Daina

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Daina on latvialainen kansanruno tai -laulu. Dainat ovat latvialaisille tärkeä kulttuuri-identiteetin symboli. Rakenteeltaan dainat ovat pääasiassa nelisäkeisiä ja runomitaltaan trokeemittaisia. Dainojen säkeet ovat yleensä nelipolvisia ja jaukautuvat kahteen symmetriseen puoliskoon. Säerakenne muistuttaa kalevalamittaa. Dainojen kääntäminen toiselle kielelle ei ole helppoa, sillä ne ovat muodoltaan pelkistettyjä ja sisältävät paljon metaforia. Tältä osin dainat muistuttavat muiden kansojen nelisäkeisiä kansanrunoja. Tämän lisäksi dainoille on kuitenkin ominaista naseva ilmaisu, mikä tekee niistä aforismimaisia. Kahdessa ensimmäisessä säkeessä ilmaistaan yleensä ongelma tai lähtötilanne, usein vertauskuvien avulla, ja kaksi jälkimmäistä säettä ratkaisevat tai kiteyttävät tilanteen tai kommentoivat sitä. Teemoiltaan dainat ovat monipuolisia, ne käsittelevät kaikenlaisia kansan elämään liittyviä asioita.

Kiinnostus kansanperinteen keräämiseen virisi Latvian alueella vähitellen 1700-luvun lopulta alkaen. Aluksi dainoja keräsivät saksalaissyntyiset oppineet. Filosofi ja kirjailija Johann Gottfried von Herder oli julkaissut 11 latvialaista dainaa saksan kielellä vuonna 1797 ilmestyneessä teoksessaan Stimmen der Völker in Lieder. Herderin innoittamana julkaistiin Latviassa 1800-luvun alkupuolella muutamia pieniä dainakokoelmia.

1800-luvun jälkipuoliskolla Latviassa alkoi kansallinen herääminen, jonka myötä syntyperäisten latvialaisten kiinnostus latvian kieleen ja latvialaiseen kansanperinteeseen alkoi lisääntyä. Nuorlatvialaisiksi kutsutun kansallisen liikkeen ytimen muodostivat Krišjānis Barons, Krišjānis Valdemārs ja Juris Alunāns, jotka olivat opiskelleet Tartossa^[1]. Latvian alue kuului tuolloin Venäjään, jossa voimistui slavofilia. Myös Latvia sai osansa venäläistämispyrkimyksistä. Tosin aluksi vaikutus kohdistui erityisesti saksalaiseen aatelistoon, ja nuorlatvialaiset saivat toimia rauhassa, mutta pian myös heidän toimintansa vaikeutui.

Dainojen keruun organisoi Krišjānis Barons (1835-1923), joka omisti koko elämänsä dainojen keräys-, toimitus- ja julkaisutyölle. Hän ei kuitenkaan itse pystynyt toimimaan alkuvaiheessa Latviassa, eikä moni muukaan tutkija pystynyt osallistumaan dainojen keruuretkille. Sen vuoksi tutkijat vetosivat tavalliseen kansaan, jotta he kirjoittaisivat dainoja muistiin ja lähettäisivät niitä Moskovaan, jonne nuorlatvialaisten toiminta oli suurelta osin siirtynyt.

Kansa ryhtyi toimeen, ja 1890-luvun alkuun mennessä dainoja oli koossa jo noin 155 000. Muutaman vuoden kuluttua Barons pystyi palaamaan Riikaan, jossa hän jatkoi dainojen keräämistä, toimittamista ja julkaisemista seuraavat 30 vuotta, kuolemaansa asti. Dainojen isäksi kutsuttu Barons julkaisi vuosina 1894-1915 kahdeksasta kirjasta koostuvan dainakokoelman Latvju dainas (Latvialaiset dainat), joka sisälsi yhteensä 217 966 kansanrunoa.

Nykyään dainoja on kokoelmissa yhteensä 1,2 miljoonaa, ja sanotaankin, että dainoja on niin paljon, että niistä riittää jokaiselle latvialaiselle omansa. Nykyisin dainoihin voi tutustua myös sähköisessä muodossa Dainu skapis -nimisellä internetsivustolla (suom. Dainakaappi). Nimi viittaa Baronsille dainojen järjestelyä varten vuonna 1880 valmistettuun kaappiin. Alkuperäinen kaappi on nykyisin mukana Unescon maailmanperintöluettelossa.

Tämän latvialaisen kulttuuriperinteen keskeisen aineksen mukaan on itsensä nimennyt myös Helsingin yliopiston balttilaisten kielten opiskelijoiden ainejärjestö Daina ry.

• Mela, Marjo & Vaba, Lembit (toim.): Latvian historiaa ja kulttuuria. Rozentāls-seura ry, 2005. ISBN 951-986-71-1-2
• Vento, Urpo (toim.): Dainojen henki. Latvian ja liettuan kirjallisuudesta ja kulttuurista. SKS, 1990. ISBN 951-717-622-8
• Par Dainu skapi dainuskapis.lv. Viitattu 10.11.2011. (latviaksi)