Tämä on hyvä artikkeli.

Iran

Wikipediasta
3 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 12. lokakuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Pohjois-Ossetia-Alaniassa sijaitsevaa kylää käsittelee artikkeli Iran (Pohjois-Ossetia-Alania).
Iranin islamilainen tasavalta
جمهوری اسلامی ایران
(Džomhūrī-je Eslāmī-je Īrān)
Iranin lippu Iranin vaakuna
lippu vaakuna

Valtiomuoto teokratia, islamilainen tasavalta
Hengellinen johtaja Ali Khamenei
Presidentti Masud Pezeškian
Pääkaupunki Teheran (8 154 051 as., 2011)
Teheranin provinssi: 12 183 391[1]
35.6962°N, 51.4230°E
Muita kaupunkeja Mašhad (2 749 374 as., 2011), Isfahan (1 756 126 as.), Karaj (1 614 626) [1]
Pinta-ala
– yhteensä 1 648 195 km² [2] (sijalla 18)
– josta sisävesiä 7,07 %
Väkiluku (2024) 88 386 937 [3] (sijalla 17)
– väestötiheys 42,0 as. / km²
– väestönkasvu 0,88 % [3] (2024)
Viralliset kielet persia (farsi)
Valuutta rial = 100 dinaaria (IRR)
BKT (2023)
– yhteensä 1440 mrd. USD[3]  (sijalla 22)
– per asukas 16 200 USD
HDI (2019) 0,783 [4] (sijalla 70)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 10,7 % [2]
– teollisuus 44,9 % [2]
– palvelut 44,5 % [2]
Aikavyöhyke UTC+3.30[5]
– kesäaika ei käytössä[6]
Itsenäisyys
 – islamilainen vallankumous
1. huhtikuuta 1979
Lyhenne IR
– ajoneuvot: IR
– lentokoneet: EP
Kansainvälinen
suuntanumero		 +98
Tunnuslause (Riippumattomuus, Vapaus, Islamilainen tasavalta).
(Esteqlal, Azadi, Jomhuri-ye Eslami)
Kansallislaulu ”Sorood-e Jomhoori-e Eslami ”
Edeltäjä(t) Iranin keisarillinen lippu Iranin keisarikunta

Iranin islamilainen tasavalta eli Iran (pers. ‏ایران‎, Īrān) on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Maan virallinen nimi oli 21. maaliskuuta 1935 asti Persia.[7]

Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta. Alueen kulttuuri on maailman vanhimpia. Šiialaisuus on valtionuskonto ja persia (farsi فارسی) maan virallinen kieli. Yli 80 miljoonan asukkaan väestöstä suurin osa on persialaisia, ja suurimmat vähemmistöt ovat azerit, kurdit ja lurit.[3]

Iranin kallioperä on epävakaa ja altis maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy maaöljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyn vientituloihin, mutta maakaasun osuus on kasvamassa.[8]

Joulukuusta 2010 lähtien Iran on ollut maailman ainoa maa, jossa on käytössä perustulo.[9]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”, kun taas lännessä on käytetty kreikkalaisilta periytyvää Persia-nimitystä. Vuonna 1935 šaahi Reza Pahlavi vaati käyttämään kansainvälisesti Iran-nimeä.[10] Hänen poikansa Muhammad Reza Pahlavi salli 1959 sekä Persia- että Iran-nimien käytön. Iran on vakiintunut muoto puhuttaessa nyky-Iranista, mutta historiallisesta Iranista käytetään usein edelleen nimitystä Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Iranin topografinen kartta

Iranin maisemaa hallitsevat jylhät vuorijonot, jotka erottavat syvänteitä tai mannerlaattoja toisistaan. Maan läntinen osa, jossa suurin osa väestöstä elää, on vuoristoista. Siellä on vuorijonoja kuten Kaukasus, Zagros ja Alborz-vuoret, joista viimeksi mainittu sisältää Iranin korkeimman kohdan, Damavandvuoren (5 604 metriä). Maan keskiosa on laaja tasanko 300–900 metrin korkeudessa, ja sen itäosassa sijaitsee kaksi suola-aavikkoa, Iso Suola-aavikko eli Dasht-e Kavir ja Iso Hiekka-aavikko eli Dasht-e Lut suolajärvineen. Monin paikoin vuoret ulottuvat Persianlahden rannalle asti, ja maassa on vain kaksi alankoaluetta: Mesopotamian alangon jatke maan lounaisosassa ja Kaspianmeren rannikon alanko.[11]

Kallioperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin kallioperä on seismisesti aktiivista, sillä maan poikki kulkee useita suuria siirroslinjoja.[12]

Zagrosvuoret ovat syntyneet Arabian ja Iranin laattojen painuessa vastakkain. Iran ja sen lähialueet Alpeilta Indonesiaan muodostuvat mikromannerlaatoista, jotka painuvat toisiaan vasten ja toistensa alle. Triaskaudella tälle alueelle syntyi merkittäviä malmivaroja: porfyyrityyppistä kuparia, kromiittia ja siihen liittyviä malmeja sekä lyijy-sinkkimalmioita.[13]

Sedimenttikerros on paikoin jopa 15 kilometriä paksu, ja siinä on kerrostumia kaikilta geologisilta kausilta. Kaikkia alueita, jotka vaikuttavat lupaavilta öljy- tai kaasuesiintymien suhteen, ei ole vielä tutkittu perusteellisesti.[14]

Vesivarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranissa on useita suuria jokia, mutta ne ovat niin jyrkkiä ja epäsäännöllisiä, että vain Karun-joella on vesiliikennettä. Karun, jonka kokonaispituus on 890 kilometriä, virtaa maan lounaisosan läpi Shatt al-Arabiin, jonka muodostavat Eufrat ja Tigris Irakissa yhtymäkohtansa jälkeen. Muutamat joet laskeutuvat Keskitasangolle, jonka sisäinen valuma-alue muodostuu suolaisista soist. Kaikkien purojen ja jokien virtaama vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen mukaan. Kevään tulvat aiheuttavat valtavia vahinkoja, kun taas kesällä vettä on vähän, kun useimmat purot katoavat. Vesi kuitenkin varastoituu maan alle, ja tulee pintaan maanalaisista vesikanavista (qanat) ja lähteistä ja kaivoista.[15]

Keskimääräiseksi vuotuiseksi sademääräksi on arvioitu 228 mm, joka vaihtelee keskitasangon 50 mm:stä yli 1 500 mm:iin joillakin rannikkoalueilla lähellä Kaspianmerta. Kolmannes sateista tulee lumena ja loput sateena.[15]

Luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin kasvillisuus voidaan jakaa neljään päävyöhykkeeseen:[16]

Iranin harvinaisin eläinlaji on gepardin aasialainen alalaji, jonka ei tiedetä varmuudella elävän missään Iranin ulkopuolella, ja sielläkin populaatio on pieni.[18] Alueella elänyt aasianleijonapopulaatio on kuihtunut ja kaspiantiikeri kuollut sukupuuttoon. Maassa elää silti edelleen noin 160 nisäkäslajia, 516 villiä lintulajia ja noin kymmenen tuhatta kasvilajia.[19] Kaspianmeren kaviaaria tuottava kitasampi on erittäin uhanalainen, ja Iran istuttaa vuosittain 24 miljoonaa sammenpoikasta Kaspianmereen kannan ylläpitämiseksi.[20]

Aavikoituminen ja siitä välillisesti seuraava maanviljelyksen levittäytyminen uusille alueille ovat uhkana luonnon monimuotoisuudelle.[21]

Iranissa on 16 kansallispuistoa ja yhteensä noin 200 luonnonsuojelualuetta.[22]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin maaston monimuotoisuuden takia maan eri osissa on erilainen ilmasto. Maan pohjoisella reunalla Kaspianmeren rannikon tasangolla lämpötilat laskevat nollarajan alapuolelle ja säilyvät loppuvuoden kosteina. Kesälämpötilat ylittävät harvoin 29 °C. Vuosittainen sademäärä on 680 mm itäisellä puolella tasankoa ja yli 1 700 mm läntisellä puolella tasankoa. Lännempänä asuinkeskukset Zagros-vuorten juuressa kokevat kylmempiä lämpötiloja. Näillä alueilla on ankaria talvia, joina lämpötila menee pakkasen puolelle ja lunta sataa paljon. Vuorten itäisillä ja keskisillä juurilla on kuivaa alueiden saadessa alle 200 mm sadetta ja aavikoituessa silloin tällöin. Keskiarvoiset kesälämpötilat ylittävät 38 °C. Satelliittikuvien perusteella Iso hiekka-aavikko kaakossa on kesäpäivisin yksi maailman kuumimmista paikoista. Eteläisessä Iranissa olevien Persianlahden ja Omaninlahden rannikkotasangot kokevat miedot talvet ja erittäin kosteat ja kuumat kesät. Sademäärä jää 300 millimetrin alapuolelle.[23]

Luminen Damavandvuori on Iranin korkein kohta.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Iranin historia
Faravahar, muinainen zarathustralainen symboli Persepoliissa, Akemenidien valtakunnan pääkaupungissa
Ruhollah Khomeini saapuu Iraniin maanpaosta vallankumouksen yhteydessä vuonna 1979.

Varhaishistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin korkeakulttuuri on maailman vanhimpia. Kirjoitettu historia alkaa elamilaisten kirjoituksista noin 3000 eaa. Maahan tunkeutuneet arjalaiset toivat useimpien Iranin nykykielten esimuodot. Meedian valtakunnan jälkeen akemenidit muodostivat Kyyros II Suuren johdolla Persian valtakunnan 546 eaa. Aleksanteri Suuri valloitti Persian vuonna 331 eaa., mutta se jatkui pian seleukidien dynastiana, jota seurasivat parthialaisten ja sassanidien valtakunnat.[24]

Keskiaika ja uuden ajan alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiaikaan sijoittui monia Iranin historian kannalta tärkeitä tapahtumia, kuten arabivalloitus 600-luvulla. Tämän jälkeen Iran islamilaistui, mutta aikaa siihen kului useita vuosisatoja.[25] Iran ei silloinkaan jäänyt arabien jalkoihin, vaan siitä muodostui kalifaatin tärkein alue, josta muun muassa tulivat kaikki tärkeät islaminuskoa systematisoineet uskonoppineet.[26] Muun muassa islamin pyhään kirjallisuuteen kuuluvien kuuden kirjan kokoajat tulivat kaikki Iranista. Kuusi kirjaa ovat islamin pyhimmät kirjat heti Koraanin jälkeen. Abbasidivallankumous alkoi vuonna 750 Persiasta ja johti persialaisten sukujen valtaan koko kalifaatissa. Abbasidit siirsivät myös pääkaupunkinsa Persian vanhalle alueelle aivan entisen sassanidien pääkaupungin Ktesifonin viereen. Arabit olivat tietoisia riippuvuudestaan, minkä takia yhdessä tarinassa umaijadikalifin, toisessa tarinassa abbasidikalifi Mamunin suuhun pantiin sanat: ”Persialaiset hallitsivat tuhat vuotta eivätkä tarvinneet arabeja hetkeäkään. Me olemme hallinneet alle vuosisadan (tai: kaksi vuosisataa) emmekä pärjää ilman heitä tuntiakaan.”[27]

Arabivaltaa seurasi turkkilaiskansojen saapuminen alueelle, mongolivaltakunnan 1220-luvulla alkanut tuhoisa hyökkäys, Timur Lenkin valloitus ja šiialaisuuden tulo valtionuskonnoksi safavidien aikana 1501–1722.[28] Uudella ajalla Persiasta tuli kilpailevien siirtomaaimperiumien, kuten Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan taistelukenttä. 1800-luvun modernisaatio johti Persian perustuslailliseen vallankumoukseen vuosina 1905/1911.[29][30]

Pahlavien valtakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslaillisen vallankumouksen jälkeen Reza Pahlavi kaappasi vallan Qajar-dynastialta vuonna 1921.[10] Šaahi Reza Pahlavi teki suunnitelmia teollisuuden kehittämisestä, rautateiden rakentamisesta ja kansallisesta koulutusjärjestelmästä. Hänen itsevaltainen hallitsemistapansa aiheutti kuitenkin vastustusta. Toisen maailmansodan aikana maan miehittäneet liittoutuneet pakottivat šaahin luovuttamaan vallan pojalleen Muhammad Reza Pahlaville, jonka toivottiin olevan yhteistyöhaluisempi.[31]

Vuonna 1953 Anglo-Iranian Oil Companyn kansallistamisen vuoksi pääministeri Mohammed Mossadeq syöstiin vallasta brittien ja amerikkalaisten tiedustelupalveluiden avustuksella. Tarkoituksena oli suojella maiden öljyintressejä. Vallankaappauksen jälkeen monarkia palautui ja valta siirtyi takaisin šaahi Muhammad Reza Pahlaville. Hänen itsevaltainen hallintonsa johti lopulta islamilaiseen vallankumoukseen vuonna 1979, jota johti maanpaossa ollut ajatollah Khomeini.[10]

Islamilainen tasavalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi teokraattinen poliittinen järjestelmä toteutti konservatiivisia islamilaisia reformeja ja papiston ennennäkemättömän suoran vaikutusvallan. Se vahvisti Iranin länsimaitten vastaista suuntausta, joka osin johtui lännen tuesta šaahille sekä Irakille Irakin–Iranin sodan aikana. Iranin Yhdysvaltain-suhteita haittasi erityisesti Yhdysvaltain lähetystötyöntekijöiden vangitseminen 1979, Iranin pyrkimys levittää islamilaista vallankumousta ja myöhemmin tuki Hizbollahin kaltaisille järjestöille.[32]

Vuonna 1980 Irak hyökkäsi vallankumouksen heikentämään Iraniin ja tuhoisa Irakin–Iranin sota jatkui vuoteen 1988. Kamppailu reformistien ja konservatiivien välillä jatkuu nykyisin vaaleilla valittujen poliitikkojen kautta, joiden valtaa papisto voimakkaasti rajoittaa. Presidentiksi valittiin 2005 konservatiivinen Mahmud Ahmadinedžad.[10]

Iran ilmoitti vuonna 2005 jatkavansa uraanin rikastamista, jonka se oli keskeyttänyt vuonna 2003 IAEA:n pyynnöstä. IAEA ja YK totesivat Iranin rikkovan määräyksiä ja uhkailivat sitä rangaistuksilla. Yhdysvallat laittoi rangaistuksia täytäntöön 2007, jolloin IAEA arvioi Iranin kykenevän halutessaan kehittämään ydinaseen 3–8 vuodessa.[10]

Kesäkuussa vuonna 2009 maassa puhkesi mellakoita, kun oppositio väitti vanhoillisten väärentäneen vaalituloksen, jossa vanhoillisten tukema Ahmadinedžad voitti vaalit. Hallitus vastasi mielenosoituksin ankaralla turvallisuusjoukkojen ja vallankumouskaartien väkivallalla. Tammikuussa 2010 teloitettiin kaksi miestä jotka oli tuomittu syyllisinä näihin levottomuuksiin.[10]

Yhdysvaltain asettamien pakotteiden keskellä Kiina tarjosi Iranille 10 miljardin dollarin luottolimiittiä.[33] Iran ja Venäjä saivat myös neuvoteltua 2,5 miljardin dollarin sopimuksen junavaunuista.[34]

Vuonna 2013 presidentiksi Ahmadinedžadin jälkeen tuli maltillisempi Hassan Rouhani, joka valittiin uudelleen vuonna 2017. Maan tärkeimpänä vallankäyttäjänä ja tosiasiallisena johtajana on kuitenkin ollut vuodesta 1989 lähtien Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei. Korkein uskonnollinen johtaja on elinikäinen asema, jossa Ali Khamenei seurasi Iranin islamilaisen tasavallan ensimmäistä johtajaa Ruhollah Khomeinia tämän kuoltua vuonna 1989.[35]

Yhdysvallat palautti marraskuussa 2018 kaikki Iranin-vastaiset pakotteet, jotka purettiin vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen yhteydessä. Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta toukokuussa 2018. Yhdysvallat myönsi kahdeksalle maalle erivapauden tuoda öljyä Iranista. Näiden maiden joukossa olivat muun muassa Turkki, Intia, Italia. Etelä-Korea ja Japani. Pakotteet koskivat muita maita ja yrityksiä, jotka jatkavat kauppaa Iranin kanssa. Palautetut pakotteet kohdistuivat Iranin talouden keskeisimpiin sektoreihin. Ydinsopimuksessa Iranin-vastaisia pakotteita purettiin sitä vastaan, että Iran lupasi rajoittaa ydinohjelmaansa. Tarkoituksena oli estää Irania kehittämästä ydinasetta.[36]

Tammikuussa 2020 Yhdysvaltain ilmaiskussa Irakissa surmattiin erittäin vaikutusvaltainen iranilainen kenraali Qassem Suleimani.[37]

Iranissa on ollut koko maata ravisteleva vaikea koronavirusepidemia alkuvuonna 2020, Koronavirukseen sairastuneiden ja kuolleiden määrä kasvoi Iranissa dramaattisesti. Virallisen ilmoituksen mukaan taudin oli Iranissa saanut maaliskuun alkuun mennessä 2 922 ihmistä ja siihen oli kuollut 92 ihmistä. Iranin viralliset uhriluvut olivat maailmanlaajuisestikin korkeat: kuolleita oli eniten Kiinan jälkeen. Kuitenkin sekä asiantuntija-arvioiden että Iranista tihkuvien tietojen mukaan todelliset luvut olisivat olleet vielä paljon virallisesti ilmoitettuja korkeampia.[38] Koronavirus koetteli myös maan johtoa; Iranin ylimmän johtajan ajatollah Ali Khamenein neuvonantaja Mohammad Mirmohammadi kuoli koronavirukseen. Iranilaiset syyttivät sosiaalisessa mediassa maan johtoa yrityksistä peitellä tilannetta.[39]

