Kybele

Kybele tai Kibele (m.kreik. Κυβέλη) oli muinainen Vähän-Aasian kansojen palvoma äitijumalatar. Kybelen palvontamenoille olivat ominaisia hurjat ekstaattiset tanssit.

Vaikka Kybelen palvontamenot yleistyivät Fryygiassa, muualla Vähässä-Aasiassa oli muita samankaltaisia jumalattaria, joten Kybele saattoi olla anatolialaisen jumalan fryygialainen muoto. Vähästä-Aasiasta Kybelen palvonta levisi kreikkalaisille, jotka samaistivat tämän Rheaan ja pitivät heitä lopulta samana jumalattarena.^[1]

Sibyllan kirjojen suosituksesta Rooman senaatti lähetti vuonna 204 eaa. toisen puunilaissodan lopulla lähetystön Fryygian Pessinukseen. Heidän oli tarkoitus hakea sieltä Kybelen pyhä musta kivi, joka lienee ollut meteoriitti.^[2] Sibyllan kirjojen mukaan vihollinen pystyttäisiin karkottamaan, jos ”Idan Äiti” tuotaisiin Roomaan.^[1] Roomassa kivi sijoitettiin ensin Victorian temppeliin, kunnes Kybelelle rakennettiin oma temppeli. Roomassa Kybeleä palvottiin nimellä Magna Mater (Suuri äiti) tai Mater Deum Magna Idaea.^[2][3] Rooman tasavallan loppuvaiheissa hän oli noussut jo merkittävien jumalten joukkoon.^[1]

Kybele oli luonnon ja sen elinvoiman, eläinten, kasvillisuuden ja viljelyksien sekä yhteiskuntaelämän suojelija.

Lähi-idän, Kreikan ja Rooman kulteissa yhdistyivät Kybelen piirteet universaalina äitihahmona. Hän oli jumalten, ihmisten ja eläinten äiti. Hänen seuraajinaan oli usein villejä ja puolidemonisia korybantteja.^[1]

Kybelen kultissa jumalattaren rooli villin luonnon äitihahmona ilmeni riehakkaana palvontana. Hänen pappinsa, gallit kastroivat itsensä ennen tehtävään astumista. Kastraatiota perusteltiin myytillä, joka liittyi Kybelen rakastamaan hedelmällisyyden jumala Attikseen.^[1] Attis rakastui kuolevaiseen ja halusi tämän kanssa naimisiin. Kybele puuttui tilanteeseen, ja Attis pakeni vuoristoon, missä hän kastroi itsensä. Roomassa senaatti kielsi Rooman kansalaisten toimimisen Kybelen eunukkipappeina.^[2]

Kybelen kunniaksi vietettiin vuosittain 15.–27. maaliskuuta suurta juhlaa, jota kutsuttiin nimellä megalensia. Sen aikana seurattiin Kybelen ja Attiksen vaiheita, ja osa tapahtumista vietettiin yleisöltä salassa.^[4] Juhlien aikana Kybelen pyhäkölle tuotiin mänty, jota kunnioitettiin jumalana. ”Veren päivänä” 24. maaliskuuta pääpappi archigallus vuodatti verta käsivarsistaan ja tarjosi sitä Kybelelle. Alempi papisto pyöri villisti ja pirskotti vertansa alttarille ja pyhälle männylle. Jumalattaren hopeinen patsas kylvetettiin 27. marraskuuta Tiberin sivujoessa Almossa.^[1]

• Attis
• Korybantit
• Nana

• Castrén, Paavo: Antiikin myytit. Helsinki: Otava, 2017. ISBN 978-951-1-28121-4
• Cotterell, Arthur: Maailman myytit ja tarut. WSOY 1996. ISBN 951-0-17102-6

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kybele.

• The Great Other of Gods: The Greek Elite's Image of the Cult of Kybele until the First Century CE. Vieras jumalten joukossa: Kreikkalaisen eliitin kuva Kybelen kultista ennen ajanlaskun alkua (väitös)^{[vanhentunut linkki]}