Carl Barks

Carl Barks
Barks vuonna 1982
Henkilötiedot
Syntynyt	27. maaliskuuta 1901 Merrill, Oregon, Yhdysvallat
Kuollut	25. elokuuta 2000 (99 vuotta) Grants Pass, Oregon, Yhdysvallat
Kansalaisuus	yhdysvaltalainen
Puoliso	Garé Barks (1954–1993)
Uskonnollinen kanta	ateisti[1][2]
Kirjailija
Äidinkieli	englanti
Tyylilajit	sarjakuva
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Carl Barks (27. maaliskuuta 1901 Merrill, Oregon – 25. elokuuta 2000 Grants Pass, Oregon) oli yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan Disneyn sarjakuvien, erityisesti Aku Ankka -tarinoiden piirtäjänä ja käsikirjoittajana. Barks kuuluu yhdysvaltalaisen sarjakuvamaailman arvostetuimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin taiteilijoihin.

Carl Barks ei keksinyt Aku Ankkaa, mutta hän keksi ankkojen asuinpaikan Ankkalinnan ja loi monia tunnettuja hahmoja kuten Roope Ankan, Hannu Hanhen, Pelle Pelottoman, Karhukoplan, Milla Magian ja monia muita.

Barks piirsi elämänsä aikana noin 6 500 sivua sarjakuvia. Barks aloitti Disney-uransa animaattorina, ja ryhtyi myöhemmin piirtämään ja käsikirjoittamaan sarjakuvia Disneyn lisenssin omistaneelle Western Comics -yhtiölle. Jäätyään eläkkeelle hän jatkoi yhä Disney-hahmojen parissa ja laati aluksi käsikirjoituksia muille piirtäjille. Sen jälkeen hän ryhtyi maalaamaan ankka-aiheisia öljyväritauluja.

Carl Barks kiinnostui pilakuvista ja niiden piirtämisestä jo yhdeksänvuotiaana perheen asuessa Kalifornian Santa Rosassa. Barks oli 15-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Barks joutui lopettamaan koulunsa kesken ja auttamaan maatilalla, koska ylimääräisiin työntekijöihin ei ollut varaa eikä muu perhe pystynyt äidin kuoltua tekemään kaikkea työtä.^[3] Hän sai kuitenkin isältään luvan osallistua Landonin piirustuskoulun kirjekurssille, ja siitä heräsi lopullisesti hänen kiinnostuksena piirtämiseen. Hän ei kuitenkaan suorittanut kirjekurssia loppuun.^[4]

Kaksi vuotta myöhemmin hän yritti saada töitä pilapiirtäjänä San Franciscossa, mutta hänen töilleen ei ollut kysyntää.^[3] Vuonna 1921 hän solmi Pertle Turnerin kanssa ensimmäisen avioliittonsa. Heille syntyi kaksi lasta, Peggy ja Dorothy. Barks unohti piirtämisen ja alkoi tehdä töitä muun muassa autokauppiaana, ratakiskojen pulttaajana ja veturikorjaamolla.^[4] Pilapiirtäjän ura säilyi silti hänen suurena haaveenaan ja hän käytti vapaa-aikansa pilapiirrosten tekemiseen. Barks riiteli vaimonsa kanssa jatkuvasti, koska hän halusi edetä piirtäjänä kun taas Pertle vaati enemmän yhteistä aikaa. Vuonna 1928 Barks sai vihdoin haluamaansa työtä Calgary Eye Opener -lehdestä, joka suostui julkaisemaan hänen pilakuviaan. Kolme vuotta myöhemmin Barks sai samaisesta lehdestä vakituisen työpaikan, jolloin hän pystyi keskittymään piirtämiseen täysipainoisesti. Näihin aikoihin Barks ja Pertle erosivat.^[5]

Barks alkoi etsiä uutta työpaikkaa ja kuuli Walt Disneyn etsivän käsikirjoittajia ja taiteilijoita. Hän lähetti yhtiöön piirrosnäytteitään ja sai töitä animaatioalalta vuonna 1935. Seitsemän vuotta Barks toimi sekä apulaisanimaattorina että gag-manina, joka vastaa piirroselokuvan vitseistä. Vuonna 1942 hän kuitenkin lopetti työnsä animaatioiden parissa, koska hänen terveytensä ei kestänyt Disney-studion huonoa ilmanvaihtoa.^[4]

