rannikkotykistöä olisi edes perustettu.^{[16] [17]}

• 4 kpl järeitä 305/52 O -rannikkotykkejä. (Örössä)

1930-luvun alussa tykkien suuntaus- ja latauskoneistot sähköistettiin ja betoniasemia parannettiin. Kaksi tykkiä siirrettiin 1930-luvulla Viipurinlahdelle Ristiniemeen.^[6]

• 6 kpl järeitä 234/50 Be -rannikkotykkejä. (Russarössä)

1935 asennettiin sähkösuuntaus ja tehtiin parannuksia, joten niiden kantama parani. ^[6]. Moskovan rauhan ajaksi tykit evakuoitiin pois ja jatkosodan sytyttyä niistä kolme asennettiin takaisin. Loput kolme asennettiin 1945. Kaikki kuusi tykkiä olivat Russarössä vuoteen 1983, jolloin niistä neljä romutettiin ja kaksi tykkiä, varaputki ja varakehto museoitiin Russarön saarelle alkuperäisiin paikkoihinsa.

• 16 kpl raskaita 152/45 C -rannikkotykkejä.

Suomessa Tampellan tehtailla tehtiin niihin uudet putket 1950-luvulla, jolloin pituuskaliiperiksi tuli 50, 152/50 T. Näitä tykkejä oli puolustusvoimilla satakunta kappaletta ja niistä tuli rannikkotykistön pääase järeiden tykkien käytyä vanhanaikaisiksi. Niitä käytettiin 1990-luvulle.

• 2 kpl 152 mm:n merihaupitsia.
• 4 kpl 120 mm:n tykkiä.
• Lukuisia kevyitä tykkejä.

Tämä oli tilanne 1921 kun Turun erillinen rannikkopatteristo aloitti toimintansa. Sotaan asti tilanne pysyi suunnilleen samana. Sodanajan ryhmityksen muuttuessa tilantenen mukaan myös linnakkeet, ja aseet niiden mukana muuttuivat moneen kertaan. Uusia linnakkeitakin linnoitettiin, mm. Hästö-Busö, joka linnoitettiin juuri sodan alkaessa ja sen kestäessä ja varustettiin neljällä raskaalla Canet'lla.^[7]

Talvisodan jälkeen Hanko piti tyhjentää. Myös aseistus evakuoitiin Russarön ja Hästö-Busön linnakkeilta. Ainoa rauhanehtojen tinkimisen tulos oli evakuointiajan jatkaminen kolmesta päivästä kymmeneen päivään. Russarön Bethlehemien evakuointiin ei aluksi uskonut kukaan, mutta kokoamalla kaikki mahdolliset resurssit ne lopulta saatiin vietyä Turkuun. Suoritus on mittava kun tiedetään, että pelkkä tykin putki painaa 30 tonnia, pakkasta oli 25 astetta, meressä oli jään paksuus yli metri ja Russarön laituri oli pommitettu hajalle.^[18]

Kun Hangon vuokra-alueen uusia rajoja alettiin valvoa uudessa organisaatiossa pääaseiden, järeiden ja raskaiden pattereiden yhteismäärä oli kuusi ja kevyiden pattereiden yhdeksän.^[8]

Kun jatkosota alkoi ja Hanko miehitettiin 4. joulukuuta 1941 myös Russarön 9-tuumaiset asennettiin paikoilleen. Ensimmäiset kolme saapuivat Russarön laituriin höyrylaiva Tervsundilla jouluaattona 1941. Elokuussa 1942 ne olivat ampumakunnossa. Loput kolme tykkiä asennettiin paikoilleen sodan päätyttyä 1945.^[9]

• 3 kpl järeitä 305/52 ORaut -rautatietykkejä.

