David Niven
James David Graham Niven (1. maaliskuuta 1910, Lontoo – 29. heinäkuuta 1983, Sveitsi) oli englantilainen näyttelijä.
David Niven syntyi Lontoossa, Englannissa vanhempinaan William Edward Graham Niven ja ranskalaissukuinen Henrietta Julia Degacher. Niven väitti itse syntyneensä Kirriemuirissa Skotlannissa, mutta kun hänen syntymätodistuksensa tarkastettiin hänen kuolemansa jälkeen, tieto osoittautui virheelliseksi. Hänen isänsä kuoli Gallipolin taistelussa vuonna 1915 ja hänen äitinsä meni myöhemmin naimisiin Sir Thomas Comyn-Plattin kanssa. Käytyään koulunsa loppuun Niven valmistui kadetiksi Sandhurstissa ja omaksui tuolloin "upseerin ja herrasmiehen" käytöksen, josta muodostui hänen tavaramerkkinsä.
Saavuttuaan Hollywoodiin 1930-luvulla Niven työskenteli elokuvissa aluksi avustajana ja vuonna 1935 hänellä oli pieni rooli elokuvassa Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty). Ensimmäiset pääosaroolinsa hän teki 1930-luvun lopulla.
Niven palveli Britannian armeijassa Toisen maailmansodan aikana ja yleni lopulta everstiksi. Hän osallistui myös Normandian maihinnousuun. Sodan jälkeen hän jatkoi näyttelijänuraansa esiintyen muun muassa Phileas Foggin roolissa Jules Vernen teokseen perustuvassa elokuvassa Maailman ympäri 80 päivässä, korpraali Millerinä elokuvassa Navaronen tykit, herrasmiesvaras Charles Lyttonina elokuvassa Vaaleanpunainen pantteri ja James Bondina Bond-parodiassa Casino Royale. Vuonna 1959 Niven voitti parhaan miespääosan Oscarin ja Golden Globen suorituksestaan elokuvassa Eri pöydissä (Separate Tables). Lisäksi hän voitti vuonna 1954 Golden Globen kategoriassa paras miespääosa musikaalissa tai komediassa suorituksestaan elokuvassa Viattomuus kadulta (The Moon Is Blue) ja oli ehdolla samassa kategoriassa vuonna 1958 roolistaan Godfrey Smithinä elokuvassa Rakkaani, älä karkaa! (My Man Godfrey).
Vuonna 1940 Niven meni naimisiin Primula Susan Rollon kanssa. He saivat kaksi yhteistä lasta, nimiltään David Jr. ja Jamie. Primula Niven menehtyi vuonna 1946 tapaturmaisesti vain 28-vuotiaana. Nivenin toinen puoliso, jonka hän nai vuonna 1948, vain kymmenen päivää ensimmäisen tapaamisen jälkeen, oli Hjordis Paulina Tersmeden (o.s. Genberg), eronnut ruotsalainen malli ja näyttelijä. Heillä oli kaksi yhteistä lasta, adoptoidut tyttäret Kristin ja Fiona.
David Niven menehtyi heinäkuussa 1983 Sveitsissä ALS-tautiin. Hänen viimeisiksi elokuvikseen jäivät Vaaleanpunainen pantteri -sarjan elokuvat Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä ja Vaaleanpunaisen pantterin kirous.
Filmografia
Vuosi | Alkuperäinen nimi | Suomenkielinen nimi | Huomioita |
---|---|---|---|
1932 | There Goes the Bride | ||
1934 | Cleopatra | Kleopatra | |
1935 | Without Regret | ||
1935 | Barbary Coast | Barbaarirannikko | |
1935 | A Feather in Her Hat | ||
1935 | Mutiny on the Bounty | Kapina laivalla | |
1935 | Splendor | Sydämen ääni | |
1936 | Rose-Marie | ||
1936 | Palm Springs | ||
1936 | Dodsworth | Miksi miehet vaihtavat vaimoa? | |
1936 | Thank You, Jeeves! | ||
1936 | The Charge of the Light Brigade | Ne 600 urhoollista | |
1936 | Beloved Enemy | Rakkaus ja viha | |
1937 | We Have Our Moments | ||
1937 | The Prisoner of Zenda | Zendan vanki | |
1937 | Dinner at the Ritz | Seikkailu Monte Carlossa | |
1938 | Bluebeard's Eighth Wife | Siniparran kahdeksas vaimo | |
1938 | Four Men and a Prayer | Kätketyt vaarat | |
1938 | Three Blind Mice | Elämänhaluisia tyttöjä | |
1938 | The Dawn Patrol | Lentoeskaaderin hyökkäys | |
1939 | Wuthering Heights | Humiseva harju | |
1939 | Bachelor Mother | Poikamiesäiti | |
1939 | The Real Glory | Viimeinen hyökkäys | |
1939 | Eternally Yours | Lemmen taikuri | |
1940 | Raffles | ||
1942 | The First of the Few | Spitfire | |
1944 | The Way Ahead | Kohtalon miehiä | |
1946 | A Matter of Life and Death | Kysymys elämästä ja kuolemasta | |
1946 | Magnificent Doll | Kruunaamaton kuningatar | |
1947 | The Other Love | Toinen rakkaus | |
1947 | The Perfect Marriage | Riitapukarit | |
1947 | The Bishop's Wife | Piispan vaimo | |
1948 | Bonnie Prince Charlie | Viimeinen Stuart | |
1948 | Enchantment | Lumous | |
1949 | A Kiss in the Dark | Suukkoja hämärässä | |
1949 | A Kiss for Corliss | Sulhanen vastoin tahtoaan | |
1950 | The Elusive Pimpernel | Pettävä Punainen Neilikka | |
1950 | The Toast of New Orleans | Rakkauden sävel | |
1951 | Soldiers Three | Suruttomat veijarit | |
1951 | Happy Go Lovely | Ihanasti rakastunut | |
1951 | Appointment with Venus | Harmia Venuksen vuoksi | |
1952 | The Lady Says No | ||
1953 | The Moon Is Blue | Viattomuus kadulta | |
1954 | The Love Lottery | Lemmenarpajaiset | |
1954 | Happy Ever After | Oi, mikä yö | |
1955 | Carrington V.C. | Carringtonin tapaus | |
1955 | The King's Thief | Kuninkaan varas | |
1956 | The Birds and the Bees | Älä kompastu, rakas! | |
1956 | Around the World in Eighty Days | Maailman ympäri 80 päivässä | |
1957 | Oh, Men! Oh, Women! | Voi miehet, mikä nainen! | |
1957 | The Little Hut | Kolmas pyörä | |
1957 | My Man Godfrey | Rakkaani, älä karkaa! | |
1957 | The Silken Affair | Rakastajatar vai vaimo? | |
1958 | Bonjour tristesse | Tervetuloa, ikävä | |
1958 | Separate Tables | Eri pöydissä | |
1959 | Ask Any Girl | Joka tyttö sen tietää | |
1959 | Happy Anniversary | Kolmastoista hääpäivä | |
1960 | Please Don't Eat the Daisies | Älkää syökö päivänkakkaroita | |
1961 | The Guns of Navarone | Navaronen tykit | |
1962 | The Conquered City | ||
1962 | The Best of Enemies | Meidän vihollisten kesken | |
1962 | The Road to Hong Kong | Lentäjinä vastoin tahtoaan | cameo |
1962 | Guns of Darkness | Kapina keskiyöllä | |
1963 | 55 Days at Peking | 55 päivää Pekingissä | |
1964 | The Pink Panther | Vaaleanpunainen pantteri | |
1964 | Bedtime Story | Kuin kukot orrella | |
1965 | Where the Spies Are | Ansa agentille | |
1965 | Lady L | Lady L | |
1967 | Casino Royale | Casino Royale | |
1967 | Eye of the Devil | Pahan silmä | |
1968 | Prudence and the Pill | E-pilleri | |
1968 | The Impossible Years | Mahdottomat vuodet | |
1969 | The Extraordinary Seaman | ||
1969 | Cerveau, Le | Pardon, ryöstämme samaa junaa | |
1969 | Before Winter Comes | Kuuma raja | |
1971 | The Statue | Patsas | |
1972 | King, Queen, Knave | Kuningas, rouva, sotamies | |
1974 | Vampira | Vampira – piru hampaissa | |
1975 | Paper Tiger | Paperitiikeri | |
1976 | No Deposit, No Return | Karkulaiset | |
1976 | Murder by Death | Murha, murha, päästäkää etsivät irti! | |
1977 | Candleshoe | Aarrelinnan rasavilli | |
1978 | Death on the Nile | Kuolema Niilillä | |
1979 | A Nightingale Sang in Berkeley Square | 30 miljoonaa kuumaa dollaria | |
1979 | Escape to Athena | Pääkalloprikaati | |
1980 | Rough Cut | Mekö muka huijareita | |
1980 | The Sea Wolves: The Last Charge of the Calcutta Light Horse | Merten sudet | |
1982 | Better Late Than Never | Parempi myöhään | |
1982 | Trail of the Pink Panther | Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä | |
1983 | Curse of the Pink Panther | Vaaleanpunaisen pantterin kirous | |
Aiheesta muualla
- David Niven Internet Movie Databasessa. (englanniksi)