Test Bank for Essentials of Genetics,

10th Edition, William S. Klug

Go to download the full and correct content document:
https://testbankmall.com/product/test-bank-for-essentials-of-genetics-10th-edition-willi
am-s-klug/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Test Bank for Concepts of Genetics, 10th Edition:

William S. Klug

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-concepts-of-
genetics-10th-edition-william-s-klug/

Essentials of Genetics 9th Edition Klug Test Bank

https://testbankmall.com/product/essentials-of-genetics-9th-
edition-klug-test-bank/

Test Bank for Essentials of Genetics, 9th Edition,

William S. Klug, Michael R. Cummings, Charlotte A.
Spencer Michael A. Palladino

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-essentials-of-
genetics-9th-edition-william-s-klug-michael-r-cummings-charlotte-
a-spencer-michael-a-palladino/

Test Bank for Essentials of Genetics, 8th Edition by

Klug

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-essentials-of-
genetics-8th-edition-by-klug/
Test Bank for Concepts of Genetics, 12th Edition,
William S. Klug, Michael R. Cummings, Charlotte A.
Spencer, Michael A. Palladino Darrell Killian

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-concepts-of-
genetics-12th-edition-william-s-klug-michael-r-cummings-
charlotte-a-spencer-michael-a-palladino-darrell-killian/

Test Bank for Concepts of Genetics 12th by Klug

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-concepts-of-
genetics-12th-by-klug/

Test Bank for Concepts of Genetics 11th Edition by Klug

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-concepts-of-
genetics-11th-edition-by-klug/

Test Bank for Essentials of Oceanography, 8th Edition

Tom S. Garrison

https://testbankmall.com/product/test-bank-for-essentials-of-
oceanography-8th-edition-tom-s-garrison/

Genetics Essentials Concepts and Connections 3rd

Edition Pierce Test Bank

https://testbankmall.com/product/genetics-essentials-concepts-
and-connections-3rd-edition-pierce-test-bank/
4) What is the term given to the theory which put forth the idea that living organisms could arise
by incubating nonliving components?
A) spontaneous generation
B) natural selection
C) evolution
D) preformation
E) collective combination
Answer: A
Section: 1.1
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

2
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
5) Schleiden and Schwann proposed the cell theory which states that .
A) cells contain genetic information in their nucleus
B) cells move from the various parts of the body to the reproductive organs to produce offspring
C) cells are derived from preexisting cells
D) cells propagate via asexual reproduction
E) cells represent the basic units of heredity
Answer: C
Section: 1.1
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

6) Who, along with Alfred Wallace, formulated the theory of natural selection?
A) Gregor Mendel
B) William Harvey
C) Louis Pasteur
D) Charles Darwin
E) James Watson
Answer: D
Section: 1.1
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

7) Which of the following is an example of natural selection?

A) a bird's beak is able to effectively crack the seeds it encounters
B) dog breeding by humans
C) depending on the food a turtle eats, its shell may grow faster or slower
D) sometime during human's life they break a bone
E) bacteria can be effectively killed by treatment with bleach
Answer: A
Section: 1.1
Bloom's Taxonomy: Evaluating/Creating

8) Which of the following botanists was not involved with bringing Mendel's work to light in the
1900s?
A) Carl Correns
B) Carl Linnaeus
C) Hugo de Vries
D) Erich Tschermak
Answer: A
Section: 1.1
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

3
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
9) Who was the Augustinian monk that conducted a decade of experiments on the garden pea,
eventually showing that traits are passed from parents to offspring in predictable ways?
A) Francis Crick
B) Alfred Wallace
C) Hippocrates
D) Aristotle
E) Gregor Mendel
Answer: E
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

10) In many species, there are two representatives of each chromosome. In such species, the
characteristic number of chromosomes is called the number. It is usually symbolized
as .
A) haploid; n
B) haploid; 2n
C) diploid; 2n
D) diploid; n
E) polyploid; n
Answer: C
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

11) Genetics is defined as the branch of biology associated with .

A) heredity and variation
B) mutation and recession
C) transcription and translation
D) diploid and haploid
E) replication and recombination
Answer: A
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

12) Early in the twentieth century, Walter Sutton and Theodor Boveri noted that the behavior of
chromosomes during meiosis is identical to the behavior of genes during gamete formation. They
proposed that genes are carried on chromosomes, which led to the basis .
A) of the germ-plasm theory
B) of the chromosome theory of inheritance
C) of the law of independent assortment
D) for the determination of DNA as genetic material
E) of predicting patterns of inheritance
Answer: B
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

4
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
13) What is a simple definition of an allele?
Answer: An allele is an alternative form of a gene.
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

14) The observable feature of an organism is referred to as a .

A) genotype
B) phenotype
C) prototype
D) karyotype
E) bryophyte
Answer: B
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

15) Until the mid-1940s, many scientists considered proteins to be the likely candidates for the
genetic material. Which of the following characteristics led scientists to believe DNA was NOT
the genetic material?
A) DNA is more stable than protein. B)
DNA is less abundant than protein. C)
DNA has less variation than protein. D)
Protein can fold into may shapes.
E) DNA is less abundant than protein and DNA has less variation than protein.
Answer: E
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Applying/Analyzing

16) Which of the following is an example of heredity?

A) A man has low blood pressure due to medications.
B) Both moths and birds have wings and can fly.
C) Dalmation dogs all have spots.
D) Whales and fish both swim.
E) Flies and molluscs both have eyes.
Answer: C
Section: 1.2
Bloom's Taxonomy: Evaluating/Creating

17) Which is not a component of DNA?

