Kaviokuume

Kaviokuume eli laminiitti on hevosen sairaus, jossa kavion uloimman kerroksen, sarveiskavion, ja sen sisäpuolella olevan martokavion välinen sälekerros (lamina) tulehtuu. Nimestään huolimatta kaviokuumeeseen ei juuri koskaan liity ruumiinlämmön kohoaminen. Sairaus johtuu tavallisimmin aineenvaihduntahäiriöstä. Kaviokuumeen taustalla voi olla myös tulehdus (esim. kohtutulehdus), tai sen voi laukaista kavioihin kohdistuva mekaaninen rasitus.^[1] Kaikkia sairauden syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei toistaiseksi tunneta^[2].

Kaviokuume on vakava sairaus, joka vaurioittaa hevosen kavioita usein pysyvästi. Lievissäkin tapauksissa kavion kasvu häiriintyy, mikä näkyy renkaina sarveiskavion pinnalla. Vakavissa tapauksissa kavion seinämän ja kavioluun väliset liitokset vaurioituvat niin pahoin, että kavioluu alkaa kääntyä (rotaatio) ja painua alaspäin kavion sisällä.^[2]

Klassisessa kaviokuumetapauksessa digitaali- eli varvaspulssi on voimistunut ja sairauden tunnistaa takakenoisesta asennosta, johon hevonen asettuu siirtääkseen painonsa mahdollisimman paljon takajaloille. Hevonen myös aristaa kipeitä kavioitaan, ja kaviot voivat olla kuumat. Liikkeelle lähteminen ja varsinkin ympyrällä liikkuminen on hankalaa. Kaviokuumeen tyypillisimmät oireet esiintyvät yleensä kummassakin etukaviossa, mutta oireita voi olla missä tahansa jalkojen yhdistelmässä tai vain yhdessä jalassa. Kaviokuumeen oireet voivat olla huomattavasti edellä kuvattua lievemmät ja epäselvemmät, ja sen vuoksi sairaus on hyvin salakavala. Hevonen on voinut sairastaa piilevää kaviokuumetta pitkäänkin ennen kuin epätyypilliset oireet osataan yhdistään juuri kaviokuumeeseen. Edes selkeää ontumista ei aina esiinny. ^[2]

Sairauden syynä on tavallisesti ruokintavirhe; useimmiten liian runsas väkirehuruokinta, rehevä laidun tai äkillinen ruokinnanmuutos. Kaviokuume puhkeaa yleensä kesäisin laitumella. Ponirodut ovat hyvän rehunkäyttökykynsä vuoksi erityisen alttiita lihomiselle ja siten myös kaviokuumeelle.^[1]

Joissain tapauksissa kaviokuumeen laukaisee mekaaninen rasitus. Se voi olla ratsastus tai ajo kovalla pinnalla tai suoranainen kengitysvirhe, kuten liian ohueksi vuoltu antura. Syynä voi olla myös viereisen jalan loukkaantuminen (ontuma, murtuma tms.). Hevosen varoessa kipeää jalkaansa viereisen jalan rasitus kasvaa.^[1]

Muita syitä voivat olla vakavat yleissairaudet, kuten hevosen metabolinen oireyhtymä (EMS) ja Cushingin oireyhtymä (aivolisäkkeen pars intermedian dysfunktio, PPID). Jotkin lääkeaineet on myös yhdistetty kaviokuumeeseen. Kortisonilääkkeitä pidettiin aiemmin yhtenä mahdollisena syynä, mutta sittemmin tutkimuksissa niiden aiheuttama kaviokuumeriski on todettu hyvin pieneksi.^[2] Varsoneen tamman kaviokuumeen syynä voi olla jälkeisten kiinni jäämisestä seurannut tulehdus^[1].

Sairauden hoito on aloitettava ensi tilassa oireiden ilmettyä. Hevonen on pidettävä karsinalevossa vähintään kolme viikkoa.^[1][2] Väkirehut jätetään kokonaan pois ruokinnasta, ja heinän tulisi olla mahdollisimman vähäsokerista. Lihavaa hevosta tulisi laihduttaa. Paksu (noin 30–40 cm) kerros hiekkaa tai kuiviketta karsinassa tukee kaviota kavioseinämien lisäksi myös anturasta, mikä voi lieventää kipua.^[1]

Lievissä kaviokuumetapauksissa on aiemmin saatettu suositella hevosen kävelyttämistä verenkierron parantamiseksi. Sittemmin tämä on todettu haitalliseksi, ja kaviokuumepotilaalle suositellaan täyttä lepoa.^[2] Kiistanalaista on jalkojen kylmäämisen hyödyllisyys tai haitallisuus. Kylmääminen lumella tai vedellä voi lievittää kipua, mutta toisaalta se supistaa verisuonia ja heikentää kavioiden verenkiertoa, joka ei kaviokuumeisella toimi muutenkaan normaalisti.^[1]

Kaviokuumeen hoidossa käytetään eläinlääkärin määräämiä kipu- ja tarvittaessa muita lääkkeitä. Kaviokuume on voimakas kiputila, joten kipulääkityksen tulee olla riittävä jo eläinsuojelullisista syistä. Tulehduskipulääkkeinä käytetään esimerkiksi fluniksiinia ja meloksikaamia.^[2]

Akuutissa vaiheessa kipeiden kavioiden kengät on hyvä poistaa. Jatkohoitoa ajatellen asiantunteva kengitys on ensiarvoisen tärkeää. Kengitys tehdään vasta kipuoireiden poistuttua, eläinlääkärin ohjeiden mukaan, ja apuna käytetään röntgenkuvia, joista nähdään kavioluun asennossa mahdollisesti tapahtuneet muutokset. Tapauksesta riippuen voidaan käyttää erilaisia kenkiä (esim. sydänorsikenkä tai ns. idioottikengitys, jossa kenkä kiinnitetään kavioon kärkiosa taaksepäin). Yleensä kaviota lyhennetään kärjeltä, jotta se pyörähtäisi liikkeessä paremmin.^[1][2]

• C. Sherlock ja A. Parks: Radiographic and radiological assesment of laminitis. Equine Veterinary Education, 2013. doi:10.1111 Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi)