Laulu (teos)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee laulua sävellyksenä. Laulamisesta kertoo artikkeli laulu.
Ranskalaisen kansanlaulun ”Au Clair de la Lune” sanat ja nuotit lastenkirjassa Vieilles Chansons pour les Petits Enfants: Avec Accompagnements.
1100-luvun oksitaaninkielinen Comtessa de Dian säveltämä trubaduurilaulu.
Park Hyang-rimin esittämä korealainen koominen laulu vuodelta 1938.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Laulu tarkoittaa laulamalla esitettävää sävellystä. Lauluun kuuluvat yleensä sävelmä ja tietty sanoitus, mutta laulu voidaan esittää myös ilman säestystä pelkällä ihmisäänellä. Laululla voidaan viitata myös yleisemmin laulunomaiseen tai mahdollisesti laulettavaksi tarkoitettuun lyyriseen runoon.[1][2][3]

Henkilöä, joka tekee lauluja kutsutaan lauluntekijäksi ja henkilö joka lauluja esittää, on laulaja. Laulaja-lauluntekijällä tarkoitetaan näiden yhdistelmää. Lauluntekijän pääasiallinen tulonlähde ovat kappaleiden esittämisestä syntyvät tekijänoikeustulot kun taas laulajan pääasiallista tuloa ovat konserttipalkkiot[4].

Laulu voi olla rakenteeltaan joko säkeistölaulu, jossa runon eri säkeistöt lauletaan samalla sävelmällä, muunneltu säkeistölaulu, jossa tapahtuu pieniä melodisia tai rytmisiä muutoksia, tai läpisävelletty laulu. Siinä laulurunoa käsitellään taiteellisena kokonaisuutena.[5] Lauluja sävelletään eri määrälle esittäjiä: joko vain yhdelle äänelle, laulettaviksi duettona tai triona, tai kuoron esitettäviksi.[3]

Lauluja voidaan ryhmitellä eri tavoin. Kansanlaulut ovat kansan keskuudessa syntyneitä sävelmiä, joiden tekijää ei enää tunneta, ja ne erotetaan länsimaissa taidelauluista. Kansanlaulut lauletaan yleensä ilman säestystä tai vain yhden soittimen säestäminä, ja ne opitaan usein ulkoa kuulon perusteella. Taidelaulut on taas usein tarkoitettu ammattilaulajan esittämiksi, niitä säestää piano tai orkesteri ja niiden nuotit on kirjoitettu ylös. Populaarimusiikin laulut ovat vaikeutensa ja rakenteensa puolesta näiden kahden luokan välissä. Laulut voidaan jakaa myös esimerkiksi hengellisiin ja maallisiin lauluihin tai tyyleittäin (balladi eli eeppinen tai kertova laulu, lyyrinen tunnelmalaulu ja niin edelleen). Saksankielinen sana lied viittaa taiteellisesti korkeatasoiseen, säestettyyn yksinlauluun.[5][3]

Musiikki voimistaa sanojen antamaa viestiä ja sallii niiden esittämisen intohimolla ja voimalla, jota on vaikea saavuttaa pelkällä puheella. Siksi ihmisääntä ja musiikkia on yhdistetty toisiinsa ympäri maailmaa jo muinaisista ajoista lähtien. Laulutavat eroavat kulttuureittain ja myös kulttuurien sisällä: joissakin kulttuureissa arvostetaan ”rentoa ja luonnollista äänen väriä, jossa laulun sanat äännetään väljästi, kun taas muissa kulttureissa pidetään parempana pitkälle harjoiteltua, jännittynyttä ääntä ja tarkasti lausuttuja sanoja.”[3]

  1. Grönros, Eija-Riitta (toim.): Kielitoimiston sanakirja, s. 37. (2. osa L–R) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-20-4
  2. Sadeniemi, Matti (toim.): Nykysuomen sanakirja, s. 81. (Kolmas osa: L–N) Porvoo Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1958.
  3. a b c d Song Encyclopædia Britannica. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)
  4. Koivulahti, Samuli: Biisit rahaksi: Laulaja-lauluntekijän lyhyt oppimäärä (PDF) theseus.fi.
  5. a b Ravila, Paavo (toim.): Otavan iso tietosanakirja, s. 365. (Viides osa Kuus–Mons) Helsinki: Otava, 1960–1967.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]