A) mRNA
B) deoxyribose sugar
C) nitrogenous base
D) phosphate
Answer: A
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

5
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
18) Distinguish the functions of DNA and RNA in a eukaryote.
Answer: DNA is responsible for the storage and replication of genetic information; RNA is
involved in the expression of stored genetic information.
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Applying/Analyzing

19) Genetic information contained in DNA that encodes for an amino acid is referred to as a(n)
.
A) allele
B) trait
C) nucleotide
D) codon
E) genotype
Answer: D
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

20) Which of the following processes describes the formation of a complementary RNA
molecule?
A) replication
B) transcription
C) translation
D) mutation
E) mosaicism
Answer: B
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

21) Reference is often made to adapter molecules when describing protein synthesis in that they
allow amino acids to associate with nucleic acids. To what class of molecules does this term
refer?
A) DNA
B) protein
C) mRNA
D) amino acids
E) tRNA
Answer: E
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

6
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
22) If a scientist changed a cell's ionic composition and complementarity between DNA strands
could no longer occur, what would the scientist first detect?
A) DNA becomes single stranded
B) DNA strands become shorter
C) RNA would start binding to DNA
D) ribosomes would move into the nucleus
E) cell membranes would become less permeable
Answer: A
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Evaluating/Creating

23) Sickle-cell anemia, which is associated with blockage of blood flow in capillaries and small
blood vessels, causing severe pain and damage to the heart, brain, muscles, and kidneys is the
result of .
A) a large chromosome deletion
B) a small chromosome deletion
C) a change in a single nucleotide
D) an environmental pathogen
E) a hormonal variation
Answer: C
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

24) Which of the following contains all the others?

A) double helix
B) nucleotide
C) hydrogen bond
D) DNA strand
E) sugar
Answer: A
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Applying/Analyzing

25) Once a protein is made, its biochemical or structural properties play a role in producing
. A)
genotype B)
phenotype C)
mutant
D) chromosome
E) DNA
Answer: B
Section: 1.3
Bloom's Taxonomy: Applying/Analyzing

7
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
26) A primary discovery to generate recombinant DNA molecules was the use of .
A) spliceosomes
B) restriction enzymes
C) microscopes
D) bioinformatics
E) x-ray diffraction
Answer: B
Section: 1.4
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

27) A is an organism produced by biotechnology that involves the transfer of

hereditary traits across species.
A) transgenic organism
B) mutant
C) clone
D) vector
E) frankenfood
Answer: A
Section: 1.5
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

28) The study of the structure, function, and evolution of genes and genomes is referred to as
. A)
genomics B)
proteomics
C) bioinformatics
D) genetics
E) cell theory
Answer: A
Section: 1.6
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

29) is a discipline involved in the development of both hardware and software for
processing, storing, and retrieving nucleotide and protein data.
A) Bioinformatics
B) Genomics
C) Recombinant DNA technology
D) Cloning
E) Proteomics
Answer: A
Section: 1.6
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

8
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
30) There are various technologies to knock out genes in organisms, what is the primary
rationale for performing these experiments?
Answer: To determine the function of the gene based on changes in phenotype
Section: 1.6
Bloom's Taxonomy: Applying/Analyzing

31) Organisms that are well understood from a scientific standpoint and are often used in basic
biological research are often called .
A) clones
B) vectors
C) recombinant DNA technology
D) model organisms
E) restriction enzymes
Answer: D
Section: 1.7
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

32) The most accurate depiction of the chronological order of genetic discoveries would be
.
A) chromosome theory of inheritance, Mendelian genetics, recombinant DNA technology,
determination of DNA structure
B) determination of DNA structure, chromosome theory of inheritance, Mendelian genetics,
recombinant DNA technology
C) Mendelian genetics, chromosome theory of inheritance, determination of DNA structure,
recombinant DNA technology
D) Mendelian genetics, determination of DNA structure, chromosome theory of inheritance,
recombinant DNA technology
Answer: C
Section: 1.8
Bloom's Taxonomy: Remembering/Understanding

9
Copyright © 2020 Pearson Education, Inc.
Another random document with
no related content on Scribd:
 »Kerron sinulle myöhemmin, kun meillä on enemmän aikaa
jutella.»

»Odotahan», jatkoi Helen. »Sinähän puhuit usein — kas sehän on

totta, juuri tuosta nuoresta miehestä, jonka kanssa äsken juttelit, kun
huusin sinua — Phil Actonista.» Hän katsahti puhuessaan tielle,
mutta Phil oli sillä välin hävinnyt.

»Älä puhu hänestä, Helen kulta — se oli vain minun

koulutyttöhulluttelujani. Kun palasin kotiin, niin huomasin, kuinka
mahdotonta kaikki oli. Mutta nyt minun täytyy mennä toisten luo.
Etkö tule tervehtimään heitä?»

Mutta ennen kuin Helen ehti vastata, huusi joku: »Nyt ne

lähtevät!» ja jokainen katsoi torille, missä kilpailevat autot toitottivat
sinisen bensiinipilven keskellä.

Helen nosti kiikarinsa: »Nyt emme voi mennä, Kitty. Sinun täytyy
odottaa siksi, kunnes autot ovat lähteneet. Sitten tulen kanssasi.»

Helenin laskettua kiikarinsa ojensi hänen vieressään seisova Stan

kätensä: »Annahan minunkin kurkistaa, Helen. Vanha ystäväni,
tuomari Morris Prescottista kuuluu olevan palkintotuomarina.» Hän
nosti kiikarin silmilleen. »Tuolla hän on; katsohan häntä, Helen —
hän on maailman paras mies!» Hän antoi kiikarin vaimolleen. »Jos
tahdot nähdä oikean lännen lakimiehen, niin katso tuota kookasta
miestä, jolla on harmaa puku.»

Samassa kuului takaa syvä, miehekäs ääni: »Terve, Manning! Kai

teillä on hetkinen aikaa jutella vanhojen ystävienne kanssa?»
 Stanford käännähti ja tarttui iloisesti yllätettynä Rovastin
ojennettuun käteen. Pitäen yhä kiinni siitä hän kääntyi vaimonsa
puoleen, joka katsoi heihin hymyillen: »Helen, tässä on herra
Baldwin — Rovasti, tiedäthän.»

»Totta kai tunnen Rovastin», huudahti Helen ojentaen vuorostaan

kätensä. »Stanford on kertonut minulle niin paljon teistä, että olen jo
etukäteen rakastunut teihin.»

