Asemies

Asemies eli aseenkantaja eli soini oli keskiajalla ja uuden ajan alkupuoliskolla nuorukainen, joka toimi ritarin seuralaisena ja aseenkantajana. Aseenkantaja auttoi ritaria. Aseenkantaja myös järjesti turnajaiset. Myöhemmin asemiehet muodostivat Ruotsissa ritaria alempiarvoisen aatelismiesluokan, joka sijoittui ritarin ja tavallisen rälssimiehen väliin.^[1][2] Kuningas nimitti ritarit. Koska hän saattoi olla pitkiä aikoja tavoittamattomissa, ritarit olivat verrattain harvinaisia Suomessa. Moni vaikutusvaltainen suomalainen asemies saattoi odottaa pitkään ritarin nimitystä, jos ehti saada nimityksen ollenkaan.

Knaappi (saks. Knabe, ”poika”) tarkoitti vastaavasti Ruotsin ja Suomen historiassa keskiaikana ritarin asemiestä ja uuden ajan alussa alempaa rälssimiestä.^[3] Knaappi-sana on saksalaisperäinen. Knaappi-nimitystä käytettiin Ruotsissa ensi kerran 1300-luvun alkupuolella Maunu Eerikinpojan tullessa kuninkaaksi. Heitä kutsuttiin myös aseenkantajiksi (swenni, suena, swenar, män af wapn, väpnare). Latinaksi heistä käytettiin armigieri- tai servatores-nimiä. Knaapit ja ritarit (milites) muodostivat yhdessä jalosukuisten ryhmän (nobiles).

Erillisten aateliskirjojen myöntämisen jälkeen ja aatelissäädyn muututtua perinnölliseksi knaapeista tuli löyhästi määritelty ryhmä talonpoikien ja rälssimiesten välimaastossa. Ratsupalveluksesta nauttimansa verovapauden kannalta he olivat alempaa aatelia tai rälssiä vaikka heillä ei ollut aateliskirjaa.^[4] Tällä tavoin aatelin etuoikeuksia kohti pyrkivät esimerkiksi kirjurit ja nimismiehet.^[3] Tunnettu esimerkki knaapista on pitkän vihan aikainen Tuomas Teppoinen. Vuonna 1606 Kirkholman taistelun murskatappion jälkeen Kaarle IX lupasi joukolle ratsusotilaan varustavia erityiset knaappioikeudet ja yhteisen vaakunan. Näistä suvuista aateloitiin myöhemmin erikseen mm. Sölferarm.^[5][6][7]