Tykki on periaatteessa sama kuin rannikkotykki, mutta rautatielavetille asennettuna. Ampumiseen sille piti olla betoninen tykkiratapiha, jolle tykki nostettiin hydraulisesti rautatielavetilta. Neuvostoliiton vedettyä joukkonsa pois Hangon vuokra-alueelta siltä jäi Täktomiin rakentamalleen tykistöradalle kolme järeää rautatietykkiä, jotka se oli rautateitse sinne tuonut Moskovan rauhan aikana. Tykit olivat pahoin rikottuja, mutta ne saatiin sodan kuluessa korjatuksi. Ensimmäiset koelaukaukset niillä ammuttiin helmikuussa 1943 ja viimeinenkin tykki saatiin kuntoon heinäkuussa 1943. Näissä koeammunnoissa ammuttiin Suomen tykistön pituusennätys 51 km korotuksella 50 astetta. Ennätys on edelleen voimassa. Sodan jälkeen tykit luovutettiin Neuvostoliitolle.^[19]

• MtO-66-meritorjuntaohjuspatteri.

Järeiden tykkien käytyä vanhanaikaisiksi ja toisaalta Pariisin rauhansopimuksen tulkinnan muututtua ja mahdollistettua ohjusaseistuksen käyttämisen, hankittiin Neuvostoliitosta ohjusveneitä ja niiden ohjuksia. Hangon rannikkopatteristo alkoi rakentaa maalta ampuvia ohjuslavetteja näiden ohjusten ampumista varten. Kehitystyö tehtiin Hästö-Busön linnakkeella sitä varten aidatulla salaisella alueella. Koko asiaan osallistuva henkilöstö oli palkattua, ei varusmiehiä, eivätkä he saaneet puhua asiasta kenellekään. Siksi heitä kutsuttiin "mustapartaisiksi miehiksi" pakinoitsija Ollin vastaavan vaiteliaan pakinahahmon mukaan. Ensimmäinen ohjus ammuttiin 1968 Russarön edustalla olevaan maaliin. Ohjus osui ja maali tuhoutui, mutta niin tuhoutui myös lavettikin. Useita erilaisia lavettimalleja kokeiltiin ja lopulta toimiva ratkaisu löydettiin. Se oli kumipyöräinen hinattava malli. Niitä oli patterilla kaksi ja ne olivat käytössä vuoteen 1991 asti jolloin oli niiden viimeinen sotaharjoitus. Ohjukset museoitiin 1995. Yksi lavettikokeilu, Comet-panssarivaunun päälle rakennettu, on myös museoitu Kuivasaareen Suomenlinnan rannikkotykistökillan ylläpitämään kokoelmaan.^[20][21][22]

• MtO-85-meritorjuntaohjuspatteri.

Ohjuskalustoa alettiin uusia ja modernisoida 1980-luvun lopulla ja patteri otettiin käyttöön 1991.^[20][21]

• 12 kpl 100 TK -tornikanuunoita.

Kevyiden, vanhenevien tykkien korvaajaksi ja suojaamaan linnakkeita, pidettäviä alueita ja väyliä suunniteltiin kallioon louhittava kantalinnoite, johon sijoitettiin varsin vähän muunnettu T-55 panssarivaunun torni ja sen 100 mm:n kanuuna. Patteriston, ja Suomen ensimmäinen nelitykkinen patteri valmistui 1970-luvun alussa Tulliniemen kärkeen. Seuraavat, myös nelitykkiset patterit rakennettiin Russarön majakan ympäristöön ja Hästö-Busöön, jonne patteri valmistui 1980-luvun lopulla. Asetta kehitettiin jatkuvasti ja se mm. varustettiin laserperiskoopilla ja lämpökameralla. Tämä ase oli tykkimiesten keskuudessa erityisen pidetty.^[21]

• 4 kpl raskaita 130 TK -tornikanuunoita.