Barks alkoi työskennellä kotonaan ja keskittyi yksinomaan sarjakuviin. Vuonna 1938 Barks oli mennyt uudelleen naimisiin Clara Balken kanssa. Avioliitto oli aluksi onnistunut, ja Clara auttoi Carlia tämän töiden tussaamisessa. Clara rupesi kuitenkin juopottelemaan ja saattoi humalaisissa raivokohtauksissaan välillä tuhota Carlin piirroksia ja omaisuutta. Ensimmäisen Roope Ankan Barks kertoi piirtäneensä motellissa, johon oli paennut Claran raivokohtauksia.^[5] Tämäkin avioliitto päättyi avioeroon vuonna 1951.

Barks piirsi ensimmäisen Aku Ankka -sarjansa vuonna 1941. ”Aku Ankka ja merirosvon kulta” perustui hylätyn piirroselokuvan Morgan’s Ghost käsikirjoitukseen, jonka muokkasi Al Taliaferron piirtämien Aku-sanomalehtistrippien käsikirjoittaja Bob Karp. Puolet tarinasta piirsi Jack Hannah.^[6]

Barks siirtyi kokonaan sarjakuvien pariin vuonna 1942. Hänen ensimmäinen täyspitkä tarinansa oli sotapropagandasarja ”Pluto pelastaa laivan”, jonka hän teki yhdessä Jack Hannah’n kanssa. Pian Barks siirtyi työskentelemään Western Publishing Companylle, joka oli suuri sarjakuvajulkaisija Yhdysvalloissa. Uransa alkuvaiheessa Barksillakin oli hankaluuksia. Hän käytti apunaan esimerkiksi Floyd Gottfredsonin pitkiä Mikki Hiiri -seikkailuja ja lähetti Vihreä Lyhty -sarjakuvan luojalle Martin Nodellille kirjeen, jossa hän pyysi apua sarjakuvien tekemiseen^[7].

Western omisti oikeudet myös Anselmi Pandaan, Nakke Nakuttajaan, Lurppaan, Barney-karhuun ja Benny-aasiin, minkä vuoksi Barks piirsi alkuaikoinaan myös tarinoita, joissa pääosassa oli joku näistä hahmoista. Kyseisiä tarinoita on kuitenkin hyvin vähän (33) verrattuna Barksin Disney-tarinoihin. Ankkamaailmaan kuulumattomia tarinoita on Barksin tuotannossa noin 270 sivua, joista suurin osa Barney-karhun ja Benny-aasin seikkailuja^[6]. Kaikki Barksin muut kuin Disneyn eläinsarjakuvat julkaistiin 1970-luvun lopulla englanniksi kirjassa Barks Bear Book. Osa näistä tarinoista on nähty myös suomeksi 1980- ja 1990-luvuilla (muun muassa Tom ja Jerry -lehdessä)^[4].

Barks piirsi ensimmäisen Disney-tarinansa Westernille vuonna 1943. Se oli kymmensivuinen tarina ”Ryytimaa”, jonka käsikirjoituksen hän muokkasi alusta lähtien uusiksi. Samana vuonna ilmestyi Barksin ensimmäinen pitkä tarina ”Muumion sormus”. Barks kehittyi sarjakuvantekijänä nopeasti, ja 1940-luvun puolivälissä syntyivät kuuluisat tarinat ”Joulu Karhuvuorella” ja ”Koralliluolan kummitus”. Usein niissä oli etäisiä viittauksia ajan elokuviin ja sarjakuviin. Suurin osa 1940-luvun tarinoista oli kuitenkin kymmensivuisia vitsisarjakuvia, ja pitkät seikkailut odottivat vielä tuloaan. Yhdysvalloissa Walt Disney’s Comics and Stories -lehti nousi kuitenkin myydyimpien sarjakuvalehtien joukkoon lähinnä juuri Barksin tarinoiden ansiosta^[4].

1940-luvun loppua ja 1950-luvun alkua voidaan sanoa Barksin kulta-ajaksi. Tällöin syntyivät muun muassa tarinat ”Vanhan linnan salaisuus”, ”Kulmikkaat munat”, ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun”, ”Kultainen kypärä” ja ”Takaisin Klondikeen”.

Nämä tarinat edustavat myös aikakautta, jolloin Don Rosa oli juuri alkanut lukea Barksia. Rosa on piirtänyt suureen osaan juuri näistä 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun tarinoista jatko-osat. Viittauksia ”Vanhan linnan salaisuuteen” ja tarinaan ”Takaisin Klondikeen” löytyy monista Rosan Roopen nuoruutta kuvaavista tarinoista. ”Kulmikkaat munat” -tarinalle on suoraa jatkoa Rosan tarina ”Andien kutsu”. ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun” saa puolestaan jatkoa Rosan tarinassa ”Ensimmäinen keksintö”.

Barksin pitkät seikkailut veivät Ankat usein pitkille matkoille, aina Eurooppaan ja Aasiaan asti. Barks ei kuitenkaan itse ollut koskaan käynyt Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella. Hän käytti apunaan National Geographic -lehden artikkeleita ja valokuvia. Toisena lähteenään Barks käytti Encyclopædia Britannica -tietosanakirjaa.

Barks avioitui vuonna 1954 kolmannen kerran, tällä kertaa taidemaalari Margaret Williamsin kanssa. Margaret, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Garé Barks, toimi usein Barksin apulaisena, muun muassa tekstaten suuren osan puhekuplista.^[5]

1950-luvun puolivälissä Barks alkoi jo hieman väsyä kovaan työtahtiin. Lisäksi Barksia lannisti tarinoiden sensuurihenkinen rajoittaminen. 1950-luvun Yhdysvalloissa sarjakuvia syytettiin haitallisten vaikutteiden antamisesta nuorille, ja myös Disneyn sarjakuvien julkaisija sensuroi tarinoitaan hätävarjelun nimissä. Barks keskittyi Roopen seikkailuihin eksoottisissa maisemissa.^[6]

Barks pysyi nimettömänä piirtäjänä aina vuoteen 1957, jolloin ihailijat saivat selville hänen nimensä. Tätä ennen Barks tunnettiin lempinimellä ”Se hyvä Ankka-piirtäjä”.^[8] Paljastuksen jälkeen hän alkoi saada ihailijapostia, vaikka ensimmäisiä ihailijakirjeitään hän pitikin pilana.^[9] Vuonna 1966 Barks jäi eläkkeelle.

Barks ei lopettanut työtä Disney-hahmojen parissa, vaikka jäi eläkkeelle. Hän teki käsikirjoituksia vuoteen 1974 ja piirsi kansikuvia vuoteen 1969. Suurin osa näistä käsikirjoituksista oli Sudenpentu-aiheisia tarinoita, jotka kuvitti Kay Wright tai Tony Strobl. Myöhemmin nämä Sudenpentu-seikkailut piirsi uudelleen Daan Jippes. Jippesin versioita pidetään huomattavasti Barks-henkisempinä.

Barksin viimeisiksi käsikirjoituksiksi jäivät ”Hevostellen halki historian”, jonka piirsi Barksin työhön valitsema William Van Horn, ja luonnoksen asteelle jäänyt ”Napapiirin postimies”, jonka käsikirjoituksen laativat loppuun Byron Erickson ja John Lustig ja jonka piirsi Daan Jippes.^[10]

Vuonna 1971 Carl Barks ryhtyi ihailijansa Glenn Brayn ehdotuksesta maalaamaan omiin ankkatarinoihinsa pohjautuvia öljyväritöitä.^[11] Aluksi hän myi maalauksiaan noin 150 dollarilla kappale, mutta nykyään arvokkaimmista on maksettu jopa 150 000 dollaria. Suurin osa näistä maalauksista oli suoria kopioita hänen piirtämistään kansikuvista, vaikka myöhemmin hän maalasi myös löyhästi tarinoihinsa liittyviä maalauksia. Niiden ja niissä esiintyvien hahmojen tekijänoikeudet kuuluivat kuitenkin Disney-yhtiölle, mutta yllättäen yhtiö myönsi Barksille luvan tehdä niistä maalauksia, vaikkei yhtiö ole koskaan myöntänyt vastaavanlaista lupaa kenellekään muulle. Kun maalauksista kuitenkin alettiin tehdä myös luvattomia painokopioita, vuonna 1976 yhtiö kielsi Barksia maalaamasta enää lisää Disney-aiheisia maalauksia. Siihen mennessä hän oli saanut valmiiksi yli 120 maalausta.^[9] Sen jälkeen hän maalasi fantasia- ja lännenaiheita^[4].

1980-luvun alussa lupa maalauksiin heltisi jälleen, ja Barks jatkoi niiden tekemistä. Samalla myös maalausten arvo kohosi huimasti, ja lisenssin omistava Another Rainbow -yhtiö alkoi julkaista litografioita näistä maalauksista. Kaikki painolaatat on tuhottu lukuun ottamatta viittä ensimmäistä, jotka on naarmutettu käyttökelvottomiksi ja säilötty muistoina Disney-yhtiön arkistoihin.^[6][4]

Barksin piirtämistä alkuperäissivuista on jäljellä vain murto-osa, sillä Disney-yhtiö poltti ja hävitti suuren osan alkuperäispiirroksistaan tilanpuutteen vuoksi.

Vuonna 1991 Barks sai Disney Legends -palkinnon, joka annetaan ansioituneesta työstä Disney-yhtiön hyväksi. Kolme vuotta myöhemmin Barks teki ensimmäisen matkansa ulkomaille. Matkalla hän kävi yhdessätoista Euroopan maassa: Islannissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Britanniassa.^[6] Viimeisenä Disney-aiheisena teoksenaan hän kirjoitti ylistysrunon ”Oodi Disneyn ankoille”. Kyseinen kirjoitus on julkaistu muun muassa Aku Ankka -lehden numerossa 26/1999.^[4]

Barks kuoli kotonaan Oregonin Grants Passissa leukemiaan^[12] 99-vuotiaana vuonna 2000.^[6]

Barksin vaikutus Aku Ankka -sarjakuviin on erittäin suuri. Lähes jokainen piirtäjä pitää häntä esikuvanaan. Heistä tunnetuin on Don Rosa, jonka tarinoista vain harva on ristiriidassa Barksin tarinoiden kanssa. Myös monet muut Disney-piirtäjät, kuten Romano Scarpa ja Daan Jippes, ovat sanoneet Barksin olleen heidän suurin vaikuttajansa.

Barks keksi Akun, ankanpoikien ja naisystävä Iineksen hahmojen rinnalle useita lisähenkilöitä. Erityisen merkittäväksi muodostui Akun eno Roope Ankka.^[13] Barksin mukaan Roope on nimenomaan Akun äidin veli, mutta Ankkalinnan enot on käännetty Suomessa perinteisesti sediksi. Aluksi Roopen oli tarkoitus olla vain sivuhahmo ainoastaan tarinassa ”Joulu Karhuvuorella”.^[14] Myös Roopen viholliset Karhukopla, Milla Magia ja Kulta-Into Pii ovat Barksin luomia hahmoja, samoin keksijä Pelle Peloton ja hyväonninen Hannu Hanhi. Roopen vihollisista myös Kroisos Pennonen on Barksin luoma hahmo, vaikka Barks itse käyttikin hahmoa vain kerran tarinassa ”Ihmebentsiini”.

Barks myös kehitti ankanpoikien Tupun, Hupun ja Lupun luonteita. Sudenpennut-järjestö ja heidän tietopakettinsa Sudenpentujen käsikirja oli Barksin keksintö.^[15][16][13]

Kaikille Aku Ankan lukijoille ovat tuttuja seuraavat tilanteet:

• Aku yrittää menestyä erilaisissa ammateissa, mutta yritykset päättyvät yleensä katastrofiin.
• Akulla tulee riitaa naapurinsa Teppo Tulpun kanssa, ja seurauksena on naapurusten välinen kärhämä.
• Aku sekä Tupu, Hupu ja Lupu metsästävät Roopen kanssa kadonneita aarteita.
• Milla Magia yrittää ryöstää Roopen Ankan ensilantin.
• Roope taistelee joko Kulta-Into Piin tai Kroisos Pennosen kanssa maailman rikkaimman miehen asemasta.

Kaikki nämä Aku Ankka -sarjakuvatarinoiden peruskaavat ovat Barksin kynästä.

Barks oli ensimmäinen merkittävä pitkiä Aku Ankka -tarinoita piirtänyt taiteilija. Ennen häntä Aku Ankan seikkailut olivat lähinnä Al Taliaferron strippejä ja sitä ennen pieniä sivuosia muissa Disney-sarjakuvissa ja -piirroselokuvissa. Näissä sivuosissa Aku useimmiten seikkaili Mikki Hiiren ja Hessu Hopon kanssa, kunnes Barksin ansiosta Ankka- ja Hiiri-maailmat erkaantuivat toisistaan lähes kokonaan. Barks loi Aku Ankasta hahmona suositumman kuin Mikki Hiiri. Barks piirsi elämänsä aikana vain yhden Mikki-tarinan, ”Punaisen hatun arvoituksen”.^[17]

Aku Ankan ja Roope-sedän työ- ja elämänkokemukset ovat saaneet vaikutteita Barksin omasta elämästä. Barks totesi, että Akun toistuva epäonni ja ajautuminen työpaikasta toiseen muistuttavat häntä itseään ennen piirtäjän uraansa.^[18] Barks muisteli omia hanttihommiaan ankeana raatamisena, ja sarjakuvauransa aikana hän ei tiettävästi pitänyt kertaakaan lomaa. Silti hän korosti usein sarjoissaan kovan työnteon tärkeyttä.^[6] Barks oli itse poliittiselta kannaltaan oikeistolainen, lähellä republikaaneja.^[19]

Yhdysvalloissa sarjakuvasensuuri oli hyvin tarkkaa 1950-luvulla. Suomalainen Aku Ankan toimitus on aina ollut sallivampi Carl Barksin sarjakuvien suhteen. Muun muassa Takaisin Klondikeen sai ensijulkaisunsa puolta sivua vaille alkuperäisessä asussa Suomessa. Suomi oli ensimmäinen maa, joka julkaisi tuon kuuluisan tarinan kokonaisena, lukuun ottamatta puuttuvaa sivun puolikasta, jonka Barks piirsi ulkomuistista. Toisessa tapauksessa Disney-arkistoista löytyi tarina ”Maitomies”, joka sai ensiesityksensä alkuperäisasussaan Suomen Aku Ankka -lehden 40-vuotisjuhlanumerossa.

Tässä on lueteltuina joitakin tunnetuimmista sensuroinneista:

• ”Liekkimies” (1945) julkaistiin Suomessa vasta 1990-luvulla, koska Aku Ankan toimitus piti sitä liian palonarkana aiheena. Tarinassa Aku tekee tuhojaan Ankkalinnassa pyromaanina ja joutuu lopuksi vankilaan. Sitä oli sensuroitu jo ensijulkaisunsa yhteydessä: sarjan kaksi viimeistä ruutua poistettiin ja tilalle piirrettiin uusi loppuratkaisu, jossa annetaan ymmärtää koko tarinan olleen Akun painajaisunta. Alkuperäinen loppu kuitenkin palautettiin Carl Barksin kootut -sarjassa.
• Vitsitarinassa ”Aprillia!” (1950) Barks piirsi toisen sivun ensimmäisessä ruudussa Tupun, Hupun ja Lupun kaatopaikalle, jonka jätekasassa näkyy Adolf Hitlerin Taisteluni-kirja. Kyseessä oli Barksin varttuneemmille lukijoille tarkoitettu satiirinen vitsi, jossa pahamaineinen kirja samaistetaan jätteeksi. Tämä viittaus on kuitenkin poistettu tarinan painoksista monissa maissa kuten Saksassa.
• ”Karkkeja ja kepposia” (1952) joutui sensuurin kohteeksi. Siitä poistettiin yli 10 sivua ja aloitusruutu piirrettiin uusiksi. Sensuroitu osuus oli lähinnä liian rajuja halloween-piloja. Aloitusruudussa nähtyä, kuunvalossa kylpevää hautausmaata risteineen pidettiin liian karmivana ja makaaberina lapsille. Barks oli mukaillut tarinan samannimisestä Aku Ankka -animaatiosta^[20].
• Tarinassa ”Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun” (1952) oli Westernin mielestä liian raju aloitusruutu, joten Barks joutui muuttamaan sitä. Kuvassa ankanpojat kävelivät halki rappiokylän, jossa oli murheellisen näköisiä lapsia resuisissa vaatteissa^[21] .
• ”Takaisin Klondikeen” (1953) oli myös kustantajan mielestä liian raju, ja siitä saksittiin viisi sivua. Sensuroinnin kohteeksi joutui muun muassa kohtaus, jossa viekoitteleva Kultu Kimallus huijaa kultaa Roopelta, joka aloittaa suuren kapakkatappelun Kultun saluunassa.
• Tarinaa ”Marco Polon aarre” (1966) ei sensuroitu sen julkaisuhetkellä, mutta myöhemmät painokset sensuroitiin Yhdysvalloissa, koska yleisön käsitys Vietnamin sodasta oli saanut kielteisiä sävyjä. Tarinassa Roope ja hänen sukulaisensa matkustavat Kaakkois-Aasiassa sijaitsevaan Horjustaniin, joka on väkivaltaisen sisällissodan kourissa. Tarinassa nähdään muiden muassa sotaisissa tilanteissa aseistettuja sotilaita, jotka eräässä juonenkäänteessä melkein onnistuvat vakoojiksi julistettujen Roopen ja Akun teloittamisessa. Tällaista ei pidetty sopivana erityisesti lastensarjakuvissa, kun Vietnamin tapahtumat nousivat kansainväliseen tietoon ja esimerkiksi My Lain verilöyly herätti laajaa suuttumusta maailmalla. Poistettujen ruutujen ohella sensuroidussa versiossa muutettiin myös tekstiä; esimerkkinä Barksin kommunisminvastainen herja ”työläisten paratiisissa” valmistetuista epäkelvoista rannekelloista muutettiin siten, että sensuroidussa painoksessa kellojen valmistajaksi ilmoitettiin ”Roope Ankan kellotehtaat”.

