Ed Belfour

Ed Belfour
Henkilötiedot
Syntynyt	21. huhtikuuta 1965 (ikä 59) Carman, Manitoba, Kanada
Kansalaisuus	Kanada
Jääkiekkoilija
Lempinimi	Eddie the Eagle, Crazy Eddie
Pelipaikka	maalivahti
Hanska	vasen
Pituus	183 cm
Paino	98 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura	1989–2008
Seurat	Saginaw Hawks (IHL) Chicago Blackhawks (NHL) San Jose Sharks (NHL) Dallas Stars (NHL) Toronto Maple Leafs (NHL) Florida Panthers (NHL) Leksands IF (Allsvenskan)
Hockey Hall of Fame
2011
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Stanley Cup
	Dallas Stars	1999

Edward John ”Ed” Belfour (s. 21. huhtikuuta 1965 Carman, Manitoba, Kanada), lempinimeltään Eddie the Eagle, on uransa lopettanut kanadalainen jääkiekkomaalivahti ja olympiavoittaja.

Belfour syntyi ja varttui Carmanissa, Manitobassa. Hän pelasi vuodet 1982–1985 juniorikiekkoa Winkler Flyersin riveissä Manitoba Junior Hockey Leaguessa ennen siirtymistään Pohjois-Dakotan yliopiston joukkueeseen, jonka johdatti NCAA-mestaruuteen ensimmäisellä ja ainoalla yliopistokaudellaan 1986–1987. Belfour valittiin kauden jälkeen Western Collegiate Hockey Associationin (WCHA) ensimmäiseen tähdistökentälliseen ja NCAA:n mestaruusturnauksen tähdistökentälliseen.

Syyskuussa 1987 Belfour teki vapaana pelaajana sopimuksen NHL-seura Chicago Blackhawksin kanssa. Ensimmäisen ammattilaiskautensa hän pelasi kokonaan Chicagon silloisessa farmiseurassa Saginaw Hawksissa IHL:ssä ja seuraavan puoliksi Saginaw'ssa ja puoliksi Chicagossa. Hänet nimettiin vuonna 1988 IHL:n ensimmäiseen tähdistökentälliseen, minkä lisäksi hänet ja hyökkääjä John Cullen palkittiin liigan vuoden tulokkaan palkinnolla Garry F. Longman Memorial Trophylla. Belfour aloitti kauden 1989–1990 Kanadan maajoukkueessa ja kauden lopulla hänet kutsuttiin takaisin Blackhawksin riveihin. Hän pelasi yhdeksässä ottelussa kevään 1990 NHL-pudotuspeleissä, joissa Blackhawks eteni konferenssifinaaleihin.

Kaudella 1990–1991 Belfour nousi Blackhawksin ykkösmaalivahdiksi. Hän pelasi tuolla kaudella 74:ssä NHL:n runkosarjaottelussa, joista voitto-otteluja 43, ja hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,0 ja päästettyjen maalien keskiarvonsa 2,47. Kauden jälkeen hänet palkittiin Calder Memorial Trophylla NHL:n vuoden tulokkaana, Vezina Trophylla parhaana maalivahtina, William M. Jennings Trophylla maalivahtina, jonka seura oli päästänyt kauden aikana vähiten maaleja sekä parhaan torjuntaprosentin perusteella jaetulla Trico Goaltender Awardilla. Hänet valittiin myös NHL:n tulokkaiden tähdistökentälliseen sekä liigan ensimmäiseen tähdistökentälliseen. Kaudella 1991–1992 hän oli osaltaan johdattamassa Blackhawksia Stanley Cupin loppuotteluihin, joissa seura hävisi mestaruuden Mario Lemieux'n johtamalle Pittsburgh Penguinsille suoraan neljässä ottelussa. Belfour voitti William M. Jennings Trophyn Blackhawksin maalivahtina uudelleen vuosina 1993 ja 1995 sekä Vezina Trophyn vuonna 1993. NHL:n ensimmäiseen tähdistökentälliseen hänet valittiin toistamiseen vuonna 1993 ja toiseen tähdistökentälliseen ainoan kerran vuonna 1995.

Kaudella 1995–1996 Belfourin, joka oli ollut viisi edellistä kautta Chicagon selkeä ykkösvahti, ja seuran toisen maalivahdin Jeff Hackettin välille syntyi kilpailuasetelma. Hackett nousi lopulta Blackhawksin ykkösvahdiksi ja Belfour kaupattiin kesken kauden 1996–1997 San Jose Sharksiin. Sharks-kaupassa Chicagoon siirtyivät maalivahti Chris Terreri, puolustaja Michal Sýkora ja hyökkääjä Ulf Dahlén. Pelattuaan verrattain heikon loppukauden Sharksissa, Belfour siirtyi heinäkuussa 1997 vapaana agenttina Dallas Starsiin. Hän pelasi kaudella 1997–1998 61 ottelua uransa parhaalla päästettyjen keskiarvolla 1,88 ja kaudella 1998–1999 hän oli johdattamassa joukkuettaan sen historian ensimmäiseen Stanley Cupin mestaruuteen. Stars voitti loppuottelusarjan Buffalo Sabresiä vastaan otteluvoitoin 4–2. Belfour sai kauden päätteeksi neljännen kerran urallaan William M. Jennings Trophyn, tuolloin yhdessä kakkosmaalivahti Roman Turekin kanssa. Stars pääsi Stanley Cupin loppuotteluihin myös kaudella 1999–2000, mutta hävisi tuolla kertaa mestaruuden New Jersey Devilsille. Belfour palkittiin vuonna 2000 Roger Crozier Saving Grace Awardilla runkosarjakauden parhaan torjuntaprosentin, 91,9, perusteella.