Nimestään huolimatta tykki ei ole panssarivaunun torni vaan sen näköinen ja kokonaan uudenlainen, moderni, panssaroitu 130 mm:n tykki, joka on asennettuna kantalinnoitteeseen kahteen kerrokseen. Neljätykkinen patteri asennettiin Russaröön 1980-luvulla. Kaksi sai kokonaan uuden, kallioon louhitun aseman ja kaksi asennettiin entisiin Betlehem-tykkien asemiin. Tykit ovat olleet alusta asti varustettu laserperiskoopilla ja lämpökameralla. Ohjuspatteri ja nämä uudet 130-TK:t, 100-TK:t ja Hästö-Busön 152 mm:n Tampellat olivat patteriston pääaseet sen viimeisinä vuosina.^[23][21] Raskas tornikanuunapatteri on edelleen moderni ja käyttökelpoinen. Siksi se on palveluskäytössä. Merivoimien Suomenlinnan rannikkorykmentti käy säännöllisesti harjoittelemassa Russarössä, eikä sillä ole näköpiirissä tarvetta luopua linnakkeesta.^[13]

Optiset mittausvälineet kaikkine rajoituksineen muodostivat pitkään pääosan mittaus ja valvontavälineistä. Sodan alkaessa oli jo opittu hyvin maalien mittaaminen optisilla suuntimilla ja sisäkantaetäisyysmittareilla ja välineitä oli ostettu parhailta valmistajilta. Myös ampuma-arvojen laskenta oli kehitetty tarkaksi ja nopeaksi. Siihen tarvittavat välineet pystyttiin hyvin valmistamaan kotimaisena tuotantona.^[23][24]

Jo sodan aikana Saksan joukkojen hallussa oli tutkalaitteita myös Suomenlahden rannikolla. Niiden tehokkuus oli hyvin oivallettu suomalaistenkin esikunnissa ja tutkia hankittiin kaikille tärkeimmille linnakkeille heti, kun niitä alkoi teollisuudelta saada. Alkuun käytettiin tavallisia merenkulkuun tarkoitettuja tutkia. Oikeita valvontatutkia hankittiin 1960-luvulla Russaröön, Hästä-Busöön ja Jussaröön. Ensimmäinen malli oli englantilainen Marconi ltd:n valmistama SNW 41/2 -merivalvontatutka. Sen kookas paraboloidisylinteriantenni näkyy monissa sen ajan valokuvissa. Se oli aikansa parasta tekniikkaa, mutta minkäänlaista elektronisen sodankäynnin ominaisuutta sillä ei ollut. Lähettimen pulssiteho 50 kW, -taajuus 9 GHz, suurin mittausetäisyys yli 70 km. Ne asennettiin Russarössä ja Hästö-Busössä tulenjohtoaseman päälle ja Jussarössä rautakaivoksen hissitornin ylimpään kerrokseen. Ne muodostivat jatkuvasti päivystävien tähystysasemien kanssa merivalvonnan pääosan ja palvelivat hyvin 1980-luvulle asti.^[25][24]

Valtion johtomme määräsi parantamaan merivalvonnan suorituskykyä ja 1975 aloitettiin uusien tutkien hankinta. Ne saatiin 1980-luvun alussa Russaröön ja Hästö-Busöön. Nyt uusi kalusto, FIKA, oli erinomaisesti elektroniseen sodankäyntiin sopeutuvaa ja tehokasta. Valmistaja oli ruotsalainen Philips Eletonikindustrier AB. Tutka sopi myös mainiosti tulenjohtoon, valvonnan lisäksi.^[24]

Tutka oli myös oleellinen osa 1980-luvulla Suomessa pääosin OY Nokia AB:n kehittämää Rannikkorykmentin valvonta- ja ampuma-arvojen laskentajärjestelmää (RAVAL). Se perustui PDP-11-sarjan pientietokoneeseen. Järjestelmään kuului oleellisena osana myös laseretäisyysmittari-suunnin-yhdistelmä (LASU), joka myös oli suomalaista OY Nokia AB:n valmistetta. RAVAL-asemat rakennettiin Russaröön ja Hästö-Busöön. Niillä patteristo siirtyi tietokoneaikaan ja nykyaikaiseen mittaus- ja tulenjohtotekniikkaan. Oleellista oli myös 130-TK-tykkien automaattisuuntaus tietokoneella. Koska RAVAL:in arka paikka oli koko rykmentin viestiyhteyksien keskittyminen siihen, kehitettiin aika pian patterikohtaiset laskimet uudemman sukupolven tietokoneilla. Näin oli rannikkotykistö tehnyt "digiloikan" jo 1980-luvulla ja koko ketju tulikomennosta tykin tai ohjuksen laukaukseen tapahtui digitaalisesti. Entiset mekaaniset laskentamenetelmät silti pidettiin koulutuksessa mukana vielä pitkään.^[24]

Kylmän sodan aikana Itämerellä oli runsaasti sukellusveneitä ja monet niistä myös talvimerenkulkuun kykeneviä. Vedenalaista merivalvontaa varten kehitettiin Puolustusvoimien omana työnä rannikkokuuntelulaitteisto. Ensimmäinen rannikkokuunteluasema toimi vuodesta 1963 alkaen. Se oli tehokas laitteisto ja sitä kehitettiin jatkuvasti paremmaksi, malli -70 ja -80, Puolustusvoimien omin kehitysprojektein. Sarjatuotannon teki Fiskars-konserniin silloin kuulunut Elesco Oy. Valtiojohdon vaatimus oli, että alueloukkaus on voitava paljastaa todennäköisesti, ja sen se laitteisto teki hyvin. Näitä laitteita myytiin lopulta myös Ruotsiin helpottamaan vedenalaisen valvonnan vaikeuksissa. Periaate on mereen laajalle alueelle pohjaan sijoitetut mikrofonit, hydrofonit, ja kaapeliyhteyden avulla niiden keskitetty kuunteluasema, jossa hyvin koulutettu kuuntelija, yleensä varusmies, kuunteli lakkaamatta.^[24][26]

Saavuttaessa 1990-luvulle on sanottu Suomessa olleen Euroopan tehokkain merialueen valvontajärjestelmä^[24].

Neuvostoliitto pommitti Hankoa 30. marraskuuta 1939 ja aiheutti kaupungille vahinkoja ja yhden kuolonuhrin. Samana päivänä saatiin tieto, että Neuvostoliiton uusin risteilijä Kirov oli lähtenyt tukikohdastaan Liepājasta.^[7]

Russarössä oli sattumalta harjoitus käynnissä järeällä patterilla 1. joulukuuta 1939, kun Kirov ja kaksi Gnevnyi-luokan hävittäjää: Smetlivyi ja Stremitel'nyi, ajoivat Russarön edustalle. Kun ne tunnistettiin patterille komennettiin: "tulikomentoja". Kirov oli 24 km:n etäisyydellä kun vasemman jaoksen oikea tykki (234/50 Be) ampui ensimmäisen laukauksen klo 9.55. Kun muutama laukaus häirintätulta oli ammuttu Kirov käänsi oikean kylkensä kohti ja ampui Russarön linnaketta. Kun Russarön patterin tuli oli peittävää aloitettiin vaikutusammunta 20 km:n etäisyydeltä. Se ammuttiin vasemmalla ja keskimmäisellä jaoksella, neljällä tykillä, ja kesti viisi minuuttia. Noin joka kolmas laukaus oli nallipetto, joka hiukan hidasti tulinopeutta. Kiroviin osui yksi kranaatti ja alus syttyi tuleen. Kirov alkoi heti poistua ja laskea savuverhoa. Kello 10.10 patterille komennettiin: "tulitauko". Kirovia saattaneet hävittäjät eivät saaneet vaurioita. Kirovin miehistä kaatui 17 ja haavoittui n. 30^[27][28]. Se korjattiin Liepājassa.^[7]