Barks on myös joutunut itse sensuroimaan omia tarinoitaan. Yksi esimerkki siitä on ”Aku Ankka ja Zombi”, jossa Barks muun muassa poisti zombilta rasistisiksi katsotut teroitetut hampaat ja piirsi zombille pupillit (pelkkiä valkuaisia pidettiin liian pelottavina) ja vain puoliksi avoimet silmät.^lähde? Myöhemmin Don Rosa on piirtänyt samaisen hahmon omaan tarinaansa Maailman rikkain ankka, mutta tässä kertomuksessa Zombilla on alkuperäiset, kokonaan avoimet ja valkoiset silmät.

Barks kehitti Ankkalinnan miljöön ja suuren osan sen keskeisistä hahmoista. Seuraavassa luettelossa mainitut henkilöt sekä rakennus ja rikollisryhmä ovat hänen keksimiään, ja ne esiintyivät ensimmäisen kerran alla mainituissa tarinoissa:

• Teppo Tulppu – ”Hyvien tekojen päivä” (1943)
• Roope Ankka – ”Joulu Karhuvuorella” (1947)
• Hannu Hanhi – ”Se parhaiten nauraa...” (1948)
• Rahasäiliö – ”Roope-sedän uusi rahasäiliö” (1951)
• Karhukopla – ”Ankkalinnan pamaus” (1951)
• Pelle Peloton – ”Onnen kantamoinen” (1952)
• Peikonhammas-vuori – ”Peikonhammas” (1953)
• Pikku apulainen – ”Kissannaukujaiset” (1956)
• Kulta-Into Pii – ”Roope-setä vaikeuksissa” (1956)
• Milla Magia – ”Midaan kosketus” (1961)
• Kroisos Pennonen – ”Ihmebentsiini” (1961)
• Neiti Näpsä – ”Midaan kosketus” (1961)

Katso myös: Luettelo Carl Barksin sarjakuvatuotannosta

• ”Merirosvojen kulta” (1942)
• ”Muumion sormus” (1943)
• ”Joulu Karhuvuorella” (1947)
• ”Vanhan linnan salaisuus” (1949)
• ”Luotilaakson seriffi” (1949)
• ”Kulmikkaat munat” (1949)
• ”Tyhjälän joulu” (1952)
• ”Ovela Roope-setä” (1952)
• ”Kultainen kypärä” (1952)
• ”Takaisin Klondikeen” (1953)
• ”Kruuna vai klaava” (1953) (tarinaan liittyy käsite höpsismi)
• ”Onnellinen laakso” (1954)
• ”Viisasten kivi” (1954)
• ”Kultainen talja” (1955)
• ”Rahalähde” (1958)
• ”Kultajoki” (1958)
• ”Saari avaruudessa” (1960)
• ”Kultaa ja kalavelkoja” (1965)