Politiikka ja yhteiskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimediassa Iranin poliittiset ryhmittymät jaetaan usein konservatiiveihin ja liberaaleihin. Konservatiivit ovat uskollisia islamilaisen vallankumouksen perinteelle ja jakaantuneet kahteen puolueeseen ja liittoumaan: Yhdistynyt periaatteellisrintama (UPF) ja Laaja periaatteellisrintama (BPF). Vasemmisto tai reformistit (Eslah-Talaban) ovat samoin kahdessa puolueessa: Kansallinen luottamus ja uudistusten kansankoalitio (PCR) ja Reformistien koalitio.[40][41]

Iranissa noudatetaan islamilaista šaria-lakia, jossa on elementtejä eurooppalaisista laeista. Šaria kieltää esimerkiksi alkoholin nauttimisen.[42] Alkoholin nauttimisesta voi saada kuolemantuomioon. Jos syytetty osoittaa katumusta, saattaa hän selvitä raipaniskuin.[43]

Valtionjohto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkein uskonnollinen johtaja (velayat-e faqih, suom. lain vartija, vuodesta 1989 Ali Khamenei) on tärkeässä roolissa Iranin hallinnollisessa rakenteessa. Perustuslain mukaan uskonnollinen johtaja on vastuussa ”Iranin islamilaisen tasavallan politiikan yleisestä valvonnasta”. Uskonnollinen johtaja on asevoimien ylipäällikkö ja hallitsee Iranin vakoilu- ja turvallisuusoperaatioita; hän voi yksin julistaa sodan. Hänellä on valtuudet nimittää ja erottaa puolet Valvojien neuvoston jäsenistä, oikeuslaitoksen johtaja, yleisradion johtaja ja asevoimien esikuntapäällikkö ja komentaja sekä vallankumouskaartin (Pasdaran tai IRGC) komentaja.[44]

Korkeimman uskonnollisen johtajan valitsee Asiantuntijoiden neuvosto Madžles-e-Khobregan, joka koostuu 88:sta mudžtahidista eli islamilaisesta lainoppineesta. Sen jäsenet valitaan suoralla kansanvaalilla kahdeksanvuotiskausiksi. Ehdokkaiden soveltuvuus hyväksytään samoin kuin parlamenttivaaleissa. Periaatteessa neuvosto toimii myös johtajan neuvonantajana. Se on valinnut uuden uskonnollisen johtajan kerran, vuonna 1989.[45][46]

Iranin presidentti on vastuussa toteuttamaan perustuslakia ja toimimaan hallinnon johtajana muissa kuin uskonnollisen johtajan toimistolle kuuluvissa asioissa. Sama presidentti voi hallita korkeintaan kaksi peräkkäistä kautta ja lisäksi kolmannen kauden, mutta ei edellisten perään. Vuodesta 2021 virassa on ollut Ebrahim Raisi. Raisi kuoli helikopterionnettomuudessa 19. toukokuuta 2024. Virkaa tekeväksi presidentiksi nousi Mohammad Mokhber, joka toimi tehtävässä kunnes heinäkuussa presidentiksi valittiin uudistusmielinen Masud Pezeškian.[47][48]

Parlamentti ja Valvojien neuvosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin yksikamarinen parlamentti, islamilainen konsultoiva kokous tai Madžles-e Šura-je Eslami, koostuu 290 jäsenestä, jotka äänestetään nelivuotiselle kaudelle. Viisi paikkaa on varattu vähemmistöille: armenialaiskristityille kaksi, juutalaisille ja zarathustralaisille yksi paikka, assyrialaisille ja Kaldean katolisille myös yksi jaettu paikka.[49]

Madžles on lainsäädäntöelin, joka myös vahvistaa budjetin ja kansainväliset sopimukset. Se voi myös erottaa ministerit epäluottamuslauseella tai panna viralta presidentin virkarikkeestä. Madžlesin päätökset vaativat kuitenkin Valvojien neuvoston sekä uskonnollisen johtajan vahvistuksen.

Parlamenttiehdokkuus edellyttää 26–75 vuoden ikää ja yliopistotutkintoa. Lisäksi ehdokkaan tulee olla uskollinen perustuslaille ja sitoutunut lakien noudattamiseen, mistä päättää Valvojien neuvosto. Vuoden 2008 vaaleissa ehdokkaiksi asettuneista noin 7 600:sta 1 700 hylättiin.[50] Äänioikeusikäraja on 18 vuotta.[2]

Viimeisimmät vaalit pidettiin 21. helmikuuta 2020. Niiden äänestysprosentti jäi ennätyksellisen alhaiseksi (42,6 %:a). Teheranissa äänestysaktiivisuus jäi hieman yli 25 %:n. Uskonnollinen johtaja Khamenei syytti alhaisesta äänestysinnosta länsimaiden propagandaa ja koronaviruksella pelottelua.[51] Maan sisäministeri totesi tuloksen olevan kuitenkin hyväksyttävä, sillä sää oli äänestyspäivänä huono ja koronavirus aiheutti kansalaisissa huolta. Vaaleissa oli 16 000 ehdokasta, joista valvojien neuvosto hyväksyi 7 000. Se myös hylkäsi yli 80 istuvan edustajan ehdokkuuden.[52]

Valvojien neuvosto on eräänlainen perustuslakituomioistuin, joka koostuu kuudesta uskonnollisen johtajan nimittämästä islamilaisen lain asiantuntijasta ja kuudesta Madžlesin (parlamentti) valitsemasta lakimiehestä, joiden ehdokkuuden asettaa oikeuslaitoksen johtaja,[53] jonka nimittää uskonnollinen johtaja. Valvojien neuvoston tehtävänä on valvoa vaaleja ja tarkastaa parlamentin jo hyväksymät lait.

Oppositio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oppositiojohtaja Mir-Hosein Musavia kannattavaa hiljaista mielenosoitusta 2009.
Öljykentältä nousee savua Khuzestanin maakunnassa lähellä Ahvazia.

Iranin oppositioliike toimii ulkomailla.

Viimeinen šaahin aikainen pääministeri Shapour Bakhtiar perusti Pariisissa monarkistisen NAMIR-puolueen, joka pyrkii vuoden 1906 perustuslain palauttamiseen. NAMIR teki yhteistyötä myös Ali Aminin Iranin vapautusrintaman kanssa. Myös entinen hovin jäsen Manuchehr Ganji johti omaa järjestöään.[54]

Tasavaltalainen Iranin kurdien demokraattinen puolue on taistellut Irania vastaan vuodesta 1979, vaikka sen joukot karkotettiin Iranin Kordestānista jo 1986.[54]

Iranin kommunistinen puolue, Tudeh hajotettiin pakolla 1983, mutta perustettiin myöhemmin uudelleen Itä-Saksassa. Toisen kielletyn puolueen, Fadayanin jäsenet liittyivät pääasiassa uuden Tudehin joukkoihin puolueen osallistuttua mujahedinien kapinaan. Kurdien kommunistinen puolue Komala taisteli hallitusta vastaan vuoteen 1985 asti.[54]

Iranin kansallinen vastarintaneuvosto perustettiin Ranskassa 1981, ja sitä pidetään Kansan mujahedin -järjestön julkisivuna. Kansan mujahedin perustettiin 1965 taistelemaan šaahia vastaan, mutta hallitus murskasi sen pääosin 1975. Kesällä 1981 Kansan mujahedin nousi kapinaan Islamilaista tasavaltaa vastaan, mutta hävisi, ja sen johtajat pakenivat maasta. Vuonna 1986 Ranska karkotti järjestön, joka siirsi päämajansa Bagdadiin ja taisteli Saddam Husseinin tukemana Irania vastaan.[54] Yhdysvaltojen mukaan useat maat, ei kuitenkaan EU, pitävät sitä terroristijärjestönä.[55]

Toinen Irania vastustava liike on Britanniassa asuvan Amir Jahanchahin johtama Vihreä aalto -niminen (Green Wave) liike. Iranilaisia diplomaatteja on eronnut palveluksesta, muun muassa Suomessa lähetystön kakkosmiehenä toiminut Hossein Alizadeh.[56] Aiemmin tammikuussa 2010 Oslossa toiminut Iranin konsulaatin virkailija sai turvapaikan Norjasta.[57]

Vuoden 2009 presidentinvaalien yhteydessä syntyi Green Movement -niminen liike, joka sai nimensä tunnusväristään vihreästä.[58]

Iranin energiapolitiikka ja ydinohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Iranin energiapolitiikka

Iranin energiapolitiikassa keskeistä ovat suuret öljyvarat. Saudi-Arabia, Iran, Irak, Kuwait ja Arabiemiraatit tuottivat neljäsosan maailman öljystä vuonna 2005.[59] Iranissa löydettiin öljyä vuonna 1908. Britannia sai osake-enemmistön Anglo-Iranian Oil Company -yhtiössä. Siitä syntyi myöhemmin BP. Iranin historiassa öljyvarojen hallinta on ollut merkittävä kysymys. Öljyn tuottajamaat perustivat öljykartellin OPEC 1960-luvulla. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA epäilee, että Iranissa on tiedettyä enemmän ydinlaitoksia.[60]