»Ja minä», vastasi Rovasti sinisten silmien loistaessa

mielihyvästä, »minä luulen olleeni aina rakastunut teihin. Minua
ilahduttaa, että Manning on osoittanut omaavansa niin hyvän maun.
Onko siellä idässä enemmänkin teidän kaltaisianne tyttöjä? Jos niin
on, niin minun täytyy tehdä matka sinne, ennen kuin tulen liian
vanhaksi.»

»Will-setä!» huusi Kitty. »Häpeän sinun puolestasi! En olisi luullut

sinun häpäisevän kotilaakson väkeä tällä tavoin!»

Rovasti nosti lakkiaan ja harasi harmahtavaa tukkaansa kuin olisi

joutunut kiinni pahasta teosta. Sitten hän vastasi: »No mutta Kitty,
tiedäthän, etten voisi rakastaa ainoatakaan toisia tyttöä niin kuin
sinua. Sinähän kuulut minulle yhtä paljon kuin omalle isällesi ja
äidillesi. Mutta katsohan, kultaseni, meidän täytyy olla kohteliaita
vieraillemme, senhän voit ymmärtää.»

Kun kaikki olivat tarpeekseen nauraneet Rovastin selitykselle,

kertoi
Kitty, että rouva Manning oli hänen hyvä ystävänsä ja koulutoverinsa
Helen Wakefield ja että hän tulisi Kittyn luo viemisille vietettyään
kuherruskuukautensa Graniittiylängöllä.
 »Aiotte viettää ulkoilmaelämää Graniittiylängöllä, niinkö?» sanoi
Rovasti Stanfordille. »Siellä tapaatte varmasti jonkun minun
pojistani.
He lähtevät sinne ensi viikolla kokoamaan karanneita härkiämme.»

»Sehän olisi hauskaa», vastasi Stanford. »Helen on juuri

valittanut, ettei täällä näe ainoatakaan paimenta. Osoitin hänelle Phil
Actonin, mutta hän ei näytä tyydyttävän Helenin vaatimuksia. Hän ei
ota uskoakseen, että hän on paimen.»

Rovasti nauroi. »Hänhän on ollut paimen koko ikänsä. Parempaa

ette löydä mistään. Mutta hän ei tänä vuonna ota osaa
ratsastuskilpailuun.»

»Miksi ei?»

»En tiedä. Hän on saanut jonkin hullun päähänpiston, ettei aio

ruveta markkinailveilijäksi, niin hän sanoi. Mutta minulla on tänä
vuonna kartanossani toinen mies», hän lisäsi ikäänkuin haluten
vaihtaa puheenaihetta, »joka ratsastaa miltei yhtä hyvin kuin Phil
viime vuonna. Hänen nimensä on Patches. Hän on kelpo poika.»

Kitty, joka oli katsellut tielle Rovastin puhuessa, laski kätensä

Helenin käsivarrelle. »Katsohan tuonne, Helen. Tuolla Patches on —
tuo mies, joka istuu hevosen selässä tien risteyksessä, aivan vuoren
juurella nuorien ulkopuolella.»

Helen suuntasi kiikarinsa Kittyn neuvon mukaan. »Näen hänet»,

hän huudahti. »No niin, hän on enemmän sen näköinen kuin
kuvittelen oikean paimenen olevan. Onpa hän tosiaan komea!»
Hänen lähemmin tarkastellessaan ratsastajaa levisi hämmästynyt
ilme hänen kasvoilleen. »Mutta Kitty!» hän sanoi matalalla äänellä,
niin että heidän vieressään seisovat miehet eivät voineet kuulla
hänen sanojaan. »Tiedätkö ketä tuo mies muistuttaa?» Hän epäröi ja
laski alas kiikarin katsoakseen ystäväänsä puoliksi huvittunut,
puoliksi hämmentynyt ilme kasvoillaan, »hän muistuttaa Lawrence
Knightiä».

Kittyn ruskeat, iloiset silmät välkkyivät veitikkamaisuutta. »Mutta

rouva Manning, häpeän sinun puolestasi! Ennen kuin
kuherruskuukautesi on tuskin alkanut, niin sinun ajatuksesi jo niinkin
vähäpätöisestä aiheesta kuin härkäpaimenen ilmaantumisesta
johtuvat entiseen miljoonamiesihailijaasi. Minä —»

»Kitty! Ole vaiti!» varoitti Helen.

Hän kohotti jälleen kiikarinsa katsoakseen paimenta uudelleen.

»Sinulla taitaa olla omantunnonvaivoja, vai mitä?» naljaili Kitty

hiljaa. »Mutta sanohan, lapsikulta, kuinka oikeastaan menetit hänet.»

»En minä menettänyt häntä», vastasi Helen yhä katsellen

Patchesia, »vaan hän menetti minut.»

Kitty oli olevinaan suunniltaan hämmästyksestä. »Mitä?

Monimiljoonikko
Knightin ei onnistunut kietoa kaunista Heleniä kultaisiin pauloihinsa?
Onpa vaikea sitä uskoa!»

»Katsohan tuota miestä», kuiskasi Helen ylpeänä osoittaen

miestään, »niin voit uskoa sen.»

Kitty nauroi niin hilpeästi, että Stanford kääntyi hymyillen heihin

päin.
 »Älkää ihmetelkö, herra Manning», selitti Kitty, »me vain
uudistamme vanhoja muistojamme.»

»Älkää vain laiminlyökö kilpailua», vastasi tämä, »vaunut ovat

valmiina lähtemään. Näyttää siltä kuin lähtömerkki annettaisiin
tuossa tuokiossa.»

»Ja ajattelehan», jatkoi Kitty mietteitään Stanfordin jälleen

käännyttyä poispäin, »etten koskaan saanut edes nähdä Knight-
raukan kuvaa. Mutta sinähän pidit paljon hänestä, etkö pitänytkin,
Helen?» lisäsi hän Helenin jälleen kohottaessa kiikarin silmilleen. Ja
nyt rouva Manning kuuli hänen äänensä olevan vakavamman kuin
äsken. Tuntui kuin Kitty olisi ystävänsä kohtaloista etsinyt neuvoa ja
tukea omille päätöksilleen.

»Kyllä, Kitty, pidin hyvin paljon Lawrence Knightistä», vastasi hän

vilpittömästi. »Hän oli monessa suhteessa kelpo poika — minun
hyvä ystäväni. Sekä Stanford että minä pidämme vieläkin hänestä;
he ovat koulutovereita. Mutta Kitty kulta, eihän Larrya saattaisi ottaa
vakavalta kannalla — hänhän on niin — kuinka sanoisin —
auttamattomasti arvoton.»

»Arvoton! Hänkö — monine miljoonineen?»

»Kitty, kyllä tiedät, mitä tarkoitan. Mutta me olemme totisesti

puhuneet tarpeeksi Lawrence Knightistä. Minun pitää vielä katsoa
tuota paimenta. Hän näyttää oikealta mieheltä. Minkä Rovasti
sanoikaan hänen nimensä olevan?»

»Patches.»

»Niin — niinhän se oli. Hullunkurinen nimi — Patches.»

 »Honourable Patches», lisäsi Kitty.

»Sepä hupaista! Tulehan tänne, Stan. Ota kiikari ja katso tuota

paimenta.»

Stanford suuntasi kiikarin vaimonsa osoittamaan suuntaan.

»Eikö hän muistutakin Larry Knightiä?»

»Larry Knightiä?» Stanford katsahti vaimoonsa. »Tuo karjapaimen!

Larry Knightiä? Sitä en totisesti voi sanoa. Hyvä Luoja! olisipa
hienostunut ja keikarimainen Larry mielissään tietäessään olevansa
sinun mielestäsi härkäpaimenen näköinen!»

»Mutta otahan kiikarisi! Nyt ne lähtevät!»

Helenin katsoessa kiikariinsa antoi tuomari Morris lähtömerkin, ja

ensimmäinen kilpaileva auto lähti liikkeelle nousten kevyesti mäkistä
tietä ihailevien kansanjoukkojen lomitse. Silmänräpäystä
myöhemmin Helen Manning näki tapauksen, joka sai jokaisen
katselijan sydämen värähtämään kauhusta.

Suuren auton kiitäessä täyttä vauhtia vuorenrinnettä ylös riistäytyi

muuan pieni poika äitinsä kädestä, ja ennen kuin kukaan huomasi,
oli lapsi juossut keskelle tietä, jota myöten auto huimaavaa vauhtia
läheni. Huutava ja riemuitseva väkijoukko vaikeni. Helen saattoi
nähdä lapsen kasvot sen kääntyessä onnellisena nauraen äitiinsä
päin. Kauhun jäykistämänä hän ei saattanut laskea kiikariaan, vaan
odotti kuin kivettyneenä onnettomuutta, joka ei näyttänyt olevan
vältettävissä. Saattaisiko ajaja ajoissa väistää? Ja vaikkapa hän sen
tekisikin, eikö lapsi kenties äkillisen pelon vallassa juoksisi suoraan
vaunun eteen? Sitten Helen näki paimenen, joka oli herättänyt
hänen mielenkiintoaan, nojautuvan eteenpäin satulassa ja painavan
kannuksensa syvälle hevosen kylkiin. Tuskasta säpsähtäen se
hyppäsi köyden yli ja karautti vinhaa vauhtia lasta ja lähenevää
autoa kohden. Ihmisjoukko katseli mykistyen miehen uhkarohkeutta.
Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Sivuuttaessaan lapsen Patches
nojautui sivulle satulassaan siepaten sen käsivarsilleen samassa
hetkessä kuin auto suhahti ohitse.

Samassa väkijoukko puhkesi äänekkääseen riemuun. Miehet

huusivat ja hurrasivat, naiset nauroivat ja itkivät. Paimenen tuodessa
pelästyneen lapsen takaisin sen äidin luokse ojentautui kymmeniä
käsiä kiittämään ja tervehtimään häntä. Mutta kiihtynyt hevonen ei
pysynyt paikoillaan, — joku kohotti nuoraa, ja Patches hävisi muiden
ratsastajien joukkoon.

Helenin silmät olivat kosteat, mutta hän hymyili. »Ei», hän virkkoi
hiljaa Kitylle ja Stanfordille, »se ei ollut Lawrence Knight. Larry
raukka ei olisi pystynyt sellaiseen.»

Oli jo iltapäivä, kun Kitty syötyään päivällistä vanhempiensa ja

veljiensä kanssa erään prescottilaisen ystävänsä luona sivuutti torin
matkallaan Manningien luo, joiden kanssa oli päättänyt viettää
iltansa. Pienen puiston rauhaisimmassa nurkassa, raatihuoneen
takana, hän tapasi Patchesin. Paimen, joka nyt oli vaihtanut
ratsastustamineensa tavalliseen pukuun, istui yksinään penkillä
lukien kirjettä eikä edes huomannut Kittyn lähestymistä. Tämä
pysähtyi huomatessaan Patchesin ja silmäili häntä hetkisen uuden
mielenkiinnon vallassa.

Hän oli jo aivan Patchesin vieressä, ennen kuin tämä näki hänet.
Mies hypähti viipymättä seisaalleen, työnsi kirjeen taskuunsa ja
seisoi hänen edessään hattu kädessä valmiina tervehtimään Kittyä.
Katsoessaan mieheen Kitty tunsi selvemmin kuin ennen, että tämä
mies olisi hienoimmassakin seurassa kuin kotonaan.

»Taisin häiritä teitä», sanoi Kitty. »Tieni vei tästä ohitse.»

»Ette ollenkaan», väitti Patches. »Olen iloinen, jos voitte lahjoittaa

minulle hetkisen juhlapäivästänne. Tiedän teillä olevan täällä
joukoittain ystäviä — ja minä olen vallan yksin. Curly ja Bob juhlivat
tänään voimiensa takaa, — Rovasti ja äiti ovat päivällisellä
tuttaviensa kanssa, ja Phil on piilottautunut jonnekin!»