Kaudella 2000–2001 Belfourin taso laski aiempiin kausiin nähden ja seuran toinen maalivahti Marty Turco pelasi tilastojen valossa häntä paremmin. Sama toistui selvemmin kaudella 2001–2002, jolla hänen torjuntaprosenttinsa laski ensimmäisen kerran Dallasissa pelattujen vuosien aikana alle 90:n, ja jolla Stars jäi ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen pudotuspelien ulkopuolelle.

Heinäkuussa 2002, viiden Dallasissa pelatun kauden jälkeen, Belfour siirtyi vapaana pelaajana Toronto Maple Leafsiin. Hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan Torontossa 62 ottelua, joista seura voitti 37, torjuntaprosentilla 92,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,26. Maple Leafs putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Philadelphia Flyersia vastaan. Seuraavalla kaudella Belfourin hyvä peli jatkui, huolimatta selkävaivoista. Voitto-otteluja kertyi 34 59:stä ja torjuntaprosentiksi tuli 91,8 ja päästettyjen maalien keskiarvoksi 2,13. Maple Leafs eteni keväällä 2004 pudotuspelien toiselle kierrokselle, mutta putosi jälleen ottelusarjassa Flyersia vastaan. Belfour jatkoi Torontossa myös työsulkuvuoden jälkeisen kauden 2005–2006, joka ei kuitenkaan sujunut kahden edellisen kauden malliin. Hänen torjuntaprosenttinsa laski alle 90:n ollen vain 89,2 ja hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa 49:ssä ottelussa oli 3,29. Belfourin kausi päättyi lopulta ennenaikaisesti maaliskuussa 2006 selkävamman vuoksi.

Kesällä 2006 Belfour siirtyi Florida Panthersiin yksivuotisella sopimuksella. Hän pelasi kaudella 2006–2007 58 NHL:n runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 90,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,77. Kauden jälkeen hän teki elokuussa 2007 pelaajasopimuksen HockeyAllsvenskanissa, Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, pelanneen Leksands IF:n kanssa. Hän lopetti pelaajauransa Leksandissa pelatun kauden jälkeen vuonna 2008.

Ed Belfour pelasi NHL:ssä 963 runkosarjaottelua, joista hänelle kertyi yhteensä 484 voitto-ottelua, kolmanneksi eniten NHL-historiassa Martin Brodeurin ja Patrick Royn jälkeen, ja 76 nollapeliä. NHL:n pudotuspeleissä hän pelasi 161 ottelua, joista voitto-otteluja 88 ja nollapelejä 14. Hänet palkittiin NHL-urallaan vuoden tulokkaan Calder Memorial Trophylla, kahdesti parhaan maalivahdin Vezina Trophylla, neljästi William M. Jennings Trophylla ja kerran parhaan torjuntaprosentin perusteella jaettavalla Roger Crozier Saving Grace Awardilla sekä vastaavalla Trico Goaltender Awardilla. Lisäksi hänet nimettiin NHL:n tulokkaiden tähdistökentälliseen, kahdesti liigan ensimmäiseen tähdistökentälliseen ja kerran liigan toiseen tähdistökentälliseen. NHL:n tähdistöottelussa Belfour pelasi viisi kertaa, vuosina 1992, 1993, 1996, 1998 ja 1999.

Vuonna 2011, kolme vuotta pelaajauransa päättymisen jälkeen, Belfour valittiin Hockey Hall of Famen jäseneksi.

Mitalit
Maa:  Kanada
Miesten jääkiekko
Olympialaiset
Kultaa	Salt Lake City 2002	jääkiekko

Belfour kuului Kanadan joukkueeseen kolmessa suuressa kansainvälisessä turnauksessa, Kanada-cupissa vuonna 1991, Salt Laken Cityn olympialaisten jääkiekkoturnauksessa 2002 ja jääkiekon maailmancupissa vuonna 2004, ei kuitenkaan yhdessäkään turnauksessa pelaavana maalivahtina. Vuoden 2002 talviolympialaisissa Belfour oli voittamassa olympiakultaa ja vuoden 2004 maailmancupissa Belfourin edustama Kanada voitti myös kultaa.

• Ed Belfour Legends of Hockey -sivustolla (englanniksi)
• Ed Belfour The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
• Ed Belfour TSN.ca-sivustolla (englanniksi)
• Hockey Hall of Fame welcomes four ESPN.com. 28.6.2011. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)