Kirovin ampumat 180 mm:n kranaatit osuivat ensin Russarön eteläpuoliseen rantaveteen ja tappoivat suuren määrän kalaa. Seuraavaat kranaatit tulivat pohjoispuoliseen laiturin maastoon. Vauriot olivat pienet. Majakanvartijan (tyhjä) mökki tuhoutui ja laituri ja ruokala saivat vaurioita. Taistelun jälkeen Russarön ruokalistalla oli viikon verran "molo-torskia" ja "silakkaa Kirovin tapaan".^[7]

Tällä lyhyellä, menestyksekkäällä taistelulla oli suuri merkitys kun itärintamalla samaan aikaan peräännyttiin viivyttäen. Nämä järeät tykit, aikansa strategiset aseet, osoittivat voimansa, eikä niitä enää uhmattu. Tästä asti ne tekivät sen mihin ne oli tarkoitettu: estivät yhteenoton pelkällä olemassaolollaan.^[7]

Moskovan rauhan sopimukseen kuului Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi. Suomen joukot eivät missään vaiheessa yrittäneet vallata aluetta takaisin, mutta Neuvostoliitto vetäytyi alueelta sen jäätyä mahdottomien huoltoyhteyksien taakse.

Neuvostoliiton verrattain hyvin koulutetut ja varustetut erikoisjoukot tekivät useita hyökkäyksiä. Ne olivat yleensä pienehköjä, komppanian, jopa pienemmänkin vahvuisilla osastoilla tehtyjä, mutta hyvin ankaria ja verisiä. Molemmat osapuolet kärsivät niissä suuria tappioita. Tykistötaisteluja käytiin runsaasti ja jatkosodan aikana tykistöammunnat olivatkin enimmäkseen maa-ammuntoja. Vain Bengtskärin taistelu oli suomalaisille voitokas ja majakkasaari saatiin pidettyä. Muut taistelut päättyivät suomalaisten tappioon. Morgonlandetin taistelu oli pahasti alivoimainen ja päättyi pienen merivalvontaryhmän jäämiseen sotavangiksi. Horsön taistelussa 11. heinäkuuta 1941 neuvostoliittolaiset valtasivat saaren. Horsössä on haudattuna yli 40 heidän sotilastaan. Hankoniemen itäpuolella Hästön saarella käytiin myös ankara taistelu. Suomalaisten taistelumenestyksen parantamiseksi perustettiin salainen koulutuskeskus peitenimellä Pyöriäinen. Se oli Snappertunassa Kopparön kartanon mailla. Syksyllä koulutus alkoi näkyä menestyksenä ja neuvostoliittolaisten hyökkäilyhalun vähenemisenä.^[29]

Koska saaristo-oloissa oltiin läpi vuoden ja linnakkeet piti myös huoltaa, oli sopivan kuljetuskaluston puute lähes krooninen. Alkuaikoina ei voinut ajatella, että maista käydään töissä linnakkeella vuoroveneellä. Asiat olivat hyvin, jos joka päivä saatiin tuotua tuoreet elintarvikkeet ja vaihdettua posti. Enin osa henkilökuntaa asui linnakkeella, rohkeimmat perheensä kanssa. Örössä ja Russarössä toimi myös kansakoulu silloin kun oppilaita oli tarpeeksi.^[10]

Puiset yhteysveneet olivat merikelpoisia ja luotettavia, mutta aivan ensimmäisinä vuosina veneet olivat lähinnä kalastukseen rakennettuja. Kuljetusalus Pukkio hoiti liikennettä kelirikkoaikoina ja muutenkin kuljetti raskaamman tavaran ja mm. lomakuljetuksia. Talvisin kuljetustarpeita riitti hevosillekin, jos jääteitä pystyttiin ylläpitämään. Talvisin avoimena pidettävien meriväylien yli mentiin väyläsiltoja ja -losseja käyttäen. Toisinaan oli vaan tyydyttävä odottamaan suopeampaa aikaa luonnonvoimilta.^[10]

Teräsrakenteisia Y-veneitä (yhteysvene) ja K-veneitä (kuljetusvene) saatiin 1960-luvulta alkaen. Ne olivat suuri parannus, vaikka olivatkin lähinnä veden pinnalla kulkevia konehuoneita. Kesän hyviä ilmoja varten oli L-veneitä (linnakevene). Yhteysliikenne saatiin toimimaan paremmin, ja maista linnakkeella työssäkäynti alkoi olla mahdollista. Raskaampiin kuljetuksiin tuli H-vene (huoltovene) ja kalustolautta Kala, joka pystyi kuljettamaan kuorma-autonkin. Kovien tuulien aikana saattoi päivä tai pari kulua ilman merikuljetuksia. Talvella kulku oli vaikeaa tai olematonta, varsinkin jos jää oli liian heikkoa jäätien tekemiseen, mutta kyllin vahvaa pysäyttämään K-veneen. Moottorireki oli oiva kulkuväline, jos jää kesti. Täyden kelirikkoajan ainoa ajoneuvo oli usein hydrokopteri.^[10]

Vasta 1980-luvulla saatiin Hauki-luokan vene Hankoniemi ja Valas-luokan kuljetusalus Vänö. Jäätilanne ei sitten enää aivan täysin määrännyt talvimerenkulkua. Myös myrskypäivien vaikeudet helpottuivat suuresti.^[23]

Osittain puutteellisesta venekalustosta johtui onnettomuus, joka vaati kolme ihmishenkeä. Suuressa kertausharjoituksessa syyskuussa 1974 oli mukana myös syöksyvene, joka ei täysin vastannut merikelpoisuudeltaan vallitsevia meriolosuhteita. Vene lähti Hästö-Busöstä kohti Jussarötä ja teki normaalin lähtöilmoituksen. Kun tuloilmoitusta ei tullut lähdettiin venettä etsimään. Osa miehistä löydettiin pelastautuneena pieneltä kallioluodolta, mutta kolme miestä oli hypotermiaan kuolleena edelleen kellumassa pelastusliiviensä varassa meressä. Vene oli haukannut vettä osuessaan suureen aaltoon ja uponnut heti. Onnettomuus koettiin hyvin raskaana hankolaisten keskuudessa koska kaikki kuolleet olivat paikkakuntalaisia. Heille tehtiin muistolaatta, joka on edelleen kallioon kiinnitettynä Hästö-Busössä Lillön salmen kohdalla.^[23]

Asuntojen ja kasarmitilojen puute aiheutti vaikeuksia. Linnakkeiden henkilökunnan asunnot olivat vanhoja ja huonokuntoisia ja ilman mukavuuksia. Kasarmit olivat heikkokuntoisia ja uusinkin, Russarön funkkiskasarmi, ajalta ennen talvisotaa. Vain Hästö-Busön kasarmi ja asuintalo olivat ajanmukaisia ja 1960-luvun lopulla rakennettuja. Asia saatettiin päättäjien tietoon ja 50-vuotisjuhlan tervehdyksessä 1. elokuuta 1971 puolustusministeri Kristian Gestrin vakuutti asian olevan ministeriössä kehityksen alla. Ministeri saatiin myös käymään Russarössä 27. marraskuuta 1972 ja hänelle esiteltiin kasarmin täyteen ahdetut 40 miehen tuvat. Asiasta kirjoitettiin kolmessa Rannikon puolustaja lehdessä ja Ruotuväki lehdessä. Kenraaliluutnantti Kai Halmevaara arvosteli puheessaan vuosipäivänä 1. elokuuta 1974 kärkevästi valtiovallan riittämättömiä toimia. Samassa tilaisuudessa rannikkotykistön tarkastaja eversti Eero Veranen esitti syvän huolestuneisuutensa Hangon varuskunnan asuntotilanteesta. Maaliskuussa 1975 järjestettiin talviolosuhteissa tutustumiskäynti Russarössä Valtionvarainministeriön, Puolustusministeriön ja Akavan edustajille. Myös Yleisradio teki haastattelun Russarön asuinolosuhteista ja esitti sen radiossa 6. syyskuuta. Tilanpuutteen vuoksi oli myös aika, jolloin alokaskoulutus toteutettiin Säkylän varuskunnassa. Ilmeisesti silloisen komentajan everstiluutnantti Olavi Aspinjaakon sinnikkyyden tuloksena uuden asuinrakennuksen rakennustyömaan avajaisia Hangon Nycanderinkadulla vietettiin 1. lokakuuta 1975 ja rakennus valmistui 1978. Kun Puolustusministeri Ingvar S. Melin vieraili Russarössä 1. maaliskuuta 1976 kasarmin tilanahtaus oli vielä entisellään ja peruskorjaus ja laajennus aloitettiin kohta sen jälkeen ja se valmistui 1980-luvulla.^[2][23]