Oli hänen kaltaistaan mainita Philin nimi miltei ensimmäisiksi

sanoikseen. Ja taas Kitty, kuten viimeisten kuukausien aikana usein
ennenkin, vertasi vaistomaisesti näitä kahta miestä toisiinsa.

»Minua vain halutti sanoa teille —», hän empi miten jatkaa, »herra
Patches —»

»Anteeksi», keskeytti mies hymyillen.

»No niin, Patches, olkoon menneeksi, mutta te näytätte tuossa

puvussa aivan toisenlaiselta. Tahdoin vain sanoa teille, että näin,
mitä tänään aamupäivällä tapahtui. Se oli suurenmoista!»

»Ei, neiti Reid, te tiedätte, ettei se ollut mitään. Autonajaja olisi

luultavasti joka tapauksessa väistänyt lasta. Minä toimin taas aivan
harkitsematta, hetkellisestä mielenjohteesta. On niin minun
tapaistani tehdä aina jotakin turhaa ja järjetöntä.»

»On paljon luultavampaa, että autonkuljettaja olisi ajanut lapsen

yli, hänhän oli sitä paitsi taitamaton eikä näyttänyt ensinkään
varmalta», vastasi Kitty lämpimästi. »Oli onni, että joukossa oli joku,
joka toimi rupeamatta ensin ajattelemaan. Kaikki sanovat samaa.
Vanha Rovasti-kulta on niin mielissään, kuin olisitte hänen oma
poikansa.»

»Liioittelette», vastasi Patches ilmeisesti hämillään tytön

kiitoksesta. »Sanokaahan, huvittaako juhla teitä? Ja mikä Philiä
vaivaa? Ettekö te saa häntä ottamaan osaa ratsastuskilpailuun?
Emmehän voi antaa mestaruutta pois Yavapai Countysta, vai mitä?»

Miksi hänen täytyikin aina johdattaa puhe Philiin? kysyi tyttö

itseltään.

»Luulen Philin tietävän ystäviensä mielipiteen hänen

menettelystään», hän vastasi viileästi. »Jollei hän tahdo ottaa sitä
huomioon, on se hänen asiansa.»

Patches huomasi tehneensä erehdyksen ja riensi siirtymään

varmemmalle pohjalle.

»Tehän näitte autokilpailujen alun? Kai jäätte tänne katsomaan

palkintojen jakoa?»

»Jään kyllä. Olen juuri matkalla tapaamaan ystäviäni, herra ja

rouva Stanford Manningia. Aiomme yhdessä mennä katsomaan
kilpailujen jatkumista.»

Hän katsoi kiinteästi Patchesiin, mutta pieninkään ilme tämän

kasvoissa ei osoittanut, että hän olisi ennen kuullut nimen.

»Se on varmastikin näkemisen arvoista», vastasi hän. »Ainakin on

se kaikkien mielipide.»

»Minulla ainakin tulee olemaan hauska iltapäivä», vastasi tyttö,

»sillä rouva Manning on parhaimpia tyttöystäviäni, emmekä ole
tavanneet pitkiin aikoihin.»

»Vai niin! Silloinhan teillä varmasti on hyvin hauskaa.»

Oliko hänen vastauksensa sävy hiukan liian innokas? Oliko hänen

lauseensa yksinäisyydestä ollut vain tyhjä puheenparsi ja ilostuiko
hän kenties kuullessaan, että Kittyn iltapäivä oli varattu?

»Mutta nyt minun täytyy kiiruhtaa, sillä muutoin he voivat luulla,

etten kenties tulekaan», sanoi hän. »Pitäkää hauskaa, Patches, sen
totisesti olette ansainnut. Näkemiin!»

Patches jäi hetkeksi seisomaan tytön kulkiessa puiston poikki.

Sitten hän katsahti nopeasti ympärilleen kuin toivoen, ettei kukaan
näkisi häntä, ja kiiruhti kadun yli Western Unionin toimistoon.
Hetkistä myöhemmin hän nouti hevosensa tallista, jonne oli sen
jättänyt. Kittyn ja hänen ystäviensä katsellessa autokilpailujen
jatkumista oli Patches jo monen mailin päässä ratsastaen Risti-
Kolmiota kohden vinhaa vauhtia, aivan kuin sheriffi olisi seurannut
hänen kintereillään.

Ollessaan ystäviensä seurassa näki Kitty päivän kuluessa Philin

useita kertoja. Mutta hän ei kehoittanut miestä yhtymään heidän
seuraansa. Loukkautuneena Kittyn välinpitämättömyydestä ei
paimen tahtonut tunkeutua tähän hilpeään seuraan. Mutta illalla,
Kittyn odottaessa hotellin eteisessä herra ja rouva Manningia, Phil
tuli hänen luokseen.

»Olen koko päivän koettanut saada puhua kanssasi», sanoi hän

moittien.
»Etkö voi olla hetkeäkään minun seurassani?»
 »Älä ole hupsu, Phil», vastasi tyttö, »olethan nähnyt minut
kymmenet kerrat tänä päivänä.»

»Nähnyt sinut, niin kyllä», vastasi mies katkerasti.

»Mutta Phil, olisithan saattanut tulla luokseni, jos vain olisit

tahtonut.»

»Minulla ei ole halua tunkeutua sinne, missä seurani ei ole

tervetullut», vastasi Phil.

»Phil!»

»Ethän sinä osoittanut tahtovasi minua seuraasi.»

»Miksi olisin osoittanut? Sinä et ole lapsi. Minä olin ystävieni

seurassa. Olisit voinut tulla luoksemme, jos sinulla oli siihen halua.
Olisin kernaasti esittänyt sinut herra ja rouva Manningille.»

»Kiitos, mutta minua ei huvita esittää ihme-elävää ihmisille, jotka

eivät vähääkään välitä minusta muulloin kuin silloin, kun teen
temppuja, jotka heitä huvittavat.»