Iran on pyrkinyt aloittamaan energiantuotannon ydinvoimalla säästääkseen kallistuvaa öljyä. Ydinohjelma alkoi jo 1950-luvulla šaahin aikana Yhdysvaltain tuella Atoms for Peace -ohjelmassa. Vuoteen 2000 mennessä oli tarkoitus rakentaa 23 voimalayksikköä. Sopimukset ensimmäisistä kahdesta yksiköstä tehtiin länsisaksalaisten Siemens AG:n ja AEG Telefunkenin kanssa.[61] Iran sijoitti myös uraaninrikastuslaitosta rakentavaan Eurodif-yritykseen.[62] Islamilaisen vallankumouksen jälkeen Irania estettiin saamasta uraania ja saksalaiset jättivät laitosten rakentamisen kesken. Huhtikuussa 2006 Iran ilmoitti aloittaneensa uraanin rikastamisen omin voimin.[10]

Vuonna 1995 Iran solmi sopimuksen Venäjän kanssa osittain valmiin Bušehrin laitoksen rakentamisesta loppuun. Polttoaineen lataaminen voimalaan aloitettiin lokakuussa 2010.[63] Bušehrin laitoksen rakennusvaiheessa löytyi Stuxnet-haittaohjelma. On arveltu, että Stuxnet oli suunniteltu nimenomaan hidastamaan tai estämään Iranin ydinohjelman toteuttamista.[64]

Iranin ydinohjelma on luonut kitkaa maan kansainvälisissä suhteissa. YK:n turvallisuusneuvosto vaatii Iranilta uraanin käsittelyn ja rikastuksen pysyvää lopettamista. Yhdysvaltain edustaja on syyttänyt Irania ydinaseen tavoittelusta. Iranin mukaan yritys kieltää uraanin rikastaminen rauhanomaisiin tarkoituksiin rikkoo kansainvälisen oikeuden normeja, ydinsulkusopimusta ja IAEA:n määräyksiä.[65] Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen konsensus on kuitenkin että Iranilla ei ole ollut projektia ydinaseiden kehittämiseksi ainakaan vuoden 2003 jälkeen.[66] IAEA:n raporteissa on mainittu huolestuneisuus Iranin rikastusohjelman sotilaallisesta ulottuvuudesta. Israel sen sijaan pitää Irania uhkana olemassaololleen. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat asettaneet 2012 tiukkoja pakotteita Iranin öljy- ja pankkisektoreille.[67]

Aiemmin George W. Bush lukikin Iranin ”pahan akseliin” kuuluvaksi valtioksi. Lehtitietojen mukaan Bushin hallinto teki suunnitelmia sotilaallisesta iskusta Irania vastaan.[68] Myös Israelin on uutisoitu suunnittelevan tai suunnitelleen iskua Iranin ydinohjelman hidastamiseksi.[69][70] Syytöksiä Iranin ydinohjelmasta on verrattu Bushin hallinnon syytöksiin Saddam Husseinin joukkotuhoaseista, joita käytettiin syynä hyökkäykseen Irakiin 2003.[66]

Teheranista etelään sijaitsevassa Fordon tehtaassa aloitettiin jälleen uraanin rikastaminen marraskuussa 2019 kertoi Iranin presidentti Hasan Ruhani. Uraanin rikastamista kyseisessä tehtaassa rajoitettiin vuoden 2015 ydinsopimuksen takia. Sopimuksen aikana Iran on pitänyt yli 1 000 sentrifugia tehtaassa, mutta ne ovat sopimuksen syntymisen jälkeen olleet tyhjinä.[71]

Länsimaat epäilivät, että Iran on tavoitellut ydinohjelmassaan ydinaseen rakentamista. Iran sanoi, että sen ohjelma tähtää yksinomaan rauhanomaiseen energiantuotantoon. Epäilyksiä herätti se, että Iran salasi pitkään ydinohjelmansa. Iran suostui lopettamaan uraanin rikastamisen laitoksessa vuonna 2015 osana kansainvälistä sopimusta maan ydinohjelmasta. Ydinsopimus on ollut vaikeuksissa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti toukokuussa 2018, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta ja palauttaa pakotteet Irania vastaan. Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina ovat yrittäneet pelastaa vaikeiden neuvottelujen päätteeksi vuonna 2015 solmitun sopimuksen.[72]

Ihmisoikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin on tiedetty teloittaneen alaikäisiä, vaikka se on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen. Vuonna 2008 Iran lupasi lopettaa käytännön.[73] Kansainvälistä kritiikkiä herätti Atefeh Sahaalehin tapaus vuonna 2004. Hän joutui 16-vuotiaana julkisesti hirtetyksi avioliiton ulkopuolella harrastetusta seksistä. Taiteilijanakin tunnettu Delara Darabi tuomittiin kuolemaan 17-vuotiaana tehdystä murhasta. Hän tunnusti teon alun perin, mutta teki sen ilmeisesti suojatakseen 19-vuotiasta poikaystäväänsä teloitukselta, koska uskoi itse alaikäisenä välttyvänsä kuolemantuomiolta.[74]

Iranissa voidaan tuomita ihmisiä kivitettäviksi kuoliaaksi aviorikoksesta.[75] 2000-luvulla viranomaiset sanovat että näitä tuomioita pannaan harvoin toimeen. Amnestyn mukaan vuosina 2006–2010 kivitettyjä ihmisiä oli ainakin kuusi.[76]

Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Iranissa äärimmäistä vainoa. Järjestön mukaan Iranin hallitus näkee muslimien kääntymisen kristinuskoon länsimaiden yrityksenä heikentää Iranin islamilaista hallintoa. Hallinto tekee usein ratsioita salaisiin kirkkoihin ja iskut johtavat usein pidätyksiin ja pitkiin vankeusrangaistuksiin "rikoksista kansallista turvallisuutta vastaan". Kääntyneet kristityt saavat maallistuneissa muslimiperheissä usein hyväksynnän, mutta tiukempien muslimiperheiden käännynnäiset kokevat enemmän vainoa kotona.[77][78]

Iranissa myös homoseksuaalinen toiminta, yleensä seksuaalinen kanssakäyminen[79] ja rienaus voivat johtaa kuolemantuomioon.

Vapauksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Iran ei ole vapaa maa. Iranin islamilaisessa tasavallassa järjestetään säännöllisesti vaaleja, mutta ne eivät täytä demokratian vaatimuksia, mikä johtuu osittain kovan linjan Valvojien neuvoston vaikutuksesta. Se on elin jota ei ole valittu, ja joka hylkää kaikki ehdokkaat, joita se ei pidä tarpeeksi uskollisina papistolle. Lopullinen valta on maan korkeimmalla johtajalla, ajatollah Ali Khameneilla ja hänen valvonnassaan olevien instituutioiden käsissä. Näillä instituutioilla, kuten turvallisuusjoukoilla ja oikeuslaitoksella on tärkeä rooli erimielisyyksien ja muiden kansalaisvapauksien rajoitusten tukahduttamisessa.[80]

Iranin huivikapina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Iranin huivikapina

Mielenosoitusten sarja alkoi Teheranissa 16. syyskuuta 2022. Protestit alkoivat reaktiona 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuolemaan. Amini kuoli ollessaan poliisin pidättämänä. Häntä syytettiin hijab-ohjeen rikkomisesta eli islamilaisen huivin käyttämisestä väärin.[81][82]

Ulkosuhteet ja armeija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin ulkosuhteet perustuvat kahteen tukijalkaan: alueen ulkopuolisen vaikuttamisen minimointiin sekä kattaviin diplomaattisiin suhteisiin kehittyviin ja sitoutumattomiin maihin. Iranilla on diplomaattisuhteet lähes kaikkiin YK:n jäsenmaihin, pois lukien Israel ja Yhdysvallat (johon suhteet katkesivat Iranin vallankumouksen yhteydessä).[83][84] Saudi-Arabia katkaisi diplomaattiset suhteensa Iranin kanssa tammikuussa 2016[85] ja tämän jälkeen diplomaattisuhteensa Iraniin katkaisi Bahrain.[86]

Iranilla on kahdenlaiset asevoimat: tavanomainen armeija, johon kuuluu Iranin maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat sekä Iranin Vallankumouskaarti. Asevelvollisuus kestää 18 kuukautta.[2] Iranin vallankumouksen jälkeisten kauppasaartojen myötä maa on kehittänyt laajalti omaa puolustusteollisuutta. Iran valmistaa itse tankkeja, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, ohjuksia ja ohjusjärjestelmiä, sukellusveneitä, sotilasaluksia, sotilashelikoptereita ja hävittäjiä.[87]