Monet myöhemmät Ankka-piirtäjät ovat saaneet vaikutteita Barksilta. Barks itse arvosti seuraajistaan eniten Vicaria, Daan Jippesiä ja William Van Hornia^[6][22]. Jippes valittiin piirtämään uudelleen Barksin käsikirjoittamat sarjat. Don Rosa teki paljon Barksin tarinoihin liittyviä tarinoita, ”jatko-osia”, esimerkiksi ”Takaisin Xanaduun”, jossa Roope, Aku ja ankanpojat palaavat satumaiseen Tralla La’han.^[23]

Sarjakuva-alan uutislehden The Comics Journalin toimituksen vuonna 1999 tekemässä luettelossa ”Vuosisadan englanninkielisen sarjakuvan 100 parasta” Carl Barksin Aku Ankka sijoittui seitsemänneksi. Viihdesarjakuvista sen edelle asetettiin vain Charles Schulzin Tenavat.^[8][6]

Kirjailija Neil Gaimanin mukaan Carl Barks oli yksi suurista lastenkirjailijoista Tove Janssonin ja Kenneth Grahamen kaltaisten tekijöiden rinnalla.^[24] Sarjakuvakriitikko Ville Hännisen mukaan Carl Barksin sarjakuvat täyttävät klassikon tunnusmerkit. Tarinat ovat kestäneet aikaa, koska Barks ei aliarvioinut lukijaa.^[18] Toimittaja Juri Nummelinin mukaan Disney-sarjakuvassa päällimmäisiä tunnetiloja ovat ihmisten välinen viha ja kateus. Barksilla ne eivät tunnu vastenmielisiltä, koska hän käsittelee näitä aiheita klassisen tragedian keinoin. Barks onnistuu yhdistämään lastensarjakuvan sekä yksilöiden suhteita todenmukaisesti kuvaavan aikuisten kirjallisuuden. Barksin luomat hahmot ovat Nummelinin mukaan välittömästi tunnistettavissa lukijassa itsessään.^[25]

Pääartikkeli: Carl Barksin bibliografia

Kaikki Barksin piirtämät Disney-sarjat on julkaistu The Carl Barks Library -nimisessä kokoelmassa. Myöhemmin Fantagraphics on julkaissut Barksin kokoelmia englanniksi.

Suomeksi pelkästään Barksin tarinoita sisältäviä kirjasarjoja on julkaistu useita. Aku Ankan parhaat sisälsi lyhyitä tarinoita Barksin kultakaudelta. Aku Ankan juhlasarjat ja Ankalliskirjasto olivat kymmenosaisia kovakantisia sarjoja. Barksin tarinoita on julkaistu myös useissa erillisteoksissa ja murreversioina. Rajoitettuna painoksena julkaistu Carl Barksin kootut sisälsi kaikki Barksin Disney-sarjat. Vuonna 2014 alkoi julkaisusarja nimeltä Carl Barksin parhaat sarjat.

• Ault, Donald: Carl Barks: Conversations. Jackson: University Press of Mississippi, 2003. ISBN 1-57806-500-3
• Barrier, J. Michael: Carl Barks and the Art of the Comic Book. New York: M. Lilien, 1981. ISBN 0-9607652-0-4
• Ronkainen, Timo: Carl Barks: Ankkamestarin salaisuus. Näkökulmia Carl Barksin tuotantoon. Turku: Zum Teufel, 2018. ISBN 978-952-5754-70-4

• Carl Barks Suomessa (1994). Ylen Elävä arkisto.
• Ronkainen, Timo: Näkökulmia Barksiin. Ankkalinnan pamaus.
• Carl Barks's life -artikkeli. (englanniksi)
• Carl Barks His Work and His Life -sivusto. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Aikajana Barksin elämästä. (englanniksi)
• Videoleikkeitä Barksin ruotsinvierailulta. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Santikko, S.: Roope ja helvetin lieskat. Kvaak.fi 14.12.2008.