»Hyvä, Phil», vastasi tyttö kylmästi. »Jos sinusta tuntuu siltä, niin
en tosiaan halua esitellä sinua ystävilleni. He ovat aivan yhtä
hyväntahtoisia ja sydämellisiä kuin sinäkin. En tahdo vaivata heitä
kenelläkään, joka ei heistä pidä.»

Kitty oli vihainen, ja täydellä syyllä. Mutta niin vihainen kuin olikin,
hän tunsi syvää myötätuntoa miestä kohtaan, jonka katkeruus kuten
hän hyvin tiesi — aiheutui vain hänen rakkaudestaan. Ja Phil tiesi,
että hän nyt oli menettänyt Kittyn — että Kittyn ystävät olivat
riistäneet hänen unelmansa.
 »Luulen», virkkoi hän hetkisen vaiettuaan, »että minun on parasta
lähteä takaisin karjakartanoon, mihin kuulun. Tänne en sovi.»

Hänen äänensä toivottomuus koski tyttöön, mutta hän tunsi, ettei

olisi oikein yrittää rohkaista Philiä. Tämä päivä, jonka hän oli
viettänyt kaupunkilaisystäviensä seurassa, ja kaikki ne muistot, jotka
hänen keskustellessaan rouva Manningin kanssa olivat uudelleen
heränneet eloon, saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että se elämä,
johon Phil kuului, ei ajan mittaan voisi tyydyttää häntä.

Kun hän ei vastannut, jatkoi Phil katkerasti: »Huomasin, etteivät

hienot ystäväsi vieneet aivan kokonaan sinun päivääsi. Sinullahan oli
aikaa pieneen kahdenkeskiseen keskusteluun Honourable Patchesin
kanssa.»

Nyt Kitty vihastui toden teolla. »Unohdat asemasi, Phil», vastasi

hän kylmän arvokkaasti. »Niin kauan kuin arvostelet ystäviäni kuten
äsken arvostelit, ja puhut tuohon sävyyn herra Patchesista, luulen
tosiaan, että olet oikeassa sanoessasi kuuluvasi karjakartanoon.
Tuossa herra ja rouva Manning tulevat. Hyvästi!» Hän taivutti
päätään ja jätti Philin.

Hetkisen Phil seisoi kuin kivettyneenä — sitten hän vaistomaisesti

kääntyi lähteäkseen hotellista.

Oli jo aamuyö, kun Patches heräsi siihen, että joku liikkui

keittiössä. Hetkisen hän kuunteli, mutta nousi sitten vuoteestaan ja
hiipi keittiön ovelle yllättääkseen öisen vieraan.

Kun Phil näki hänet, ei hän ensi hetkessä sanonut sanaakaan,

vaan jäi seisomaan leipäveitsi toisessa ja Stellan leipoma maukas
leipä toisessa kädessään, tuijottaen hämmästyneenä Patchesiin.
Mutta sitten hänen hämmästynyt ilmeensä muuttui epäluuloiseksi ja
hän kysyi tiukasti: »Mitä perhanaa teet täällä?»

Patches näki, että toiselle oli sattunut jotakin erikoista. Philin ääni
ja käyttäytyminen olivat kuin juopuneen. Mutta hän tiesi, ettei Phil
milloinkaan käyttänyt väkijuomia.

»Nukuin», hän vastasi rauhallisesti. »Sinä herätit minut. Kuulin

liikettä täältä ja tulin katsomaan, kuka tähän vuorokauden aikaan
liikkuu keittiössä, siinä kaikki.»

»Vai siinä kaikki? Mitä sinulla on tekemistä täällä? Miksi et ole

Prescottissa?»

Patches näki Philin kiihtyneen mielentilan ja osoitti ihailtavaa

kylmäverisyyttä. »Luulin, että minulla on oikeus tulla tänne silloin kun
tahdon. En osannut aavistaa, ettei se olisi sinun mieleesi.»

»Miksi lähdit Prescottista?» kysyi Phil yhä kiihtyneempänä.

»Aivan yksityisistä syistä, Phil», vastasi Patches tyynesti. »En

halua selittää niitä sen tarkemmin.»

»Vai et! Sinulla taitaakin olla hiivatin paljon yksityisasioita, joita et

voi selittää.»

»Onpa niinkin», vastasi Patches hymyillen vanhaa

itsehalveksunnan hymyä. »Mutta kuulehan, Phil, sinä olet
hermostunut ja suunniltasi jostakin, muuten et tällä tavoin hyökkäisi
kimppuuni. Sinä et itse asiassa pidä minua epäilyttävänä, ja tiedät
sen itsekin. Et ole oma itsesi, vanha veikko, enkä aio pitää
ainoatakaan sanaasi loukkauksena, jollen tiedä sinun sanovan niitä
harkitusti ja rauhallisessa mielentilassa. Olen pahoillani, Phil —
oikein pahoillani — ja antaisin kaikkeni, jos voisin auttaa sinua.
Kenties voin joskus myöhemmin osoittaa sen, mutta nyt luulen
olevan parasta ja viisainta, että sanon sinulle hyvää yötä.»

Hän kääntyi odottamatta Philin vastausta ja palasi huoneeseensa.

XIII LUKU.

Graniittiylängöllä.

Toisella puolen Granite Mountainia, missä Phil ja Patches olivat

katselleet villejä hevosia, on pieni tasanko korkealla vuoristossa,
mutta vielä korkeampien kallioiden ympäröimänä. On ikäänkuin
luonto olisi pystyttänyt tämän paikan ympärille voimakkaan
suojavartion säilyttääkseen sen kauneuden koskemattomana.