Iranin ja Saudi-Arabian vastakkainasettelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saudi-Arabian ja Iran ovat vuosikymmeniä kilpailleet keskenään alueellisesta vaikutusvallasta. Maat ovat olleet toistensa arkkiviholliset ja viime aikoina vastakkainasettelu on entuudestaan kärjistynyt. Lähtökohtaisesti maat edustavat islamin kahta eri päähaaraa. Saudi-Arabia on sunnalainen ja pitää itseään alueen johtavana sunnalaisena maana. Iran puolestaan on suurin šiialainen valtio. Poliittiset tapahtumat alueella ovat kärjistäneet maiden vastakkainasettelua. Saddam Husseinin syrjäyttäminen Irakissa vuonna 2003 kaatoi samalla Iranin merkittävän sunnalaisen vastavoiman ja Iranin asema vahvistui siitä huolimatta, että Irakin uusi šiialainen johto on ollut läheisissä väleissä myös Iranin toisen arkkivihollisen Yhdysvaltojen kanssa. Arabikevään 2011 levottomuudet ja epävakauden lisääntyminen saivat sekä Iranin että Saudi-Arabian toimimaan aktiivisesti oman vaikutusvaltansa lisäämiseksi. Saudi-Arabian liittolaisia ovat Persianlahden arabimaista Yhdistyneet arabiemiraatit ja Bahrain sekä myös Egypti ja Jordania. Iranin liittolaisia ovat Bašar al-Assadin hallinnon johtama Syyria ja Libanonin šiialainen Hizbollah-liike. Syyrian sisällissodassa Iran on tukenut al-Assadin hallintoa ja Saudi-Arabia kapinallisia. Jemenin sisällissodassa Saudi-Arabian johtama liittouma on taistellut Iranin tukemia šiialaisia huthi-kapinallisia vastaan. Saudi-Arabia ja Iran eivät ole sotineet suoraan keskenään, mutta ne ovat harjoittaneet ns. sijaissotaa (proxy-sodankäyntiä) tukemalla alueen aseellisissa konflikteissa toisiaan vastaan taistelevia toimijoita. Erityisesti Iranin tukemien Jemenin huthi-kapinallisten hyökkäykset Saudi-Arabian infrastruktuuria vastaan ovat kärjistäneet tilannetta. Yhdysvaltain Trumpin hallinto on tukenut voimakkaasti Saudi-Arabiaa. Myös Saudi-Arabian ja Iranin perinteinen "virallinen" vihollinen Israel pitää Irania suurimpana alueellisena turvallisuusriskinään, joten myös se on välillisesti tukenut Saudi-Arabiaa.[88]

Aluejako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Iranin provinssit

Iran koostuu 31 provinssista (ostan-haa, yksikkö ostan). Vuonna 2010 Teheranin provinssista erotettiin Ālborz omaksi provinssikseen.[89][90]

  1. Alborz
  2. Ardabil
  3. Bušehr
  4. Chahar Mahal ja Bakhtiari
  5. Esfahan
  6. Etelä-Khorasan
  7. Fars
  8. Gilan
  9. Golestan
  10. Hamadān
  11. Hormozgan
  12. Ilam
  13. Itä-Azerbaidžan
  14. Kerman
  15. Kermanšah
  16. Khuzestan
  2. Kohgiluye ja Buyer-Ahmad
  3. Kordestan
  4. Lorestan
  5. Länsi-Azerbaidžan
  6. Markazi
  7. Mazandaran
  8. Pohjois-Khorasan
  9. Qazvin
  10. Qom
  11. Razavi Khorasan
  12. Semnan
  13. Sistan ja Balutšistan
  14. Teheran
  15. Zanjan
  16. Yazd

Iranin saaret kuuluvat pääosin Hormozgānin provinssiin.

Katso myös: Luettelo Iranin kaupungeista

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teheran on Iranin tärkein talouskeskus.
Basaari Teheranissa

Iranin talousjärjestelmä on sekoitus keskussuunnittelua, valtion omistusta öljystä ja suuryrityksistä, kylien maataloutta ja pienimuotoista yksityistä vaihtotaloutta ja palveluyrityksiä. Nykyinen hallinto on jatkanut edellisen hallinnon markkinareformia ja osoittanut pyrkimystä monipuolistaa Iranin öljystä riippuvaa taloutta.[91] Monipuolistamiseen kuuluu autonvalmistus, ilmailuteollisuus, kuluttajaelektroniikka, aseteollisuus, petrokemia ja ydinteknologia. Autovalmistajat Iran Khodro ja SAIPA valmistavat omia ja ulkomaisia merkkejä lisenssillä.[92]

Iran toivoo myös houkuttelevansa miljardien arvosta ulkomaisia investointeja luomalla suosiollisen sijoitusilmaston, johon kuuluvat vähennetyt rajoitteet ja tullit sekä vapaakauppa-alueet kuten Tšabahar ja Kiš-saari.[93] Modernissa Iranissa on vahva keskiluokka ja kasvava talous, mutta korkea inflaatio ja työttömyys ovat ongelmia. Työttömyyden takia monet koulutetut nuoret lähtevät maasta, ja Iran kärsii aivovuodosta.[94]

Iranin vienti suuntautuu Aasiaan: Kiinaan, Japaniin, Intiaan, Etelä-Koreaan ja Turkkiin. Tuontia on Arabiemiraateista, Kiinasta, Saksasta, Etelä-Koreasta, Italiasta, Venäjältä ja Intiasta. Maan merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu, kivihiili, kromi, rautamalmi, kupari, lyijy, mangaani ja rikki. Merkittävin vientituote on öljy, joka vastaa 80 prosenttia viennin arvosta. Muita vientituotteita ovat muut petrokemian ja kemian tuotteet, hedelmät ja pähkinät sekä matot.[2]

Iranin ulkomaanvelka on noin 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta.[95]

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti toukokuussa 2018, että Yhdysvallat vetäytyy Iranin ydinsopimuksesta ja palauttaa pakotteet Irania vastaan. Pakotteet ovat iskeneet Iranin valuutan arvoon, nostaneet inflaatiota ja haitanneet maan öljynvientiä. Iran on vaatinut EU-mailta toimia pakotteiden aiheuttamien talousvaikeuksien lievittämiseksi.[72]

Energia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Energia Iranissa

Öljyn tuotanto ja jalostus on Iranin tärkein talouden ala, vaikka maakaasun tuotanto on yhä tärkeämpää.[8]

Iran on OPECin perustajajäsen. Vuonna 2012 Iran oli OPECin toiseksi suurin ja maailman viidenneksi suurin öljyntuottaja (Venäjä, Kiina, Yhdysvallat eivät kuulu OPECiin), ja sen tunnetut öljyvarat olivat kolmanneksi suurimmat Saudi-Arabian ja Venezuelan jälkeen. Sillä on hallussaan yli 10 prosenttia maailman näytetyistä öljyvarannoista. Iranilla on hallussa myös Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimmat maakaasuvarannot.[96]

Iranin ydinohjelma on ollut pitkään kansainvälisen mielenkiinnon kohteena.[97] Bušehrin ydinvoimalaitos valmistui vuonna 2011.[98]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iran Air on Iranin kansallinen lentoyhtiö. Iranissa on 319 lentopaikkaa, joista 133:n kiitotie on päällystetty ja 42:lla on yli kolmekilometrinen kiitotie.[2] Teheranissa on kaksi lentoasemaa, joista vanhalle Mehrabadin kentälle suuntautuvat lennot naapurimaista ja kotimaasta ja vuonna 2004 valmistunut Imaami Khomeinin kansainvälinen lentoasema on maan kansainvälisen liikenteen keskus. Širazin lentoasema on myös suosittu ulkomaalaisten matkailijoiden käytössä, samoin kuin Esfahan, Bandar Abbas ja Kiš.[99]

Iranissa on ollut hyvät maantieyhteydet Silkkitien ajoista asti.[99] Nykyisin maassa on päällystettyjä maanteitä 125 908 kilometriä, mihin kuuluu noin 1 400 kilometriä moottoritietä. Rautateitä on 8 442 kilometriä.[2] Turkin Istanbulista Teheraniin kulkevan viikoittaisen junayhteyden nimi on Trans-Asia Express. Junayhteyden avaamista Azerbaidžaniin suunnitellaan.[99] Satamakaupunkeja ovat Assaluyeh, Bandar Abbas ja Bandar-e-Eman Khomeyni.[2]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kävelykatu Šīrāzin kaupungissa
Moskeija Eṣfahānissa
Iranin etninen väestönkartta
  Kurdit
  Mazandaranit
  Gilakit
  Lurit
  Belutšit
  Arabit
  Kaškait
  Persialaiset
* liila - Azerit, * vihreänruskea (oik.) - Turkmeenit, * keltaisenruskea (vas.) - Tališit, * harmaa - asumaton

Ethnologue: Languages of the World -teoksessa vuodelta 2013 listataan 75 Iranissa käytettyä elävää kieltä. Tiedot eri kielten puhujamääristä ovat eri vuosilta.[100]

Iranin suurimmat kielet [100]
nimi puhujia vuosi muuta
Azeri 15,5 milj. 2010
Bakhtiari 1 milj. 2001 lounaisosa
Belutši 856 000 1986 jakaantuu etelä- ja länsibelutšiin
Domari 1,34 milj. 2000 romanikieli
Farsi 45 milj 2011
Gilaki 3,27 milj. 1993 Gilan alueella
Kaškai 1,5 milj. 1993 Farsin ja Kohkiluyehin ja Buyer Ahmadin provinsseissa
Kurdi 6,6 milj. 2000 kolme murretta yhteensä
Laki 1 milj. 2000 länsiosassa
Luri 2,4 milj. 2001 länsiosassa
Mazandarani 3,27 milj. 1993 Kaspianmeren rannalla
Turkmeeni 2 milj. 1997 Turkmenistanin lähialueella

Iranin väestöstä yli kaksi kolmasosaa puhuu jotain iranilaista kieltä. Suurimmat iranilaiset ryhmät ovat persialaiset (50–60 prosenttia väestöstä), kurdit (noin 10 prosenttia), gilakit ja mazandaranit (10 prosenttia), lurit (2 prosenttia) ja belutšit (2 prosenttia). Turkkilaissukuisia vähemmistöjä ovat azerit (n. 20 prosenttia) ja turkmeenit (2 prosenttia).[2] Muita etnisiä vähemmistöjä ovat muun muassa arabit (1 prosenttia), armenialaiset, assyrialaiset, tališit ja juutalaiset.

Vain persia arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna on virallinen kieli.[101]

Islam on virallinen valtionuskonto – sen suositumpi haara on šiialaisuus johon kuuluu 90–95 prosenttia iranilaisista (2011). 5–10 prosenttia kuluu sunnimuslimeihin,[2] jotka ovat enemmistönä useimmissa muissa islaminuskoisissa maissa. Virallisesti tunnustettuja vähemmistöuskontoja ovat juutalaisuus, kristinusko ja zarathustralaisuus. Lisäksi on muiden uskontokuntien, kuten Iranista lähtöisin olevan baha’ilaisuuden, kannattajia.[94]

Iranissa uskonnonvapaus taataan perustuslaissa, mutta vähemmistöuskontoja rajoitetaan ankarasti ja niiden jäsenet joutuvat vainon, vangitsemisten ja jopa kidutuksen uhreiksi. Open Doors -niminen järjestö listaa joka vuosi maat sen mukaan, miten huonosti kristittyjen uskonnonvapaus niissä toteutuu ja miten paljon niissä esiintyy kristittyjen vainoa. Siinä tutkitaan myös, onko kristittyjä vangittu, pidätetty tai tapettu uskonsa vuoksi. Vuoden 2014 luettelossa Iran oli yhdeksänneksi pahiten kristittyjä vainoava maa.[102] Myös Bahai-uskon harjoittajia vainotaan.[103]

Iranissa on vain vähän ihmisiä, joilta on diagnostisoitu HIV tai AIDS. Vuonna 2012 HIV-positiivisia aikuisia arvioitiin olevan 70 800, eli 0,2 % aikuisista.[2] Antiretroviraalilääkitystä saa vain pieni osa tarvitsijoista.[104]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Farhang (”kulttuuri”) on ollut Iranin sivilisaation keskipiste, ja monet iranilaiset ovat ylpeitä perinnöstään ja asemastaan muinaisen kulttuurin jatkajina.
Hafezin muistomerkki Šīrāzissa

Iranilainen kulttuuri on yksi maailman pisimpään säilyneitä sivilisaatioita. Maahan on vuosien varrella vyörynyt yhä uusia valloittajia, mutta sen sijaan että he olisivat hävittäneet iranilaista kulttuuria, valloittajat ovat itse iranilaistuneet.[105]

Iranin vuotuisista juhlista tärkein on uusivuosi, Nowrūz, jota vietetään kevätpäiväntasauksen aikaan kevään alkamisen kunniaksi. Sitä on juhlittu ainakin kolmentuhannen vuoden ajan, legendan mukaan jääkauden päättymisestä asti. Uudenvuodenpäivänä sotilaat saavat ylennyksensä, vankeja armahdetaan ja luontoa siivotaan talkoilla.[106]

Suuri osa Iranista on erämaata, ja ehkä siksi puutarhat, kukat ja hedelmät ovat tärkeitä aiheita, joita kuvataan niin matoissa kuin kirjallisuudessa ja runoudessakin.[105]

Iranilaisessa kodissa vain keittiön ja kylpyhuoneen käyttötarkoitus pysyy samana. Muut huoneet ovat tarpeen mukaan ruokasaleja, olohuoneita tai makuuhuoneita. Tuolit eivät kuuluneet sisustukseen ennen 1800-lukua, ja edelleen pehmeillä matoilla istumista pidetään usein kodikkaampana. Huoneiden monikäyttöisyys on tärkeää, sillä vieraanvaraisuus edellyttää, että yövieraita voidaan majoittaa lyhyellä varoitusajalla, ja sukulaiset ystävineen voivat tulla lyhyemmälle tai pitemmälle vierailulle koska tahansa.[105]

Iranilaisen ydinperheen määrittelee päivällispöydän koko. Usein saman suvun eri haaroja asuu samassa rakennuksessa tai pihapiirissä, mutta kaikki eivät silti syö yhdessä. Aikuiset lapset saattavat asua vanhempiensa luona myös naimisiin mentyään ainakin jonkun aikaa. Koska avioliitto sitoo perheet tiukasti yhteen, on tärkeää, että itse kihlaparin lisäksi appivanhemmat tulevat keskenään hyvin toimeen. Avioliiton järjestäminen on ennen kaikkea tulevien anoppien tehtävä. Moniavioisuus on sallittua, mutta ei kovin yleistä.[105]

Unescon maailmanperintöluettelossa on Iranista kaksikymmentäkahdeksan kulttuurikohdetta. Armenialaiset luostarit (Taddeuksen luostari, Stefanoksen luostari ja Dzordzorin kappeli), Bamin kulttuuriympäristö, Behistun, Esfahanin Perjantaimoskeija, Fārsin sassanidiaikainen arkeologinen maisema, Golestanin palatsi, Gonbad-e Qabus, Hawramanin kulttuurimaisema, Meidan Emam, Meymandin kulttuurimaisema, Pasargadai, Persepolis, Persialaiset karavaaniseraljit, Persian qanatit, šeikki Safi ad-Dinin khanqah ja mausoleumi, Shahr-i-Sokhta, Shushtarin vedensiirtojärjestelmä Band-e Kaisar, Soltaniyeh, Susa, Tabrizin basaari,Takht-i Suleiman ja Tšogha Zanbil.[107]

Iranilainen keittiö perustuu hedelmiin ja vihanneksiin. Liha, yleensä lampaanliha, on lisuke. Hiilihydraatteja saadaan riisistä ja leivästä. Makeita paloja syödään useammin iltapäivällä teen kanssa kuin jälkiruokana – ateria lopetetaan mieluummin tuoreisiin hedelmiin. Iranin eri alueilla on omia tyypillisiä makeisiaan, joita viedään tuliaisiksi ja tarjotaan vieraille. Näihin kuuluvat ruusuvedellä maustettu nougat gaz ja sahramista, voista ja pistaaseista tehty nekkumainen sohan. Islamilaisessa Iranissa alkoholinkäyttö on periaatteessa kiellettyä mutta silti yleistä. Juutalaiset, armenialaiset ja zarahustralaiset valmistavat paikallista viiniä, ja pontikkaa tehdään lähes joka kylässä.[105]

Persialaiset, käsinsolmitut matot ovat tärkeä osa iranilaista kulttuuriperinnettä, sekä edelleen merkittävä vientituote. Hienoimmissa matoissa on satoja solmuja neliötuumalla, ja niiden valmistus vie vuosia. Mattojen kuva-aiheet ovat vuosisatoja vanhoja, mutta kutojat kehittävät, muuntelevat ja yhdistelevät niitä vapaasti.[105]

Persialaisen kuvataiteen aarteisiin kuuluvat miniatyyrimaalaukset, joita käytettiin kuvittamaan runoelmia ja klassisia tarinoita kuten Šahname. Toinen visuaalisen taiteen ilmentymä on kalligrafia. Modernit iranilaiset kuvataiteilijat käyttävät usein työssään elementtejä molemmista.[105]

Iranin valtio on kieltänyt takatukan ja pyrkii edistämään islamilaisia kampauksia.[108][109]

Kirjallisuus ja elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ferdowsin Šahname on persialaisen kirjallisuuden klassikko.
Leipomo Teheranissa

Persialainen kirjallisuus alkaa zarahustralaisuuden pyhistä teksteistä ja parthialaisten sekä sassanidien valtakausien aikaisista kirjoituksista, jotka tunnetaan vain toissijaisten lähteiden kautta. Arabivalloituksen jälkeen 600-luvulla arabiasta tuli kirjallisuuden vallitseva kieli. Persian kieli palasi kirjallisuuteen 800-luvulla, ja sitä seuraavilla vuosisadoilla klassinen persialainen kirjallisuus kukoisti.[110]

Länsimaissa tunnetuin tuon ajan persialainen runoilija on epäilemättä Omar Khaijam (1050–1123). Persiassa hänet tunnettiin ennen kaikkea luonnontieteilijänä.[111] 1900-luvulla itsenäisyystaistelu ja länsimaiset vaikutteet muuttivat runoutta suoraviivaisemmaksi, ja poliittiset ja yhteiskunnalliset teemat yleistyivät. 1900-luvun tunnustettuja kirjailijoita ovat Ali-Mohammad Afghani ja Jamal Mir-Saadeghi.[110]

Iranilaiset elokuvat ovat tunnettuja, Iran on saanut 300 kansainvälistä elokuvapalkintoa viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. Nykypäivän iranilainen elokuva tunnetaan ulkomailla erityisesti "uudesta aallosta" ("Iranian New Wave"), jonka tunnetuimpia edustajia on muun muassa Jafar Panahi. Iranilaisessa uudessa aallossa yhdistetään käsikirjoitettua ja näyteltyä fiktioelokuvaa dokumenttimaiseen toteutukseen, jossa tapahtumapaikat ja sivuhenkilöt ovat aitoja ja näyttelijät ovat usein tekemisissä tavallisten iranilaisten kanssa. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on vuonna 2006 ilmestynyt elokuva Naiset paitsiossa, joka kuvattiin kokonaisuudessaan Iranin ja Bahrainin välisen MM-karsintaottelun aikana. Useimmat uuden aallon elokuvat käsittelevät kriittisesti iranilaisen yhteiskunnan oloja, kuten naisten asemaa, minkä vuoksi monen niistä esittäminen on kielletty Iranin sisällä. Brittiläinen koomikko Sacha Baron Cohen on toistuvasti hyödyntänyt iranilaisen uuden aallon metodeja töissään, tunnetuimpana esimerkkinä elokuva Borat.

Kansainvälisesti menestynein iranilainen elokuvaohjaaja lienee Abbas Kiarostami.[112]

Tiedotusvälineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdistönvapaus on Iranissa ollut suhteellisen suurta Khatamin hallintokaudelta alkaen. Konservatiivit pyrkivät kuitenkin kiristämään lehdistön valvontaa. Maassa ilmestyy noin 20 valtakunnallista sanomalehteä päivittäin, mutta harvat iranilaiset lukevat lehteä joka päivä. Sen sijaan televisiota katsoo päivittäin 80 prosenttia iranilaisista. Valtion televisioyhtiö IRIB lähettää ohjelmaa 12 valtakunnallisella kanavalla ja 30 paikalliskanavalla. Ulkomaankanavien seuraaminen omalla satelliittilautasella on periaatteessa kiellettyä, mutta käytännössä varsin suosittua, ja viranomaiset ummistavat siltä usein silmänsä.[113]

Iranin islamilainen hallintokoneisto päätti lokakuussa 2006 taistella länsimaisia vaikutuksia vastaan kieltämällä nopeat nettiyhteydet. Palveluntarjoajia on käsketty rajoittamaan tiedonsiirtonopeudet maksimissaan nopeuteen 128 kbps.[114] Iranilaiset kansanedustajat, akateemikot ja palveluntarjoajat tuomitsevat hallituksen määräyksen.

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iran on osallistunut olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1900 ja vuodesta 1948 alkaen varsin säännöllisesti. Sillä on ollut talviolympialaisissa tyypillisesti muutaman hengen ja kesäolympialaisissa 20–50 hengen joukkue.[115]

Helmikuussa 2016 Iranin jalkapallomaajoukkue oli FIFA-rankingissa sijalla 44.[116] Maan koripallomaajoukkue voitti Aasian-mestaruuskilpailut vuosina 2007 ja 2009. Aasian-mestaruuden myötä maa selviytyi ensimmäistä kertaa lajin maailmanmestaruuskilpailuihin vuonna 2010.[117]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Iran Statistical Yearbook 1391 (2012–2013). Chapter 2. Population (pdf) (Iranin tilastoksekuksen vuosikirjan (persialaisen kalenterin vuosi 1391 eli 2012–2013) väestöä käsittelevä luku 2. Taulukko 2.2 väestöarvio 2013 Iranille ja sen eri provinsseille, s. 99. Taulukko 2.7 vetää yhteen provinssin väestötiedot VL1390 eli 2011, julkaisun s. 108. Iranin yli 100 000 asukkaan kaupungit listataan taulukossa 2.10 sivuilla 116–117) Statistical Centre of Iran (via amar.org.ir). Viitattu 15.12.2015. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m Iran The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Iran CIA World Factbook. Viitattu 10.10.2024.
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ Time Zone in Iran timeanddate.com. Viitattu 10.10.2024.
  6. ↑ Confirmed: Iran Removes DST timeanddate.com. 2023. Viitattu 10.10.2024.
  7. ↑ Iran profile BBC News Middle East. BBC World News. Viitattu 13.5.2013.
  8. ↑ a b Janet Afary, Khosrow Mostofi: iran: Resources and power Encyclopedia Britannica. Viitattu 3.9.2024.
  9. ↑ OPINION: Iran’s Citizen’s Income Scheme and its Lessons Basic Income. 2012. Viitattu 11.10.2024.
  10. ↑ a b c d e f g Timeline Iran BBC News
  11. ↑ Topography Iran: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  12. ↑ Help too late, say quake survivors CNN 2002. Viitattu 4.1.2010 (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  13. ↑ Jörg Reichert: Geological situation of Iran A metallogenetic model for carbonate-hosted non-sulphide zinc deposits based on observations of Mehdi Abad and Irankuh, Central and Southwestern Iran. 2007. Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  14. ↑ Iran – Geology APS Review Gas Market Trends. 2.4.2007. Viitattu 4.1.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  15. ↑ a b Water resources in Iran Fanack. Viitattu 8.10.2024.
  16. ↑ a b c d e G.A. Heshmati: Vegetation characteristics of four ecological zones of Iran 2007. International Journal of Plant Production (IJPP). Viitattu 31.5.2014. (englanniksi)
  17. ↑ A Botanical Paradise in The Zagros Mountains of Iran Ecological and Environmental Change Research Group, University of Bergen. Viitattu 5.1.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Acinonyx jubatus ssp. venaticus IUCN Red List
  19. ↑ Ecotourism Attractions (Wayback archive) Iran Tourism Official Site. Viitattu 31.5.2014.
  20. ↑ Lean times for Iran caviar fishermen BBC 2005. Viitattu 29.12.2010 (englanniksi)
  21. ↑ Hirkan National Park Lairweb
  22. ↑ Iran Wild Frontiers Visit Our Iran. 2023. Viitattu 11.10.2024.
  23. ↑ Country Guide Iran (Wayback archive) BBC Weather. Viitattu 31.5.2014.
  24. ↑ Pre-Achaemenid Iran, Immigration of the Medes and the Persians ja Alexander the Great Iran: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  25. ↑ Axworthy, Michael: Iranin historia – Mielen valtakunta, s. 94. Suomentanut Kilpeläinen, Tapani. Into, 2007.
  26. ↑ Ernest Renan: Islam and Science. A Lecture presented at la Sorbonne 29 March 1883 (Englanninkielinen käännös: Sally P. Ragep 2011) mcgill.ca. 29.3.1883. Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  27. ↑ Abdolhossein Zarinkoob: Two Centuries of Silence, s. 67. Authorhouse, 2016. (englanniksi)
  28. ↑ The Safavids 1501-1722 Iran: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  29. ↑ The Constitutional Revolution Iran: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  30. ↑ The Challenge of Iran Iran Primer
  31. ↑ World War II and the Azer crisis Iran: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  32. ↑ Timeline of Iran's Foreign Relations Iran Primer
  33. ↑ https://sputniknews.com/business/201709171057456688-china-10billion-credit-for-iran/
  34. ↑ https://www.forbes.com/sites/wadeshepard/2017/08/01/russia-and-iran-partner-up-as-the-us-turns-its-back/#36251d585f63
  35. ↑ Iran country profile BBC News. 24.9.2018. Viitattu 9.3.2020. (englanti)
  36. ↑ Yhdysvallat palauttaa kaikki Iranin-vastaiset pakotteet Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2020.
  37. ↑ Maalaispojasta konfliktinhimoiseksi johtajaksi – Tällainen mies oli Yhdysvaltain iskussa kuollut kenraali Qassem Suleimani Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2020.
  38. ↑ "Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua ulkomailta Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2020.
  39. ↑ Koronavirus niittää Iranin hallintoa: Korkea-arvoinen lääkintäviranomainen ja 23 parlamentin jäsentä sairastui Ilta-Sanomat. 3.3.2020. Viitattu 9.3.2020.
  40. ↑ Q&A: Iran parliamentary election 7.3.2008. BBC. (englanniksi)
  41. ↑ Iran condemns EU accusations over parliamentary election 18.3.2008. Kansan päivälehti. (englanniksi)
  42. ↑ Alkoholin suurkulutus huolestuttaa Teheranissa www.hs.fi. 16.5.2012 10:38. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.6.2012.
  43. ↑ Iran aikoo teloittaa kaksi ihmistä alkoholin juonnista www.hs.fi. 25.6.2012 11:17. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.6.2012.
  44. ↑ 8- The Leader or Leadership Council Perustuslaki, artiklat 107–110 (englanniksi)
  45. ↑ Rafsanjani to lead key Iran body BBC news 4.9.2007 (englanniksi)
  46. ↑ Assembly of Experts Organizational Chart of the Islamic Republic of Iran. United Against Nucllear Iran. Viitattu 8.10.2024.
  47. ↑ Hän seuraa Raisia Iranin presidenttinä Iltalehti. 20.5.2024. Viitattu 20.5.2024.
  48. ↑ Iranin presidentinvaalit voitti uudistusmielinen Masoud Pezeshkian Yle Uutiset. 6.7.2024. Viitattu 7.7.2024.
  49. ↑ 6.1-The Islamic Consultative Assembly Perustuslain 64 artikla (englanniksi)
  50. ↑ Analyzing Iran's Domestic Political Landscape: 2008 and Beyond Brookings. Viitattu 25.12.2010 (englanniksi)
  51. ↑ Iran elections: Record low turnout but hardliners set for win BBC News. 23.2.2020. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  52. ↑ Pöntinen, Pirkko: Äänestysinto Iranin vaaleissa romahti – kansa protestoi vanhoillista pappisvaltaa vastaan YLE Uutiset. 23.2.2020. Viitattu 26.2.2020.
  53. ↑ 6.2- Powers and Authority of The Islamic Consultative Assembly Perustuslain 91 artikla (englanniksi)
  54. ↑ a b c d Opposition Political Parties in Exile U.S. Library of Congress.
  55. ↑ http://www.usembassy.it/file2003_08/alia/a3081704.htm
  56. ↑ Iranin maanpakolaisliike: "Lisää loikkauksia tulossa" Yle.fi, Uutiset. 14.9.2010. Viitattu 14.9.2010.
  57. ↑ Helsingin-lähetystön diplomaatti erosi Iranin "julman hallinnon" takia Hs.fi. 11.9.2010. Viitattu 14.9.2010.
  58. ↑ Iran's Green Movement One Year after the Protests Qantara. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  59. ↑ Jeremy Leggett, Viimeiset pisarat, Hupeneva öljy, lämpenevä ilmasto Like 2007 (Half Gone – Oli Gas Hot Air and the Global Energy Crisis 2005, Sivut: Lähi-itä s. 102
  60. ↑ IAEA: Iran rikastaa uraania jo vuonna 2011, HS 17.11.2009 I B3
  61. ↑ Russia agrees to build nuclear power plants in Iran World Bulletin. Viitattu 31.5.2014.
  62. ↑ Iran has shares in French nuclear facility Herald Scotland 2007
  63. ↑ Iran aloitti ydinvoimalan tankkauksen Tekniikka ja Talous 26.10.2010
  64. ↑ Was Stuxnet Built to Attack Iran's Nuclear Program? 2010. PC World. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  65. ↑ Security Council Demands Iran Suspend Uranoium Enrichment YK. (englanniksi)
  66. ↑ a b U.S. does not believe Iran is trying to build nuclear bomb latimes.com.
  67. ↑ http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-16674660
  68. ↑ U.S. Is Studying Military Strike Options on Iran Washongton Post 2006 (englanniksi)
  69. ↑ Q&A: Iran nuclear issue BBC News 8.10.2010 (englanniksi)
  70. ↑ U.S. Assures Israel That Iran Threat Is Not Imminent NY Times 20.8.2010 (englanniksi)
  71. ↑ Iran päätti aloittaa uraanin rikastamisen maanalaisessa tehtaassa Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2020.
  72. ↑ a b Iranin ydinsopimus murenee edelleen – Iran esti IAEA:n tarkkailijan pääsyn Natanzin ydinlaitokseen Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2020.
  73. ↑ Iran to end child executions 2008. Amnesty. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  74. ↑ Document - Iran: Fear of imminent execution: Delara Darabi 2009. Amnesty.org. Viitattu 15.1.2011. (englanniksi)
  75. ↑ Iranian woman sentenced to be stoned to death may be hanged instead 2011. Telegraph. Viitattu 31.5.2014.
  76. ↑ Iran's grim history of death by stoning 2010. BBC. Viitattu 31.5.2014.
  77. ↑ World Watch List 2021 Open Doors. Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  78. ↑ Where in the world is the worst place to be a Christian? The Guardian. 27.7.2015. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)
  79. ↑ Ihmisoikeusjärjestö: Iran tuomitsee homoja kuolemaan 2010. Yle.fi. Viitattu 30.3.2019.
  80. ↑ Iran: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 24.11.2022. (englanniksi)
  81. ↑ Iran protests: Mahsa Amini's death puts morality police under spotlight BBC News. 22.9.2022. Viitattu 25.9.2022.
  82. ↑ Similä, Ville: Iranin ”huivikapina” on saanut maan johdonkin arvostelemaan siveyspoliisin mielivaltaa – ”Ihmisillä on selvästi mennyt kuppi nurin”, tutkija sanoo Helsingin Sanomat. 21.9.2022. Viitattu 25.9.2022.
  83. ↑ U.S. Relations With Iran 2013. US Department of State. Viitattu 31.5.2014.
  84. ↑ Timeline of Iran's Foreign Relations USIP. Viitattu 31.5.2014.
  85. ↑ Saudi Arabia cuts diplomatic ties with Iran www.aljazeera.com. Viitattu 9.3.2020.
  86. ↑ Bahrain cuts diplomatic ties with Iran www.aljazeera.com. Viitattu 9.3.2020.
  87. ↑ Iran reported that Iran's army has achieved self-sufficiency in producing military equipment 2012. Army recognition. Viitattu 31.5.2014.
  88. ↑ Jonathan Marcus: Why Saudi Arabia and Iran are bitter rivals BBC News. 16.9.2019. Viitattu 9.3.2020. (englanti)
  89. ↑ Provinces Citypopulation
  90. ↑ Provinces of Iran Statoids
  91. ↑ Industralization III: Post-revolutionary period. Encyclopedia Iranica. Viitattu 15.1.2011 (englanniksi)
  92. ↑ Iran Khodro, SAIPA deny interest in bankrupt British MG Rover Payvand Iran News 2005. Viitattu 15.1.2011 (englanniksi)
  93. ↑ Free Trade Zones Salaam Iran. Viitattu 15.1.2011 (englanniksi)
  94. ↑ a b Background Note Iran (Previous versions) 2011. US Department of State. Viitattu 31.5.2014.
  95. ↑ https://www.ceicdata.com/en/indicator/iran/external-debt--of-nominal-gdp
  96. ↑ Statistics 2013 (s. 29, 22, 23) OPEC. Viitattu 31.5.2014.
  97. ↑ Verification and monitoring in the Islamic Republic of Iran in light of United Nations Security Council resolution 2231 (2015) IAEA. 2024. Viitattu 11.10.2024.
  98. ↑ Bushehr Nuclear Power Plant (BNPP) Nuclear Threat Initiative. Viitattu 11.10.2024.
  99. ↑ a b c Getting there Lonely Planet. Viitattu 30.12.2010 (englanniksi)
  100. ↑ a b Lewis, M. Paul (ed.): Ethnologue: Languages of the World, 17 edition. Dallas, Tex.: SIL International, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.5.2014). (englanniksi)
  101. ↑ The Persian Language Iran: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987.
  102. ↑ Country profiles 2014 Open doors. Viitattu 31.5.2014.
  103. ↑ The Situation of the Bahá'ís in Iran Bahai Topics. Viitattu 15.1.2011 (englanniksi)
  104. ↑ Iran sees dramatic rise in HIV infections 2013. Guardian. Viitattu 31.5.2014.
  105. ↑ a b c d e f g Wlliam O. Beeman (toim.): Culture of Iran Countries and Their Cultures. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  106. ↑ Happy Nowruz and New Iranian Year Iran Review. Viitattu 31.5.2014.
  107. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco World Heritage Convention. Viitattu 12.10.2024.
  108. ↑ Anita Singh Iran government issues style guide for men's hair Daily Telegraph 05 July 2010
  109. ↑ Saeed Ahmed and Mitra Mobasherat: Iran promotes 'Islamic' haircuts, CNN, July 8, 2010.
  110. ↑ a b Literature Iran Tour. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
  111. ↑ Omar Khayyam = Umar-i-Khayyam (1048-1131) Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008
  112. ↑ Before he was famous Guardian 2002 (englanniksi)
  113. ↑ Iran Country Profile BBC News (englanniksi)
  114. ↑ Iran bans fast internet to cut west's influence Guardian 2006 (englanniksi)
  115. ↑ iran in olympics Sport Reference. Viitattu 15.1.2011 (englanniksi)
  116. ↑ Associations: Iran FIFA, Viitattu 21.2.2016 (englanniksi)
  117. ↑ Iran retain title in style 16.8.2009. FIBA. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vihervuori, Marita & Schreiberhuber, Hermine: Iran, maa mullahin varjossa Allahin nimeen. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10387-3
  • Alavi, Nasrin: Me olemme Iran. (Suomennos: Sari Kumpulainen. - Suomennettu englanninkielisestä laitoksesta We are Iran: The Persian blogs, 2005.) Helsinki: Avain, 2007. ISBN 978-952-5524-36-9
  • Liimatainen, Liisa: Iran: Huntu ja haaste: Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa. (Pystykorvakirja) Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2009. ISBN 978-952-01-0231-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Encyclopaedia Iranica 1996, 2008-2009. Center for Iranian Studies, Columbia University. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Iran&oldid=22781384”