Vuodesta 1949 vuoteen 1961 järjestettiin Jehovan todistajien aseista kieltäytymiseen liittynyt palvelus Hästö-Busön linnakkeella. (Se ei siis ollut vankeutta, jollainen heille kyllä määrättiin vielä tämän palvelusajan lisäksi.) Tuohon aikaan ei ollut käytössä siviilipalvelusta, joten nämä aseistakieltäytyjät määrättiin pidettäväksi tällä linnakkeella, varuskunnassa ja sotilaiden vartioimana. Tuona aikana tuli saarella olleeksi n. 400 Jehovan todistajaa. Heidän asumuksensa oli huonokuntoinen parakki, jota he eivät suostuneet siivoamaan. Varusmiehet tekivät siivouksen kerran viikossa, yleensä paloletkulla. Kylmyyden takia heidän oli itse hoidettava lämmitys ja käytettävä sotilaiden villavaatteita, koska muuta ei annettu. He eivät suostuneet tekemään mitään sotilastyötä, eivät edes kantamaan elintarvikkeita laiturilta ruokalaan.^[30]

Hangon rannikkopatteristo vietti, ja sen perinneyhdistys edelleen viettää, perinnepäivää 1. elokuuta, koska se lasketaan joukon perustamispäiväksi 1. elokuuta 1921.

Hangon rannikkopatteriston linnakkeilla, huoltopatterilla ja ohjuspatterilla on myös omat yksikköviirit. Sellaisia käytetään perinteisesti vain erikoisjoukoilla. Rannikkotykistön yksiköt toimivat kaukana esikunnastaan ja toisistaan, joten yksikköviirien käyttö on katsottu perustelluksi. Viirit suunnittelivat yhdessä R.Kankaristo ja B.Heinonen.^[2][1]

Hangon rannikkopatteriston kunniamarssin, Hangon marssin, on säveltänyt Karl Collan^[31], sanoittanut K.R. Malmström ja suomentanut Alpo Noponen.^[32]

Hangon marssin sanat:

Käy luokse Hangon laineen, tai tuntureitten taa. Yks kansa, suomalainen, se siellä uurastaa. Siell ensi aamun näimme me ja siellä keinui kehtomme ja äidin suusta hellimpään soi nimi Suomen tään, soi nimi Suomen tään.

Siis meillä, miehet Suomen on yksi veljen tie. Mi valjenneekin huomen, mi nimi meillä lie. Mies Karjalan ja Uudenmaan ja Pohjan, Kainuun kuulakkaan ja Auran, Saimaan seutujen, käy liittoon veljien, käy liittoon veljien.^[32]

• Pekka Silvast: HanRPsto Hangon Rannikkopatteristo 1921–98. Jyväskylä: Gummerus, 1998. ISBN 952-90-5240-5

• Hangon Rannikkopatteriston Perinneyhdistys