Graniitliylänkö tarjoaa niille harvoille, jotka löytävät tien sinne,

monta viihtyisää aukeamaa ja suojaista metsikköä, joissa kukkien ja
ruohon värikäs matto peittää maan, joissa jättiläismäiset tammet ja
sykomorit kohottavat mahtavat pylväänsä kannattamaan vihreän
lehvistön holvikattoa ja joissa metsälähteiden vesi on kirkasta ja
raikasta. Tänne toi Stanford Manning vaimonsa viettämään
kuherruskuukautta. Stanford pystytti teltan ja valmisti ruoan, sillä hän
ei tahtonut edes palvelijoiden häiritsevän näiden ensimmäisten
viikkojen onnentäyteistä tunnelmaa. Ja Helen antoi hänen toteuttaa
rakkaimman unelmansa pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Maatessaan iltahämärässä riippumatossa, jonka Stanford oli

sitonut lehtikatoksen alle, ja katsellessaan miestään tämän kootessa
puita nuotiotuleen Helen iloitsi, kun mies oli suunnitellut kaiken näin.
Mutta enemmän hän iloitsi siitä, että mies piti tällaisesta elämästä.
Kun kaikki oli valmiina lähenevää yötä varten, tuli Stan hänen
luokseen, ja yhdessä he katselivat, kun aurinko vähitellen väistyi
Granite Mounlainin huipulta ja hehkuva pilvi peitti sen verhoonsa.
Vaieten he näkivät vuorien muuttuvan synkiksi ja harmaiksi ja
loisteen häviävän taivaalta.

Ja kun pehmeä pimeys viimein oli kietonut seudun vaippaansa, ja

tähdet tuikkivat lehtien ja oksien lomasta ja nuotiotuli levitti iloista
loimuaan, puhui mies kaikesta siitä, mitä hän elämässään oli saanut
kokea. Aivan kuin toivoen nuoren vaimonsa tuntevan hänet
paremmin kuin ainoakaan toinen ihminen, hän kertoi salaisista
toiveistaan ja taisteluistaan, pettymyksistä, suunnitelmista ja
voitoista, joista miehet vain harvoin puhuvat; poikavuosistaan ja
kotoisesta elämästään, isästään ja äidistään, ankarista
nuoruusvuosistaan ja rautaisesta pyrkimyksestään saada koulutus,
joka varustaisi hänet elämän taisteluun, siihen työhön, jonka hän oli
valinnut osakseen; hän kertoi paljosta, jota Helen tähän saakka oli
tuskin aavistanut.

Mutta eniten Stanford puhui niistä päivistä, jolloin hän ensi kertaa
oli nähnyt Helenin, ja kuinka nopeasti ja varmasti tämä tuttavuus oli
muuttunut ystävyydeksi ja sitten rakkaudeksi, jonka kiihkeyttä hän
tuskin vieläkään uskalsi tunnustaa. Hän kertoi, kuinka hän oli luullut
Helenin rakastavan hänen ystäväänsä, rikasta Lawrence Knightiä, ja
kuinka hän oli lähtenyt kauaksi länteen tehdäkseen työtä ja
unohtaakseen.

»Mutta en voinut unohtaa», sanoi hän. »En voinut päästä irti

vakaumuksesta, että sinä kuulut minulle, että jokin korkea, salainen
laki oli määrännyt meidät toisillemme. Ja tehdessäni työtä ja
koettaessani unohtaa elin unelmieni maailmassa. Silloin näin ensi
kerran tämän paikan. Olin matkalla yhtiöni asioissa ja yövyin juuri
tälle paikalle. Ja sinä iltana suunnittelin kaiken juuri sellaiseksi kuin
se on tänä iltana. Pystytin teltan tuohon ja tein nuotion ja ripustin
riippumattosi puiden alle ja istuin, sinun kanssasi hämärässä. Ja
haaveillessani nauroin itselleni, sillä en voinut uskoa, että unelmani
milloinkaan kävisi toteen. Ja sitten, kun palasta Prescottiin, sain
eräältä ystävältä Clevelandista kirjeen, joka kertoi Larryn lähteneen
ulkomaille, ja toisen kirjeen yhtiöltäni, jossa minut kutsuttiin takaisin
itään. Ja niin pysähdyin Clevelandiin ja —», hän nauroi onnellista,
riemukasta naurua, »nyt tiedän, että unet käyvät toteen.»

»Hupsu poika», sanoi Helen hellästi. »Ja ajattelehan, että minä en

tiennyt mitään. Kun lähdit, olin niin varma palaamisestasi, etten
ajatellutkaan muuta mahdollisuutta. Ajattelin, että sinä et vain
tahtonut sanoa mitään, koska pidit itseäsi liian köyhänä ja koska
tahdoit osoittaa pystyväsi johonkin, ennen kuin pyysit minua
vaimoksesi. Minun ei johtunut mieleenikään, että sinä olisit voinut
epäillä rakkauttani tai luullut minun rakastavan toista. Minusta tuntui,
että sinun täytyi tietää se. Niin minäkin elin unelmissani.»

»Mutta etkö ymmärrä, tyttö», vastasi Stanford ikäänkuin hänen

olisi ollut vaikea uskoa omaa onneaan, »etkö ymmärrä? Larryhän on
kelpo poika, ja te kaksi olitte aina hyviä ystäviä, ja sinä näytit olevan
kiintynyt häneen. Rikkauksillaan hän saattoi tarjota sinulle paljon
sellaista, mikä minulle oli mahdotonta ja —»

»Tietenkin pidän Larrystä, kaikkihan pitävät hänestä. Mutta eihän

hänellä ole mitään muuta tekemistä kuin olla hieno ja miellyttävä ja
huvittava. En usko, Stan, että hän eläessään on tehnyt mitään
tarpeellista tai hyödyllistä. Hänellähän on kamaripalvelija, joka auttaa
häntä pukeutumisessakin. Hän on sivistynyt ja älykäs ja hauska ja
iloinen ja hyväsydäminen, aivan kuin herttainen lappalaiskoira, ja
pidänkin hänestä aivan kuin pitäisin kiltistä koiranpenikasta.»

Stanford nauroi. Helenin kuvaus Lawrence Knightistä oli osunut

naulankantaan.

»Larry-parka, hän säälittää minua», sanoi mies. »Hänestä olisi

tullut erinomainen mies, jollei häntä olisi hemmoteltu ja lellitelty ja
imarreltu ja kadehdittu — ja kaikki vain hänen isänsä rahojen takia.
Hänellä on sydän paikallaan, ja pohjaltaan hänessä on ainesta mihin
hyvänsä. Hänen urheilusaavutuksensa koulussa osoittivat sen. Ja
siksi pidimmekin hänestä hänen hyödyttömyydestään huolimatta.»

»Toivoisin, että olisit tuntenut isäni, Stan», virkkoi Helen hetken

kuluttua miettivästi, aivan kuin hänkin olisi halunnut paljastaa
elämäntoverilleen kaiken, mikä muodosti hänen sisäisen
maailmansa.

»Sitä minäkin toivoisin», vastasi tämä. »Hän mahtoi olla kelpo

mies.»

»Hän oli minun ihanteeni», vastasi Helen lämpimästi. »Toinen

ihanteistani, tarkoitan. Hänen kuolemaansa saakka me kaksi olimme
aina yhdessä — äitihän kuoli ollessani aivan pieni. Monta kertaa isä
otti minut mukaansa lähtiessään sairaskäynneille potilaidensa luo, ja
näillä pitkillä retkillä hän puhui minulle sellaista, jota en luule
monenkaan isän puhuvan tyttärelleen. Ja koska hän oli isäni ja
lääkäri ja koska meillä kahdella ei ollut ketään muuta kuin toisemme,
pidin häntä maailman viisaimpana ja parhaimpana miehenä, enkä
uskonut, että hän milloinkaan voisi tehdä mitään väärää. Siten tuli
minun miesihanteeni olemaan se, jonka isäni asetti korkeimmalle
miesten joukossa — sinun kaltaisesi, Stan. Ja miltei viimeiseksi
keskustellessamme ennen isän kuolemaa hän sanoi minulle —
muistan hyvin hänen sanansa: 'Tyttäreni, ei kestä kauan, kun joku
rakastuu sinuun ja pyytää sinua elämänkumppanikseen. Säilytä
ihanteesi koskemattomana sydämessäsi ja muista, että olkoonpa
miehellä mitä etuja hyvänsä sinulle tarjottavana — olipa se rikkautta
tai loistava asema — jollei hän ole sinun ihanteesi, jollet voi ihailla ja
kunnioittaa häntä hänen luonteensa ja miehekkyytensä takia, niin
sano ei, sano ei, olipa se miten vaikeata tahansa. Mutta kun tulee
mies, joka vastaa sinun ihannettasi, jota sinun täytyy ihailla ja
kunnioittaa hänen luonteenominaisuuksiensa takia, niin ole hänen
toverinsa, olipa hänen kukkaronsa vaikka kuinka tyhjä ja hänen
asemansa vaikka kuinka alhainen.' Ja tiedätkö, Stan, heti kun
tutustuin sinuun, niin tiesin, että sinä olit minun ihanteeni. Mutta
toivoisin, että isä olisi elänyt niin kauan, että olisi tutustunut sinuun.»

Hetken aikaa he tuijottivat nuotiotuleen vaieten, löytäen

keskinäisessä rakkaudessaan tosi onnen, joka ei kaipaa sanoja.

Heidän kuherruskuukautena kallistui jo loppua kohden, kun rouva

Manning eräänä iltapäivänä ilmoitti olevan välttämätöntä, että
talouden päämies lähti hankkimaan ruoka-aineksia illallista varten.

»Ja mitä hänen majesteettinsa keittäjätär haluaa», kysyi tämä.

»Kenties kauriinpaistia?»

Helen pudisti nauraen päätään. »Silloin saisit lähteä pitkälle.»

»Mutta sinähän tulet mukaan.»

 Jälleen Helen pudisti päätään. »Minulla on muuta tekemistä.
Enhän voi aina kulkea kintereilläsi, kun olet metsällä. Älä mene kovin
kauas — vain sen verran, että voit kuulla huutoni — ja tuo minulle
samanlainen lihava metsäkana kuin toissapäivänäkin.»

Hän näki miehensä häviävän pensaikkoon ja jäi puuhailemaan

nuotion ääreen. Silloin tällöin hän kuuli laukauksia ja hymyili
itsekseen ajatellessaan, kuinka he täällä elivät oikeiden
luonnonlasten tavoin. Sitten hän huomasi juomaveden loppuneen ja
lähti noutamaan sitä.

Hän oli jo puolitiessä lähteelle jotakin laulua hyräillen, kun loivalta

rinteeltä kuuluva omituinen ääni sai hänet säpsähtämään. Hän
pysähtyi kuuntelemaan. Laulu kuoli hänen huulilleen. Stanford ei
saattanut tulla niin rajusti pensaikon läpi eikä siltä suunnalta. Ja
samassa, kuin vahvistukseksi hänen vaistomaiselle ajatukselleen,
kuului laukaus etäämpää laaksosta ja ääni pensaikossa kävi yhä
kuuluvammaksi, aivan kuin suuri eläin olisi yrittänyt tunkeutua
lävitse. Ja äkkiä, Helenin jäädessä avuttomana paikoilleen tietämättä
mitä tehdä, hyökkäsi metsiköstä teräväsarvinen ja hurjasilmäinen
härkä.

Jähmettyneenä kauhusta ei Helen saattanut liikahtaa eikä päästää

ääntäkään. Hän seisoi kivettyneenä uhkaavan vaaran edessä ja
kykenemättömänä kääntämään katsettaan hirviöstä, joka
äkkiarvaamatta oli rikkonut pienen aukeaman rauhan. Härän takana
hän näki ratsastajan syöksähtävän esiin yhtä hurjaa vauhtia kuin
ahdistettu eläin. Kuin unessa hän näki hevosen piiskan ja selän
valuvan hikeä, miehen kannustaessa sitä härkää kohti ja
heiluttaessa lassoaan päänsä päällä.